Vuoden viimeiset valmiit

Elämänlangalla on neulottu ahkerasti, jotta vuoden loppuun tulisi vielä uutta näytettävää. Olimme joulun pyhät Tuusulassa äidin lihapatojen ääressä, ja mikäs siellä neuloessa. Sain vihdoin ja viimein pääteltyä langanpäät uudesta puserostani, sopivasti säiden vähän viilentyessä. Jouluaattona ja -päivänä valokuvatessa olleet vielä ne vähätkään lumet sataneet, joten kuvat ovat lähes kesäisiä.

Pusero oli itse asiassa tekeillä aika tarkkaan vuoden verran, sillä ostin langat Tallinnasta, kun juuri ennen viime joulua kävin siellä oopperamatkalla (ja ihan vähän Karnaluksissa). Hihat ovat vartaloon nähden vähän liian väljät, ja vaikka kuinka mittailin niin niistä tuli liian pitkät, mutta ne ovat pikkuvikoja. Olen oikein tyytyväinen!

Joululomalla neuloin myös joululahjalangoista: kauluriin meni kolme kerää Rowan Finestiä, jotka ostin joululahja-lankashekilläni.

Kyllä hymyilyttää, kun kaulassa on merino-alpakka-kashmirsekoitetta. Sain tästä samalla neuleohjeideankin, jos vaikka joku päivä ehtisi kirjoittaa muistiin ja testata.

Näin loppuvan vuoden kunniaksi tein vähän katsausta neulevuoteen sen mukaan, mitä olen muistanut Ravelryyn päivittää. Vaikka pitkin vuotta on tuntunut siltä, että neulon ja neulon eikä mitään valmistu, niin olen ollut tuotteliaampi kuin muistinkaan: olen saanut valmiiksi kolme aikuisen kokoista puseroa tai neuletakkia, lasten kokoisiakin kaksin kappalein, ja niiden lisäksi vielä yhdet taaperon villahousut ja yhdelle vauvalle toukkapussin. Kaulanlämmittimiäkin on tämän yllä olevan sekä aiemmin Nealle neulotun kaulurin lisäksi syntynyt kesän Ullan puuvillainen Vaahtopää-huivi. Nean kaulurin kaveriksi neuloin myös pipon.

Muuten neulominen on jälleen vuonna 2015 ollut hyivinkin sukkapainotteista. Polvisukkia on aktiivikäyttöön valmistunut kolmet lisää, mikä onkin hyvä - yksi pari koki juuri männäsyksynä ankean kohtalon, kun toinen sukka oli päätynyt kuivausrumpuun ja sen pari ei. Ravelrystä ei käy ilmi, mutta olen myös aktiivisesti paikannut sukkia, sillä polvisukat kuluvat minulta aina puhki isonvarpaan kynnen kohdalta kauan ennen kuin sukkien kantapäiden tai päkiöiden suhteen tarvitsisi olla huolissaan. Näiden lisäksi olen neulonut yhdet vauvantossut, kolme paria Varvikkaita, kolmet tavalliset lasten sukat sekä yhdet vähän lyhyempivartiset aikuisten sukat. Ja toki ne hyvin sievät pöllölapaset, jotka menivät kummityttösen joululahjapakettiin. Keskimäärin siis olen saanut valmiiksi noin kaksi neuleprojektia kuussa, eli ilmeisesti vain kuvittelen, ettei vuoden mittaan ole Elämänlangalla ole juuri ollut näytettävää.

Amerikkalainen neuleystävä kyseli joulunpyhinä neulojien uudenvuodenlupauksia. Itselläni on jo useamman vuoden ajan ollut tavoitteena vähentää lankashoppailua vain huvin vuoksi, ja käyttää varaston aarteita. Kuluneen vuoden aikana suurin osa lankaostoksistani on ollut täsmätilauksia Wollmeiselta noihin polvisukkiin, joita käytän jatkuvasti, ja hupishoppailua on ollut paljon entistä vähemmän. Koitan jatkaa samalla linjalla tulevanakin vuonna.

Näissä tunnelmissa vuoden viimeisellä Elämänlangalla. Ensi viikolla ollaankin jo uudessa vuodessa!

Tonttumuorin hommissa

Elämänlangalla on kuluneen viikon aikana tehty töitä joulupukin piikkiin. Kanssa-asuja Minttu ulkoisti minulle kahden pienen sukkaparin neulomisen, koska hänellä on itsellään tekeillä hyvin pitkäsäärisen vastaanottajan polvisukat.

Nämä sukat ovat menossa 2- ja 4-vuotiaille. Oranssinkirjavissa sukissa on lankana Hjerte Sock 4 ja sinivihreissä OnLinen nelisäikeinen Supersocke. Molemmat langat löytyivät omasta lankavarastosta, ja oli hauska saada niille käyttöä. Supersockesta teen ehkä vielä Joelillekin sukat - lapsiparan villasukkatilanne on auttamattoman huono, koska jostain syystä Nealle tulee vain neulottua paljon useammin.

Toinen pieni neuleprojekti on lapaset kummityttöselle. Tässä vaiheessa tuli hetkellinen kyllästys sileään neuleeseen, ja päädyin neulomaan lapasten kädenselkiin pienet pöllöt.

Ostin pöllösille napitkin silmiksi, mutta ne osoittautuivat hippusen liian suuriksi. Niinpä ompelin silmät lopulta tummalla jämälanganpätkällä.

Lapasten ohje on mallia "hihasta ja hatusta", mutta päädyin sitten piirtämään pintaneuleen muistiin. Kas tässä lukijoille joululahjaksi pöllönen:

Kuva suurenee klikkaamalla vähän isommaksi.

Seuraavaksi jatkan ehkä omaa polvisukkaani, tai jos oikein hurjaksi heittäydyn niin alan pohtia joulureissuprojektia. Perinteisesti olen loma-aikoina yrittänyt neuloa jotain kivaa itselleni, mutta nyt toisaalta pukkaisi kyllä myös erään kollektiivisen neuleprojektin hommia. Katsotaan, kuinka tässä käy!

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla odotellaan joulua. Ensi viikolla ollaankin sitten vuoden viimeisessä blogimerkinnässä!

Jouluisissa tunnelmissa

Elämänlangalla odotellaan lähestyvää joulua rauhallisissa tunnelmissa. Neuleetkin edistyvät vähitellen, ja uutta pukkaisi puikoille jatkuvasti.

Aika tarkalleen vuosi sitten kävin Tallinnassa ja ostin itselleni puserolangat. Projekti hautautui kesäksi, mutta pääsi syksyllä uudelleen puikoille ja on nyt kylpyhuoneessa odottamassa kuivumista ja langanpäiden päättelyä. Alkusovituksessa hihat olivat vähän liian pitkät ja leveät vartaloon nähden, mutta toivon että sain muotoiltua suhteita vähän paremmiksi kuivatusvaiheessa. Ensi viikolla on toivottavasti kuvia uudesta puserosta ihan päällä.

Pienempää neuletyötä edustavat joulusukat, jotka minulle ulkoistettiin. Tämä pari on varastosta löytynyttä vanhaa Hjerte Sock 4 -lankaa, ja sukkaparin koko on toivottavasti noin 2-vuotiaalle. Seuraavaksi on tilauksessa sukat 4-vuotiaalle, siihen on varattu sini-vihreäkirjavaa OnLinen Supersockea. Ennen joulua pitäisi ehtiä neuloa lisäksi vielä yhdet leikki-ikäisen lapaset.

Vuoden viimeisen hallituksen kokouksen kunniaksi sain töistä lahjan: lankashekki Menitaan ja suklaata, eli kenties osuvin lahja, jonka makeanhimoiselle neulojalle voi antaa. En vielä ole päässyt shoppailemaan, mutta katsotaan josko tässä vielä ennen joulua ehtisi lahjomaan itseään vaikka jollain luksuslangalla, jota ei muuten kehtaisi ostaa.

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla ollaan jo melkein joulussa!

Syksyn sukkasatoa

Elämänlangalla on ollut viikonloppuna hyvä sukkasato. Ajoitus onkin mitä mainioin, koska onnistuin saamaan perinteisen räkätaudin, nenä vuotaa ja varpaat palelevat.

Ensinnäkin sain vihdoin ja viimein pääteltyä pitkään valmiina olevat lyijynharmaat polvisukat. Eihän sukkien päättelemisessä pitkään mene, mutta koska teen polvareihin taitteen kuminauhakujaa varten, on näissä aina lisäksi jonkin verran sellaista ompelua, joka vaatii tarkkuutta.

Lisäksi valmistuivat tummanvihreät joululahjasukat. Tässä mallina omat jalkani, sillä vastaanottajan kengän koko on melko lähellä omaani. Koska neulon yleensä polvisukkia, on aina yhtä yllättävää, miten nopeasti nilkkasukat valmistuvat.

Jotta en jäisi täysin reissusukattomaan tilaan, aloitin tietenkin välittömästi myös uudet polvisukat. Tuttuun tapaan Wollmeisen Twiniä, väri tällä kertaa Orient.

Sukkiin liittyy myös tämä mielenkiintoinen paperi, jonka kävin eräiden muiden henkilöiden kanssa allekirjoittamassa männäviikolla. Elämänlangalla tullaan siis arkisten käyttösukkien lisäksi lähikuukausina puuhastelemaan mm. erilaisten kärkien ja kantapäiden kanssa. Pysykää kanavalla!

Näin Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan, mitä ensi viikko tuo tullessaan.

Sukka seikkailee

Elämänlangalla on reissuneuleena aina keskeneräinen sukka.

Viikonloppuna sukka kävi edistämässä kansanterveyttä ja jonottamassa kanssani influenssarokotetta Sellon kirjaston avoimessa rokotuspisteessä. Espoon kaupunki päätti tänä vuonna jakaa kaikille halukkaille kaupunkilaisille rokotteen, mikä on mainiota. Itse olisin saanut rokotteen ilmankin tätä päätöstä, kun lähipiirissä on riskiryhmää, mutta oli kätevää kun saattoi vaan mennä neuleen kanssa kirjastoon odottamaan vuoroa terveydenhoitajalle.

Sunnuntain sukka vietti hiljaiseloa, sillä olin päivän kotosalla. Tänään mentiinkin sitten reippaasti moneen suuntaan. Aamupäivästä sukka oli töissä Parkvillassa, mutta sillä oli niin kiire kotisivuja päivittäessä, ettei se ehtinyt poseerata. Vähän myöhemmin ajeltiin sitten Kutsuplussalla Tapiolaan, ja siinä sukka suostui hetkeksi aikaa jälleen malliksi.

Kävimme syömässä lounasta kauppakeskus Ainoan japanilaisessa Sumo-ravintolassa. Mainio bentoboksi, ja päivän tuuliseen ja kylmään säähän erittäin hyvin sopivaa misokeittoa ja vihreää teetä. Lounaan jälkeen kyllä vähän teki mieli jäädä sisätiloihin, mutta taivalsimme kuitenkin reippaasti läpi tuulen ja tuiskun WeeGee-talolle.

Työpäivä jatkui WeeGeellä, jossa sukka kuunteli mielenkiinnolla Espoon Suomi 100 -infotilaisuutta. Vuodelle 2017 on tiedossa kaikenlaista mielenkiintoista. Sukka ehdotti neuletapaamisia.

Infotilaisuuden jälkeen oli kantalappu jo yli puolessa. Reipasta työtä sukalta! Mikäli tämä aktiivisuus jatkuu, on ensi viikolla jo näyttää valmis sukkapari. Tai sitten Elämänlangalla puuhataan jo jotain aivan muuta, mistä sen tietää.

Syksyn synkän hetkiä

Elämänlangalla kärsitään pimenevien päivien tuomasta väsymyksestä. Yläselkäkin päätti hankkia itselleen jonkinlaisen kaamosmasennuksen. Hieroja, jolla kävin viime viikolla oli sitä mieltä, että tarvitsisin vain värikkään naamion ja taiteilijanimen, ja voisin liittyä mutanttininjakilpikonniin. Täysin jumissa oleva selkä ei ollut varsinaisen kipeä, mutta hieronnan jälkeen toisen lavan ympärys päätti ärtyä kunnolla, joten neulomista on täytynyt vähän rajoittaa.

Yllättäen neuletauko ei kuitenkaan estä hankkimasta lisää lankaa. Lauantaina oli Ullaa julkaisevan Suomen verkkoneuleyhdistys ry:n vuosikokous, jonka yhteydessä järjestetään perinteisesti pikkujoulut jäsenistölle. Tänäkin vuonna tullessaan sai halutessaan tuoda pikkujoululahjan, ja Ullan pikkujoulutonttu (tänäkin vuonna allekirjoittanut) jakoi sitten illalla lahjat suurella asiantuntemuksella.

Kun olin jakanut lahjat kaikille muille luulin ensin, ettei lahjakassissa ole enää mitään. Sitten huomasin, että viimeinen lahja oli kangaskääreessä, nimittäin pienessä Marimekon pussissa. Pussista paljastui vyyhti oranssinruskeaa Araucania Ranco -sukkalankaa, josta olen joskus aiemminkin neulonut.

Ennen pikkujouluja kävin pitkästä aikaa Vihreässä vyyhdissä, joka ennen oli Hakaniemen hallissa, mutta joka nykyään majailee oikein viihtyisässä liiketilassa Toisella linjalla. Minun ei pitänyt ostaa yhtikäs mitään itselleni, erityisesti ei kalliita luksuslankoja... Mutta lankakorista tuijotti anovasti sievä pieni vyyhti silkki-kashmirsekoitusta. Kalpeanvihreästä langasta tulee luultavasti minulle kauluri.

Näissä pehmoisissa tunnelmissa Elämänlangalla. Ehkä ensi viikolla on jo lunta ja valoisampaa?

Hitaasti, mutta varmasti

Elämänlangalla on ollut suorastaan mainio neuleviikko ja keskeneräiset työt ovat edenneet. Tummanharmaat polvisukat ovat enää taitteiden ompelua ja langanpäiden päättelyä vaille valmiit, ja ikuisuuspuseron vartalo valmistui.

Päätin neuloa tuon miehustan palmikon myös hihoihin, joten sitä nyt väkerretään. Neulekuvauksen laadusta voimme kiittää marraskuun valaistusolosuhteita sekä sitä, että meiltä puuttuu edelleen kunnollinen kokovartalopeili.

Erilaisten palmikoiden neulominen on kyllä edelleen suuri neulerakkauteni. Harhaudun aina välillä muuhun, mutta kyllä kunnon palmikkopusero on aina parhautta.

Muuten neulerintamalla kuuluu Ullaa: Ullan numero 3/2015 ilmestyi eilen ja siellä on jälleen pari minun neuleohjettani. Värikkäät Varvikkaat ovat hauska tapa käyttää langanjämiä, ja Sirkaksi ristitty ohut neuletakki puolestaan edustaa vakavahenkisempää toimistoneulelinjaa.

Puikoilla on taas, kuinkas muutenkaan, palmikkopuseron lisäksi sukat.

Neulon hyvin vähän lahjaksi, mutta olen nyt useampana vuonna jossain joulun/vuodenvaihteen tietämillä antanut aktiivisesti villasukkia käyttävälle ystävälleni sukkaparin. Tummanvihreää on - edelleen marraskuun valaistusolosuhteissa - haastavaa kuvata, mutta voin kertoa että sävy on Wollmeisen Krokodil. Nilkkasukat syntyvät yleensä nopeasti, ja näiden jälkeen palailen varmaan normaaliin päiväjärjestykseen ja ikuisiin polvisukkiini.

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla edetään joulua kohti. Katsotaan ensi viikolla, miten neuleet ovat edenneet!

Kirjoittamista ja lifestyleä

Elämänlangalla on neulottu viikon mittaan vähänlaisesti. Syynä on NaNoWriMo, eli se joka vuosi iskevä kertakaikkisen järjetön projekti kirjoittaa marraskuun aikana 50.000 sanan romaani. Itse olen hidas kirjoittaja enkä missään olosuhteissa pystyisi pääsemään tuohon sanamäärään, mutta asetin itselleni alusta pitäen tavoitteeksi kirjoittaa noin 35.000 sanan mittainen ehyt kokonaisuus. Tämänvuotisessa tarinassa seikkailevat etsivä Laine ja alkemisti Hänninen, joista olen kirjoittanut ennenkin.

Nyt on kuun yhdeksäs päivä ja sanoja on koossa vähän alle kahdeksan tuhatta, joten jäljessä mennään omastakin tavoitteesta. Harmillisesti esimerkiksi blogiin ja sosiaalisiin medioihin kirjoitetuista sanoista ei ole mitään hyötyä tässä projektissa, joskin olen alkanut jo harkita, sopisiko esimerkiksi töissä kirjoitettu ensi vuoden toimintasuunnitelma jotenkin mukavasti juoneen.

Otsikon lifestyle-osuus tulee puolestaan eilisestä isänpäivästä. Rouvain päivällinen toteutti isänpäiväbrunssin, jonka jälkeen olikin sitten loppupäivän ajan onnellisen pullea olo.

Erityisen ylpeä olen itse porkkanakakusta, joka maistui erittäin hyvältä. Lisäksi kuorrutus onnistui kerrankin: kakkuen koristelu on erittäin kaukana ydinosaamisalueestani, ja normaalisti erilaiset kuorrutukset joko paakkuuntuvat tai uppoavat kakkuun. Tässä käytin pohjana Valion reseptiä, joka oli helppo seurattava. Sen verran muokkasin, että kun jääkaapissa sattui olemaan pari munanvalkuaista, niin korvasin yhden kananmunista valkuaisvaahdolla. Haittapuolena arvelen, että kakkua on tehtävä toistekin, jotta saisin selville oliko tuoreen kakun kuohkeus valkuaisvaahdon ansiota vai onko se reseptin ominaisuus.

Tietysti listalla oli muutakin: leivoin myös pataleipää ja kinkkupiiraan, ja pöydässä oli lisäksi ruisleipää, leikkeleitä, juustoja, broileri-pastasalaattia, vihanneksia ja marmeladikuulia. Sopii arvata, mitä söimme eilen päivälliseksi ja mitä on luvassa minulle tänään lounaaksi ennen töihin lähtöä. Joskus tulevaisuudessa opin ehkä mitoittamaan nämä lifestylepuuskat niin, että samoja ruokia ei tule syötyä päiväkausia.

Jos vielä varovasti vilkaistaan neuleaiheisiin, niin Suomen Verkkoneuleyhdistys ry:n jäsenillä on nyt mahdollisuus äänestää vuoden viimeisen Ullan kansikuvaa. Käykää vaikuttamassa!

Näissä tunnelmissa tänään Elämänlangalla. Ehkä ensi viikolla ehdittäisiin neuloakin?

Vuodesta toiseen

Elämänlangalla pohditaan tänään vuosien vierimistä. Ja sitä, missä vaiheessa tästä nyytistä:

Ehti tulla tämä reipas kolmasluokkalainen:

Hurja pikku vampyyri Joel nimittäin täyttää tänään kokonaiset 9 vuotta. Kuva on lauantailta, kun kävimme kääntymässä erään ystäväni (joka täytti vähän enemmän kuin 9 vuotta) halloweenteemaisilla synttäreillä. Joel pitää kovasti erilaisista naamiaisasuista, ja halusi jopa valkoisen maskin kasvoille vaikka sanoikin, että naaman peseminen on tosi tyhmää.

Eilen meillä vietettiin synttäreitä, tällä kertaa hyvin rauhallisissa merkeissä. Joel ei itse halunnut kutsua kuin muutaman perhetutun lapsen, joten ihan hirveää hälinää ei tullut. Ihmettelen kuitenkin taas, miksi ihmeessä olin sitä mieltä, että ennen juhlia pitää imuroida, kun olohuoneen pöydänalunen on nyt taas ihan täynnä popcornmuruja, joille jonkun pitäisi tehdä jotain. Pidän siivoamisesta melkein yhtä paljon kuin ompelemisesta - ompelusta sentään yleensä syntyy jotain valmista, kun taas siivoamisen tulokset katoavat heti, kun vähän selkäänsä kääntää.

Synttärihulinoista huolimatta myös neuleet ovat edistyneet, mutta mitään viime viikkoa ihmeempää näytettävää ei ole - villapuseron vartaloa ja sukanvartta vain. Sukka kävi perjantaina kanssani Koulutus järjestön voimavarana -seminaarissa, ja tänään se on menossa iltapäivällä työryhmätapaamiseen suunnittelemaan kevätkaudella Tapiolassa järjestettäviä Rethink Espoo -teemailtoja. Keskiviikkona sukka mitä luultavimmin matkustaa kanssani WeeGeelle, jossa olen lupautunut puhumaan seniori-iltapäivässä neulomisesta. Tätä sukkaparista on siis tulossa hyvin matkustellut ja sivistynyt!

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan, olisiko ensi viikolla näyttää vaikka valmis villapuseron vartalo tai jotain muuta mielenkiintoista!

Lankaisaa

Elämänlangalla ollaan pitkästä aikaa blogin ääressä jo heti maanantaiaamuna, koska päivän logistiikka vaati toisenkin kupin kahvia. Ryhdyin katselemaan Reittiopasta ja totesin seuraavaa: Töistä (kilometrin verran tuonne suuntaan ->) pitäisi hakea kuitteja ja tositteita, jotka pitäisi viedä kirjanpitäjälle (kymmenen kilometriä päinvastaiseen suuntaan), ja sitten pitäisi suoriutua syömään lounasta ennen kuin on aika mennä lasten koululle kehityskeskusteluihin, josta puolestaan poimitaan mukaan yksi lapsi, joka viedään lääkäriin.

Päätin, koska jo viime viikolla sanoin pomolleni, että en ole maanantaina toimistolla, hoitaa nämä pakolliset ja aikataulutetut lapsiin liittyvät asiat ensin ja pohtia vasta sitten iltapäivällä tai alkuillasta Espoo-sightseeingiä työn puolesta. Siispä: kahvia.

Kahvin ohessa on hyvä valokuvata viime viikon lankasaalista. Joskus nyt vaan käy niin, että ihminen ihan sattumalta surffaa verkossa lankakauppaan. Ja sitten täysin yllättäen ja pyytämättä sinne ostoskoriin kierii lankakeriä, jotka pyytävät päästä lankavarastoon asumaan. Näin saattoi jokin aika sitten käydä minullekin. Muistaakseni hain nämä langat postista jo viime maanantaina, mutta koska ne eivät sopineet pinkkeihin kuviin, ne pääsevät esille vasta tänään.

Ensin tilasin WEBSistä vähän lisää sitä samaista Mirasol Nuna Finaa, josta neuloin aiemmin syksyllä itselleni ohuen jakun. Ei niin, etteikö siitä jakusta olisi jäänyt reilusti lankaa jäljelle, mutta kun tuo on lankakaupassa loppuunmyynnissä noin puoleen hintaan, niin enhän saattanut vastustaa. Nyt ostettu väri on nimeltään Toasted Wheat ja on kauniisti oljenkeltaiseen taitettua ruskea, tai ruskeaan taitettua oljenkeltaista, vähän valaistuksesta riippuen. Koska, kuten viime viikolla totesin, minulla ei ole minkäänlaista patenttineuleongelmaa ja voisin lopettaa ihan milloin vain haluan, ajattelin aloittaa tästä jossain vaiheessa - kunhan vaan kerkiän - patenttineulepintaisen ylösalaisinraglanin, jossa on iso kaulus.

Ja koska Nea vei seuraavaksi suunnitellut polvisukkalankani, saatoin myös kompastua Wollmeiseen. Tällä kertaa hamstrasin Twin-sukkalankaa väreissä Krokodil, Orient ja 29 Cu. Krokotiilista tulee joululahjasukat ja sitä on vain yksi vyyhti, mutta Orient ja kupari muuttuvat vähitellen sitten minulle polvisukiksi. Ensimmäisen kerran ikinä olen myös muuten vähän pettynyt Wollmeise-värisävyyn: aiemmat metallien mukaan nimetyt lyijy ja rauta ovat olleet erittäin osuvia, mutta tuo kupari on paljon enemmän mattaruskehtava kuin oranssinkiiltävä. Toisaalta se sopii aivan täydellisesti yhteen kesken olevan palmikkoneulepuseroni kanssa, joten ei tämäkään ostos mikään tappio ollut.

Näissä lankaisissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan, mitä ensi viikko tuo tullessaan!

Pinkkiä pukkaa

Elämänlangalla ei olla (Neaa lukuun ottamatta) erityisen vaaleanpunaisesti suuntautuneita, mutta näin lokakuun kunniaksi ollaan sattumalta neuleprojekteissa hyvin pinkkejä. Pinkkihän on nyt in, koska Syöpäsäätiöiden Roosa nauha -kampanja on jälleen meneillään. Olemme siis kerrankin suorastaan ajan hermolla.

Viime viikolla vilautetut Nean pinkit Wollmeise-sukat ovat valmiit ja päässeet käyttöön. Tunnustan, että olen jo jonkin aikaa salaa käyttänyt Neaa satunnaisesti sukkamallina aikuisten neuleissa. Nyt aletaan päästä siihen tilanteeseen, että Nean jalan koko oikeasti vastaa aikuisen jalkaa, eivätkä sääretkään enää parin vuoden aktiivisen tanssiharrastuksen jälkeen ole ihan niin kapoiset. Tarkoittaakohan tämä kenties, että pitäisi suunnitella lisää sukkia?

Ostin tuota Himbeere-väristä Wollmeise Twiniä aikoinaan kaksi vyyhtiä polvisukkia varten. Minulla kun on sekä suuret jalat, paksut pohkeet että tiukka käsiala, niin on turha haaveilla polvisukista yhdestä tai edes puolestatoista vyyhdistä Wollmeisen sukkalankaa, oli se miten riittoisaa tahansa. Koska Nea nyt haukkasi osan langastani, päätin että loputkin pinkit menevät sitten neidin käyttöön.

Tilauksessa oli paksumpi myssy talvikäyttöön, joten neulon patenttineuletta kaksinkertaisella langalla. Nolona kokeneen neulojan tunnustuksena voin kertoa, että tämä on ensimmäinen kerta koskaan kun neulon patenttia. Ullaan tulossa oleva neulejakku on puolipatenttia, joka oli ensikosketukseni tähän tekniikkaan, ja nyt uskaltauduin kokeilemaan täyspatenttia. Katselin erilaisia suomenkielisiä ohjeita ja totesin, että syy aiempiin täysin pieleen menneisiin kokeiluihin ovat tyypillisesti todella epäselvät kirjalliset ohjeet ilman kuvia. Nyt kun olen valistunut aiheesta, joudun ehkä jossain vaiheessa askartelemaan Ullaan neuletekniikkaohjeen aiheesta. Neulepinnasta tulee todella paksu ja kuohkea ja toivottavasti erittäin lämmin.

Koska en ole millään tavoin taipuvainen päätymään pintaneuleputkiin, olen suunnitellut tekeväni lopusta langasta Nealle tuubihuivin. Ja saatoin ehkä saada yarn.comista lähetyksen vähän eri väristä Mirasol Nuna Finaa kuin edeltävä, josta ehkä voisi myös tulla patenttineulepusero itselleni. Minulla ei ole minkäänlaista patenttineuleongelmaa, ja voisin lopettaa koska tahansa.

Myös Nean sukkaharjoitukset jatkuvat pinkkeinä - toistaiseksi mennään vielä pinkillä seiskaveikalla, jolla työ etenee melko joutuisasti ja joka ei ole kovin kallis panostus jos Nea päättää kyllästyä koko hommaan. Tällä hetkellä opettelemme jälleen kiilakavennuksia.

Näissä pinkeissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan, mitä ensi viikko tuo tullessaan!

Neuloja on terve kun se leikkii

Elämänlangalla on vietetty viikonloppuna aikaa vanhan rakkaan harrastuksen parissa: olin pitkästä aikaa larpissa.

Hahmoni oli seurapiiritoimittaja Karoliina Hatakka. Koska oma vaatekaappini ei ole erityisen seurapiirityylikäs niin apua asuun piti hakea Lindexin ystävälliseltä henkilökunnalta. Kukonaskelkuvioinen tunika viimeisteltiin huivilla, jonka glitter ei valitettavasti näy valokuvassa. En olisi koskaan uskonut meneväni mihinkään ihmisten ilmoille niin, että käytän leggingsejä housuina ja vähän yli takamuksen ulottuvaa paitaa mekkona, mutta hyvähän siitä tuli. Itse tehtynä neuleasusteena rullasin valkoisten polvisukkien varret niin, että ne näyttivät vähän myttyisiltä säärystimiltä. Erityiskiitos lookista kuuluu stylistinä toimineelle Nean luokkakaverille, joka konsultoi kampauksen suhteen. Lopputulos oli yllättävän hyvän näköinen, ja nyt harkitsen pistäisikö nämä samat vaatteet päälleni tänään illalla teatteriin.

Jotta ei olisi liian helppoa, larpissa kaikilla hahmoilla oli myös Halloween-henkinen naamiaisasu. Minä toteutin omani naamiaiskaupasta ostetulla noidanhatulla, tummalla huulipunalla, lainatulla kaulakorulla ja ihan omasta kaapista löytyneillä mustilla vaatteilla. Nyt odottelen mielenkiinnolla, koska pelistä julkaistaan kuvia. Ystäväni Tuomas harrastaa liveroolipelien valokuvaamista ja ottaa huikean hyviä valokuvia, joten ehkä saan tästä noitamaisesta lookista vielä jonkun hyvän profiilikuvan oikean halloweenin lähestyessä.

Tietenkään neulominen ei unohtunut, vaikka lauantaina oli muuta puuhaa. Kaikkien suureksi yllätykseksi puikoilla on sukat. Nea tuli ilmoittamaan minulle, että hänen kaikki villasukkansa ovat liian pieniä, joten mitä neulova äiti saattaa tehdä? Lankana on Wollmeise Twin ja värinä Himbeere eli vadelmanpunainen. Olin ajatellut tästä itselleni polvisukkia, mutta näin ei näemmä ollut tarkoitettu. Nealla on myös itsellään puikoilla sukka, samaa värimaailmaa mutta Nallesta. Koitin ehdottaa, että jos hän itse neuloisi ne sukat valmiiksi itselleen, mutta älykäs lapseni keksi ihan itse toisen sukan ongelman: "Mutku äiti, niitä pitää neuloa KAKSI."

Nean kengän koko alkaa olla jo aikuisen naisen mitoissa, mutta nopeastihan tuollainen tavallinen sukkapari syntyy niihin Muhkean pohkeen polvisukkiin verrattuna, joita aina itselleni tikutan. Eivätköhän nämä siis ehdi jalkoja lämmittämään jo nyt syyslomaviikolla.

Tällaisissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä kertaa. Ensi viikolla toivottavasti ainakin valmiita sukkia!

Syysneuleita

Elämänlangalla ollaan tänään vähän hitaalla vaihteella kuten julkaisuaikataulusta ehkä voi päätellä. Heräsin jumalattomaan niska-hartiapäänsärkyyn, joka hellitti vasta kolmiollisilla relaksanteilla ja särkylääkkeillä. Niiden jäljiltä päivä menikin sitten melko väsähtäneissä tunnelmissa.

Osasyynä kiukuttelevaan hartiaseutuun saattaa olla viikonlopun reissu Ruotsiin, kun nukuin kaksi yötä autolautan pedissä. Hytissämme oli lisäksi yli-innokas ilmastointi, joten siellä oli melko viileää, ja lauantaipäivän vietin Tukholman stadionilla - puitteet olivat komeat, mutta en ole vielä tavannut yhtään urheilukatsomoa, jonka penkit olisivat hyvät istua.

En ole erityisemmin ruotsinlaivojen juhlahumun ystävä. Kävin ruuan jälkeen vilkaisemassa yökerhoa vähän ovelta, käännyin kannoillani ja menin hyttiin paikkaamaan yhden sukkaparin ja päättelemään langanpäät ja ompelemaan kuminauhakujan taitteet toisesta. Vihreät villasukat ovat olleet kuukausitolkulla ompelua vaille valmiit, joten oli mukava saada vihdoin ja viimein viimeistelyt aikaiseksi ja sukat jalkaan.

Tässä vielä turistikuva stadionista. Pohdimme jälkikäteen, että tämä olisi selvästi voinut olla myös huispausstadion:

Erityisesti tornit ja päätyjen holvikaaret näyttivät mainion velhomaisilta.

Sukkien lisäksi työn alla on ollut villapaita, jonka aloitin jo joskus viime talvena, mutta joka sitten jäi kesken kun muut projektit ajoivat ohi.

Nyt löysin keskeneräisen puseron neulekorista ja totesin, että talvi lähestyy kovaa vauhtia. Paksusta palmikkoneuleesta tulee ihanan tuntuinen, mutta aika työlästähän tällainen kauttaaltaan kuvioitu pinta on. Jos nyt jaksaisi edistää työtä, niin ehkä tämä ehtisi sitten käyttöön pakkasille.

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan, miten neuleet ensi viikolla etenevät!

Uusi takki!

Kuten viime viikolla kerroin, on uusi neuletakki valmis. Se on oikein ihana ja on mainiosti korvannut sen ikivanhan aikoinaan Lindexiltä poimitun ohuen neuleen, jonka korvaajaksi sitä ajattelinkin. Tässä hän on:

Lankana takissa siis Mirasol Nuna Fina: villaa, silkkiä ja viskoosia. Pintaneule on puolipatenttia. Takki on täysin suoralinjainen - vartalokappaleessa ja hihoissa ei ole mitään muotoiluja. Ommeltavia saumojakin jäi vain pari kaulukseen. Tylsästi itseni toistamisen uhallakin olen jälleen neulonut istutetut hihat Barbara Walkerin tekniikalla eli poimin silmukat kädentieltä ja muotoilin pyöriön lyhennetyin kerroksin.

Seuraavaksi pitäisi vaan saada ahkeroitua ohje Ullaan, sillä deadline on ensi viikonloppuna. Takin perusohje on jo paperilla, mutta ongelmoin edelleen sen kanssa jaksanko sarjoittaa ohjeeseen toisenkin koon. Takilla ei myöskään ole vielä nimeä, vaikka kaikilla kunnon neuleilla pitäisi toki sellainen olla.

Tämän jälkeen Elämänlangalla neulotaan jälleen sukkia. Ylpeä neulojaäiti voi esittää Nean ensimmäisen valmistuneen sukan:

Mallikappaleessa tutustuttiin tekniikkaan, ja nyt puikoille on päässyt pinkki sukka, josta tulee toivottavasti ihan Nean omaa kokoa. Myönnän ostaneeni lapselle marketista sitä pinkkiä seiskaveikkaa ja bambuiset sukkapuikot, mutta budjetti ei kestä toista luksussukkalanka-addiktia perheessä.

Itse tikutan edelleen Wollmeise-polvisukkia, sillä viikonloppuna meni roskiin kahdet jo kertaalleen paikatut polvarit. Yleensä minulta hajoavat sukat kärjestä isovarpaan kynnen kohdalta, mutta näemmä kun sen kohdan paikkaa, niin seuraavaksi hiutuvat päkiän aluset puhki. Välillä olen kyllä neulonut nimenomaan näihin suuritöisiin polvisukkiin myös uusia jalkateriä, mutta nyt valikoimaan on tulossa yhdet uudet kunhan vain päättelen jo ties kuinka pitkään valmiina olleet vihreät sukat, ja toiset jahka tummanharmaa pari valmistuu.

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolle ennustan lisää sukanvarsia.

Syksy ja sukkaset

Elämänlangalla ollaan vihdoinkin selätetty se neuletakki, joka ei lopu koskaan. Kuvia ei kuitenkaan vielä ole, koska päättelin viimeiset langanpäät kun oli jo pimeä, ja tänään mahdolliset valokuvausapulaiset eivät vielä ole tulleet töistä ja koulusta. Ensi viikolla kuvia olisi parasta kyllä jo olla, sillä Ullan deadline lähestyy, ja pitäisi päättää onnistuiko neule niin hyvin että ohjeen kehtaa laittaa tarjolle.

Takin loppusuoralla melkein koko kesän paitsiossa olleet polvisukat pääsivät taas puikoille. Sukat kävivät lauantaina kanssani katsomassa Euroopan parasta naisten jenkkifudista:

GS Demons voitti vuoden 2015 suomenmestaruuden, ja yllätyksekseni minäkin sain ikioman kultamitalin. Olen useamman kauden hoitanut joukkueen otteluiden tilannepäivityksiä Facebookiin ja pari kautta myöskin kirjoittanut otteluraportit, mutta eihän sitä oikein osaa myöntää olevansa osa urheilujoukkuetta kun oma panos syntyy katsomosta seuraten tai kotitietokoneelta eikä kentän puolelta. Voin kyllä taas kerran sanoa, että vapaaehtoistyö kannattaa. Sen verran mukavan lämmin ja pörröinen olo tuli lauantain muistamisesta.

Koska sukat ovat reippaita ja ahkeria, ne tulivat myös tänään mukaani töihin:

Tänään oli mukavan syksyinen päivä, jota ei tällä kertaa tarvinnut käyttää toimistolla istumiseen. Sen asemesta kävimme bussilla kotiseuturetkeilemässä ja veimme materiaaleja kirjanpitäjälle. Sukka pitää kovasti bussilla matkustamisesta, eikä aurinkoisessa säässä bussin odottelukaan harmittanut.

Lopuksi vielä sukka teemalla ylpeä neulojaäiti:

Nea ilmoitti haluavansa neuloa sukan. Viimeksi kun tätä joskus vuosi tai pari sitten yritettiin, sukkapuikkojen käsittely osoittautui täysin mahdottomaksi. Nyt homma sujuu näemmä aivan ihan loistavasti! Katsokaa, miten siisti käsiala!

Silmukoiden luomisessa ja työn yhdistämisessä suljetuksi neuleeksi Nea kaipasi vielä apua, mutta joustinreuna ja varsi syntyivät ihan suvereenisti. Kantalapun reunassa opeteltiin, kuinka silmukka nostetaan ja myöhemmin kuinka se poimitaan ja neulotaan. Kantapään käännökseen jäi niin vähän kerroksia, että niissä ei ehtinyt harjoitella kuin pari, mutta kavennukset sujuivat sekä oikealla että nurjalla hienosti. Tämän illan projektina varmaan keskustellaan kiilakavennuksista.

Seuraavaksi tämän neuleaiheisen iltapäivän hommissa käsikirjoituksen oikolukua - käännöskirja Neulo nostetuin silmukoin on edistynyt taittovaiheeseen ja samalla tehdään vielä vihoviimeisiä tarkistuksia. Ensi viikolla sekin työ on tehty. Silloin myös uutta Elämänlankaa, ja toivottavasti edustavia kuvia uudesta takista.

Vastustusta

Käykö teillekin niin, että maailma vastustaa joskus kaikkea, mitä teette? Minulla on näemmä sellainen päivä menossa.

Silloin kun olin pieni, famolla oli keittiön pöydällä pino pikkuisia muovisia lääkemittakuppeja. Jokaisessa kupissa oli satsi lääkkeitä, ja pino vastasi päivän aterioita - joka aterialla yhden mitan lääkkeet. Vähän uhkasi olla samanlainen olo, kun tänään työterveydessä ja apteekissa käytyäni kasasin lounaalla ravintolan pöydässä pillereitä pinoon. Totesinkin tarjoilijalle, että minulla on ihan omat alkupalat mukana, mutta voisin näistä huolimatta kyllä kiitos ottaa sen alkusalaatin. Flunssa otti ja meni poskionteloihin, nosti uuden kuumeen ja tietysti sitten tekee päänsärkyisen ja vetämättömän olon. Nyt on Duactia, antibioottia ja maitohappobakteeria, ja tietysti vielä särkylääkkeet siihen päälle.

Nukahdin kotiin päästyäni varmaan kolmeksi tunniksi. Kun neljän maissa heräsin muistin, että perhana, piti laittaa se paahtopaisti uuniin päivällistä varten. Ajattelin että no, myöhäiseksi menee mutta syötetään lapsille välipalaksi leipää ja pistetään paisti uuniin.

Ryhdyin etsimään paistolämpömittaria. Ensimmäinen mittari näytti laatikosta otettaessa sataa astetta. Arvelin, että vaikka keittiössä vähän lämmin onkin, niin ei sentään ihan niin kuuma. Seuraava mittari vaikutti toimivalta, mutta siinä ei sitten ollutkaan enää astemerkkejä vaan ne olivat kuluneet pois. Päätin näistä vaihtoehdoista valita jälkimmäisen, koska eihän se paahtopaistin kanssa niin tarkkaa ole.

Pistin paahtopaistin uuniin, tökkäsin mittarin lihaan ja laitoin uuniin. Meni vajaa puoli tuntia, ja sitten olohuoneesta sammui lamppu ja keittiössä lakkasi kiertoilmauuni hurisemasta. Toiveikkaasti ajattelin, että sulake meni, mutta pieni tutkimus paljasti että koko rapussa on valot pois. Lisätarkastelu selvitti, että iso osa Perkkaata on pimeänä, ja sähkönsiirtofirman arvio vian korjaantumisesta on kymmentä vaille seitsemän illalla. "Vika-aluetta rajataan, vikapaikka ei vielä tiedossa."

Totesin, että meillä ei ilmeisesti syödä tänään paahtopaistia. Onneksi Teemu on vasta matkalla töistä kotiin, joten lähetin hänet Sellolle metsästämään jotain valmisruokaa, jota ei tarvitse lämmittää.

Itse taidan seuraavaksi etsiä kynttilän lisävaloksi ja käpertyä sitten sohvannurkkaan neulomaan. Se pahuksen neuletakki ei muuten vieläkään ole valmis, koska hiha ei lopu koskaan. Lyödäänkö vetoa, että tänään kaikki mustaan aukkoon neulotut silmukat ilmestyvät takaisin, ja huomaan hihan yhtäkkiä ulottuvan polveen saakka?

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla toivottavasti vähemmän vastustavissa tunnelmissa ja kuvien kera.

Fludssa

Syksy ja koulujen alku on tuonut Elämänlangalle kauden ensimmäisen räkätaudin. Ensimmäisenä sairastanut Nea on jo oma itsensä ja Joelilta puuttuu vielä ääni, mutta aikuisväestö on nyt vaihtelevan tautista. Itse sain työterveyslääkäriltä "luvan" mennä huomenna töihin suosituksella, että teen tämän viikon mahdollisimman lyhyttä päivää (mikä osa-aikatyössä onnistuu kohtuullisen helposti) ja koitan puhua mahdollisimman vähän (jolle ohjeelle nauravat naurismaan aidatkin).

Flunssan johdosta Elämänlangalla tänään vaihteeksi lifestyle-osio: syysflunssaan sopivaa soppaa.

Rouvain päivällinen sai viime vuonna joululahjaksi keittokirjan Vegaanin keittiössä ja siitä on löytynyt pari erinomaisen mieluisaa reseptiä. Nyt keiteltiin iso kattilallinen maapähkinä-bataattikeittoa, tosin tällä kertaa vähän tuunattuna. Annos oli suurin piirtein kaksinkertainen ja lisäksi muokkasin vähän kasvissisältöä mm. korvaamalla tuoretomaatit säilykkeellä eli tässä tapauksessa paseeratuilla tomaateilla. Jääkaapista löytyi taannoin kaupasta heräteostosteltu suuri myskikurpitsa, jonka paahdoin uunissa ja lisäsin sitten mukaan keittoon.

Kunhan säät vielä kolenevat, niin meidän keittiössämme tehdään varmasti joku päivä Hesarin ohjeella sipulikeittoa. Soppa on toteutettu meillä sekä taikinakuorella että ilman, ja molemmin tavoin se on herkullista. Lifestyle-Elämänlankaa suosittelee lämpimästi.

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ehkä ensi viikolla päästään taas neuleiden pariin?

Kierrätystä

Elämänlangalla valmistaudutaan asumisen uudelleenjärjestelyihin, kun kiertävä sirkus on laajentamassa elintilaansa toiseenkin asuntoon samassa taloyhtiössä. Olen pitkään elätellyt ajatusta siitä, että omistan ihan liikaa tavaraa. Nyt kun on joka tapauksessa kannettava asioita paikasta toiseen totesin, että käyn läpi omaisuuttani ja pistän tavaraa kiertoon enemmän tarvitseville. Voin raportoida, että vaatekaapistani on tähän mennessä paljastunut seuraavaa: minulla on liikaa vaatteita, ja ne kaikki ovat joko rikki, muuten vaan huonokuntoisiksi käytettyjä tai tyhmiä. Hyväkuntoisia mutta väärän kokoisia tai jostain muusta syystä vähälle käytölle jääviä vaatteita on koottu kiertoon jo iso muovikassillinen.

Samalla kävin läpi myös useita isoja laatikoita vanhoja neuleita. Villasukkiin asti en vielä päässyt, mutta esimerkiksi erilaisia huiveja ja kaulureita lähtee parempaan käyttöön reilu puoli tusinaa. Oheisessa yhteiskuvassa Birch ja Kiri sekä omaa design-historiaani: Roosa on ihan ensimmäisiä Ullaan suunnittelemiani neuleita vuosikymmenen takaa, oranssi Midnight Sun on puolestaan Ravelry-ohjeitani.

Myös erilaisia paitoja ja takkeja löytyi useita. Tässä kuvassa takavasemmalla Bruno, joka on neulottu kun marraskuun vauva Joel oli ihan pikkuruinen ja kulki vielä kantoliinassa. Taustalla oikealla minulle harvinainen kirjoneule, neuleolympialaissuoritus vuodelta 2006. Varoituksena herkimmille: linkin takana on kuvia neulepinnasta ja saksista. Etualalla vihreä Huldan takki, jonka neuloin itselleni, mutta joka sitten valmiina osoittautui täysin väärän malliseksi minulle. Vaatteet menevät toistaiseksi kellariin pois jaloista. Jossain vaiheessa sitten kuljetan ne esimerkiksi vastaanottokeskukseen, Vailla vakinaista asuntoa ry:lle tai paikallisen seurakunnan diakoniatyölle.

Seuraavaksi työn alle menevät varmaan lasten vaatekaapit. Vaikka niistä kuinka usein karsisi pois liian pieniä vaatteita, niin aina puolet hihoista ja lahkeista ovat vähintään viisi senttiä liian lyhyet. Olen myös alkanut harkita lasten housunpolvien vahvistamista esimerkiksi titaanilevyillä, sillä monet muuten hyvät housut ovat polvien kohdalta riekaleina. Voisi kuvitella, että meidän kolmas- ja viidesluokkalaisillamme olisi konttausikä jo ohitse, mutta näin ei näytä olevan.

Elämänlangan raportti kierrätysvaatekasojen keskeltä päättyy tällä erää tähän. Jos en ensi viikolla palaa linjoille, olen luhistunut vaatevuoren alle.

Auringossa aina

Elämänlangalla ollaan edelleen onnellisesti lomatunnelmissa, mutta toistaiseksi vielä kärryillä päivistä. Tämä viikko on vielä vapaata, sitten uusin voimin kohti syyskauden töitä. Olin vähän epäileväinen sen suhteen, riittääkö kahden viikon loma palautumiseen suuren rutistuksen jälkeen. Viime viikon lopulla totesin kuitenkin, että selvästi on ollut hyvä kulttuurilomaviikko, kun on ihan sellainen olo kuin olisi ollut pidempäänkin vapaalla.

Toteutin viime viikolla mainittujen suunnitelmien lisäksi vielä vierailun ravintola Kappelin terassilla, josta on mainio näkyvyys Espan lavalla. Viime viikolla pyöri vielä Etno-Espa, ja kävin kuuntelemassa Unaja-duoa. Voin muuten todeta, että Kappelin skumpan ja salaatin hinnoilla ilmaiskonsertista tulee yllättävän hintava. Kävin saman tien ostamassa itselleni tälle viikolle liput Svenska teaterniin katsomaan Mamma Miaa päivänäytökseen, mikä ei elokuun tarjoushinnasta huolimatta ollut sekään aivan ilmaista.

Neuletakki kulkee edelleen mukana joka paikassa, sillä hihan silmukat menevät näemmä neulonnan mustaan aukkoon. Teoriani on, että kaikki silmukat palaavat kerralla takaisin jossain vaiheessa, ja huomaan hihan ylettyvän polveen asti.

Mustasta aukosta huolimatta takki alkaa vähitellen muotoutua. Vähän jännittää, millainen lopputuloksesta tulee. Keskeneräisenä kokeiltuna se on "ihan kiva", mutta jos neulepinta toimii samoin kuin mallitilkku, viimeistellystä lopputuloksesta pitäisi tulla selvästi väljempi ja laskeutuvampi. Tästä on tulossa sellainen huitula, jossa ei ole kiinnitystä edessä vaan jonka on tarkoitus roikkua rennosti auki. Hihat neulotaan poimimalla kädentieltä silmukat ja sitten muotoilemalla pyöriö lyhennetyin kerroksin ja sitten suljettuna neuleena ilman mitään muotoiluja ranteeseen. Neulepinta on kokonaisuudessaan puolipatenttia. Erittäin yksinkertaista, selkeää ja suoralinjaista siis - katsotaan vastaako käytäntö suunnitelmia.

Koska musta aukko syö hihan silmukat, en uskalla vielä toivoa, että takki olisi ensi viikolla valmis näytettäväksi. Elämänlankaa tulee joka tapauksessa, silloin jo varovaisesti työtunnelmissa.