Perhe Elämänlankaa reissasi tänä vuonna joulunpyhiksi Seinäjoelle, mutta tällä kertaa vain hyvin lyhyesti itse pyhiksi. VR kuljetti jouluaattona suorastaan mallikelpoisesti ja olimme pohjanmaalla vain parikymmentä minuuttia myöhässä. Tätä kirjoittelen pikaisesti anoppilan sohvalla kotiinlähtöä odotellessani, kohta pääsemme tutkimaan miten paluuliikenne sujuu.
Kuten olettaa saattaa, lapset olivat olleet kilttejä. Tontut piilottelivatkin kaikenlaisia mukavia paketteja pitkin. Erityisesti jälkikasvu arvosti Nuuskamuikkusen onkea, jolla voi onkia magneettikaloja pesuvadista. Lisäksi paketeista löytyi legoja ja kirjoja. Joulupukin toinen lähetys odottaa vielä Espoossa, koska tuntui turhalta ajeluttaa lahjaleluja edestakaisin avattavaksi.
Minun pitkäaikainen perinteeni neuloa Seinäjoen lomilla jotain ihan vain itselleni kärsi tällä kertaa vähän, koska tekeillä on ollut Nean pusero. Valmiina on jo puolitoista hihaa ja vartalokappale, mutta kuvia ei ole kun kamera ja piuha menivät jo takaisin matkalaukkuun. Junaneuleeksi on tosin itselle varattu sukanvari Kureyon Sockista. Joka tapauksessa olen viettänyt joulua oikein mukavasti sohvannurkassa neuloen ja äänikirjoja kuunnellen, välillä syöden ja nukkuen. Vain erilaisia joulukaloja olen kaivannut, kun ne eivät täällä kuulu jouluruokaperinteeseen. Sen sijaan täällä saa maksalaatikkoa, jota taas meillä ei kotona syödä jouluna.
Näillä eväillä mennään välipäiviin ja odotellaan laiskanpulskeasti uuttavuotta. Ensi viikolla Elämänlangalla ollaankin jo vuodessa 2011!
maanantai 27. joulukuuta 2010
maanantai 20. joulukuuta 2010
Jouluisaa
Elämänlangalla aletaan vähitellen virittäytyä joulutunnelmaan. Viikonloppuna oli muutamia ystäviä kylässä laulamassa joululauluja ja vierailua varten tuli sitten tehtyä joulusiivous. Tavallisesti levitän aina ympärilleni kaaosta (ja lankakeriä), joten raivaaminen oli ihan aiheellista. Joulukuusta meille ei tänäkään vuonna ole tulossa, koska en tiedä mitä älynlahjoiltaan hieman kyseenalainen kissa kuusella tekisi. Joitakin joulukoristeita kuitenkin on, koska Nean eskarirepusta paljastui kokoelma kaikenlaista syksyn mittaan askarreltua.
Joululahjojen suhteen täydellinen laiskuus on iskenyt. Olen kuullut kerrottavan sellaisesta tyypistä, jonka nimi on Joulupukki, joka tuo lahjoja. Ajattelinkin kokeilla, josko tämä Joulupukki hoitaisi hankinnat ja shoppailut. Itse annoin viikonloppuna eteenpäin ne Noro-säärystimet, jotka tonttuilin pikatyönä, luonnollisesti ennen kun ehdin ottaa niistä valokuvan. Punainen jakkukin alkaa olla valmis: muutama langanpää on pääteltävänä, kaulusta täytyy vähän fiksata ja kiinnitystä pohtia.
Suurin piirtein kaikki aktiivisesti kesken ollut neulottava on siis yllättäen valmista ja on aika kehitellä uusia haasteita. Pohdinkin jo hieman mallia niille alpakkalangoille jotka sain Priimasta lasten puseroita varten ja lisäksi pitäisi tehdä vauvan haalari ystävälle, joka on lisääntymässä tammikuussa. Joululomalla olen perinteisesti neulonut jotain ihan vain itselleni, mutta on mahdollista että priorisoin pienet henkilöt nyt, kun talvi uhkaa olla kylmä ja luminen. Äiti tosin vähän uhkaili, että voisi auttaa puseroprojektissa, joten jos saan ohjeen kirjoitettua järkeviin aikoihin voisin ehkä yrittää hymyillä kauniisti ja räpytellä silmiäni ja tarjota Langin Baby Alpacaa neulottavaksi. Saisin kyllä varmasti kaksi samanlaista puseroa neulottua itsekin, mutta muistelen, että viimeksi kun yritin tehdä riiviöille puserot samalla ohjeella, Nea jäi ilman koska aivoni alkoivat valua ulos korvista suurin piirtein hihojen kohdalla.
Elämänlangalla suunnataan siis kohti joulua rauhallisen neuleisissa ja lankaisissa tunnelmissa ja pyrkien välttämään kaikenlaista joulustressiä. Toivottelen nyt kaikille lukijoille hyvää ja rauhallista joulunaikaa ja palailen ensi viikolla.
Joululahjojen suhteen täydellinen laiskuus on iskenyt. Olen kuullut kerrottavan sellaisesta tyypistä, jonka nimi on Joulupukki, joka tuo lahjoja. Ajattelinkin kokeilla, josko tämä Joulupukki hoitaisi hankinnat ja shoppailut. Itse annoin viikonloppuna eteenpäin ne Noro-säärystimet, jotka tonttuilin pikatyönä, luonnollisesti ennen kun ehdin ottaa niistä valokuvan. Punainen jakkukin alkaa olla valmis: muutama langanpää on pääteltävänä, kaulusta täytyy vähän fiksata ja kiinnitystä pohtia.
Suurin piirtein kaikki aktiivisesti kesken ollut neulottava on siis yllättäen valmista ja on aika kehitellä uusia haasteita. Pohdinkin jo hieman mallia niille alpakkalangoille jotka sain Priimasta lasten puseroita varten ja lisäksi pitäisi tehdä vauvan haalari ystävälle, joka on lisääntymässä tammikuussa. Joululomalla olen perinteisesti neulonut jotain ihan vain itselleni, mutta on mahdollista että priorisoin pienet henkilöt nyt, kun talvi uhkaa olla kylmä ja luminen. Äiti tosin vähän uhkaili, että voisi auttaa puseroprojektissa, joten jos saan ohjeen kirjoitettua järkeviin aikoihin voisin ehkä yrittää hymyillä kauniisti ja räpytellä silmiäni ja tarjota Langin Baby Alpacaa neulottavaksi. Saisin kyllä varmasti kaksi samanlaista puseroa neulottua itsekin, mutta muistelen, että viimeksi kun yritin tehdä riiviöille puserot samalla ohjeella, Nea jäi ilman koska aivoni alkoivat valua ulos korvista suurin piirtein hihojen kohdalla.
Elämänlangalla suunnataan siis kohti joulua rauhallisen neuleisissa ja lankaisissa tunnelmissa ja pyrkien välttämään kaikenlaista joulustressiä. Toivottelen nyt kaikille lukijoille hyvää ja rauhallista joulunaikaa ja palailen ensi viikolla.
maanantai 13. joulukuuta 2010
Noroa!
...onneksi ei noro-virusta, vaan ihan lankoja tällä kertaa.
Minulla on yhdet Noron Kureyon-sukkalangasta tehdyt raitasukat, ja pitkän aikaa on kutkutellut tehdä toisetkin. En tiedä millä ajalla ehdin itselleni neuloa, mutta jokunen viikko takaperin sorruin vihdoin ja viimein tilaamaan Little Knitsiltä kaksi kerää sukkalankaa. Ruskeaharmaa kerä on väriä 149 ja vaikuttaa kerää hieman kaivelemallakin Noron langaksi oikein rauhalliselta ja harmoniselta. Kirjava kerä taas on väriä 180 ja on puolestaan sitten varsinainen väri-ilotulitus. Avaamatta kerää näen päällimmäisten violetin, pinkin ja fuksian lisäksi ainakin turkoosia ja oranssihtavaa.
Lisää Noroa tarttui mukaan Priimasta, kun lupauduin toimimaan joulupukin apulaisena ja neulomaan säärystimet. Lahjan tilaaja oli hieman myöhässä, joten istuin mukavassa nojatuolissa neulomassa ja hörppimässä Priiman tarjoamaa kahvia ja tuijottelin Noro-lankahyllyä odotellessani. Kun tilaaja saapui, päädyimme yhteistuumin värikkääseen lahjaan ja keräsimme mukaan neljä kerää Kureyonia. Punavioletti on sävyä 124 ja sinivihreä sävyä 206. Vaikka tavallisesti en juurikaan neulo moniväristä lankaa enkä raitoja, olen lapsellisen innoissani vaihtuvista väreistä ja siitä, miten ei voi koskaan tietää mitkä värit seuraavaksi osuvat vierekkäin.
Nyt kuitenkin neulomaan jotain muuta kuin Noroa: punaisesta jakusta puuttuu enää kauluskaitale, sitten saan työn kasteltua ja laitettua odottamaan viimeistelyompelua. Siinä lieneekin sopivasti tehtävää tälle päivälle ja ensi maanantaina Elämänlangalla on toivottavasti valmis työ esiteltäväksi. Sitä odotellessa siis tähän työviikkoon.
Minulla on yhdet Noron Kureyon-sukkalangasta tehdyt raitasukat, ja pitkän aikaa on kutkutellut tehdä toisetkin. En tiedä millä ajalla ehdin itselleni neuloa, mutta jokunen viikko takaperin sorruin vihdoin ja viimein tilaamaan Little Knitsiltä kaksi kerää sukkalankaa. Ruskeaharmaa kerä on väriä 149 ja vaikuttaa kerää hieman kaivelemallakin Noron langaksi oikein rauhalliselta ja harmoniselta. Kirjava kerä taas on väriä 180 ja on puolestaan sitten varsinainen väri-ilotulitus. Avaamatta kerää näen päällimmäisten violetin, pinkin ja fuksian lisäksi ainakin turkoosia ja oranssihtavaa.
Lisää Noroa tarttui mukaan Priimasta, kun lupauduin toimimaan joulupukin apulaisena ja neulomaan säärystimet. Lahjan tilaaja oli hieman myöhässä, joten istuin mukavassa nojatuolissa neulomassa ja hörppimässä Priiman tarjoamaa kahvia ja tuijottelin Noro-lankahyllyä odotellessani. Kun tilaaja saapui, päädyimme yhteistuumin värikkääseen lahjaan ja keräsimme mukaan neljä kerää Kureyonia. Punavioletti on sävyä 124 ja sinivihreä sävyä 206. Vaikka tavallisesti en juurikaan neulo moniväristä lankaa enkä raitoja, olen lapsellisen innoissani vaihtuvista väreistä ja siitä, miten ei voi koskaan tietää mitkä värit seuraavaksi osuvat vierekkäin.
Nyt kuitenkin neulomaan jotain muuta kuin Noroa: punaisesta jakusta puuttuu enää kauluskaitale, sitten saan työn kasteltua ja laitettua odottamaan viimeistelyompelua. Siinä lieneekin sopivasti tehtävää tälle päivälle ja ensi maanantaina Elämänlangalla on toivottavasti valmis työ esiteltäväksi. Sitä odotellessa siis tähän työviikkoon.
tiistai 7. joulukuuta 2010
Flunssapöpön pojan koston paluu
Tarkkasilmäiset saattoivat huomata, että eilen oli maanantai, mutta Elämänlankaa loisti poissaolollaan. Maisterilla oli yksinkertaisesti pasmat sekaisin, ensinnäkin siksi, että maanantai oli pyhä ja toisekseen siksi, että joko muutaman viikon takainen flunssa tai sen nuorempi sukulainen iski. Perjantain ja lauantain välisenä yönä siirryin epätoivoisen tukkoisena nukkumaan puoli-istuvaan asentoon Teemun nojatuoliin, ja lauantain ja sunnuntain keskityin köhimään ja niiskuttamaan ja lääkitsemään itseäni kuumalla juomalla. Maanantaina näyttelin niin tervettä, että siivosin aamulla, menin roolipelaamaan päivällä ja kävin katsomassa linnanjuhlia illalla, mutta itsenäisyyspäivä näemmä söi sen kohdan aivosta joka tunnistaa viikonpäiviä.
Viikonloppuna sairastellessa on ollut aikaa neuloa taas Ullaan tekeillä olevaa punaista jakkua. Nyt vaiheessa on enää toinen hiha ja sitten puuttuu kaulus ja viimeistelyt. Hiha näyttää lyhyeltä, mutta se on juuri niiden mittojen mukainen jotka otin, ja lankakin on sen verran vähissä, ettei kauheasti pysty sooloilemaan. Toki jakku tulee minua pienemmälle ihmiselle ja sitäpaitsi on muistettava, että vanha helmasyntini on tehdä hihoista liian pitkät. Muuten työ näyttää lupaavalta, vaikka palasina olevasta pingottamattomasta neuleesta onkin aina vaikea sanoa mitään varmaa. Olen vain niin kertakaikkisen tyytyväinen, kun pääsen tekemään aivan ominta itseäni, eli yksinkertaista vaatetta jossa on kuitenkin vähän epätavallisemmat palmikkodetaljit.
Jakun lisäksi tekeillä on ollut reissuprojekti, palmikkosäärystimet toiselle ystävälle. Lankana näissä on Sandnesin Sisu ja neulepintana ihan peruspalmikkoribbi. Säärystimistä tulee pitkät ja niiden alareunaan tulee levennyksiä sekä pidempi joustinneule kuin yläosaan, koska tilaaja halusi, että säärystimet laskeutuvat kauniisti ulkokengän päälle. Näistäkin voisi tietysti kirjoittaa ohjeen, jos niistä tulee kivat, joskin itsekritiikki potkaisee välillä ja marisee, että voiko sanoa ohjeeksi reseptiä, jossa neulotaan palmikkoputkea. Tosiasiahan kuitenkin on, että monenlaisia ohjeita tarvitaan, ja yksinkertaiset helposti muunneltavat "reseptit" ovat aina tarpeen. Säärystin muuten poseeraa varhaiseksi joululahjaksi saamassani käsityöpussissa, joka on mainio nimenomaan mukana kannettavalle pienelle projektille. Pussi on tehty kolmesta kaitaleesta pehmeäksi käytettyä farkkukangasta ja yhteen kaitaleeseen on jätetty vielä vanhojen farkkujen taskukin paikoilleen. Mukaan mahtuu mukavasti pari lankakerää ja sukkapuikot ja taskuun voi tyrkätä vaikkapa bussikortin ja kännykän.
Neuletyötkään eivät tietysti tekemällä lopu. Nuoremman jälkikasvun tarhasta huomautettiin, että lapsi on valittanut kylmää ja kaipaisi villapaitaa. Tutkimus paljasti, että molemmilla lapsilla on kyllä olemassa yksi (1) äidin neuloma pusero, mutta erityisesti Nean kappale alkaa olla puolihihaista mallia kun raajat ovat venähtäneet. Eräänä päivänä päädyin sitten Mäkelänkadulle muuttaneeseen Priimaan, josta mukaan tarttui Langin Baby Alpacaa. Koska jälkikasvu ei ollut mukana valitsemassa, värit valikoituivat äidin värisilmän mukaan. Näistäkin on tulossa Ullaan ohje, simppelit ja toivottavasti nopeatekoiset lasten neulepuserot vastaväridetaljein, suljettua neuletta ja hyvin vähäisin viimeistelyin.
Näissä kiireisissä tunnelmissa siis kohti joulua. Turha kai sanoakaan, että joululahjaneuleita ei ole tältä suunnalta juuri odotettavissa? Ensi viikolla sitten taas lisää Elämänlankaa.
Viikonloppuna sairastellessa on ollut aikaa neuloa taas Ullaan tekeillä olevaa punaista jakkua. Nyt vaiheessa on enää toinen hiha ja sitten puuttuu kaulus ja viimeistelyt. Hiha näyttää lyhyeltä, mutta se on juuri niiden mittojen mukainen jotka otin, ja lankakin on sen verran vähissä, ettei kauheasti pysty sooloilemaan. Toki jakku tulee minua pienemmälle ihmiselle ja sitäpaitsi on muistettava, että vanha helmasyntini on tehdä hihoista liian pitkät. Muuten työ näyttää lupaavalta, vaikka palasina olevasta pingottamattomasta neuleesta onkin aina vaikea sanoa mitään varmaa. Olen vain niin kertakaikkisen tyytyväinen, kun pääsen tekemään aivan ominta itseäni, eli yksinkertaista vaatetta jossa on kuitenkin vähän epätavallisemmat palmikkodetaljit.
Jakun lisäksi tekeillä on ollut reissuprojekti, palmikkosäärystimet toiselle ystävälle. Lankana näissä on Sandnesin Sisu ja neulepintana ihan peruspalmikkoribbi. Säärystimistä tulee pitkät ja niiden alareunaan tulee levennyksiä sekä pidempi joustinneule kuin yläosaan, koska tilaaja halusi, että säärystimet laskeutuvat kauniisti ulkokengän päälle. Näistäkin voisi tietysti kirjoittaa ohjeen, jos niistä tulee kivat, joskin itsekritiikki potkaisee välillä ja marisee, että voiko sanoa ohjeeksi reseptiä, jossa neulotaan palmikkoputkea. Tosiasiahan kuitenkin on, että monenlaisia ohjeita tarvitaan, ja yksinkertaiset helposti muunneltavat "reseptit" ovat aina tarpeen. Säärystin muuten poseeraa varhaiseksi joululahjaksi saamassani käsityöpussissa, joka on mainio nimenomaan mukana kannettavalle pienelle projektille. Pussi on tehty kolmesta kaitaleesta pehmeäksi käytettyä farkkukangasta ja yhteen kaitaleeseen on jätetty vielä vanhojen farkkujen taskukin paikoilleen. Mukaan mahtuu mukavasti pari lankakerää ja sukkapuikot ja taskuun voi tyrkätä vaikkapa bussikortin ja kännykän.
Neuletyötkään eivät tietysti tekemällä lopu. Nuoremman jälkikasvun tarhasta huomautettiin, että lapsi on valittanut kylmää ja kaipaisi villapaitaa. Tutkimus paljasti, että molemmilla lapsilla on kyllä olemassa yksi (1) äidin neuloma pusero, mutta erityisesti Nean kappale alkaa olla puolihihaista mallia kun raajat ovat venähtäneet. Eräänä päivänä päädyin sitten Mäkelänkadulle muuttaneeseen Priimaan, josta mukaan tarttui Langin Baby Alpacaa. Koska jälkikasvu ei ollut mukana valitsemassa, värit valikoituivat äidin värisilmän mukaan. Näistäkin on tulossa Ullaan ohje, simppelit ja toivottavasti nopeatekoiset lasten neulepuserot vastaväridetaljein, suljettua neuletta ja hyvin vähäisin viimeistelyin.
Näissä kiireisissä tunnelmissa siis kohti joulua. Turha kai sanoakaan, että joululahjaneuleita ei ole tältä suunnalta juuri odotettavissa? Ensi viikolla sitten taas lisää Elämänlankaa.
maanantai 29. marraskuuta 2010
Vihdoin jotain valmista
Minusta on tuntunut siltä, että olen ollu iät ja ajat neulelimbossa. Neulon ja neulon tekeillä olevia töitä, mutta mikään ei valmistu tai sitten niitä ei voi näyttää kenellekään. Kaikki on ollut kuukausitolkulla joko kirjaan liittyvää tai muuten tilattua tai hyshys-tavaraa. Nyt kuitenkin kertaheitolla valmistui parikin työtä, joten pääsen ihan ilolla esittelemään jotain kokonaan neuleaiheista.
Siniset peruspolvisukat ovat Vuorelman Vetoa, enkä kuollaksenikaan muista mikä väri on kyseessä. Kylmä talvivalo teki sukista valokuvissa erilaisista kuvakulmayrityksistä huolimatta aina kirkkaansiniset, vaikka aito väri onkin tummempi. Aloitin sukat kärjestä tiimalasialoituksella, tein ranskalaisen kantapään ja muotoilin pohkeen mittojen mukaan. Sukat menevät ystävälleni Lauralle, joka muutama viikko sitten harmitteli polvisukkien puutetta, siksi Elämänlangalle epätyypillinen väri.
Toisena valmistuneena työnä Silja-hihatin, tilaustyö joka on menossa linnanjuhliin mikäli se istuu vastaanottajalle hyvin. Vielä en uskalla nuolaista, sillä neuletta ei ole sovitettu. Silja on nyt samalla pieni kurkistus tulevan kirjan neuleisiin, ohje ilmestyy siis sitten kun Pitsit puikoille pääsee kustantajan hyppysistä kirjakauppoihin. Ei, aikataulusta ei vielä ole tietoa, emme ole vielä saaneet oikovedoksia käsiimme. Hihatin on neulottu Jaipur Silk Finosta, pitsineulepaksuisesta täyssilkkilangasta, ja hihansuissa on somisteina helmiä. Tässä on kuvakulma tarkoituksella hieman obskuuri, että kirjaakin varten jää sitten jotain jännitettävää.
Nyt olen näiden töiden valmistuttua siirtynyt puurtamaan punaista jakkua joka tulee Ullaan jahka valmistuu sekä minulta tilattuja aika perusmallisia palmikkosäärystimiä. Ullan parissa puurtamista on luvassa ensi vuonna enemmänkin, sillä lupauduin käytettäväksi taustayhdistyksen hallitukseen. En päässyt vuosikokoukseen, kun vaarin hautajaiset sattuivat juuri samalle päivälle, mutta kuulin eilen tulleeni myös valituksi. Olen vuosikaudet seurannut Ullaa lähinnä suunnittelijana ja lukijana, joten on hauskaa päästä kiinni myös hallitustyöskentelyyn.
Näissä tunnelmissa Elämänlangalla suunnataan alkavaan viikkoon, ihan kunnolla neuleinnostusta puhkuen. Jokohan ensi viikolla olisi lisää esiteltävää?
Siniset peruspolvisukat ovat Vuorelman Vetoa, enkä kuollaksenikaan muista mikä väri on kyseessä. Kylmä talvivalo teki sukista valokuvissa erilaisista kuvakulmayrityksistä huolimatta aina kirkkaansiniset, vaikka aito väri onkin tummempi. Aloitin sukat kärjestä tiimalasialoituksella, tein ranskalaisen kantapään ja muotoilin pohkeen mittojen mukaan. Sukat menevät ystävälleni Lauralle, joka muutama viikko sitten harmitteli polvisukkien puutetta, siksi Elämänlangalle epätyypillinen väri.
Toisena valmistuneena työnä Silja-hihatin, tilaustyö joka on menossa linnanjuhliin mikäli se istuu vastaanottajalle hyvin. Vielä en uskalla nuolaista, sillä neuletta ei ole sovitettu. Silja on nyt samalla pieni kurkistus tulevan kirjan neuleisiin, ohje ilmestyy siis sitten kun Pitsit puikoille pääsee kustantajan hyppysistä kirjakauppoihin. Ei, aikataulusta ei vielä ole tietoa, emme ole vielä saaneet oikovedoksia käsiimme. Hihatin on neulottu Jaipur Silk Finosta, pitsineulepaksuisesta täyssilkkilangasta, ja hihansuissa on somisteina helmiä. Tässä on kuvakulma tarkoituksella hieman obskuuri, että kirjaakin varten jää sitten jotain jännitettävää.
Nyt olen näiden töiden valmistuttua siirtynyt puurtamaan punaista jakkua joka tulee Ullaan jahka valmistuu sekä minulta tilattuja aika perusmallisia palmikkosäärystimiä. Ullan parissa puurtamista on luvassa ensi vuonna enemmänkin, sillä lupauduin käytettäväksi taustayhdistyksen hallitukseen. En päässyt vuosikokoukseen, kun vaarin hautajaiset sattuivat juuri samalle päivälle, mutta kuulin eilen tulleeni myös valituksi. Olen vuosikaudet seurannut Ullaa lähinnä suunnittelijana ja lukijana, joten on hauskaa päästä kiinni myös hallitustyöskentelyyn.
Näissä tunnelmissa Elämänlangalla suunnataan alkavaan viikkoon, ihan kunnolla neuleinnostusta puhkuen. Jokohan ensi viikolla olisi lisää esiteltävää?
maanantai 22. marraskuuta 2010
Elämä voittaa
Viime viikon flunssa osoittautuikin sitten sitkeämmäksi kuin olin kuvitellut. Keskiviikkona terveyskeskuksen päivystävä sairaanhoitaja arveli iloisesti, että flunssaa se varmaan vain on, mutta että nyt on kyllä jo kausi-influenssaakin liikkeellä. Lauantaina kävin vastoin parempaa tietoani melkein naapurissa tuoreen kummipojan nimiäisissä sekä myöhemmin illalla bileissä ja eilen kähisinkin sitten liki vailla ääntä. Vielä tänään aamulämpö oli puoli astetta normaalia korkeampi, mutta olo on selkeästi parempi kuitenkin. Ääni on maassa ja väsyttää, rintakehää puristaa ja aristaa, ja mikäli lämpö vielä roikkuu mukana pari päivää käyn uudestaan tervarissa näytillä.
Päivän kuvituksesta vastaa Joel, 4 v.
Tänään on sentään luvassa piristävää seuraa, kun Langankuluttaja tulee päiväkahville. Epäilen, ettei kahvi ja kälätys tee äänelle hyvää, mutta mielelle varmasti. On mukavaa päästä tapaamaan välillä ilman kirjastressiä: nyt kun käsikirjoitus on kustantajalla työstettävänä, me emme voi tehdä asialle yhtikäs mitään ja voimme ihan muuten vain keskittyä neulomaan ja juoruilemaan.
Tuossa ylläolevassa Joelin ottamassa taidekuvassa vilahtaa yksi omista neuleprojekteistani, jota ei täällä vielä liiemmälti voi esitellä. Niinpä epäselvä kuva jossa työ on sivuosassa myttynä vanhassa jäätelörasiassa onkin täysin aiheellinen. Kyseessä on yhden kirjaan tulossa olevan ohjeen mukaan tehty pitsineulehihatin helmikoristein. Mainitsin joskus aiemmin tilausneuleesta tärkeään juhlaan: hihatin tulee ystävättärelle, joka on menossa presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Näin suunnittelijan kannalta valitettavasti hän ei kulje kättelyjonosta, joten Kristel Nyberg Designiä ei nähdä televisiossa, mutta vannotin kuitenkin kertomaan kaikille mahdollisille kyseleville tahoille kenen suunnittelema neule on yllä.
Joel kuvaa itselleen tärkeitä asioita. Kuten uuden television.
Viime viikkoina neulominen on kulkenut hieman tahmeasti. Siihen osasyynää on ollut neuleviihteen puuttuminen. Televisiostamme aktivoitui nimittäin takuunlaukeamispiiri (takuu oli umpeutunut puolisen vuotta sitten) ja olimme muutaman viikon kokonaan ilman töllötintä. Koska olen kroonisesti kykenemätön keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan, en ole oikein osannut istua sohvannurkassa neulomassa ilman telkkaria. Onneksi äänikirjat on keksitty, sillä muuten en tiedä mitä kaikille tilauksille kuuluisi tällä hetkellä. Vanhan television vika osoittautui sellaiseksi, että korjaaminen oli mahdotonta. Jouduimme siis flunssaviikon ratoksi käymään ihan lähiprismassa hakemassa uuden. Nyt on neuloja tyytyväinen, kun taas pääsee katsomaan miten kuorot sotivat ja tähdet tanssivat ja lapsetkin näkevät oleellisen pikkukakkosensa.
Ensi viikkoon mennessä Elämänlangalla päästään ehkä näkemään jotain valmista, sillä hihatin on loppusuoralla ja samoin yhdet tilatut polvisukat. Viikonloppuna on kuitenkin luvassa myös vaarin hautajaiset, joten katsellaan tunnelmia sitten tuonnempana.
Päivän kuvituksesta vastaa Joel, 4 v.
Tänään on sentään luvassa piristävää seuraa, kun Langankuluttaja tulee päiväkahville. Epäilen, ettei kahvi ja kälätys tee äänelle hyvää, mutta mielelle varmasti. On mukavaa päästä tapaamaan välillä ilman kirjastressiä: nyt kun käsikirjoitus on kustantajalla työstettävänä, me emme voi tehdä asialle yhtikäs mitään ja voimme ihan muuten vain keskittyä neulomaan ja juoruilemaan.
Tuossa ylläolevassa Joelin ottamassa taidekuvassa vilahtaa yksi omista neuleprojekteistani, jota ei täällä vielä liiemmälti voi esitellä. Niinpä epäselvä kuva jossa työ on sivuosassa myttynä vanhassa jäätelörasiassa onkin täysin aiheellinen. Kyseessä on yhden kirjaan tulossa olevan ohjeen mukaan tehty pitsineulehihatin helmikoristein. Mainitsin joskus aiemmin tilausneuleesta tärkeään juhlaan: hihatin tulee ystävättärelle, joka on menossa presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Näin suunnittelijan kannalta valitettavasti hän ei kulje kättelyjonosta, joten Kristel Nyberg Designiä ei nähdä televisiossa, mutta vannotin kuitenkin kertomaan kaikille mahdollisille kyseleville tahoille kenen suunnittelema neule on yllä.
Joel kuvaa itselleen tärkeitä asioita. Kuten uuden television.
Viime viikkoina neulominen on kulkenut hieman tahmeasti. Siihen osasyynää on ollut neuleviihteen puuttuminen. Televisiostamme aktivoitui nimittäin takuunlaukeamispiiri (takuu oli umpeutunut puolisen vuotta sitten) ja olimme muutaman viikon kokonaan ilman töllötintä. Koska olen kroonisesti kykenemätön keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan, en ole oikein osannut istua sohvannurkassa neulomassa ilman telkkaria. Onneksi äänikirjat on keksitty, sillä muuten en tiedä mitä kaikille tilauksille kuuluisi tällä hetkellä. Vanhan television vika osoittautui sellaiseksi, että korjaaminen oli mahdotonta. Jouduimme siis flunssaviikon ratoksi käymään ihan lähiprismassa hakemassa uuden. Nyt on neuloja tyytyväinen, kun taas pääsee katsomaan miten kuorot sotivat ja tähdet tanssivat ja lapsetkin näkevät oleellisen pikkukakkosensa.
Ensi viikkoon mennessä Elämänlangalla päästään ehkä näkemään jotain valmista, sillä hihatin on loppusuoralla ja samoin yhdet tilatut polvisukat. Viikonloppuna on kuitenkin luvassa myös vaarin hautajaiset, joten katsellaan tunnelmia sitten tuonnempana.
maanantai 15. marraskuuta 2010
Tautista
Elämänlangalla podetaan juuri nyt tappoflunssaa, eikä täällä ole oikein mitään nähtävää. Ääni on maassa, nenä tukossa, kuume nousussa ja mietin millä ilveellä saan iltapäivällä haettua eskarilaisen, ruokittua lapset ja vietyä molemmat merirosvosynttäreille. Ainakaan en näemmä ole sellaisessa kunnossa, että menisin Sellolle etsimään mitään merirosvorekvisiittaa saatika sitten lahjaa päivänsankarille.
Tänään joudun siis luovuttamaan ja ryömimään takaisin petiin, mutta jos yritettäisiin ensi viikolla uudelleen Elämänlankaa?
Tänään joudun siis luovuttamaan ja ryömimään takaisin petiin, mutta jos yritettäisiin ensi viikolla uudelleen Elämänlankaa?
maanantai 8. marraskuuta 2010
Iloja ja suruja
Elämänlangalla on viikon mittaan tapahtunut paljon ja tuntuu aivan käsittämättömältä, että vasta viikko sitten kirjoittelin seurakuntavaaleista. Ihan ensimmäiseksi haluaisin kiittää kaikkia kommentoijia, olen saanut hirveän hyvää palautetta. Olen myös ilolla seurannut, kuinka vaalit ovat saaneet näkyvyyttä ja ennakkoäänestys on ollut vilkasta. Nyt ennakkoäänestys on päättynyt, mutta varsinainen vaalipäivä on vielä tulossa, eli vielä tämän viikon sunnuntaina ehtii vaikuttaa.
Kuluneen viikon suurin ilonaihe ei kuitenkaan suinkaan ole liittynyt kirkollispolitiikkaan vaan aivan perhepiiriin: Joel täytti tiistaina neljä vuotta ja eilen juhlittiin pienellä porukalla ja vähimmän vaivan periaatteella synttäreitä. Paikalla olivat entiset Harmonia-kämppikset, yhden heistä isä, minun veljeni, vanhempani sekä tuttavaperhe lähinaapurista. Uudemmille tuttaville olikin hauska tehdä esittelyjä epätavallisista perhesuhteista, mutta kuten paikan päällä todettiin, onko sillä nyt niin väliä ollaanko sukua vai muuten vaan perhettä. Harmonia-kämppikset olivat leiponeet mokkapaloja, mutta muuten Fazerin, Ehon ja Myllyn parhaan äidit tekivät meidän äitien juhlatarjottavat.
Päivänsankari alkaa nyt olla sen verran iso, että paketit kiinnostivat oikeasti. Suurimman ilonkiljahduksen kirvoitti lahjapaperista esiin kuoriutunut uusi juna brio-junarataan, sillä puinen klassikkolelu on Joelin ehdoton suosikki ja rata rakennetaan joka päivä ja usein monta kertaa päivässä. Lisäksi paketeista löytyi mm. Miina ja Manu -kirjoja sekä paperilla että äänikirjana, palapelejä sekä Joelin ihkaensimmäinen radio-ohjattava auto.
Synttärien jälkimainingeissa pienenä harmin aiheena oli se, että Joel sai pitkästä aikaa yöllä hirveän yskänkohtauksen ja oli suorastaan surkea, mutta onneksi maanantai on hänelle vapaapäivä tarhasta ja voimme viettää ihan rauhallisen kotipäivän.
Viikon suuri suru on torstaina tullut suru-uutinen vaarini kuolemasta. Vaari oli jo 82-vuotias, ja kun hän pari viikkoa sitten joutui sairaalaan keuhkokuumeen vuoksi oli jo melko oletettavaa, että lähdön hetki on käsillä. Itse ehdin käydä katsomassa häntä viime viikon viikonloppuna, kun äitini patisti kaikkia lähisukulaisia vuorotellen käymään.
Olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että kaikki isovanhempani ovat asuneet lähellä ja ovat olleet vielä elossa ja hyvissä voimissa lapsuusvuosinani, joten minulla on vaaristakin paljon lämpimiä muistoja paitsi erilaisista sukujuhlista myös aivan arjesta. Mummi ja vaari asuivat ala-asteeni tuntumassa, ja usein meninkin koulusta sinne enkä kotiin. Silloin kun vaari vielä oli työelämässä hän rakensi taloja ja hän osasikin aina asiaankuuluvasti ihastella niitä puutyöprojekteja jotka toin nähtäväksi. (Minähän olin, uskokaa tai älkää, koulussa täysin avuton tekstiilityössä ja siirryin puutyöhön heti kun meidän vanhanaikaisessa kyläkoulussamme ymmärrettiin, että tytötkin voivat haluta tehdä puutöitä enemmänkin kuin opetussuunnitelman pakollisen pätkän.) Muistan hänen rakennelleen pienen hirsimökin muotoisia lintulautoja ja askarrelleen metallisista kaljatölkeistä miniatyyrikeinutuoleja. Viimeksi mainittuihin saatto törmätä mitä kummallisimmissa paikoissa, esimerkiksi Riihikallion pienen pankkikonttorin tiskiä koristamassa.
Viimeisinä vuosinaan vaari oli fyysisesti huonossa kunnossa ja satunnaisesti muistikin petti, mutta viimeiseen asti hän kuitenkin tuntui tunnistavan lähisukulaiset. Siksi otinkin haikeuden sekaisella ilolla vastaan uutisen, että kun hautajaisten aika loppukuusta koittaa, tulee vaarin siunaamaan hänen omasta pyynnöstään serkkuni Tarmo, joka joku vuosi takaperin sai pappisvihkimyksen. Äitini sanoi, ettei hän olisi millään voinut esittää serkulleni sellaista pyyntöä koska vaari ja Tarmo olivat aina niin läheiset, mutta minusta juuri läheisyys tekee asian niin luontevaksi.
Näissä haikeissa tunnelmissa Elämänlangalla siis lähdetään tähän viikkoon. Ensi viikolla sitten uutta Elämänlankaa.
Kuluneen viikon suurin ilonaihe ei kuitenkaan suinkaan ole liittynyt kirkollispolitiikkaan vaan aivan perhepiiriin: Joel täytti tiistaina neljä vuotta ja eilen juhlittiin pienellä porukalla ja vähimmän vaivan periaatteella synttäreitä. Paikalla olivat entiset Harmonia-kämppikset, yhden heistä isä, minun veljeni, vanhempani sekä tuttavaperhe lähinaapurista. Uudemmille tuttaville olikin hauska tehdä esittelyjä epätavallisista perhesuhteista, mutta kuten paikan päällä todettiin, onko sillä nyt niin väliä ollaanko sukua vai muuten vaan perhettä. Harmonia-kämppikset olivat leiponeet mokkapaloja, mutta muuten Fazerin, Ehon ja Myllyn parhaan äidit tekivät meidän äitien juhlatarjottavat.
Päivänsankari alkaa nyt olla sen verran iso, että paketit kiinnostivat oikeasti. Suurimman ilonkiljahduksen kirvoitti lahjapaperista esiin kuoriutunut uusi juna brio-junarataan, sillä puinen klassikkolelu on Joelin ehdoton suosikki ja rata rakennetaan joka päivä ja usein monta kertaa päivässä. Lisäksi paketeista löytyi mm. Miina ja Manu -kirjoja sekä paperilla että äänikirjana, palapelejä sekä Joelin ihkaensimmäinen radio-ohjattava auto.
Synttärien jälkimainingeissa pienenä harmin aiheena oli se, että Joel sai pitkästä aikaa yöllä hirveän yskänkohtauksen ja oli suorastaan surkea, mutta onneksi maanantai on hänelle vapaapäivä tarhasta ja voimme viettää ihan rauhallisen kotipäivän.
Viikon suuri suru on torstaina tullut suru-uutinen vaarini kuolemasta. Vaari oli jo 82-vuotias, ja kun hän pari viikkoa sitten joutui sairaalaan keuhkokuumeen vuoksi oli jo melko oletettavaa, että lähdön hetki on käsillä. Itse ehdin käydä katsomassa häntä viime viikon viikonloppuna, kun äitini patisti kaikkia lähisukulaisia vuorotellen käymään.
Olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että kaikki isovanhempani ovat asuneet lähellä ja ovat olleet vielä elossa ja hyvissä voimissa lapsuusvuosinani, joten minulla on vaaristakin paljon lämpimiä muistoja paitsi erilaisista sukujuhlista myös aivan arjesta. Mummi ja vaari asuivat ala-asteeni tuntumassa, ja usein meninkin koulusta sinne enkä kotiin. Silloin kun vaari vielä oli työelämässä hän rakensi taloja ja hän osasikin aina asiaankuuluvasti ihastella niitä puutyöprojekteja jotka toin nähtäväksi. (Minähän olin, uskokaa tai älkää, koulussa täysin avuton tekstiilityössä ja siirryin puutyöhön heti kun meidän vanhanaikaisessa kyläkoulussamme ymmärrettiin, että tytötkin voivat haluta tehdä puutöitä enemmänkin kuin opetussuunnitelman pakollisen pätkän.) Muistan hänen rakennelleen pienen hirsimökin muotoisia lintulautoja ja askarrelleen metallisista kaljatölkeistä miniatyyrikeinutuoleja. Viimeksi mainittuihin saatto törmätä mitä kummallisimmissa paikoissa, esimerkiksi Riihikallion pienen pankkikonttorin tiskiä koristamassa.
Viimeisinä vuosinaan vaari oli fyysisesti huonossa kunnossa ja satunnaisesti muistikin petti, mutta viimeiseen asti hän kuitenkin tuntui tunnistavan lähisukulaiset. Siksi otinkin haikeuden sekaisella ilolla vastaan uutisen, että kun hautajaisten aika loppukuusta koittaa, tulee vaarin siunaamaan hänen omasta pyynnöstään serkkuni Tarmo, joka joku vuosi takaperin sai pappisvihkimyksen. Äitini sanoi, ettei hän olisi millään voinut esittää serkulleni sellaista pyyntöä koska vaari ja Tarmo olivat aina niin läheiset, mutta minusta juuri läheisyys tekee asian niin luontevaksi.
Näissä haikeissa tunnelmissa Elämänlangalla siis lähdetään tähän viikkoon. Ensi viikolla sitten uutta Elämänlankaa.
maanantai 1. marraskuuta 2010
Kirkollispoliittista
Elämänlankaa on yleensä neutraali vyöhyke, enkä yleensä muutenkaan hirveästi mainosta teologiuttani. Pyrin yleensäkin pitämään kiivaissa keskusteluissa matalaa profiilia ja sovittelemaan pikemminkin kuin vahvasti julkisesti puolustamaan mielipiteitäni. Viimeaikaisten tapahtumien jäljiltä haluan kuitenkin ottaa ihan virallisesti kantaa ja muistuttaa vielä kirkkoon kuuluvia tai vasta elokuun puolenvälin jälkeen kirkosta eronneita lukijoita, että seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään. Seurakuntavaalien äänestysprosentti on yleensä hyvin alhainen, joten jokaisella äänellä on väliä. Ja, kuten eräs ystäväni huomautti, moni on nyt herännyt huomaamaan että äänestämättä jättäminen saattaa hyvinkin olla ääni konservatiivisiivelle.
Myönnän itsekin olleeni kirkollisvaaleissa aiemmin nukkuvien puolueessa. Nyt äänestän kuitenkin sen kirkon puolesta, jollaiseen haluan kuulua. Minun kirkkoni rakastaa ja hyväksyy. Minun kirkossani on tilaa. Minun kristinuskoni ydin on pienoisevankeliumissa, Joh 3:16: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." Mikäli ei tunne ehdokkaita, kannattaa tältä samanlaiselta linjalta lähtevää kandidaattia etsiä Tulkaa kaikki -listoilta oman seurakunnan kohdalta. Kannattaa muuten myös tutustua ehdokkaiden näkemyksiin seurakuntavaalikoneessa, vaikka kaikkien seurakuntien ehdokkaat eivät olekaan sitä täyttäneet.
Itse olen taustaltani perusluterilainen, olen ollut seurakuntanuorissa ja suuntasin sitten teologiseen tiedekuntaan aikomuksenani lukea papiksi mutta tutkimustyö vei mennessään. Olin jo teini-ikäisenä kehittänyt vahvan mielenkiinnon Raamattuun, ja vaikka teologinen tutkinto on hyvin laaja-alainen olen aina mahdollisuuksien mukaan keskittynyt Uuden testamentin eksegetiikkaan eli historiallis-kriittiseen Uuden testamentin tutkimukseen. Saan näppyjä, päänsärkyä ja tuskallisia kouristuskohtauksia siitä tavasta, jolla esimerkiksi taannoisessa Ajankohtaisen kakkosen homoillassa siteerattiin Raamattua aseena, ottamatta lainkaan huomioon kohtien kontekstia, alkuperäistä kirjoitustarkoitusta ja historiallista taustatilannetta. Minun kristinuskoni ydin on rakkaus, ja se loisti eri suuntien kristittyjä edustavien keskustelijoiden puheissa valitettavan vahvasti poissaolollaan.
Minun kirkkooni mahtuu myös keskustelua ja erilaisia mielipiteitä, mutta minua ahdistaa se tapa, jolla Ajankohtaisen kakkosen keskustelu nosti hyvin konservatiivisten ja osin täysin toisiin liikkeisiin kuin Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien kristittyjen äänen kirkon ääneksi. Minua pelottaa ottaa julkisesti näin vahvasti kantaa, mutta tämä asia on minulle hyvin tärkeä ja haluan tällä tavalla ilmaista omalta osaltani sen, että konservatiivien äänet ovat vain pieni osa kirkon kirjavaa kenttää. Äänestyspäätöksen ja tämän blogimerkinnän lisäksi olen toiminut liittymällä viimein Yhteys-liikkeeseen ja antamalla luvan julkaista nimeni liikkeen jäsenlistalla webissä. Yhteys on ekumeeninen solidaarisuusliike, joka pyrkii edistämään seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoista kohtelua sekä kirkoissa että yhteiskunnassa. Olen itse identifioitunut biseksuaaliksi niin kauan kuin minulla ylipäätään on ollut asialle joku nimi, ja ystäväpiirissäni on kaikenlaisia suuntautumisia täysin heterosta umpihomoon. Haluan, että siinä kirkossa johon itse kuulun on meille kaikille tilaa.
Elämänlangan kirkollis- ja seksuaalipoliittinen kannanotto päättyy tähän. Palaamme ensi viikolla normaaliin lähetykseen ja esimerkiksi neutraaleihin neuleaiheisiin.
Myönnän itsekin olleeni kirkollisvaaleissa aiemmin nukkuvien puolueessa. Nyt äänestän kuitenkin sen kirkon puolesta, jollaiseen haluan kuulua. Minun kirkkoni rakastaa ja hyväksyy. Minun kirkossani on tilaa. Minun kristinuskoni ydin on pienoisevankeliumissa, Joh 3:16: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." Mikäli ei tunne ehdokkaita, kannattaa tältä samanlaiselta linjalta lähtevää kandidaattia etsiä Tulkaa kaikki -listoilta oman seurakunnan kohdalta. Kannattaa muuten myös tutustua ehdokkaiden näkemyksiin seurakuntavaalikoneessa, vaikka kaikkien seurakuntien ehdokkaat eivät olekaan sitä täyttäneet.
Itse olen taustaltani perusluterilainen, olen ollut seurakuntanuorissa ja suuntasin sitten teologiseen tiedekuntaan aikomuksenani lukea papiksi mutta tutkimustyö vei mennessään. Olin jo teini-ikäisenä kehittänyt vahvan mielenkiinnon Raamattuun, ja vaikka teologinen tutkinto on hyvin laaja-alainen olen aina mahdollisuuksien mukaan keskittynyt Uuden testamentin eksegetiikkaan eli historiallis-kriittiseen Uuden testamentin tutkimukseen. Saan näppyjä, päänsärkyä ja tuskallisia kouristuskohtauksia siitä tavasta, jolla esimerkiksi taannoisessa Ajankohtaisen kakkosen homoillassa siteerattiin Raamattua aseena, ottamatta lainkaan huomioon kohtien kontekstia, alkuperäistä kirjoitustarkoitusta ja historiallista taustatilannetta. Minun kristinuskoni ydin on rakkaus, ja se loisti eri suuntien kristittyjä edustavien keskustelijoiden puheissa valitettavan vahvasti poissaolollaan.
Minun kirkkooni mahtuu myös keskustelua ja erilaisia mielipiteitä, mutta minua ahdistaa se tapa, jolla Ajankohtaisen kakkosen keskustelu nosti hyvin konservatiivisten ja osin täysin toisiin liikkeisiin kuin Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien kristittyjen äänen kirkon ääneksi. Minua pelottaa ottaa julkisesti näin vahvasti kantaa, mutta tämä asia on minulle hyvin tärkeä ja haluan tällä tavalla ilmaista omalta osaltani sen, että konservatiivien äänet ovat vain pieni osa kirkon kirjavaa kenttää. Äänestyspäätöksen ja tämän blogimerkinnän lisäksi olen toiminut liittymällä viimein Yhteys-liikkeeseen ja antamalla luvan julkaista nimeni liikkeen jäsenlistalla webissä. Yhteys on ekumeeninen solidaarisuusliike, joka pyrkii edistämään seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoista kohtelua sekä kirkoissa että yhteiskunnassa. Olen itse identifioitunut biseksuaaliksi niin kauan kuin minulla ylipäätään on ollut asialle joku nimi, ja ystäväpiirissäni on kaikenlaisia suuntautumisia täysin heterosta umpihomoon. Haluan, että siinä kirkossa johon itse kuulun on meille kaikille tilaa.
Elämänlangan kirkollis- ja seksuaalipoliittinen kannanotto päättyy tähän. Palaamme ensi viikolla normaaliin lähetykseen ja esimerkiksi neutraaleihin neuleaiheisiin.
maanantai 25. lokakuuta 2010
Sininen hetki
Minä pidän väreistä. Pidän vihreän sävyistä aina hempeästä vaaleasta lehmuksenvihreästä syvään tummaan metsänvihreään, pidän kirkkaasta punaisesta, hehkuvasta oranssista, lämpimästä keltaisesta, maanläheisestä ruskeasta. Pidän pehmeästä luonnonvalkoisesta, grafiitinharmaasta ja sysimustasta. Jopa joillekin vaaleanpunaisen sävyille olen vähitellen siedättynyt.
Sininen väri on minun sokea pisteeni. Esimerkiksi jos käymme äitini kanssa kangaskaupassa, äiti löytää monenlaisia viehättäviä sinisiä kankaita, joita en itse kertakaikkiaan vain samoilta pöydiltä tai samoista palalaareista nähnyt. Kun olemme Langankuluttajan kanssa työstäneet kirjaohjeita, ovat siniset neuleet aina olleet tavalla tai toisella vaikeita ja murheenkryynejä. Sininen on viehättävä väri luonnossa: taivaalla, sinivuokoissa, talvisen illan sinisessä hämärässä. En vain osaa itse työstää enkä juuri käyttääkään sinistä. En osta sinisiä lankoja enkä kankaita enkä teinivuosien farkkuvaiheen jälkeen ole juuri hankkinut sinisiä vaatteitakaan itselleni.
Nyt sininen on vähitellen kuitenkin ulottamassa lonkeroitaan elämääni, kun herra-justkoht-neljävee on jo pidemmän aikaa päättäväisesti ilmoittanut sen lempivärikseen. Kun Joelin kaulaliina viime viikolla katosi päiväkotiin, hän tilasi minulta reippaasti uuden, "samanvärisen kuin minun tupsupipo". Koska Novitan värikartat vaihtelevat vauhdikkaasti ja markettien valikoimat ovat mitä ovat, ei ihan samaa sinistä enää löytynyt, mutta kerä vaaleansinistä Cloudia kelpasi. Viikonloppuna tikuttelin sitten bussi- ja metroviihteenä todellisen "katso äiti, ei aivoja" -neuleen, muutaman sentin levyisen ja metrin mittaisen suikaleen 1 o, 1 n -ribbiä minun käsiini paksuilla eli 4,5 -millisillä puikoilla.
Vielä vahvempaa, syvää perussinistä on puikoilla sukkien verran. Ystävättäreni Laura valitteli polvisukkiensa kuluneen puhki, joten lupauduin neulomaan uudet. Laura toi minulle kaksi vyyhtiä sinistä Vuorelman Vetoa, ja nyt tekeillä on sitten kärjestä aloitettu sileä polvisukka. Kumma kyllä tämäkin sininen neule tuntuu etenevän kivuttomasti ja oli esimerkiksi ainakin loppuviikosta kohteen jalkaan testatessa aivan oikeaa kokoa. Neulematematiikka yrittää kyllä tässä nyt hämätä, koska laskelmat väittävät että Lauran siroa pohjetta varten pitäisi lisätä silmukkamäärä liki sataan. En usko, vaan aion tehdä fiiliksen mukaan, sillä olen useammin kuin kerran tehnyt itselleni liian ison polvisukanvarren kun olen uskonut mallitilkkuja ja matematiikkaa. Teoriani on, että maailmassa on polvisukkien pohjemuotoilun kohdalla jonkinlainen aika-avaruusvääristymä.
Seuraavaksi kuitenkin puikoille punaista, kun jakku etenee jo kauluksen muotoiluissa, ja kenties vyyhdinpuille violettia silkkiä, joka tosin on liian liukasta kerijälaitteella kerittäväksi. Sukkaset saavat mennä laukkuun reissuneuleeksi, sillä suuremmat työt ovat hankalamia kanniskella ympäriinsä. Ensi viikolla ennustan Elämänlangan olevan aivan muissa aiheissa.
Sininen väri on minun sokea pisteeni. Esimerkiksi jos käymme äitini kanssa kangaskaupassa, äiti löytää monenlaisia viehättäviä sinisiä kankaita, joita en itse kertakaikkiaan vain samoilta pöydiltä tai samoista palalaareista nähnyt. Kun olemme Langankuluttajan kanssa työstäneet kirjaohjeita, ovat siniset neuleet aina olleet tavalla tai toisella vaikeita ja murheenkryynejä. Sininen on viehättävä väri luonnossa: taivaalla, sinivuokoissa, talvisen illan sinisessä hämärässä. En vain osaa itse työstää enkä juuri käyttääkään sinistä. En osta sinisiä lankoja enkä kankaita enkä teinivuosien farkkuvaiheen jälkeen ole juuri hankkinut sinisiä vaatteitakaan itselleni.
Nyt sininen on vähitellen kuitenkin ulottamassa lonkeroitaan elämääni, kun herra-justkoht-neljävee on jo pidemmän aikaa päättäväisesti ilmoittanut sen lempivärikseen. Kun Joelin kaulaliina viime viikolla katosi päiväkotiin, hän tilasi minulta reippaasti uuden, "samanvärisen kuin minun tupsupipo". Koska Novitan värikartat vaihtelevat vauhdikkaasti ja markettien valikoimat ovat mitä ovat, ei ihan samaa sinistä enää löytynyt, mutta kerä vaaleansinistä Cloudia kelpasi. Viikonloppuna tikuttelin sitten bussi- ja metroviihteenä todellisen "katso äiti, ei aivoja" -neuleen, muutaman sentin levyisen ja metrin mittaisen suikaleen 1 o, 1 n -ribbiä minun käsiini paksuilla eli 4,5 -millisillä puikoilla.
Vielä vahvempaa, syvää perussinistä on puikoilla sukkien verran. Ystävättäreni Laura valitteli polvisukkiensa kuluneen puhki, joten lupauduin neulomaan uudet. Laura toi minulle kaksi vyyhtiä sinistä Vuorelman Vetoa, ja nyt tekeillä on sitten kärjestä aloitettu sileä polvisukka. Kumma kyllä tämäkin sininen neule tuntuu etenevän kivuttomasti ja oli esimerkiksi ainakin loppuviikosta kohteen jalkaan testatessa aivan oikeaa kokoa. Neulematematiikka yrittää kyllä tässä nyt hämätä, koska laskelmat väittävät että Lauran siroa pohjetta varten pitäisi lisätä silmukkamäärä liki sataan. En usko, vaan aion tehdä fiiliksen mukaan, sillä olen useammin kuin kerran tehnyt itselleni liian ison polvisukanvarren kun olen uskonut mallitilkkuja ja matematiikkaa. Teoriani on, että maailmassa on polvisukkien pohjemuotoilun kohdalla jonkinlainen aika-avaruusvääristymä.
Seuraavaksi kuitenkin puikoille punaista, kun jakku etenee jo kauluksen muotoiluissa, ja kenties vyyhdinpuille violettia silkkiä, joka tosin on liian liukasta kerijälaitteella kerittäväksi. Sukkaset saavat mennä laukkuun reissuneuleeksi, sillä suuremmat työt ovat hankalamia kanniskella ympäriinsä. Ensi viikolla ennustan Elämänlangan olevan aivan muissa aiheissa.
maanantai 18. lokakuuta 2010
Syksyisiä sävyjä
Viime viikolla valittelin, että Three Irish Girlsin minulle lähettämistä sukkalangoista ei ollut tietoa, ja pelkäsin joutuvani vetäytymään keväällä allekirjoittamastani sopimuksesta. Nyt, kuten usein on tapana, huoli onkin väistynyt vaihteeksi kovan neulekiireen tieltä. Tiistaina tai keskiviikkona lankapaketti vihdoin saapui, ja nyt olen kiireneulonut sukkaparia ja värvännyt vieläpä Hannan sekä Tammikuun koeneulomaan kovaa vauhtia.
Tämä kaikki alkoi siis jo huhtikuussa, kun Three Irish Girls yllättäen lähestyi minua sähköpostitse ja pyysi ohjetta lankaklubiin. Varmaan arvaatte, kuinka imartelevaa amatöörisuunnittelijalle on, kun tällä tavoin ihan erikseen pyydetään suunnittelemaan jotain. Toukokuussa allekirjoitin sopimuksen ja sitten tämä asia hautautui kirjakiireiden alle. Kun kiireet lopulta hellittivät, aloin odotella lankoja. Syyskuussa tuli viesti lähetyksen lähtemisestä, mutta saapumisviestiä ei sitten kuulunutkaan. Tyypillisesti vasta valitettuani asiasta julkisesti blogissa sekä mailattuani Three Irish Girlsille, että lankoja ei ole kuulunut eikä uudelleen lähetetyillä materiaaleilla varmasti ehtisi deadlineen mennessä valmiiksi pakettikortti sitten saapui.
Koska en tiedä, kuinka hys-hys Three Irish Girlsin lankaklubit ovat, en näytä lankoja enkä keskeneräisiä sukkia blogissa. Voin kuitenkin kertoa, että sain suurin piirtein Nallen paksuista merinovillalankaa kahdessa semisolidissa sävyssä: toisesta tulee minun neulomani kuvattava sukkapari, toinen meni Hannalle koeneulottavaksi. Hanna sai rauhallisia vaaleita hieman harmaaseen taitettuja ruskea-beigejä sävyjä, minulla taas on iloista syksyistä oranssia, vähän tummempaa ja punaisempaa kuin tämän viikon leikkokukka. Pohdin tovin ketä käyttäisin sukkamallina, mutta päädyin sitten neulomaan itselleni niin, että mallijalka on koko ajan ulottuvilla. Seuraavaksi pitäisi sitten vain yrittää saada joku värvättyä valokuvaamaan päiväsaikaan niin, että pääsee ulos ja hyvään valoon.
Toinen sukka on valmis ja toinen puolessa, joten nyt reipasta tahtia jatkamaan neulomista ja ohjeen oikolukua. Ensi viikolla taitaa olla luvassa lisää tilausneuleita, kun tekeillä on sukkien lisäksi edelleen punainen jakku, ja kolmet langat odottelevat tekijää. On ihanaa, kun on sekä neuleinspiraatiota että selkeää tekemistä, joskin tietysti ideoita olisi taas paljon enemmän kuin aikaa. Ensi viikolla Elämänlangalla siis ehkä jakun etenemistä ja sitä suunnitteluprosessia, kun tämänhetkinen ohje on pois käsistä.
Tämä kaikki alkoi siis jo huhtikuussa, kun Three Irish Girls yllättäen lähestyi minua sähköpostitse ja pyysi ohjetta lankaklubiin. Varmaan arvaatte, kuinka imartelevaa amatöörisuunnittelijalle on, kun tällä tavoin ihan erikseen pyydetään suunnittelemaan jotain. Toukokuussa allekirjoitin sopimuksen ja sitten tämä asia hautautui kirjakiireiden alle. Kun kiireet lopulta hellittivät, aloin odotella lankoja. Syyskuussa tuli viesti lähetyksen lähtemisestä, mutta saapumisviestiä ei sitten kuulunutkaan. Tyypillisesti vasta valitettuani asiasta julkisesti blogissa sekä mailattuani Three Irish Girlsille, että lankoja ei ole kuulunut eikä uudelleen lähetetyillä materiaaleilla varmasti ehtisi deadlineen mennessä valmiiksi pakettikortti sitten saapui.
Koska en tiedä, kuinka hys-hys Three Irish Girlsin lankaklubit ovat, en näytä lankoja enkä keskeneräisiä sukkia blogissa. Voin kuitenkin kertoa, että sain suurin piirtein Nallen paksuista merinovillalankaa kahdessa semisolidissa sävyssä: toisesta tulee minun neulomani kuvattava sukkapari, toinen meni Hannalle koeneulottavaksi. Hanna sai rauhallisia vaaleita hieman harmaaseen taitettuja ruskea-beigejä sävyjä, minulla taas on iloista syksyistä oranssia, vähän tummempaa ja punaisempaa kuin tämän viikon leikkokukka. Pohdin tovin ketä käyttäisin sukkamallina, mutta päädyin sitten neulomaan itselleni niin, että mallijalka on koko ajan ulottuvilla. Seuraavaksi pitäisi sitten vain yrittää saada joku värvättyä valokuvaamaan päiväsaikaan niin, että pääsee ulos ja hyvään valoon.
Toinen sukka on valmis ja toinen puolessa, joten nyt reipasta tahtia jatkamaan neulomista ja ohjeen oikolukua. Ensi viikolla taitaa olla luvassa lisää tilausneuleita, kun tekeillä on sukkien lisäksi edelleen punainen jakku, ja kolmet langat odottelevat tekijää. On ihanaa, kun on sekä neuleinspiraatiota että selkeää tekemistä, joskin tietysti ideoita olisi taas paljon enemmän kuin aikaa. Ensi viikolla Elämänlangalla siis ehkä jakun etenemistä ja sitä suunnitteluprosessia, kun tämänhetkinen ohje on pois käsistä.
maanantai 11. lokakuuta 2010
Kun saapuu syys
Vaikka voisi kuvitella, että vuodenaikojen vaihteluun olisi yli kolmen vuosikymmenen kokemuksella tottunut, tulee syksy joka vuosi kuitenkin yllättäen. Ulkona sää on kirpeä. Villapuserot, myssyt ja kämmekkäät saa taas kaivaa kunnolla käyttöön. Ja lapset tuovat päiväkodista mukanaan flunssia. Nea oli kotona kovassa kuumeessa toissaviikon, Joel viime viikon. Tänään aamulla Nea lähti nuhaisena eskariin, saa pitää peukkuja, ettei kuume nouse uudestaan koska minulle alkaa riittää tauteilu. Omaa nenää vähän kutittelee ja pari päivää on aivastuttanut, mutta juon kuumaa kahvia ja yritän päättäväisesti torjua ajatuksen flunssanpoikasesta.
Keittiön pöydällä on ruusu.
Kahvista tuli mieleen tätä kahvinarkkaria ilahduttanut tapaus. Ihan tähän kotikulmille, Selloon, on avattu pieni kahvi- ja suklaaliike Caffi. Puodista saa vastapaahdettua kahvia papuina, tai sitten jauhavat liikkeessä tällaisille karvalakkiharrastajille, joilla ei ole omaa kahvimyllyä ja erikoiskeitintä kotona. Minun kahvinkulutuksellani ei kovin usein kannata sortua kalliisiin erikoiskahveihin - varsinkaan jos niitä myydään kaupassa, josta saa samalla ostosreissulla käsintehtyjä suklaakonvehteja. Ei ainakaan jos, kuten minulle myyjä viime viikolla ystävällisesti kertoi, he ovat tällä viikolla saamassa uuden konvehtilähetyksen.
Huivi poseeraa tuolinselkämyksellä, kun kotona saatavilla oleva lapsimalli kieltäytyi jyrkästi valokuvista tällä kertaa.
Neulottukin on, punaista jakkua sekä lapselle pitsihuivia. Roosa huivi on itseasiassa ollut jo vaikka kuinka pitkään pingottumassa petauspatjan alla, mutta tänä aamuna viimein nypin neulat irti ja päättelin langanpäät. Huivin nimi on Liisa, ja se on pienennetty versio kirjaan tulossa olevasta ohjeesta: neuloin tämän itseasiassa vielä viime hetken koekappaleeksi kun piti testata, että ruutupiirrokset vaihtuvat sujuvasti. Lankoja on odoteltu: minulta tilattiin Three Irish Girlsin sukkalankaklubiin ohje. Nyt en tosin tiedä tuleeko diiliä sittenkään, sillä toukokuussa allekirjoittamassani sopimuksessa lupasin toimittaa ohjeen ja kuvat 25.10.. Siihen on nyt kaksi viikkoa aikaa, mutta kaksi viikkoa sitten lähetetyistä langoista ei ole mitään havaintoa. Pyysin deadlineen siirtoa, mikä minusta olisi kohtuullista kun kerran tarvitsemiani työskentelymateriaaleja ei ole toimitettu, mutta pyyntöön ei ole vastattu. Tosiasia kuitenkin on, että haluan tehdä huolella ja hyvin mieluummin kuin kauhealla kiireellä sekundaa.
Nyt pihalle nauttimaan syyssäästä kotipäivää maanantaisin viettävän nelivuotiaan kanssa, neule ja kahvikuppi mukana. Ensi viikolla sitten lisää Elämänlankaa.
Keittiön pöydällä on ruusu.
Kahvista tuli mieleen tätä kahvinarkkaria ilahduttanut tapaus. Ihan tähän kotikulmille, Selloon, on avattu pieni kahvi- ja suklaaliike Caffi. Puodista saa vastapaahdettua kahvia papuina, tai sitten jauhavat liikkeessä tällaisille karvalakkiharrastajille, joilla ei ole omaa kahvimyllyä ja erikoiskeitintä kotona. Minun kahvinkulutuksellani ei kovin usein kannata sortua kalliisiin erikoiskahveihin - varsinkaan jos niitä myydään kaupassa, josta saa samalla ostosreissulla käsintehtyjä suklaakonvehteja. Ei ainakaan jos, kuten minulle myyjä viime viikolla ystävällisesti kertoi, he ovat tällä viikolla saamassa uuden konvehtilähetyksen.
Huivi poseeraa tuolinselkämyksellä, kun kotona saatavilla oleva lapsimalli kieltäytyi jyrkästi valokuvista tällä kertaa.
Neulottukin on, punaista jakkua sekä lapselle pitsihuivia. Roosa huivi on itseasiassa ollut jo vaikka kuinka pitkään pingottumassa petauspatjan alla, mutta tänä aamuna viimein nypin neulat irti ja päättelin langanpäät. Huivin nimi on Liisa, ja se on pienennetty versio kirjaan tulossa olevasta ohjeesta: neuloin tämän itseasiassa vielä viime hetken koekappaleeksi kun piti testata, että ruutupiirrokset vaihtuvat sujuvasti. Lankoja on odoteltu: minulta tilattiin Three Irish Girlsin sukkalankaklubiin ohje. Nyt en tosin tiedä tuleeko diiliä sittenkään, sillä toukokuussa allekirjoittamassani sopimuksessa lupasin toimittaa ohjeen ja kuvat 25.10.. Siihen on nyt kaksi viikkoa aikaa, mutta kaksi viikkoa sitten lähetetyistä langoista ei ole mitään havaintoa. Pyysin deadlineen siirtoa, mikä minusta olisi kohtuullista kun kerran tarvitsemiani työskentelymateriaaleja ei ole toimitettu, mutta pyyntöön ei ole vastattu. Tosiasia kuitenkin on, että haluan tehdä huolella ja hyvin mieluummin kuin kauhealla kiireellä sekundaa.
Nyt pihalle nauttimaan syyssäästä kotipäivää maanantaisin viettävän nelivuotiaan kanssa, neule ja kahvikuppi mukana. Ensi viikolla sitten lisää Elämänlankaa.
maanantai 4. lokakuuta 2010
Tuli hännän alla
Kirjaprojektin jälkeen totesin, että nyt neulon jotain itselleni. Tämä on onnistunut puolikkaan sukan ja noin kolmen neljänneksen hihattimen verran, jonka jälkeen onkin sitten ollut kädet täynnä töitä.
Jossain vaiheessa opiskeluaikoina tein henkeni pitimiksi kavereille tilausneuleita. Viime vuosina olen neulonut hyvin vähän tilauksesta, varsinkin, kun suuren osan aikaa on ollut erilaisia itse suunniteltuja asioita tekeillä. Nyt onkin sitten äkkiä tuli hännän alla, kun joka suunnasta tulee pyyntöjä neuleille, sellaisia ja sellaisilta ihanilta ihmisiltä, joille ne hirveän mielelläni toteutan. Toivoisin vain voivani kasvattaa toisen ja ehkä kolmannenkin käsiparin!
Punainen jakku, joka on täällä välillä vilahtanut, etenee mukavasti. Työ tuntuu kauhean hitaalta, kun neuloo etu- ja takakappaleita yhtenä osana, mutta kun jaksan vielä muutaman sentin puurtaa saan jakaa työn kädenteiltä ja sitten erilliset pienemmät osat etenevätkin nopeammin. Olen todella tyytyväinen sommittelemiini kulmiin, ja pidän jakun reunusten palmikkokuviosta todella paljon. Työtä on siis myös ilo tehdä, vaikka toivoisin olevani nopeampi! Yritän neuloa muutaman silmukan joka kerta, kun on hetki aikaa, ja viikonloppuna neule kulkikin mukana eksoottisissa paikoissa. Esimerkiksi neuloin urheilukatsomossa, kun ehkä ensimmäistä kertaa koskaan olin seuraamassa joukkueurheilua paikan päällä. Seuraavaksi, jahka jakku etenee, pitäis alkaa neuloa sukkia ja säärystimiä sillä moisista on esitetty vienoja toiveita ainakin kolmelta taholta. Itseasiassa kävin eilen ystävättären kanssa ja sain pari vyyhtiä sinistä Vetoa, josta pitäisi tulla polvisukat.
Olen myös erittäin otettu, sillä sain pyynnön neuloa yhden tulevaan kirjaan tulevista asioista eräällä ystävättärelle suuriin juhliin joulukuussa. On todella ihana tietää, että joku arvostaa töitäni niin paljon, että haluaa uskoa minulle juhla-asusteen toteutuksen. Langat sain jo, mutta pitäisi vielä käydä valitsemassa työhön sopivat ja kauniin väriset helmet.
Nyt, jotta joku tekeillä olevista asioista etenisikin, menen sohvalle neulomaan telkkaria katsoman kuumeisen lapsen seuraksi. Vaikka sairastelevat lapset muuten ovatkin kurjia reppanoita, on myönnettävä, että äidin ihan luvallinen neuleaika on ihan hyvä korvike. Ensi viikolla lisää Elämänlankaa!
Jossain vaiheessa opiskeluaikoina tein henkeni pitimiksi kavereille tilausneuleita. Viime vuosina olen neulonut hyvin vähän tilauksesta, varsinkin, kun suuren osan aikaa on ollut erilaisia itse suunniteltuja asioita tekeillä. Nyt onkin sitten äkkiä tuli hännän alla, kun joka suunnasta tulee pyyntöjä neuleille, sellaisia ja sellaisilta ihanilta ihmisiltä, joille ne hirveän mielelläni toteutan. Toivoisin vain voivani kasvattaa toisen ja ehkä kolmannenkin käsiparin!
Punainen jakku, joka on täällä välillä vilahtanut, etenee mukavasti. Työ tuntuu kauhean hitaalta, kun neuloo etu- ja takakappaleita yhtenä osana, mutta kun jaksan vielä muutaman sentin puurtaa saan jakaa työn kädenteiltä ja sitten erilliset pienemmät osat etenevätkin nopeammin. Olen todella tyytyväinen sommittelemiini kulmiin, ja pidän jakun reunusten palmikkokuviosta todella paljon. Työtä on siis myös ilo tehdä, vaikka toivoisin olevani nopeampi! Yritän neuloa muutaman silmukan joka kerta, kun on hetki aikaa, ja viikonloppuna neule kulkikin mukana eksoottisissa paikoissa. Esimerkiksi neuloin urheilukatsomossa, kun ehkä ensimmäistä kertaa koskaan olin seuraamassa joukkueurheilua paikan päällä. Seuraavaksi, jahka jakku etenee, pitäis alkaa neuloa sukkia ja säärystimiä sillä moisista on esitetty vienoja toiveita ainakin kolmelta taholta. Itseasiassa kävin eilen ystävättären kanssa ja sain pari vyyhtiä sinistä Vetoa, josta pitäisi tulla polvisukat.
Olen myös erittäin otettu, sillä sain pyynnön neuloa yhden tulevaan kirjaan tulevista asioista eräällä ystävättärelle suuriin juhliin joulukuussa. On todella ihana tietää, että joku arvostaa töitäni niin paljon, että haluaa uskoa minulle juhla-asusteen toteutuksen. Langat sain jo, mutta pitäisi vielä käydä valitsemassa työhön sopivat ja kauniin väriset helmet.
Nyt, jotta joku tekeillä olevista asioista etenisikin, menen sohvalle neulomaan telkkaria katsoman kuumeisen lapsen seuraksi. Vaikka sairastelevat lapset muuten ovatkin kurjia reppanoita, on myönnettävä, että äidin ihan luvallinen neuleaika on ihan hyvä korvike. Ensi viikolla lisää Elämänlankaa!
maanantai 27. syyskuuta 2010
Viktoriaanista
Elämänlangalla tuli, kuten viime viikolla uhkasin, vietettyä sunnuntai-ilta viktoriaanisissa tunnelmissa, kun arvon neidit kirjailijatar Damerell sekä naisasianainen Hibbitt suuntasivat vuoden 1890 Lontoossa edellisen vuoden traagisen tulipalon jälkeen jälleenrakennettuun teatteri Gloriaan sen uuteen ensi-iltaan sekä kutsuvierasjuhlallisuuksiin. Seurueessamme oli myös sokea meedio neidi Cundick ja yleisössä lisäksi runsaasti kulttuurivaikuttajia. Kyseessä oli siis liveroolipeli Gloriana, joka sunnuntaina pelattiin kulttuuriareena Gloriassa Helsingissä.
Ennen kun lapset syntyivät, harrastin larppausta enemmänkin, mutta viime vuosina olen pelannut lähinnä pöytäroolipelejä jotka eivät vaadi esimerkiksi samanlaista puvustuksen määrää kuin live-pelaaminen. Nyt tarjottiin kuitenkin niin hauskaa teemaa ja hahmoa, että pakko oli osallistua.
Kuten kuvasta näkyy, oli neiti Damerellin puvustuksessa haettu enemmän herrainmuotia kuin naisväen asua. Ihmiset eivät kuitenkaan kohotelleet kulmiaan aivan niin paljon kuin olisi voinut olettaa, kun herrasväki suurimman osan aikaa vietti paheksuen hyvin vähäpukeisia tanssijatyttösiä. Pelaamani neiti Damerell siis oli jo vuosikymmenen ollut vakaasti suhteessa neiti Hibbittin kanssa, mitä emme toki julkisesti erityisemmin mainostaneet. Käyttäydyimme molemmat enimmäkseen naisellisesti, mutta pyrin muistamaan neiti Hibbittiä pienin huomionosoituksin kuten tarjoamalla hänelle käsivarteni tarvittaessa sekä tuomalla hänelle juotavaa hänen saatuaan järkyttäviä uutisia. Kuvasta muuten jäi puuttumaan se, että saavuimme molemmat teatteriin harteillamme Springtime Swirl -huivi, minulla vihreä ja neiti Hibbittillä valkoinen. Kyllä niille suurille henkäyksenohuille pitsihuiveille siis on käyttöä!
Olin pukuuni ihan hirveän tyytyväinen. Hameen ja liivin sekä pienen solmiomaisen kaulahuivin ompeli ystäväni, valkoinen paitapusero löytyi ihan Prisman miestenvaateosastolta. Vaatteiden alla oli sitten hääpukuni alushame hieman volyymiä tuomassa sekä toiselta ystävältä lainattu korsetti joka sekä näytti että tuntui erinomaisen hyvältä päälläni. Olin loppujen lopuksi korsetissa liki kymmenen tuntia, ja vaikka se oli kiristetty sen verran tiukalle että hametta joutui kaventamaan hakaneulalla vielä viime tingassa ei tukala olo iskenyt kuin taksissa istuessa kun ei voinut istua sievästi selkä suorassa. Nyt on kyllä vähän korsettikateus ja tahtoisin juuri samanlaisen itsellenikin. Susanna tosin vähän jo uhkaili, että voisi nyt sopivasta korsetista piirtää kaavat jossain vaiheessa, mikäli saan sen vielä Meiralta lainaan.
Nyt täytyy vähitellen palailla viktoriaanisesta ajasta nykyhetkeen ja känkkäisten lasten pariin: molemmat riiviöt ovat olleet flunssaisia joten meillä on tänään kotipäivä. Ensi viikolla Elämänlangalla sitten kenties taas enemmän neuleaiheita.
Ennen kun lapset syntyivät, harrastin larppausta enemmänkin, mutta viime vuosina olen pelannut lähinnä pöytäroolipelejä jotka eivät vaadi esimerkiksi samanlaista puvustuksen määrää kuin live-pelaaminen. Nyt tarjottiin kuitenkin niin hauskaa teemaa ja hahmoa, että pakko oli osallistua.
Kuten kuvasta näkyy, oli neiti Damerellin puvustuksessa haettu enemmän herrainmuotia kuin naisväen asua. Ihmiset eivät kuitenkaan kohotelleet kulmiaan aivan niin paljon kuin olisi voinut olettaa, kun herrasväki suurimman osan aikaa vietti paheksuen hyvin vähäpukeisia tanssijatyttösiä. Pelaamani neiti Damerell siis oli jo vuosikymmenen ollut vakaasti suhteessa neiti Hibbittin kanssa, mitä emme toki julkisesti erityisemmin mainostaneet. Käyttäydyimme molemmat enimmäkseen naisellisesti, mutta pyrin muistamaan neiti Hibbittiä pienin huomionosoituksin kuten tarjoamalla hänelle käsivarteni tarvittaessa sekä tuomalla hänelle juotavaa hänen saatuaan järkyttäviä uutisia. Kuvasta muuten jäi puuttumaan se, että saavuimme molemmat teatteriin harteillamme Springtime Swirl -huivi, minulla vihreä ja neiti Hibbittillä valkoinen. Kyllä niille suurille henkäyksenohuille pitsihuiveille siis on käyttöä!
Olin pukuuni ihan hirveän tyytyväinen. Hameen ja liivin sekä pienen solmiomaisen kaulahuivin ompeli ystäväni, valkoinen paitapusero löytyi ihan Prisman miestenvaateosastolta. Vaatteiden alla oli sitten hääpukuni alushame hieman volyymiä tuomassa sekä toiselta ystävältä lainattu korsetti joka sekä näytti että tuntui erinomaisen hyvältä päälläni. Olin loppujen lopuksi korsetissa liki kymmenen tuntia, ja vaikka se oli kiristetty sen verran tiukalle että hametta joutui kaventamaan hakaneulalla vielä viime tingassa ei tukala olo iskenyt kuin taksissa istuessa kun ei voinut istua sievästi selkä suorassa. Nyt on kyllä vähän korsettikateus ja tahtoisin juuri samanlaisen itsellenikin. Susanna tosin vähän jo uhkaili, että voisi nyt sopivasta korsetista piirtää kaavat jossain vaiheessa, mikäli saan sen vielä Meiralta lainaan.
Nyt täytyy vähitellen palailla viktoriaanisesta ajasta nykyhetkeen ja känkkäisten lasten pariin: molemmat riiviöt ovat olleet flunssaisia joten meillä on tänään kotipäivä. Ensi viikolla Elämänlangalla sitten kenties taas enemmän neuleaiheita.
maanantai 20. syyskuuta 2010
Valmistautumisia
Elämänlangalla elo on tällä hetkellä hyvin roolipelipainotteista. Tänään pitäisi pelinjohtaa session verran pöytäroolipeliä ja sunnuntaina on edessä ensimmäinen liveroolipeli useisiin vuosiin. Pöytäroolipelissä sentään seikkaillaan tällä kertaa suurin piirtein nykyajassa, mutta liveroolipeliä varten pitää sonnustautua viktoriaaniseen asuun.
Larpin nimi on Gloriana ja se sijoittuu teatteriesitykseen ja sen jälkeisiin ensi-iltajuhliin vuoden 1890 Lontoossa. Itse teatteriesitys on yleisölle avoin, eli mikäli sunnuntaina on aikaa käydä katsomassa viktoriaanishenkistä viihdettä niin tulkaa ihmeessä katsomaan. Esitys on sunnuntaina kello 18 kulttuuriareena Gloriassa aivan Helsingin keskustan tuntumassa ja lipputulot menevät pelin kulujen kattamiseen.
Eilisessä pelaajatapaamisessa oli hauska nähdä, kuinka monella pelaajalla oli käsityö meneillään. Tekeillä oli korsettia, tossua ja virkattua pitsikäsinettä, joista varmasti ainakin osa oli peliin tulossa olevaa puvustustarviketta. Itse olen ulkoistanut pelivaatteet täysin ompelutaitoiselle ystävälleni lukuunottamatta sitä, että viikonloppuna epätoivoisesti etsin valkoista paitapuseroa liivin alle. Totesin, että mikäli on suurempi kuin kokoa 42, ei ilmeisesti nykymuodilla halua käyttää paitapuseroista ja päädyin loppujen lopuksi ostamaan miesten paidan. Oma hahmoni on varhaisia feministejä, joten voin hyvin mekon asemesta pukeutua hameeseen, kauluspaitaan, herrainmalliseen liiviin ja solmukkeeseen.
Seuraavaksi suuntaankin jatkamaan viime viikolla esiteltyä punaista palmikkojakkua, sillä neulomalla sen kuittaan itselleni yllämainitut liivin ja hameen. Ensi viikolla sitten kenties viktoriaanisia poseerauskuvia, tai sitten kenties jotain aivan muuta Elämänlankaa.
Larpin nimi on Gloriana ja se sijoittuu teatteriesitykseen ja sen jälkeisiin ensi-iltajuhliin vuoden 1890 Lontoossa. Itse teatteriesitys on yleisölle avoin, eli mikäli sunnuntaina on aikaa käydä katsomassa viktoriaanishenkistä viihdettä niin tulkaa ihmeessä katsomaan. Esitys on sunnuntaina kello 18 kulttuuriareena Gloriassa aivan Helsingin keskustan tuntumassa ja lipputulot menevät pelin kulujen kattamiseen.
Eilisessä pelaajatapaamisessa oli hauska nähdä, kuinka monella pelaajalla oli käsityö meneillään. Tekeillä oli korsettia, tossua ja virkattua pitsikäsinettä, joista varmasti ainakin osa oli peliin tulossa olevaa puvustustarviketta. Itse olen ulkoistanut pelivaatteet täysin ompelutaitoiselle ystävälleni lukuunottamatta sitä, että viikonloppuna epätoivoisesti etsin valkoista paitapuseroa liivin alle. Totesin, että mikäli on suurempi kuin kokoa 42, ei ilmeisesti nykymuodilla halua käyttää paitapuseroista ja päädyin loppujen lopuksi ostamaan miesten paidan. Oma hahmoni on varhaisia feministejä, joten voin hyvin mekon asemesta pukeutua hameeseen, kauluspaitaan, herrainmalliseen liiviin ja solmukkeeseen.
Seuraavaksi suuntaankin jatkamaan viime viikolla esiteltyä punaista palmikkojakkua, sillä neulomalla sen kuittaan itselleni yllämainitut liivin ja hameen. Ensi viikolla sitten kenties viktoriaanisia poseerauskuvia, tai sitten kenties jotain aivan muuta Elämänlankaa.
maanantai 13. syyskuuta 2010
Neulesuunnitelmallista
Vaikka kirjan materiaalit menivät kustantajalle vasta puolitoista viikkoa sitten, kutkuttelee neulesunnittelusormia jo. Olen työstänyt Ullaan (kenties ensi vuoden ensimmäiseen numeroon?) tulossa olevaa jakkua vähitellen periaatteella, että hiljaa hyvä tulee.
Suurin piirtein tästä se alkaa. Tämä on jo toinen piirros, ensimmäinen versio piirrettiin baarissa satunnaisen ohjeprintin kääntöpuolelle. Olen harmillisen huono piirtämään, mutta nykyään vaatteen perusmuodon pystyy jo luonnostelemaan. Tämäkään ei muuten ole mikään neulesuunnitteluvihko, vaan kalenterini takaosan muistiinpanosivu.
Pidän yksityiskohdista. Tähän jakkuun on tulossa palmikkokuvio, joka kiertää koko vaatteen alareunasta etureunojen kautta niskaan. Koska valmiita lyhennetyin kerroksin tehtyjä kulmia ei yllättäen mallineulekirjoissa ole tarjolla, näissä pääsee tekemään kaikenlaisia kokeiluja. Minulla ensimmäinen kulma vaatteessa kuin vaatteessa epäonnistuu poikkeuksetta, mutta tällä kertaa sentään meni harvinaisen vähän pieleen.
Toinen yritys onnistuikin sitten jo paljon paremmin. Tämäkään versio ei ole täydellinen, mutta päätin sen kuitenkin saavan tällä kertaa kelvata. Vielä on harkinnassa, jatkanko tästä tuota perusmallikertaa saumattomasti ylös jakun etureunoihin, vai pitääkö vähän vielä säätää ja muotoilla. Säätäminen tarkoittaisi lähinnä sitä, että työhön tulisi kaksi ruutupiirrosta lisää, ja niitä on joka tapauksessa tässä jakussa vähintään neljä.
Onneksi aikaa kypsytellä ideaa on vielä, sillä kaitale jota neulon on vasta puolessa. Kohdassa, jossa kuvio lähtee kuvassa peilikuvina eri suuntiin oli väliaikainen aloitus, jonka purin pois nyt kun sain ensimmäisen kulman tehtyä. Nyt on siis tekeillä toinen puolisko jakun alareunaa ja toinen kulma, sekin peilikuvana ensimmäiseen nähden. Kun sanoin pitäväni yksityiskohdista, tarkoitin myöskin arvostavani neuleohjeissa huolellisesti tehtyjä detaljeja. Niitä hiipii paljon omiinkin malleihini vaikka työt sinänsä olisivat melko yksinkertaisen näköisiä.
Näissä tunnelmissa siis tällä viikolla, innokkaasti neuloen. Ensi viikolla ehkä edistystä tässä projektissa, tai sitten ihan muuta Elämänlankaa.
Suurin piirtein tästä se alkaa. Tämä on jo toinen piirros, ensimmäinen versio piirrettiin baarissa satunnaisen ohjeprintin kääntöpuolelle. Olen harmillisen huono piirtämään, mutta nykyään vaatteen perusmuodon pystyy jo luonnostelemaan. Tämäkään ei muuten ole mikään neulesuunnitteluvihko, vaan kalenterini takaosan muistiinpanosivu.
Pidän yksityiskohdista. Tähän jakkuun on tulossa palmikkokuvio, joka kiertää koko vaatteen alareunasta etureunojen kautta niskaan. Koska valmiita lyhennetyin kerroksin tehtyjä kulmia ei yllättäen mallineulekirjoissa ole tarjolla, näissä pääsee tekemään kaikenlaisia kokeiluja. Minulla ensimmäinen kulma vaatteessa kuin vaatteessa epäonnistuu poikkeuksetta, mutta tällä kertaa sentään meni harvinaisen vähän pieleen.
Toinen yritys onnistuikin sitten jo paljon paremmin. Tämäkään versio ei ole täydellinen, mutta päätin sen kuitenkin saavan tällä kertaa kelvata. Vielä on harkinnassa, jatkanko tästä tuota perusmallikertaa saumattomasti ylös jakun etureunoihin, vai pitääkö vähän vielä säätää ja muotoilla. Säätäminen tarkoittaisi lähinnä sitä, että työhön tulisi kaksi ruutupiirrosta lisää, ja niitä on joka tapauksessa tässä jakussa vähintään neljä.
Onneksi aikaa kypsytellä ideaa on vielä, sillä kaitale jota neulon on vasta puolessa. Kohdassa, jossa kuvio lähtee kuvassa peilikuvina eri suuntiin oli väliaikainen aloitus, jonka purin pois nyt kun sain ensimmäisen kulman tehtyä. Nyt on siis tekeillä toinen puolisko jakun alareunaa ja toinen kulma, sekin peilikuvana ensimmäiseen nähden. Kun sanoin pitäväni yksityiskohdista, tarkoitin myöskin arvostavani neuleohjeissa huolellisesti tehtyjä detaljeja. Niitä hiipii paljon omiinkin malleihini vaikka työt sinänsä olisivat melko yksinkertaisen näköisiä.
Näissä tunnelmissa siis tällä viikolla, innokkaasti neuloen. Ensi viikolla ehkä edistystä tässä projektissa, tai sitten ihan muuta Elämänlankaa.
maanantai 6. syyskuuta 2010
Uusien elämysten viikko
Vihdoin ja viimein voin todeta, että kirjamateriaalit ovat kustantajalla, joten minun ja kanssakirjailijattaren urakka on toviksi ohi. Muutaman kuukauden päästä tulee sitten oikovedosvaihe, mutta aikaisintaan loppusyksystä ja luultavammin kevätpuolella.
Kun materiaalit oli jätetty, tuli aika omituinen ja orpo olo, kun aivot eivät millään olisi uskoneet, että homma on tältä erää ohi eikä juuri nyt voi itse tehdä mitään edistääkseen kirjan valmistumista. Päätin sitten yrittää viettää muutaman päivän lomaa. Mukavasti tähän sopien samalle viikolle osui useita uusia kokemuksia ja elämyksiä.
Keskiviikkona ystäväni vei minut purjehtimaan. En ollut koskaan aikaisemmin ollut purjeveneessä, ja kokemus oli aika hieno. Lähdimme liikkeelle Lauttasaaresta ja purjehdimme rantaa myötäillen suoraan Helsingin keskustan edustalle katselemaan kuinka kaupungin valot syttyivät ja palasimme sitten pimeässä kotiin. Merellä huomasi myös, että syksy on tuloillaan ja neuleet olivat hyvinkin paikallaan. Kuvan Timotei-baskeri on nyt ollut paitsi purjehtiessa myös muutenkin viime päivinä kovassa käytössä, kun säät ovat viilenneet.
Tostaina oli vuorossa toisenlainen elämys, kun kävin ensimmäistä kertaa Kiasmassa. Valtion taidemuseo täytti 20 vuotta viime viikolla, ja sen kunniaksi mm. Kiasmaan oli vapaa pääsy. Kiersimme ystäväni kanssa Yhteisiä asioita- sekä Järjestetty juttu -näyttelyt. Osa teoksista kosketti, osa jätti kylmäksi. Erilaisia videoteoksia oli liikaa, että niihin olisi jaksanut paneutua. Kiinnostavaa kuitenkin käydä kerrankin myös oman ympäristön museoissa.
Viimeinen uusi elämys viikolle oli lauantain rapujuhlat. Sain aika monelta taholta kuittailuja siitä, että millainen suomenruotsalainen oikein olen kun en ollut koskaan aiemmin ollut rapujuhlilla, mutta meillä ei ole ollut tapana. Hirveän hauskaa oli, joskin sunnuntain väsymyksestä päätellen snapsilauluja olisi voinut olla pari vähemmän.
Tällä viikolla odottavat sitten uudet haasteet ja huvitukset, mutta niistä enemmän ehkä ensi viikolla, jolloin taas uutta Elämänlankaa.
Kun materiaalit oli jätetty, tuli aika omituinen ja orpo olo, kun aivot eivät millään olisi uskoneet, että homma on tältä erää ohi eikä juuri nyt voi itse tehdä mitään edistääkseen kirjan valmistumista. Päätin sitten yrittää viettää muutaman päivän lomaa. Mukavasti tähän sopien samalle viikolle osui useita uusia kokemuksia ja elämyksiä.
Keskiviikkona ystäväni vei minut purjehtimaan. En ollut koskaan aikaisemmin ollut purjeveneessä, ja kokemus oli aika hieno. Lähdimme liikkeelle Lauttasaaresta ja purjehdimme rantaa myötäillen suoraan Helsingin keskustan edustalle katselemaan kuinka kaupungin valot syttyivät ja palasimme sitten pimeässä kotiin. Merellä huomasi myös, että syksy on tuloillaan ja neuleet olivat hyvinkin paikallaan. Kuvan Timotei-baskeri on nyt ollut paitsi purjehtiessa myös muutenkin viime päivinä kovassa käytössä, kun säät ovat viilenneet.
Tostaina oli vuorossa toisenlainen elämys, kun kävin ensimmäistä kertaa Kiasmassa. Valtion taidemuseo täytti 20 vuotta viime viikolla, ja sen kunniaksi mm. Kiasmaan oli vapaa pääsy. Kiersimme ystäväni kanssa Yhteisiä asioita- sekä Järjestetty juttu -näyttelyt. Osa teoksista kosketti, osa jätti kylmäksi. Erilaisia videoteoksia oli liikaa, että niihin olisi jaksanut paneutua. Kiinnostavaa kuitenkin käydä kerrankin myös oman ympäristön museoissa.
Viimeinen uusi elämys viikolle oli lauantain rapujuhlat. Sain aika monelta taholta kuittailuja siitä, että millainen suomenruotsalainen oikein olen kun en ollut koskaan aiemmin ollut rapujuhlilla, mutta meillä ei ole ollut tapana. Hirveän hauskaa oli, joskin sunnuntain väsymyksestä päätellen snapsilauluja olisi voinut olla pari vähemmän.
Tällä viikolla odottavat sitten uudet haasteet ja huvitukset, mutta niistä enemmän ehkä ensi viikolla, jolloin taas uutta Elämänlankaa.
maanantai 30. elokuuta 2010
Fludssa
Koska olen kipeä, enkä jaksa mennä kylmälle parvekkeelle valokuvaamaan mukillista Finrexiniä, kansa voi kuvitella tähän merkintään valokuvan Neulovat puput -mukista, joka on täynnä kuumaa punaista flunssajuomaa.
Olen sitä tyyppiä, joka yleensä sairastuu deadlinen jälkeen. Olin siis puolittain ajoittanut itselleni stressiflunssan tälle viikolle, kun käsikirjoitus saadaan lähtemään. Tällä kertaa meni kuitenkin pieleen, ja jo perjantaina nousi lämpö vaikka olisi ollut vielä vaikka mitä tehtävää.
Viikonloppu menikin sitten niin sanotusti harakoille, kun pisin pätkä jonka pysyin tolpillani ilman päiväunia taisi olla yhteensä viisi tuntia ja sekin kahvin ja särkylääkkeen voimalla. Kuume ei sentään noussut korkeaksi, vaan lämpö jäi ajelehtimaan jonnekin 37,5 asteen kieppeille, mutta kehitin ikävän yskän. Edelleen on rintakehän ympärillä puristava kipeä tunne, mutta elättelen toiveita, että vointi on näin alkuviikosta menossa parempaan suuntaan eikä tauti ole mennyt keuhkoputkiin.
Työ etenee kuitenkin hitaasti, mutta varmasti. Ruutupiirroksia on luettu ja korjattu, ja olenpa kiireellä koeneulonut yhtä huiviakin vielä kertaalleen. Juuri tällä hetkellä käsikirjoituksen kokonaisversio on vaihteeksi Langankuluttajan luettavana, josko vielä jotain viilattavaa löytyisi.
Kohta on päätettävä, että se on valmis. Hirvittää.
Olen sitä tyyppiä, joka yleensä sairastuu deadlinen jälkeen. Olin siis puolittain ajoittanut itselleni stressiflunssan tälle viikolle, kun käsikirjoitus saadaan lähtemään. Tällä kertaa meni kuitenkin pieleen, ja jo perjantaina nousi lämpö vaikka olisi ollut vielä vaikka mitä tehtävää.
Viikonloppu menikin sitten niin sanotusti harakoille, kun pisin pätkä jonka pysyin tolpillani ilman päiväunia taisi olla yhteensä viisi tuntia ja sekin kahvin ja särkylääkkeen voimalla. Kuume ei sentään noussut korkeaksi, vaan lämpö jäi ajelehtimaan jonnekin 37,5 asteen kieppeille, mutta kehitin ikävän yskän. Edelleen on rintakehän ympärillä puristava kipeä tunne, mutta elättelen toiveita, että vointi on näin alkuviikosta menossa parempaan suuntaan eikä tauti ole mennyt keuhkoputkiin.
Työ etenee kuitenkin hitaasti, mutta varmasti. Ruutupiirroksia on luettu ja korjattu, ja olenpa kiireellä koeneulonut yhtä huiviakin vielä kertaalleen. Juuri tällä hetkellä käsikirjoituksen kokonaisversio on vaihteeksi Langankuluttajan luettavana, josko vielä jotain viilattavaa löytyisi.
Kohta on päätettävä, että se on valmis. Hirvittää.
maanantai 23. elokuuta 2010
Halusin vain pistäytyä kysymässä...
...että mistä näitä virheitä oikein tulee? Käsikirjoituksessa on oikolukukierros n+1 menossa, ja joka kerta kun selaan ruutupiirroksia tai saan kommentteja uudelta lukijalta on jotain korjattavaa. Aina vain pienempää, toki: Ruutupiirroksesta löytyy nurja silmukka joka onkin muuttunut oikeaksi tai pilkut ovat taas menneet ihan mihin sattuu. Asiat on ilmaistu epäselvemmin kuin voisi, tai joku ruutupiirros on nimetty otsikossa eri tavoin kuin tekstissä.
Vaikka tuntuu siltä, että tämä ei lopu koskaan, on ihan lähipäivinä uskallettava päästää irti. On todettava, että kun viisi silmäparia on katsonut asioita läpi niin samaan aikaan kuin vuorotellenkin, kun on korjattu, tarkistettu ja korjattu taas, niin työ alkaa olla valmis. Silti mielen pohjalla on koko ajan kuitenkin pelko siitä, että jotain kriittistä jää kaikesta huolimatta huomaamatta, ja virheet valmiissa kirjassa harmittavat ihan hirvittävästi. On vaikea tietää, missä vaiheessa on tehnyt parhaansa, ja on aika lopettaa.
Nyt vielä työn touhuun, metsästämään niitä viimeisiäkin virheitä. Jokohan ensi maanantaina voin sanoa, että käsikirjoitus on lähetetty? Oli miten oli, silloin kuitenkin uutta Elämänlankaa.
Vaikka tuntuu siltä, että tämä ei lopu koskaan, on ihan lähipäivinä uskallettava päästää irti. On todettava, että kun viisi silmäparia on katsonut asioita läpi niin samaan aikaan kuin vuorotellenkin, kun on korjattu, tarkistettu ja korjattu taas, niin työ alkaa olla valmis. Silti mielen pohjalla on koko ajan kuitenkin pelko siitä, että jotain kriittistä jää kaikesta huolimatta huomaamatta, ja virheet valmiissa kirjassa harmittavat ihan hirvittävästi. On vaikea tietää, missä vaiheessa on tehnyt parhaansa, ja on aika lopettaa.
Nyt vielä työn touhuun, metsästämään niitä viimeisiäkin virheitä. Jokohan ensi maanantaina voin sanoa, että käsikirjoitus on lähetetty? Oli miten oli, silloin kuitenkin uutta Elämänlankaa.
maanantai 16. elokuuta 2010
Vaihtokauppoja
Kuten ehkä joskus on käynyt ilmi, Elämänlangalla ompelukone ei ole ystävä. Syksyllä kuitenkin uhkasi pahasti käydä niin, että joudun ompelemaan, koska tulin ilmoittautuneeksi Gloriana-larppiin. Peli sijoittuu viktoriaaniseen aikaan joten puvustus on aika tärkeässä osassa. Korsetin saan onneksi lainaksi, mutta kaapista ei kumma kyllä myöskään löydy valmista viktoriaanista pukua.
Aihe tuli puheeksi päivänä muutamana ystäväni Marin kanssa, josta tulee isona ompelija. Mari suhtautuu neulomiseen suurin piirtein samoin kuin minä ompeluun, joten teimme diilin vaihdetuista työtunneista: Mari ompelee minulle hameen ja liivin, ja minä neulon Marille jakun.
Lauantaina teimme sitten shoppailukierroksen Helsinkiin: ensin kävimme Eurokankaassa ja löysimme kaunista oliivinvihreää satiinia (joka on liian kiiltävää ollakseen viktoriaanis-period, mutta se on nyt voi voi), ruskeanvihreää puuvillaa sekä päällystettäviä nappeja. Sitten suuntasimme Menitaan josta tarttui mukaan punaista Flavia Babyä pienen jakun verran.
Olen mallitilkkuillut sileää ja selaillut mallikirjoja ja varovasti aloittanut palmikkomallitilkkuja, ja luulen että perusidea alkaa olla kasassa. Jos jakusta tulee kiva, niin ehkä tästä sitten tulisi ohje johonkin Ullaan pitkästä aikaa?
Ullasta puheenollen, kai kaikki ovat jo huomanneet Ullan ylläriekstran, joka ilmestyi viikonloppuna? Nyt ovat siis netissäkin ne sukkaohjeet, joita Ullan ja Taito-lehden yhteistyö poiki. Kipin kapin katsomaan!
Nyt jatkamaan uusien suunnitelmien asemesta kirjan katselua, loppusuora jo häämöttää kun vielä pari viikkoa jaksaa! Ensi viikolla sitten taas lisää Elämänlankaa.
Aihe tuli puheeksi päivänä muutamana ystäväni Marin kanssa, josta tulee isona ompelija. Mari suhtautuu neulomiseen suurin piirtein samoin kuin minä ompeluun, joten teimme diilin vaihdetuista työtunneista: Mari ompelee minulle hameen ja liivin, ja minä neulon Marille jakun.
Lauantaina teimme sitten shoppailukierroksen Helsinkiin: ensin kävimme Eurokankaassa ja löysimme kaunista oliivinvihreää satiinia (joka on liian kiiltävää ollakseen viktoriaanis-period, mutta se on nyt voi voi), ruskeanvihreää puuvillaa sekä päällystettäviä nappeja. Sitten suuntasimme Menitaan josta tarttui mukaan punaista Flavia Babyä pienen jakun verran.
Olen mallitilkkuillut sileää ja selaillut mallikirjoja ja varovasti aloittanut palmikkomallitilkkuja, ja luulen että perusidea alkaa olla kasassa. Jos jakusta tulee kiva, niin ehkä tästä sitten tulisi ohje johonkin Ullaan pitkästä aikaa?
Ullasta puheenollen, kai kaikki ovat jo huomanneet Ullan ylläriekstran, joka ilmestyi viikonloppuna? Nyt ovat siis netissäkin ne sukkaohjeet, joita Ullan ja Taito-lehden yhteistyö poiki. Kipin kapin katsomaan!
Nyt jatkamaan uusien suunnitelmien asemesta kirjan katselua, loppusuora jo häämöttää kun vielä pari viikkoa jaksaa! Ensi viikolla sitten taas lisää Elämänlankaa.
maanantai 9. elokuuta 2010
Lomalla
Perjantaiaamuna heräsin ennen seitsemää, ja jo vähän jälkeen seitsemän istuin editoimassa kirjan tekstejä. Kuuden hyvin intensiivisen työtunnin jälkeen ensimmäinen versio kokonaisesta käsikirjoituksesta lähti ensimmäiselle oikolukukierrokselle, ja paria tuntia myöhemmin minä puolestani lähdin kahden vuorokauden täydelliselle nettilomalle irti ircistä, blogeista, facebookista ja sähköposteista. Puhelimenkin pistin äänettömälle ja sanoin jo aamusta vanhemmilleni, jotka ottivat lapset viikonloppuhoitoon, että jos joku hätä tulee niin Teemulle voi soittaa.
Irrottautuminen arkirutiineista onnistui loistavasti, kun suuntasin ensimmäisen kerran sitten abiristeilyn ruotsinlaivalle viiden hyvän ystäväni (ja yhden vauvan sekä hänen hoitoavukseen otetun teini-ikäisen) kanssa. Tulostin kyllä reissuun mukaan ensimmäiset oikolukuversiot kaikista kirjan ruutupiirroksista, mutta matkaseurani uhkasi takavarikoida paperit ja piirtää kääntöpuolille rivoja kuvia tai pelata piirrustusseurapeliä mikäli yritän koskeakaan töihin viikonlopun aikana. Koska koko nipun tulostamiseen oli vierähtänyt tovi jos toinenkin, katsoin parhaaksi jättää paperit hyttiin.
Vierailimme mennen tullen laivan karaokessa, jossa jyrkästi kieltäydyin laulamasta. Tanssitin seurueeseen kuulunutta viehättävää nuorta naishenkilöä hitaita, kun yökerhossa bändi soitti sopivan teininostalgiakappaleen. Pelasimme totuutta ja tehtävää ensin yökerhossa ja sitten hytissä puoli kuuteen aamulla ja nuokuimme sitten sateisessa Tukholmassa.
En edes etsinyt lankakauppoja, koska olin matkaseurueen ainoa neuloja. Kävimme yhdessä matkalle osuneessa sarjakuvakaupassa josta ostin jatkoa alkuperäiselle Muumi-sarjakuvakokoelmalleni. Ajoimme metrolla jonka lippuvaatimusten selvittely lankesi minulle natiivina ruotsinpuhujana. Näimme kuninkaanlinnan. Lounastimme viehättävässä minimaalisessa kasvisbuffetravintolassa vanhassa kaupungissa sekä vierailimme SF-bokhandelnissa josta mukaan tarttui pari peliä sekä John Ajvide Lindqvistin romaani Lilla stjärna. Yhden ystävän kanssa kastuimme läpikotaisin, kun erkanimme seurueesta ja kävelimme kaatosateessa laivalle päiväunille sillävälin kun muut vielä jäivät kahville. Toisen illan hyttibileet olivat vaisummat, kun unisina pelasimme Once Upon a Time -tarinankerrontapeliä ja menimme sitten yhden aikoihin nukkumaan.
Paluu Helsinkiin oli eksoottinen, kun kaupunki oli Tukholmaan verrattuna täysi tropiikki. Oli kuumankosteannihkeää ja painostavaa, ja isot hikihelmet nousivat iholle. Loman kruunasikin sitten alkuyön loistava ukonilma, jonka veroista en muista ennen nähneeni. Maanantaiaamuun herääminen olikin oikein viehättävää, kun lämpötila on laskenut inhimillisiin lukemiin.
Tällaisen pikkuloman jäljiltä on taas hyvä lähteä tekemään kirjan editointia: ensimmäisen oikolukukierroksen tulokset palautuivat viikonlopun aikana, mutta käsikirjoitus meni vielä niine kommentteineen toiselle lukijalle sillävälin kun ensimmäinen lukee vielä toisen kierroksen samalla numeroita tarkistaen ja vähän ruutupiirroksiakin sillä silmällä katsellen. Itse ryhdyn tekstin paluuta odotellessani tuijottamaan mainittuja ruutupiirroksia silmä kovana, vaikka omalle työlleen tietyti onkin sokea. Jokaisella tarkistuskierroksella kuitenkin aina löytyy jotain, ja kun tarkistajia on useita joista osa on itse tekoprosessin ulkopuolisia, tavoitamme toivottavasti valtaosan mahdollisista virheistä jo ennen painoon menoa.
Myönnettävä on, että nämä työvaiheet ahdistavat kaikkein eniten, sillä tietysti haluan saada aikaiseksi mahdollisimman virheettömän lopputuloksen, ja otan hirveän henkilökohtaisesti sen jos ja kun valmiiseen kirjaan kaikesta tarkistamisesta ja oikoluvusta huolimatta virheitä livahtaa.
Nyt kuitenkin minimoimaan tätä ahdistusta jo ennakolta eli työn touhuun. Ensi viikolla jälleen lisää Elämänlankaa.
Irrottautuminen arkirutiineista onnistui loistavasti, kun suuntasin ensimmäisen kerran sitten abiristeilyn ruotsinlaivalle viiden hyvän ystäväni (ja yhden vauvan sekä hänen hoitoavukseen otetun teini-ikäisen) kanssa. Tulostin kyllä reissuun mukaan ensimmäiset oikolukuversiot kaikista kirjan ruutupiirroksista, mutta matkaseurani uhkasi takavarikoida paperit ja piirtää kääntöpuolille rivoja kuvia tai pelata piirrustusseurapeliä mikäli yritän koskeakaan töihin viikonlopun aikana. Koska koko nipun tulostamiseen oli vierähtänyt tovi jos toinenkin, katsoin parhaaksi jättää paperit hyttiin.
Vierailimme mennen tullen laivan karaokessa, jossa jyrkästi kieltäydyin laulamasta. Tanssitin seurueeseen kuulunutta viehättävää nuorta naishenkilöä hitaita, kun yökerhossa bändi soitti sopivan teininostalgiakappaleen. Pelasimme totuutta ja tehtävää ensin yökerhossa ja sitten hytissä puoli kuuteen aamulla ja nuokuimme sitten sateisessa Tukholmassa.
En edes etsinyt lankakauppoja, koska olin matkaseurueen ainoa neuloja. Kävimme yhdessä matkalle osuneessa sarjakuvakaupassa josta ostin jatkoa alkuperäiselle Muumi-sarjakuvakokoelmalleni. Ajoimme metrolla jonka lippuvaatimusten selvittely lankesi minulle natiivina ruotsinpuhujana. Näimme kuninkaanlinnan. Lounastimme viehättävässä minimaalisessa kasvisbuffetravintolassa vanhassa kaupungissa sekä vierailimme SF-bokhandelnissa josta mukaan tarttui pari peliä sekä John Ajvide Lindqvistin romaani Lilla stjärna. Yhden ystävän kanssa kastuimme läpikotaisin, kun erkanimme seurueesta ja kävelimme kaatosateessa laivalle päiväunille sillävälin kun muut vielä jäivät kahville. Toisen illan hyttibileet olivat vaisummat, kun unisina pelasimme Once Upon a Time -tarinankerrontapeliä ja menimme sitten yhden aikoihin nukkumaan.
Paluu Helsinkiin oli eksoottinen, kun kaupunki oli Tukholmaan verrattuna täysi tropiikki. Oli kuumankosteannihkeää ja painostavaa, ja isot hikihelmet nousivat iholle. Loman kruunasikin sitten alkuyön loistava ukonilma, jonka veroista en muista ennen nähneeni. Maanantaiaamuun herääminen olikin oikein viehättävää, kun lämpötila on laskenut inhimillisiin lukemiin.
Tällaisen pikkuloman jäljiltä on taas hyvä lähteä tekemään kirjan editointia: ensimmäisen oikolukukierroksen tulokset palautuivat viikonlopun aikana, mutta käsikirjoitus meni vielä niine kommentteineen toiselle lukijalle sillävälin kun ensimmäinen lukee vielä toisen kierroksen samalla numeroita tarkistaen ja vähän ruutupiirroksiakin sillä silmällä katsellen. Itse ryhdyn tekstin paluuta odotellessani tuijottamaan mainittuja ruutupiirroksia silmä kovana, vaikka omalle työlleen tietyti onkin sokea. Jokaisella tarkistuskierroksella kuitenkin aina löytyy jotain, ja kun tarkistajia on useita joista osa on itse tekoprosessin ulkopuolisia, tavoitamme toivottavasti valtaosan mahdollisista virheistä jo ennen painoon menoa.
Myönnettävä on, että nämä työvaiheet ahdistavat kaikkein eniten, sillä tietysti haluan saada aikaiseksi mahdollisimman virheettömän lopputuloksen, ja otan hirveän henkilökohtaisesti sen jos ja kun valmiiseen kirjaan kaikesta tarkistamisesta ja oikoluvusta huolimatta virheitä livahtaa.
Nyt kuitenkin minimoimaan tätä ahdistusta jo ennakolta eli työn touhuun. Ensi viikolla jälleen lisää Elämänlankaa.
maanantai 2. elokuuta 2010
Inspiraatio
Silloin kun Punokset puikoille valmistui, minulla oli takki täysin tyhjä. Neuloin kirjaneuleiden valmistuttua kuukausitolkulla pelkkiä pieniä peittotilkkuja sukkalangoista, kun päässä ei kertakaikkiaan liikkunut mitään. En pystynyt tekemään edes sileitä sukkia, saati mitään pintaneuleita. Joko prosessi on nyt ollut kivuttomampi tai jotkin taidot ovat karttuneet, sillä neulominen sujuu edelleen mainiosti.
Itseasiassa jopa uusien ohjeiden kirjoittaminen sujuu! Tarvitsin Ropeconiin jotain helppoa neulottavaa, joten nappasin mukaani vyyhdin Wollmeisea, ja esitelmiä kuunnellessa sekä pelinjohtaessa syntyi baskeri joka sai nimekseen Timotei. Mallina minulla oli jälleen kerran viehättävä ystäväni Hanna, ja ohje on myynnissä Ravelry-kaupassani.
Upouuden lisäksi on puikoilla ollu lisäksi parikin työtä tulevasta kirjasta. Mielestäni on tässä vaiheessa prosessia erinomainen merkki, että en ole lopen kyllästynyt kirjan ohjeisiin, vaan haluan neuloa samoja vaatteita ihan itsellenikin. Sattuneesta syystä nämä puikoilla olevat on kuvattu melko obskuuristi, mutta voin kertoa että Cashcottonista on tulossa hihatin. Kirjaa varten sama asuste neulottiin pitsineulepaksuisesta silkistä, mutta tästä minun versiostani on tulossa tiiviimpi ja vähemmän hentoinen käyttövaate eikä hienosteluasuste.
Koska Cashcottonissa on angoraa, se karvaa melkoisesti varsinkin kun kädet hikoavat helteessä. Niinpä en kehdannut ottaa hihatinta mukaani kun menin roolipelaamaan allergikkoperheeseen. Sen sijaan nappasin käsiini Timotei-baskerista jääneen Wollmeisevyyhdin puolikkaan, ja ryhdyin neulomaan kärjestä aloitettavia sukkia. Näissäkin on kuviopuoli kuvassa alaspäin, ihan pelkkää sileää ei siis ole luvassa.
Näissä neulemyönteisissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla sitten uudet kujeet!
Itseasiassa jopa uusien ohjeiden kirjoittaminen sujuu! Tarvitsin Ropeconiin jotain helppoa neulottavaa, joten nappasin mukaani vyyhdin Wollmeisea, ja esitelmiä kuunnellessa sekä pelinjohtaessa syntyi baskeri joka sai nimekseen Timotei. Mallina minulla oli jälleen kerran viehättävä ystäväni Hanna, ja ohje on myynnissä Ravelry-kaupassani.
Upouuden lisäksi on puikoilla ollu lisäksi parikin työtä tulevasta kirjasta. Mielestäni on tässä vaiheessa prosessia erinomainen merkki, että en ole lopen kyllästynyt kirjan ohjeisiin, vaan haluan neuloa samoja vaatteita ihan itsellenikin. Sattuneesta syystä nämä puikoilla olevat on kuvattu melko obskuuristi, mutta voin kertoa että Cashcottonista on tulossa hihatin. Kirjaa varten sama asuste neulottiin pitsineulepaksuisesta silkistä, mutta tästä minun versiostani on tulossa tiiviimpi ja vähemmän hentoinen käyttövaate eikä hienosteluasuste.
Koska Cashcottonissa on angoraa, se karvaa melkoisesti varsinkin kun kädet hikoavat helteessä. Niinpä en kehdannut ottaa hihatinta mukaani kun menin roolipelaamaan allergikkoperheeseen. Sen sijaan nappasin käsiini Timotei-baskerista jääneen Wollmeisevyyhdin puolikkaan, ja ryhdyin neulomaan kärjestä aloitettavia sukkia. Näissäkin on kuviopuoli kuvassa alaspäin, ihan pelkkää sileää ei siis ole luvassa.
Näissä neulemyönteisissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla sitten uudet kujeet!
maanantai 26. heinäkuuta 2010
Ropecon!
Kuten tähän aikaan vuodesta kuuluu, kului Elämänangalla yksi kesäisehkö viikonloppu jällee Espoon Dipolissa, Ropeconissa. Minulla oli tarkoituksena tänä vuonna mennä maksavana asiakkaana kun se viime vuonna onnistui niin loistavasti. Viime hetkellä päädyin kuitenkin ilmoittautumaan pelinjohtajaksi, ja vedin sekä perjantaina että lauantaina roolipeliä satunnaisille ilmoittautujille.
Coniheila piti toki hankkia, ja moiselle löytyi Alter Egon tiskiltä viehättävä badge, kuvassa kivaan kissakuvioiseen laukkuun kiinnitettynä. Ylläolevassa kuvassa esiintyy myös oleellinen con-tarvike, termosmukillinen kahvia.
Coniheilan virkaa toimitti ansiokkaasti Hanna, joka neuloi kanssani läpi avajaisten, molempien roolipelisessioiden, viktoriaanisen kauhun esitelmän, miekkakoulun esityksen ja usean muun tapahtuman. Useita muita neulojia tuli myös bongattua, Hannan jälkeen eniten piti seuraa Zeska mutta vähintään viisi tai kuusi muutakin vilahti ympäristössä jossain vaiheessa. Olen aiemminkin todennut, että neulominen ja roolipelaaminen sopivat harrastuksina loistavasti yhteen!
Kuvassa yksi neulojista, Meira, joka esitelmöi viktoriaanisesta kauhusta. Samaisessa kuvassa myös Ropecon-neuleeni, josta parempia ja tarkempia kuvia sitten ensi viikolla kun työ on kuivunut ja kuvattu.
Näissä tunnelmissa siis tällä viikolla. Lisätietona nyt mainittakoon että kirja etenee, ja enää yksi malli on valokuvaamatta. Koostamista ja editointia toki vielä riittää lähiajoiksi ihan tarpeeksi!
Ensi viikolla siis jälleen uusia seikkailuja Elämänlangalla.
Coniheila piti toki hankkia, ja moiselle löytyi Alter Egon tiskiltä viehättävä badge, kuvassa kivaan kissakuvioiseen laukkuun kiinnitettynä. Ylläolevassa kuvassa esiintyy myös oleellinen con-tarvike, termosmukillinen kahvia.
Coniheilan virkaa toimitti ansiokkaasti Hanna, joka neuloi kanssani läpi avajaisten, molempien roolipelisessioiden, viktoriaanisen kauhun esitelmän, miekkakoulun esityksen ja usean muun tapahtuman. Useita muita neulojia tuli myös bongattua, Hannan jälkeen eniten piti seuraa Zeska mutta vähintään viisi tai kuusi muutakin vilahti ympäristössä jossain vaiheessa. Olen aiemminkin todennut, että neulominen ja roolipelaaminen sopivat harrastuksina loistavasti yhteen!
Kuvassa yksi neulojista, Meira, joka esitelmöi viktoriaanisesta kauhusta. Samaisessa kuvassa myös Ropecon-neuleeni, josta parempia ja tarkempia kuvia sitten ensi viikolla kun työ on kuivunut ja kuvattu.
Näissä tunnelmissa siis tällä viikolla. Lisätietona nyt mainittakoon että kirja etenee, ja enää yksi malli on valokuvaamatta. Koostamista ja editointia toki vielä riittää lähiajoiksi ihan tarpeeksi!
Ensi viikolla siis jälleen uusia seikkailuja Elämänlangalla.
maanantai 19. heinäkuuta 2010
Varovainen paluu
Hei! Vieläkö täällä on joku? *koputtaa varovasti mikrofoniin*
Kristel täällä moi! Alan vähitellen rämpiä ylös kirjaneulesuosta: viimeiset langanpäät pitää vielä päätellä ja kuvaukset kuvata, ja sitten alkaa se eri tavalla stressaava vaihe johon kuuluu vimmainen oikoluku, ruutupiirrosten tarkistelu sekä muu vastaava koosto ja editointi.
Deadline onneksi siirtyi elokuun puolelle, sillä säänhaltijat ovat sabotoineet kuvausyrityksiä niin, että jo kaksi kuvauspäivää on jouduttu siirtämään tai perumaan, ja matkaan on mahtunut muitakin pieniä vastoinkäymisiä, mutta nyt alkaa olla ihan hyvä olo. Ensimmäisen kirjaprojektin neulomisvaiheen jälkeen tein pieniä peittotilkkuja varmaan useamman kuukauden kun aivot eivät taipuneet muuhun, mutta nyt houkuttaisi jo parikin tulevan kirjan ohjeista ihan itselle neulotuiksi. Se, että tekee mieli neuloa muuta kuin peittotilkkuja lupaa bloginkin kannalta hyvää, kun saattaa tulla jotain esiteltävää jossain vaiheessa näytille.
Nyt on sen sijaan esiteltävänä isompi projekti: varsinainen syntymäpäivä on vasta sunnuntaina, mutta koska sillon on muuta menoa Nean kuusivuotispäiviä juhlittiin jo eilen mummolassa Tuusulassa. Paikalla olivat paitsi synttärisankari (oikealla) perheineen myös entinen Harmonia-kämppis Ronja (myöskin kuvassa, vasemmalla) vanhempineen ja isovanhempineen sekä serkkuineen. Nean ihkuvaaleanpunainen prinsessamekko on mummun ompelema, minun taitoni eivät moiseen taivu.
Kuusivuotias on jo iso tyttö, eskari alkaa kuukauden päästä ja uusi päiväkoti eskarin yhteydessä odottaa jo elokuun alusta. Tiedot ja taidot karttuvat kovaa vauhtia, viimeisimpänä saavutuksena polkupyörällä ajo ilman apupyöriä. Hurjan nopeasti aika rientää! On se toisaalta pienikin vielä, ei laisinkaan liian iso kiipeämään syliin ja rutistamaan. Joskus muinoin Nea totesi Joelin ihan vauva-ajan neuvolassa olevansa "iso pieni", ja se on kyllä edelleen kovasti kuvaava luonnehdinta.
Nyt suuntaan seuraaviin kirjahaasteisiin, koostamaan listaa kaikista symboleista joita kirjan ruutupiirroksissa on käytetty. Näissä tunnelmissa alkavaan viikkoon, ja ellei taivas kaadu niskaan taas uutta Elämänlankaa ensi viikolla!
Kristel täällä moi! Alan vähitellen rämpiä ylös kirjaneulesuosta: viimeiset langanpäät pitää vielä päätellä ja kuvaukset kuvata, ja sitten alkaa se eri tavalla stressaava vaihe johon kuuluu vimmainen oikoluku, ruutupiirrosten tarkistelu sekä muu vastaava koosto ja editointi.
Deadline onneksi siirtyi elokuun puolelle, sillä säänhaltijat ovat sabotoineet kuvausyrityksiä niin, että jo kaksi kuvauspäivää on jouduttu siirtämään tai perumaan, ja matkaan on mahtunut muitakin pieniä vastoinkäymisiä, mutta nyt alkaa olla ihan hyvä olo. Ensimmäisen kirjaprojektin neulomisvaiheen jälkeen tein pieniä peittotilkkuja varmaan useamman kuukauden kun aivot eivät taipuneet muuhun, mutta nyt houkuttaisi jo parikin tulevan kirjan ohjeista ihan itselle neulotuiksi. Se, että tekee mieli neuloa muuta kuin peittotilkkuja lupaa bloginkin kannalta hyvää, kun saattaa tulla jotain esiteltävää jossain vaiheessa näytille.
Nyt on sen sijaan esiteltävänä isompi projekti: varsinainen syntymäpäivä on vasta sunnuntaina, mutta koska sillon on muuta menoa Nean kuusivuotispäiviä juhlittiin jo eilen mummolassa Tuusulassa. Paikalla olivat paitsi synttärisankari (oikealla) perheineen myös entinen Harmonia-kämppis Ronja (myöskin kuvassa, vasemmalla) vanhempineen ja isovanhempineen sekä serkkuineen. Nean ihkuvaaleanpunainen prinsessamekko on mummun ompelema, minun taitoni eivät moiseen taivu.
Kuusivuotias on jo iso tyttö, eskari alkaa kuukauden päästä ja uusi päiväkoti eskarin yhteydessä odottaa jo elokuun alusta. Tiedot ja taidot karttuvat kovaa vauhtia, viimeisimpänä saavutuksena polkupyörällä ajo ilman apupyöriä. Hurjan nopeasti aika rientää! On se toisaalta pienikin vielä, ei laisinkaan liian iso kiipeämään syliin ja rutistamaan. Joskus muinoin Nea totesi Joelin ihan vauva-ajan neuvolassa olevansa "iso pieni", ja se on kyllä edelleen kovasti kuvaava luonnehdinta.
Nyt suuntaan seuraaviin kirjahaasteisiin, koostamaan listaa kaikista symboleista joita kirjan ruutupiirroksissa on käytetty. Näissä tunnelmissa alkavaan viikkoon, ja ellei taivas kaadu niskaan taas uutta Elämänlankaa ensi viikolla!
maanantai 31. toukokuuta 2010
Tauko
Elämänlankaa on nyt tovin tauolla. Palataan asiaan, jahka kirjamateriaalit ovat pois käsistä. Jatkakaa.
maanantai 24. toukokuuta 2010
Huomiota
Julkisilla paikoilla neulominen herättää usein huomiota, siihenhän meistä aika moni on neulojanurallaan törmännyt. Jotkut neuleet vain tuntuvat vetävän puoleensa enemmän kommentteja kuin toiset.
Olen neulonut viime aikoina aina ja joka paikassa kirjaan tulossa olevaa kapeahkoa suorakaidehuivia, Pörrön värjäämästä ihanasta vihreäsävyisestä puuvillasta. (Tiedän, "ihana" ja "puuvilla" kuuluvat harvemmin sanavarastooni samassa lausessa, mutta Pörrön käyttävä pohjalanka on joustavaa ja halkeilematonta niin että voi kuvitella ettei puuvillaa neuloisikaan.) Jostain syystä tämä huivi on koonnut paljon ylistäviä kommentteja hyvin yllättäviltä tahoilta.
Muutaman kuukauden ajan olen vähitellen haeskellut töitä, ja nyt viikko takaperin olin erääseen paikkaan liittyen psykologilla soveltuvuustesteissä ja -haastattelussa. Neuloin odotushuoneessa, mutta näyttääkseni normaalilta ja tasapainoiselta pakkasin huivin takaisin laukkuun kun kutsu haastatteluun tuli. Haastattelun päätteeksi kun olin jo lähdössä psykologi, viisissäkymmenissä oleva mies, pyysi vielä erikseen, että esittelisin huivia hänelle.
Toinen vielä oudompi tapaus oli kun olin lasten kanssa yhtenä viime viikon erityisen aurinkoisista päivistä Albergan kartanonpuistossa. Lähistöllä vietti aikaansa myös selvästi säännöllisesti yhdessä olutta nautiskeleva seurue, joka jo iltapäivästä oli ehtinyt iloisiin tunnelmiin. Siinä mielessä porukka oli kuitenkin vähän erikoisempi, että joukossa oli noin kolme-neljä naista ja vain yksi mies. Herra oli hyvin sosiaalista sorttia, ja kävi vuorotellen iskemässä juttua jokaisen puistossa oleskelevan kanssa. Minun kohdalleni hän pysähtyi pitkäksi toviksi. "Hei, ooksä artenomi tai jotain? Toi on TOSI hieno! Mun sisko on artenomi." Hän ihasteli huivin pintaa ja pitsineulekuviota, ja kommentoi kovasti asiantuntevasti pätkävärjäystä sekä pohti värien sopivuutta myös sisustukseen, vaikkapa keittiön verhokapaksi tai kaitaliinaksi. Olen kyllä tottunut siihen, että vedän puoleeni keski-ikäisiä humalaisia miehiä satunnaisissa paikoissa, mutta harvemmin ne keskustelut ihan näin sujuvat.
Nyt palaan sen samaisen vihreän huivin kimppuun, tutkimaan josko törmäisin tänään vielä uusiin kommentteihin. Ensi viikolla ehkä sitten lisää kirja- ja maailmantuskaa, tai sitten jotain ihan muuta Elämänlankaa.
Olen neulonut viime aikoina aina ja joka paikassa kirjaan tulossa olevaa kapeahkoa suorakaidehuivia, Pörrön värjäämästä ihanasta vihreäsävyisestä puuvillasta. (Tiedän, "ihana" ja "puuvilla" kuuluvat harvemmin sanavarastooni samassa lausessa, mutta Pörrön käyttävä pohjalanka on joustavaa ja halkeilematonta niin että voi kuvitella ettei puuvillaa neuloisikaan.) Jostain syystä tämä huivi on koonnut paljon ylistäviä kommentteja hyvin yllättäviltä tahoilta.
Muutaman kuukauden ajan olen vähitellen haeskellut töitä, ja nyt viikko takaperin olin erääseen paikkaan liittyen psykologilla soveltuvuustesteissä ja -haastattelussa. Neuloin odotushuoneessa, mutta näyttääkseni normaalilta ja tasapainoiselta pakkasin huivin takaisin laukkuun kun kutsu haastatteluun tuli. Haastattelun päätteeksi kun olin jo lähdössä psykologi, viisissäkymmenissä oleva mies, pyysi vielä erikseen, että esittelisin huivia hänelle.
Toinen vielä oudompi tapaus oli kun olin lasten kanssa yhtenä viime viikon erityisen aurinkoisista päivistä Albergan kartanonpuistossa. Lähistöllä vietti aikaansa myös selvästi säännöllisesti yhdessä olutta nautiskeleva seurue, joka jo iltapäivästä oli ehtinyt iloisiin tunnelmiin. Siinä mielessä porukka oli kuitenkin vähän erikoisempi, että joukossa oli noin kolme-neljä naista ja vain yksi mies. Herra oli hyvin sosiaalista sorttia, ja kävi vuorotellen iskemässä juttua jokaisen puistossa oleskelevan kanssa. Minun kohdalleni hän pysähtyi pitkäksi toviksi. "Hei, ooksä artenomi tai jotain? Toi on TOSI hieno! Mun sisko on artenomi." Hän ihasteli huivin pintaa ja pitsineulekuviota, ja kommentoi kovasti asiantuntevasti pätkävärjäystä sekä pohti värien sopivuutta myös sisustukseen, vaikkapa keittiön verhokapaksi tai kaitaliinaksi. Olen kyllä tottunut siihen, että vedän puoleeni keski-ikäisiä humalaisia miehiä satunnaisissa paikoissa, mutta harvemmin ne keskustelut ihan näin sujuvat.
Nyt palaan sen samaisen vihreän huivin kimppuun, tutkimaan josko törmäisin tänään vielä uusiin kommentteihin. Ensi viikolla ehkä sitten lisää kirja- ja maailmantuskaa, tai sitten jotain ihan muuta Elämänlankaa.
maanantai 17. toukokuuta 2010
Mukavaa kiirettä
Viime maanantaina mainitsin, että Elämänlangalla oli luvassa kiireinen viikko. Näin tosiaan oli, ja tällä viikolla ohjelma jatkuu vielä tänään ja huomenissa, ennen kuin hellittää. Tänään on henkilökohtaista ohjelmaa josta toivottavasti lisää myöhemmin, ja huomenna sitten on aika tutustua vanhemman jälkikasvun tulevaan esikouluun, vaikka olenkin sitä mieltä että pienenpienet lapset eivät ole ihan kohta kouluikäisiä.
Siirtymäriittejä oli ilmassa viime viikollakin, kun opiskelutoverini Meira väitteli tohtoriksi. Ystävien ja työkavereiden seurassa juhlistettiin myös karonkkaa oikein onnistuneesti, minä vähän kahden maan kansalaisena entisten työtoverieni sekä Meiran ja minun yhteisten harrasteystävien välissä. Hyvin sujunutta väitöstilaisuutta oli ilo kuunnella, ja illaksi oli hauska pyntätä ja laittautua vaikka hiukset olivatkin yhteistyöhaluttomat ja sain tehdä kampauksen noin seitsemän kertaa ennen kuin näytin edes etäisesti juhlalliselta. Valitettavasti valokuvatodisteet nyt puuttuvat.
Viikonloppuna taas kävin hyvin pitkästä aikaa tekemässä niitä töitä joihin opiskelu-uraa valitessani kuvittelin ryhtyväni: olin Paimion seurakunnan isoskoulutusleirillä Uudessakaupungissa keikkatyöläisenä, apuna 32 teini-ikäistä paimentamassa. Hauskaa oli leirielämäkin pitkästä aikaa, varsinkin kun edelleen joka kesä haikailen rippikoululeirien perään. Leirillä reissasi mukana myös kirjaan tekeillä oleva huivi, joten viikonloppu oli kokonaisuudessaan hyvin työntäytteinen kun neuloin jokaisen vapaahetkeni.
Tämän viikon ohjelmassa on neulesuunnittelun lisäksi varmaankin kuvausjärjestelyjä, joten vähitellen pitäisi saada varmistettua kaikki mallit. Erityisen kiva olisi tietysti saada myös ohjeet ja neuleiden mallikappaleet tehtyä, mutta yritän hillitä paniikkiani ja olla repimättä kaikkia hiuksia päästäni.
Nyt suuntana aamukahvi, muut puuhat, ja sitten jälleen kirjaa puurtamaan. Ensi viikolla lisää ehkä taas tylsää ja kuvatonta Elämälankaa, kun neuleita ei oikein voi esitellä.
Siirtymäriittejä oli ilmassa viime viikollakin, kun opiskelutoverini Meira väitteli tohtoriksi. Ystävien ja työkavereiden seurassa juhlistettiin myös karonkkaa oikein onnistuneesti, minä vähän kahden maan kansalaisena entisten työtoverieni sekä Meiran ja minun yhteisten harrasteystävien välissä. Hyvin sujunutta väitöstilaisuutta oli ilo kuunnella, ja illaksi oli hauska pyntätä ja laittautua vaikka hiukset olivatkin yhteistyöhaluttomat ja sain tehdä kampauksen noin seitsemän kertaa ennen kuin näytin edes etäisesti juhlalliselta. Valitettavasti valokuvatodisteet nyt puuttuvat.
Viikonloppuna taas kävin hyvin pitkästä aikaa tekemässä niitä töitä joihin opiskelu-uraa valitessani kuvittelin ryhtyväni: olin Paimion seurakunnan isoskoulutusleirillä Uudessakaupungissa keikkatyöläisenä, apuna 32 teini-ikäistä paimentamassa. Hauskaa oli leirielämäkin pitkästä aikaa, varsinkin kun edelleen joka kesä haikailen rippikoululeirien perään. Leirillä reissasi mukana myös kirjaan tekeillä oleva huivi, joten viikonloppu oli kokonaisuudessaan hyvin työntäytteinen kun neuloin jokaisen vapaahetkeni.
Tämän viikon ohjelmassa on neulesuunnittelun lisäksi varmaankin kuvausjärjestelyjä, joten vähitellen pitäisi saada varmistettua kaikki mallit. Erityisen kiva olisi tietysti saada myös ohjeet ja neuleiden mallikappaleet tehtyä, mutta yritän hillitä paniikkiani ja olla repimättä kaikkia hiuksia päästäni.
Nyt suuntana aamukahvi, muut puuhat, ja sitten jälleen kirjaa puurtamaan. Ensi viikolla lisää ehkä taas tylsää ja kuvatonta Elämälankaa, kun neuleita ei oikein voi esitellä.
maanantai 10. toukokuuta 2010
Juhlallista
Elämänlangalla on tänään suorastaan suuren urheilujuhlan tuntua, sillä takana on äitienpäivä ja tänään maisteri Elämänlanka viettää vielä syntymäpäiväänsäkin. Toissapäivänä taas syntymäpäiväänsä vietti tämä blogi, joka näki päivänvalon 8.5. vuonna 2005. Oikeastaan olisi blogiarvonnan paikka, mutta, häpeä tunnustaa, en ole vielä saanut lähetettyä hamsteripalkintojakaan vaikka aikaa on mennyt yli kuukausi, joten en uskalla järjestää nyt mitään.
Syntymäpäivälahjaksi sain vapaaviikonlopun, kun lapset jälleen viettivät aikaa Tuusulassa. Äitienpäivänä minulle tarjoiltiin kuohariaamiainen siistityssä keittiössä, mies valmisti vielä lounaankin, ja itse sain keskittyä neulomaan kirjaan tekeillä olevaa huivia ihanasta vihreästä puuvillalangasta. Lisäksi olen kuivatellut mallitilkkua ja meditoinut muita huiviohjeita, ja vaikka välillä tuntuu siltä ettei mistään koskaan tule valmista on tilanne oikeastaan aika jees. Kanssakirjailijatar myös ilahdutti tuomalla minulle pussillisen viimeisteltävää, koska surullinen tosiasiahan on että minä olen armottoman hidas neuloja ja kaikilla on hauskempaa jos työnjaossa minä vain suunnittelen ja viimeistelen.
Itse ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi tällä kertaa langan asemesta teknolelun, kun kännykkäni alkoi hajota käsiin totaalisesti ja ystävä luopui edullisesti vanhasta N95-luuristaan. Viikonloppuun kuului siis paitsi neulomista myös nörttielämää, kun minulla nyt viimein on puhelin jolla esimerkiksi eksoottisesti pääsee nettiin. Myös teininostalgiaa on luvassa, jahka Amazon toimittaa paketin jonka tilasin itselleni: löysin useamman elokuvan joihin liittyy herkkiä ja hempeitä muistoja kaukaisilta nuoruusvuosilta. Vaan eikö ole niin, että jos nainen on 17-vuotiaana kauneimmillaan, niin 34 on sitten kahta kaunihimpi?
Näissä tunnelmissa jatketaan tähän viikkoon, jonka aikana on luvassa niin hupia, juhlallisuuksia kuin työtäkin, eli kiirettä pitää. Kenties jonkinlaista raporttia ensi viikolla, jolloin luvassa on taas uutta Elämänlankaa!
Syntymäpäivälahjaksi sain vapaaviikonlopun, kun lapset jälleen viettivät aikaa Tuusulassa. Äitienpäivänä minulle tarjoiltiin kuohariaamiainen siistityssä keittiössä, mies valmisti vielä lounaankin, ja itse sain keskittyä neulomaan kirjaan tekeillä olevaa huivia ihanasta vihreästä puuvillalangasta. Lisäksi olen kuivatellut mallitilkkua ja meditoinut muita huiviohjeita, ja vaikka välillä tuntuu siltä ettei mistään koskaan tule valmista on tilanne oikeastaan aika jees. Kanssakirjailijatar myös ilahdutti tuomalla minulle pussillisen viimeisteltävää, koska surullinen tosiasiahan on että minä olen armottoman hidas neuloja ja kaikilla on hauskempaa jos työnjaossa minä vain suunnittelen ja viimeistelen.
Itse ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi tällä kertaa langan asemesta teknolelun, kun kännykkäni alkoi hajota käsiin totaalisesti ja ystävä luopui edullisesti vanhasta N95-luuristaan. Viikonloppuun kuului siis paitsi neulomista myös nörttielämää, kun minulla nyt viimein on puhelin jolla esimerkiksi eksoottisesti pääsee nettiin. Myös teininostalgiaa on luvassa, jahka Amazon toimittaa paketin jonka tilasin itselleni: löysin useamman elokuvan joihin liittyy herkkiä ja hempeitä muistoja kaukaisilta nuoruusvuosilta. Vaan eikö ole niin, että jos nainen on 17-vuotiaana kauneimmillaan, niin 34 on sitten kahta kaunihimpi?
Näissä tunnelmissa jatketaan tähän viikkoon, jonka aikana on luvassa niin hupia, juhlallisuuksia kuin työtäkin, eli kiirettä pitää. Kenties jonkinlaista raporttia ensi viikolla, jolloin luvassa on taas uutta Elämänlankaa!
maanantai 3. toukokuuta 2010
Täällä ei ole mitään nähtävää
Täällä ei ole mitään nähtävää. Täällä ei ole tänään edes automaattista blogivastaajaa, koska blogivastaajatontutkin on värvätty neulomaan mallitilkkuja. Jonkun pitäisi neuloa myös huivia, hattua ja käsineitä, mutta en tiedä kuka sen tekisi. Lisäksi pitäisi kirjoittaa tutoriaaleja, viimeistellä niitä neuleita joita Langankuluttaja on neulonut puikot sauhuten ja tehdä järjestelyjä kuvauksia varten.
Elämänlangalla saattaa hyvinkin olla huomattavan tylsää kirjaprojektin tämän vaiheen loppurutistuksen kanssa, olkaatten siis varoitetut. Mikäli kaikki nyt sujuu hyvin, pitäisi noin kuukauden kuluttua päästä kuvaamaan ja sitten viimeistellä kaikki materiaalit kustantajalle, mutta siihen saakka kaikki neuletoiminta on melkoisen hys-hys.
Näillä pikaisilla terveisillä siis tällä viikolla. Ensi viikolla ehkä sentään vähän muuta?
Elämänlangalla saattaa hyvinkin olla huomattavan tylsää kirjaprojektin tämän vaiheen loppurutistuksen kanssa, olkaatten siis varoitetut. Mikäli kaikki nyt sujuu hyvin, pitäisi noin kuukauden kuluttua päästä kuvaamaan ja sitten viimeistellä kaikki materiaalit kustantajalle, mutta siihen saakka kaikki neuletoiminta on melkoisen hys-hys.
Näillä pikaisilla terveisillä siis tällä viikolla. Ensi viikolla ehkä sentään vähän muuta?
maanantai 26. huhtikuuta 2010
Nälkävuosi
Jotkut neuletyöt ovat sellaisia, nälkävuosia. Neuloo ja neuloo, mutta valmista ei tule. Elämänlangalla on tällä hetkellä tekeillä kirjaan tulossa oleva yksinkertainen huivi, jonka pitäisi olla nopea, mutta joka ei etene sitten millään.
Huivi on viime päivinä kulkenut mukana kaikkialla ja joka paikassa. Sitä on neulottu bussipysäkillä ja bussissa, lautapelatessa ja roolipelatessa, junassa ja hotellissa, sukulaisten luona kyläillessä ja kotisohvalla television ja tietokoneen ääressä. Selvästi vastaan on nyt tullut se neulonnan musta aukko, josta olen aiemminkin valittanut, sillä silmukat vain katoavat johonkin eikä työ etene sitten millään. Välissä väänsin viime viikolla yhden ison mallitilkun joka valmistui melkein hetkessä, joten ehkä kaikki neulomistyö katosikin siihen?
Tekaisin siis sitten mallitilkkuna melkein miniversion toppia joka tuosta olisi tuloillaan, ihan kokonaiseen ei lanka riittänyt. Ja tosiaan tuossa ilmaantuivat silmukat liki tyhjästä. Mutta kertokaa nyt vielä kuinka punaruskea ohut pitsineulealpakka muuttuu mustassa aukossa valkoiseksi Muskatiksi?
Yksiä sukkalankojakin vielä odotellaan, kaikki mallit eivät vielä ole tiedossa, ja ohjeet ovat vaiheessa. Saako tässä vaiheessa panikoida? Käsien heiluttaminen ja ympyrän juokseminen tosin veisi aikaa neulomiselta, joten taidan sen sijaan vetäytyä taas huivin kanssa sohvannurkkaan ja jatkaa nälkävuotta. Ensi viikolla taas lisää Elämänlankaa, paniikissa tahi sitten ei.
Huivi on viime päivinä kulkenut mukana kaikkialla ja joka paikassa. Sitä on neulottu bussipysäkillä ja bussissa, lautapelatessa ja roolipelatessa, junassa ja hotellissa, sukulaisten luona kyläillessä ja kotisohvalla television ja tietokoneen ääressä. Selvästi vastaan on nyt tullut se neulonnan musta aukko, josta olen aiemminkin valittanut, sillä silmukat vain katoavat johonkin eikä työ etene sitten millään. Välissä väänsin viime viikolla yhden ison mallitilkun joka valmistui melkein hetkessä, joten ehkä kaikki neulomistyö katosikin siihen?
Tekaisin siis sitten mallitilkkuna melkein miniversion toppia joka tuosta olisi tuloillaan, ihan kokonaiseen ei lanka riittänyt. Ja tosiaan tuossa ilmaantuivat silmukat liki tyhjästä. Mutta kertokaa nyt vielä kuinka punaruskea ohut pitsineulealpakka muuttuu mustassa aukossa valkoiseksi Muskatiksi?
Yksiä sukkalankojakin vielä odotellaan, kaikki mallit eivät vielä ole tiedossa, ja ohjeet ovat vaiheessa. Saako tässä vaiheessa panikoida? Käsien heiluttaminen ja ympyrän juokseminen tosin veisi aikaa neulomiselta, joten taidan sen sijaan vetäytyä taas huivin kanssa sohvannurkkaan ja jatkaa nälkävuotta. Ensi viikolla taas lisää Elämänlankaa, paniikissa tahi sitten ei.
maanantai 19. huhtikuuta 2010
Kotimaanmatkailua
Elämänlangalla harjoitettiin harvinaista itsenäistä kotimaanmatkailua viikonloppuna, kun Tampereella asuva ystävä piti yhdistetyt syntymäpäivä- ja valmistujaisjuhlat. Pitkästä aikaa päätin sitten jättää perheen oman onnensa nojaan ja lähteä reissun päälle. Toisen ystävän kanssa varasimme hotellihuoneen Omenahotellista ja junailimme lauantaina kohti pohjoista. Juhlat olivat työväenmuseo Werstaan tiloissa, ja totesin että voisi käydä joku kerta paremmalla ajalla tutustumassa ihan museon näyttelyihinkin, esimerkiksi tekstiiliteollisuusmuseoon.
Juhlissa oli ruuan, juoman ja kakkujen lisäksi musiikkia, kun Rehtorit tekivät yksityistilaisuuskeikan. Taas kerran osoittautui kyllä hyväksi tavaksi kantaa korvatulppia olkalaukussa. Tutummat arvannevat, että punk ei todellakaan ole minun musiikkiani, mutta ylläolevan klipin Perjantain ja maanantain välinen yö -biisin soidessa oli pakko nousta mukaan hyppimään:
Perjantain ja maanantain välinen yö
Musta tuntuu että mun sydän lyö
220 bpm
Ja mä tahdon kaikkee vähän enemmän
Sopi vain niin hyvin tähän vapaaviikonlopun tunnelmaan. Juhlan loputtua puolenyön jälkeen tuli sitten vielä hotellilla parannettua maailmaa ystävän kanssa kunnes päivä valkeni kesken juttelun ja uni voitti hetkeksi.
Ennen sunnuntain kotiinlähtöä tuli vielä kokeiltua Ruokaravintola Elsa, jonka sunnuntaibrunssia seurue lämpimästi suosittelee. Ruoka oli hyvää ja palvelu ystävällistä, ja ravintola pieni ja viihtyisä. Koomakin vähän hellitti syödessä, vaikka totesinkin että alan kai tulla vanhaksi kun parin tunnin yöunilla ei enää ole aivan pirteä ja koherentti.
Entä ne neuleet? Vähitellen, vähitellen. Kirjaan tulossa oleva huivi reissasi mukana ja eteni taas junamatkaillessa, ja kotisairaalan pikkupotilaat alkavat olla jo sellaisessa kunnossa että huomenna on päiväkotipäivä ja äiti pääsee taas neulesuunnittelemaan uusin voimin virkistysmatkan jälkeen. Näillä eväillä taas tähän neuleviikkoon, ja ensi viikolla taas uutta Elämänlankaa.
Juhlissa oli ruuan, juoman ja kakkujen lisäksi musiikkia, kun Rehtorit tekivät yksityistilaisuuskeikan. Taas kerran osoittautui kyllä hyväksi tavaksi kantaa korvatulppia olkalaukussa. Tutummat arvannevat, että punk ei todellakaan ole minun musiikkiani, mutta ylläolevan klipin Perjantain ja maanantain välinen yö -biisin soidessa oli pakko nousta mukaan hyppimään:
Perjantain ja maanantain välinen yö
Musta tuntuu että mun sydän lyö
220 bpm
Ja mä tahdon kaikkee vähän enemmän
Sopi vain niin hyvin tähän vapaaviikonlopun tunnelmaan. Juhlan loputtua puolenyön jälkeen tuli sitten vielä hotellilla parannettua maailmaa ystävän kanssa kunnes päivä valkeni kesken juttelun ja uni voitti hetkeksi.
Ennen sunnuntain kotiinlähtöä tuli vielä kokeiltua Ruokaravintola Elsa, jonka sunnuntaibrunssia seurue lämpimästi suosittelee. Ruoka oli hyvää ja palvelu ystävällistä, ja ravintola pieni ja viihtyisä. Koomakin vähän hellitti syödessä, vaikka totesinkin että alan kai tulla vanhaksi kun parin tunnin yöunilla ei enää ole aivan pirteä ja koherentti.
Entä ne neuleet? Vähitellen, vähitellen. Kirjaan tulossa oleva huivi reissasi mukana ja eteni taas junamatkaillessa, ja kotisairaalan pikkupotilaat alkavat olla jo sellaisessa kunnossa että huomenna on päiväkotipäivä ja äiti pääsee taas neulesuunnittelemaan uusin voimin virkistysmatkan jälkeen. Näillä eväillä taas tähän neuleviikkoon, ja ensi viikolla taas uutta Elämänlankaa.
maanantai 12. huhtikuuta 2010
Päivästä päivään
Elämänlangalla mennään edelleen samaa matalalentoa. Hetken aikaa oltiin terveempiä, nyt äiti on tolpillaan mutta toista lapsista raijattiin taas viikonloppuna pitkin Jorvin lastenpäivystystä ja todettiin jälleen että kova yskä ja korkea kuume mutta ei bakteeritulehdusta. Toinen taas herätti tänä aamuna surkean kuuloisena ja valitti, että nenä on ihan tukossa. Tietysti päiväkodin aloittamisen viruskierrettä osasi odottaa, mutta vähän harmittaa silti.
Kevät sentään tulee kohisten, ja mallitilkut kuivuvat parvekkeella:
Ihana oranssi on Dropsin Alpacaa, ja tämän viikon ohjeenkirjoitusprojekti on saada aikaiseksi siitä jotain, jahka pintaneule kuivuu kunnolla ja pääsen mittailemaan. Visio on vaihteeksi suoralinjainen ja yksinkertainen, katsotaan mitä sitten loppujen lopuksi pääsee päästä paperille.
Yleensä kyllä on niin, että mielestäni neuleissakin yksinkertainen on kaunista, ja käytän välillä liikaakin ihan sileää neuletta. Tuossa oranssissa (tahallaan aika obskuuristi kuvatussa) mallitilkussa on melko vahva pintaneule, joten nyt vaatteen muotoilu sitten haluaa olla äärimmäisen pelkistetty.
Nyt kuitenkin on aika mennä neulomaan huivin mallikappaletta ja paimentamaan tautisia lapsia sekä katselemaan kaunista keväistä auringonpaistetta ikkunan läpi. Pitäkää peukkuja, että ensi viikon Elämänlanka on sitten vähemmän tautisissa merkeissä!
Kevät sentään tulee kohisten, ja mallitilkut kuivuvat parvekkeella:
Ihana oranssi on Dropsin Alpacaa, ja tämän viikon ohjeenkirjoitusprojekti on saada aikaiseksi siitä jotain, jahka pintaneule kuivuu kunnolla ja pääsen mittailemaan. Visio on vaihteeksi suoralinjainen ja yksinkertainen, katsotaan mitä sitten loppujen lopuksi pääsee päästä paperille.
Yleensä kyllä on niin, että mielestäni neuleissakin yksinkertainen on kaunista, ja käytän välillä liikaakin ihan sileää neuletta. Tuossa oranssissa (tahallaan aika obskuuristi kuvatussa) mallitilkussa on melko vahva pintaneule, joten nyt vaatteen muotoilu sitten haluaa olla äärimmäisen pelkistetty.
Nyt kuitenkin on aika mennä neulomaan huivin mallikappaletta ja paimentamaan tautisia lapsia sekä katselemaan kaunista keväistä auringonpaistetta ikkunan läpi. Pitäkää peukkuja, että ensi viikon Elämänlanka on sitten vähemmän tautisissa merkeissä!
maanantai 5. huhtikuuta 2010
Hiljainen viikko
Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille!
Elämänlangalla vietettiin Hiljaista viikkoa tosiaankin hiljaisissa merkeissä, kun tappoflunssa kaatoi petiin ensin lapset ja sitten äidin. Nuorimmaista kuskattiin pitkin labroja ja keuhkoröntgeneitä myöten, mutta sitkeä järkyttävä köhä on vain flunssan jälkioireita. Tämä flunssa on itsepintaista sorttia, koska itselläkin on edelleen tukkoinen nenä ja hassun tuntuinen kurkku, joten nenäliinoja ja kurkkupastilleja kuluu.
Flunssan vuoksi enimmät menot karsiutuivat pois, ja missasin jopa harvinaisesti Helsingin neuletapaamisen kun puhuminen edelleen torstaina yskitti ja muutenkin oli vielä ihan puolikuntoinen olo. Sen sijaan olen nautiskellut elokuvista, liki naapurissa asuvien kavereiden luona kävin katsomassa Viimeisen samurain ja oman digiboksin kulmalta on viime aikoina löytynyt niin Tuulen viemää kuin Brokeback Mountainkin. Lisäksi olen nauttinut täysin rinnoin pahimmasta suklaapaheestani.
Sanoinkin jo, että hyvä ettei Mignon-munia ole kaupoissa kuin vähän aikaa vuodesta, sillä muuten lihoisin pian neliskanttiseksi. Mignon-konvehditkin ovat hyviä, mutteivät onneksi aiheuta samaa pakko saada -reaktiota. Ruokavalio on muutenkin ollut melkoisen kahvi- ja suklaapainotteinen, kun kukaan ei vieläkään ole keksinyt jalostaa maitosuklaan makuisia kalorittomia ekstravitamiiniomenia. Niitä odotellessa.
Neulerintamallakin tapahtuu vähitellen ja hiljaksiin. Ensi viikon projektina on saada toppiohje sellaiseen kuosiin että Langankuluttaja pääsee neulomaan ja aloitella takkiohje. Yhdet sukat kävivät mallijaloissa kokeeksi eilen ja sopivat oikein sievästi, ja pitsihuivi etenee leffoja katsellessa hyvin. Tällä viikolla on luvassa roolipelaamistakin, joka on myös hyvää neuleaikaa. Vähän yrittää stressata ja deadline kolkuttelee ovelle, mutta koitan muistaa tarttua yhteen asiaan kerrallaan enkä hosua kaikkea yhtäaikaa. Ohjeita on ja syntyy koko ajan, ja tiedän kokemuksesta että hermoilemalla saan itseni vain lukkoon.
Tällaisissa tunnelmissa siis kohti kevättä, joka saapuu jo iloisesti kohisten, tai oikeastaan vesisateena ropisten. Luminen talvi kelpasi kyllä ja lapset nauttivat, mutta pidän silti eniten keväästä ja alkukesästä. Ensi viikolla siis lisää Elämänlankaa, toivottavasti silloin jo ilman flunssapöpöjä!
Elämänlangalla vietettiin Hiljaista viikkoa tosiaankin hiljaisissa merkeissä, kun tappoflunssa kaatoi petiin ensin lapset ja sitten äidin. Nuorimmaista kuskattiin pitkin labroja ja keuhkoröntgeneitä myöten, mutta sitkeä järkyttävä köhä on vain flunssan jälkioireita. Tämä flunssa on itsepintaista sorttia, koska itselläkin on edelleen tukkoinen nenä ja hassun tuntuinen kurkku, joten nenäliinoja ja kurkkupastilleja kuluu.
Flunssan vuoksi enimmät menot karsiutuivat pois, ja missasin jopa harvinaisesti Helsingin neuletapaamisen kun puhuminen edelleen torstaina yskitti ja muutenkin oli vielä ihan puolikuntoinen olo. Sen sijaan olen nautiskellut elokuvista, liki naapurissa asuvien kavereiden luona kävin katsomassa Viimeisen samurain ja oman digiboksin kulmalta on viime aikoina löytynyt niin Tuulen viemää kuin Brokeback Mountainkin. Lisäksi olen nauttinut täysin rinnoin pahimmasta suklaapaheestani.
Sanoinkin jo, että hyvä ettei Mignon-munia ole kaupoissa kuin vähän aikaa vuodesta, sillä muuten lihoisin pian neliskanttiseksi. Mignon-konvehditkin ovat hyviä, mutteivät onneksi aiheuta samaa pakko saada -reaktiota. Ruokavalio on muutenkin ollut melkoisen kahvi- ja suklaapainotteinen, kun kukaan ei vieläkään ole keksinyt jalostaa maitosuklaan makuisia kalorittomia ekstravitamiiniomenia. Niitä odotellessa.
Neulerintamallakin tapahtuu vähitellen ja hiljaksiin. Ensi viikon projektina on saada toppiohje sellaiseen kuosiin että Langankuluttaja pääsee neulomaan ja aloitella takkiohje. Yhdet sukat kävivät mallijaloissa kokeeksi eilen ja sopivat oikein sievästi, ja pitsihuivi etenee leffoja katsellessa hyvin. Tällä viikolla on luvassa roolipelaamistakin, joka on myös hyvää neuleaikaa. Vähän yrittää stressata ja deadline kolkuttelee ovelle, mutta koitan muistaa tarttua yhteen asiaan kerrallaan enkä hosua kaikkea yhtäaikaa. Ohjeita on ja syntyy koko ajan, ja tiedän kokemuksesta että hermoilemalla saan itseni vain lukkoon.
Tällaisissa tunnelmissa siis kohti kevättä, joka saapuu jo iloisesti kohisten, tai oikeastaan vesisateena ropisten. Luminen talvi kelpasi kyllä ja lapset nauttivat, mutta pidän silti eniten keväästä ja alkukesästä. Ensi viikolla siis lisää Elämänlankaa, toivottavasti silloin jo ilman flunssapöpöjä!
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Tautitauko
Elämänlankaa on tänään sairaslomalla, lasten flunssa iski itseekin ja kuume huitelee liki 38 asteessa jo näin aamusta. Ensi viikolla sitten uusi yritys.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)