maanantai 5. lokakuuta 2015

Syysneuleita

Elämänlangalla ollaan tänään vähän hitaalla vaihteella kuten julkaisuaikataulusta ehkä voi päätellä. Heräsin jumalattomaan niska-hartiapäänsärkyyn, joka hellitti vasta kolmiollisilla relaksanteilla ja särkylääkkeillä. Niiden jäljiltä päivä menikin sitten melko väsähtäneissä tunnelmissa.

Osasyynä kiukuttelevaan hartiaseutuun saattaa olla viikonlopun reissu Ruotsiin, kun nukuin kaksi yötä autolautan pedissä. Hytissämme oli lisäksi yli-innokas ilmastointi, joten siellä oli melko viileää, ja lauantaipäivän vietin Tukholman stadionilla - puitteet olivat komeat, mutta en ole vielä tavannut yhtään urheilukatsomoa, jonka penkit olisivat hyvät istua.

En ole erityisemmin ruotsinlaivojen juhlahumun ystävä. Kävin ruuan jälkeen vilkaisemassa yökerhoa vähän ovelta, käännyin kannoillani ja menin hyttiin paikkaamaan yhden sukkaparin ja päättelemään langanpäät ja ompelemaan kuminauhakujan taitteet toisesta. Vihreät villasukat ovat olleet kuukausitolkulla ompelua vaille valmiit, joten oli mukava saada vihdoin ja viimein viimeistelyt aikaiseksi ja sukat jalkaan.

Tässä vielä turistikuva stadionista. Pohdimme jälkikäteen, että tämä olisi selvästi voinut olla myös huispausstadion:

Erityisesti tornit ja päätyjen holvikaaret näyttivät mainion velhomaisilta.

Sukkien lisäksi työn alla on ollut villapaita, jonka aloitin jo joskus viime talvena, mutta joka sitten jäi kesken kun muut projektit ajoivat ohi.

Nyt löysin keskeneräisen puseron neulekorista ja totesin, että talvi lähestyy kovaa vauhtia. Paksusta palmikkoneuleesta tulee ihanan tuntuinen, mutta aika työlästähän tällainen kauttaaltaan kuvioitu pinta on. Jos nyt jaksaisi edistää työtä, niin ehkä tämä ehtisi sitten käyttöön pakkasille.

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan, miten neuleet ensi viikolla etenevät!

2 kommenttia:

Luomulaakson Maria kirjoitti...

Olen aina ihaillut taitoasi tehdä käsitöitä ja toivonut, että osaisin edes puoliksi sen, mitä sinä. Taito ei ehkä tartu kuvien välityksellä, mutta aina on yhtä ihanaa ihastella luomuksiasi. :)

Blogistani muuten löytyy sinulle jotain. http://luomulaakso.fi/kasityo-liebster-award-ihanalta-lady-linnaealta/

Aurinkoista päivää! <3

MysteryKnitter kirjoitti...

Hienot vihreät sukat! Ja se palmikkojutska on upea! Mä en tiedä, mikä siinä palmikossa mua oikeen viehättää, mutta se vaan on kaunis katsoa.