Elämänlangalla päivitellään vasta näin illansuussa, kun aattopäivä on mennyt melkoisen vahvasti lasten kanssa - istuin esimerkiksi muutaman tunnin neulomassa sukkaa HopLopissa kun lapset riehuivat.
Näin uuden vuoden kynnyksellä voi tehdä pienen vilkaisun neulevuoteen 2012. Mistä on maisterin neulevuosi tehty?
Vuosi on sujunut ennen kaikkea kirjallisissa merkeissä, sillä Pipo on pääasia -kirjaa tehtiin välillä hyvinkin intensiivisissä tunnelmissa Hannan, Niinan ja Suvin kanssa. Kirjan teko oli melkoinen prosessi, mutta lopputulos kyllä ilahduttaa edelleen!
Pipokirjan lisäksi vuoden saldona on uusi kustannussopimus ja syksyn mittaan minä ja Johanna olemme aloitelleet työtä Puserot puikoille -kirjaan. Neulesuunnittelijan kotona ajelehtii siis luonnoslehtiöitä, lankakeriä ja epämääräisiä mallitilkkuja, kovalevyn kulmalle kertyy alustavia muistiinpanoja ja nyt odotellaan jo Norjasta ensimmäistä erää varsinaisia töiden lankoja saapuviksi.
Olen harmitellut viime vuosina, että maailmalla neulesuunnitellessa ei ehdi panostaa Ullaan niin paljon kun haluaisi. Kun tarkistelin vuoden tekosia, niin olen kuitenkin saanut aikaiseksi parikin ohjetta: Otto ja Pirpana. Nyt loppuvuodesta ovat työn alla peruspolvisukat Nallesta, työnimeltään Muhkean pohkeen polvisukat. Tarkoitus olisi yrittää saada niistä Ullaan ohje aikaiseksi.
Erityisen tyytyväinen olen siihen, että olen vuoden mittaan ehtinyt neuloa itselleni pari puseroa. Jalkapallopusero on nyt talvella taas päivittäisessä käytössä, kun Geilsk-tunika juuri nyt odottelee tulevaa kevättä.
Näissä tyytyväisissä neuletunnelmissa Elämänlangalta toivotellaan hyvää ja lankaisaa uutta vuotta! Ensi vuonna lisää Elämänlankaa.
maanantai 31. joulukuuta 2012
maanantai 24. joulukuuta 2012
Rauhaisaa joulua!
Elämänlangalla aletaan jo rauhoittua joulun viettoon. Eilen illalla syötiin jo erilaisia joulukalaisia asioita ja lahjoja on hankittu ja paketoitu.
Onnistuin tänäkin vuonna välttämään joululahjaneulestressin enkä ollut aikonut neuloa mitään kenellekään. Yksi neule kuitenkin meni lahjaksi:
Ystäväni Yoe on jo liki vuosikymmen sitten muuttanut tiedeuran perässä ulkomaille. Nyt hän oli tulossa Suomeen jouluksi ensimmäisen kerran sitten suurin piirtein vuoden 2004, joten talvivaatevarasto ei ollut aivan ajan tasalla. Pikainen versio Ma Chérie -baskerista vähän pienempänä ja myssymäisenä syntyi parissa päivässä, jotta ulkosuomalaisen korvat eivät paleltuisi pakkasissa.
Seuraavaksi suuntana on kahvipöytä, jossa tarjolla on kuulemma suklaakakkua ja joulutorttuja. Sitten jälkikasvun kanssa jännittämään, mihin tontut tänä vuonna piilottavat lahjat. Ja sen jälkeen kenties takkatulen loimuun neulomaan villasukkaa.
Hyvää joulua kaikille! Elämänlankaa seuraavan kerran vielä vuoden 2012 viimeisenä päivänä!
Onnistuin tänäkin vuonna välttämään joululahjaneulestressin enkä ollut aikonut neuloa mitään kenellekään. Yksi neule kuitenkin meni lahjaksi:
Ystäväni Yoe on jo liki vuosikymmen sitten muuttanut tiedeuran perässä ulkomaille. Nyt hän oli tulossa Suomeen jouluksi ensimmäisen kerran sitten suurin piirtein vuoden 2004, joten talvivaatevarasto ei ollut aivan ajan tasalla. Pikainen versio Ma Chérie -baskerista vähän pienempänä ja myssymäisenä syntyi parissa päivässä, jotta ulkosuomalaisen korvat eivät paleltuisi pakkasissa.
Seuraavaksi suuntana on kahvipöytä, jossa tarjolla on kuulemma suklaakakkua ja joulutorttuja. Sitten jälkikasvun kanssa jännittämään, mihin tontut tänä vuonna piilottavat lahjat. Ja sen jälkeen kenties takkatulen loimuun neulomaan villasukkaa.
Hyvää joulua kaikille! Elämänlankaa seuraavan kerran vielä vuoden 2012 viimeisenä päivänä!
maanantai 17. joulukuuta 2012
Uusia ohjeita
Elämänlangalla iski yllättävä ahkeruuspuuska, kun laatikon pohjalta löytyi muutama lankavyyhti, joita en lainkaan muista hankkineeni.
Pussista paljastui oljenkeltaista heather-sävyistä Cascade220 -lankaa. Ensin syntyi baskeri, sitten päätin tehdä kaulurin ja lopulta totesin että lapasetkin voisivat olla paikallaan.
Neuleiden pohjana on klassinen XOX-palmikko, joka tunnetaan englanniksi myös nimellä "Hugs and Kisses". Tämä olisi ollut herttainen nimi neulesetille, mutta Ravelryn selaaminen paljasti, että moni muukin oli ehtinyt olla samaa mieltä. Yritän parhaani mukaan etsiä neuleohjeilleni sellaisia nimiä, joita ei olisi käytetty kovin paljon. Pyörittelin erilaisia sanayhdistelmiä ja lopulta päädyin nimeämään ohjeen ranskaksi, Ma Chérie. Nimi ei ole aivan uniikki Ravelryssä, mutta tarpeeksi harvinainen.
Oli erinomaisen hauskaa sommitella taas palmikoita, kun en pitkään aikaan ollut neulonut tämäntyyppisiä palmikkopintoja. Tarvittavat kavennukset on piilotettu palmikonkiertoihin ja piirretty ohjeiden ruutupiirroksiin.
Oma suosikkini ohjeista on baskeri, mutta yllättävästi lapaset ovat keränneet Ravelryssä eniten tykkäyksiä.
Ohjeet voi osta Ravelry-kaupastani (toistaiseksi vain englanniksi) joko yksitellen tai sitten hieman edullisemmin ohjekirjasena.
Näissä aikaansaavissa tunnelmissa onkin hyvä suunnata kohti joululomaa. Ensi maanantaina on jo jouluaatto!
Pussista paljastui oljenkeltaista heather-sävyistä Cascade220 -lankaa. Ensin syntyi baskeri, sitten päätin tehdä kaulurin ja lopulta totesin että lapasetkin voisivat olla paikallaan.
Neuleiden pohjana on klassinen XOX-palmikko, joka tunnetaan englanniksi myös nimellä "Hugs and Kisses". Tämä olisi ollut herttainen nimi neulesetille, mutta Ravelryn selaaminen paljasti, että moni muukin oli ehtinyt olla samaa mieltä. Yritän parhaani mukaan etsiä neuleohjeilleni sellaisia nimiä, joita ei olisi käytetty kovin paljon. Pyörittelin erilaisia sanayhdistelmiä ja lopulta päädyin nimeämään ohjeen ranskaksi, Ma Chérie. Nimi ei ole aivan uniikki Ravelryssä, mutta tarpeeksi harvinainen.
Oli erinomaisen hauskaa sommitella taas palmikoita, kun en pitkään aikaan ollut neulonut tämäntyyppisiä palmikkopintoja. Tarvittavat kavennukset on piilotettu palmikonkiertoihin ja piirretty ohjeiden ruutupiirroksiin.
Oma suosikkini ohjeista on baskeri, mutta yllättävästi lapaset ovat keränneet Ravelryssä eniten tykkäyksiä.
Ohjeet voi osta Ravelry-kaupastani (toistaiseksi vain englanniksi) joko yksitellen tai sitten hieman edullisemmin ohjekirjasena.
Näissä aikaansaavissa tunnelmissa onkin hyvä suunnata kohti joululomaa. Ensi maanantaina on jo jouluaatto!
maanantai 10. joulukuuta 2012
Se toimii!
Pari viikkoa sitten valmistunut vauvan kantokauluri pääsi heti puikoilta käyttöön, ja sain sittemmin ilokseni muutaman kuvan valmistuneesta neuleesta. Koska kauluri oli neulottu täysin hatusta ja hihasta -metodilla, oli hauska nähdä, että systeemi toimii juuri niin kuin oli toivottukin. (Kuvat otti Petri, kun kauluri pääsi toissaviikonloppuna testikäyttöön perhematkailulla.)
Tässä siis idea ihan kuvassa: lapsen kauluri lämmittä kaulaa ja niskaa, mutta lisäksi selkäläppä jatkuu koko kantolaitteen (tässä tapauksessa kantorepun) yli.
Läppä jatkuu alhaalla lahkeina, joihin jalat laitetaan. Lahkeensuita ei ole huoliteltu, koska työ sisälsi option lahkeiden jatkamisesta tarvittaessa. Ennen sovitusta eniten jännittivät selän pituus ja lahkeiden sopivuus, mutta oli näemmä jollain tapaa vielä muistissa, minkä kokoisia vauvat ovat. Lisäksi olin saanut kanniskella kuvan pientä neitiä jonkun verran nimiäisissä, joten vartalon mitasta oli tuntuma sitä kautta.
Vauvan kaulurissa on edessä pienet nepparit, se ei siis ole pään yli vedettävä vaate vaan on helppo pukea vaikka nukkuvallekin lapselle. Äidin ja vauvan kaulureissa on lisäksi molemmissa isot nepparit, joilla kaulurien etureunat voi napittaa kiinni toisiinsa. Näin äidin rintakehälle ei tule kylmä vaikka kantotakki jääkin vähän auki. Äidin kaulurin nepparit on ommeltu sisäpuolelle joten ne jäävät näkymättömiin jos kauluria käyttää muuten. Aikuisen kaulurin käyttöikä on vuosia kun taas vauva kasva ulos omastaan tämän talven aikana.
Hauskana yksityiskohtana muuten huomasin keskimmäisessä kuvassa, että tuosta kantorepun sisältä vilahtavat vähän tummemman punaiset villahousut. Vauvalla oli samaiset housut päällään kun kävin viemässä kaulureita. Katselin että onpa hassua, neuloin Nealle ihan saman väriset villahousut ja vielä samanlaisella neulepinnalla kun Nea oli pieni. Tarkempi tarkastelu paljasti, että juuri samat housuthan ne: kaveriporukan vauvanvaatekierrätys oli tuonut ne jotain kautta kummityttösen käyttöön. Kuluineiden kahdeksan vuoden aikana housut ovat varmaan ehtineet käydä yhdessä jos toisessakin vauvanvaatekaapissa, mutta eiväthän noiden pienten villavaatteet juuri miksikään mene. Ilahduin kovasti siitä, että ne ovat edelleen käytössä!
Näissä lämpöisissä tunnelmissa siis tämän viikon Elämänlangalla. Katsotaan, josko ensi viikolla päästäisiin vaihteeksi aikuisten neuleisiin.
Tässä siis idea ihan kuvassa: lapsen kauluri lämmittä kaulaa ja niskaa, mutta lisäksi selkäläppä jatkuu koko kantolaitteen (tässä tapauksessa kantorepun) yli.
Läppä jatkuu alhaalla lahkeina, joihin jalat laitetaan. Lahkeensuita ei ole huoliteltu, koska työ sisälsi option lahkeiden jatkamisesta tarvittaessa. Ennen sovitusta eniten jännittivät selän pituus ja lahkeiden sopivuus, mutta oli näemmä jollain tapaa vielä muistissa, minkä kokoisia vauvat ovat. Lisäksi olin saanut kanniskella kuvan pientä neitiä jonkun verran nimiäisissä, joten vartalon mitasta oli tuntuma sitä kautta.
Vauvan kaulurissa on edessä pienet nepparit, se ei siis ole pään yli vedettävä vaate vaan on helppo pukea vaikka nukkuvallekin lapselle. Äidin ja vauvan kaulureissa on lisäksi molemmissa isot nepparit, joilla kaulurien etureunat voi napittaa kiinni toisiinsa. Näin äidin rintakehälle ei tule kylmä vaikka kantotakki jääkin vähän auki. Äidin kaulurin nepparit on ommeltu sisäpuolelle joten ne jäävät näkymättömiin jos kauluria käyttää muuten. Aikuisen kaulurin käyttöikä on vuosia kun taas vauva kasva ulos omastaan tämän talven aikana.
Hauskana yksityiskohtana muuten huomasin keskimmäisessä kuvassa, että tuosta kantorepun sisältä vilahtavat vähän tummemman punaiset villahousut. Vauvalla oli samaiset housut päällään kun kävin viemässä kaulureita. Katselin että onpa hassua, neuloin Nealle ihan saman väriset villahousut ja vielä samanlaisella neulepinnalla kun Nea oli pieni. Tarkempi tarkastelu paljasti, että juuri samat housuthan ne: kaveriporukan vauvanvaatekierrätys oli tuonut ne jotain kautta kummityttösen käyttöön. Kuluineiden kahdeksan vuoden aikana housut ovat varmaan ehtineet käydä yhdessä jos toisessakin vauvanvaatekaapissa, mutta eiväthän noiden pienten villavaatteet juuri miksikään mene. Ilahduin kovasti siitä, että ne ovat edelleen käytössä!
Näissä lämpöisissä tunnelmissa siis tämän viikon Elämänlangalla. Katsotaan, josko ensi viikolla päästäisiin vaihteeksi aikuisten neuleisiin.
maanantai 3. joulukuuta 2012
Lämmintä lapsille
Elämänlangalla on kiitelty tänään Neaa, joka reippaana tyttönä kaivoi esiin sekä villapaidan että talvikintaiden alle sopivat sormikkaat. Lämpömittari on nimittäin näin joulukuun alkajaisiksi näyttänyt myös täällä Espoossa melkoisen reippaita lukemia.
Myöhään eilen illalla valmistui myös Nean kauluri Cascade Venezia Worstedista. Tässä vaiheessa kauluri on kuulemma vähän kiristävä. Luulen kuitenkin, että mikäli Joelin kaulurista on pääteltävissä, niin resori vähän venähtää käytössä.
Minä olen tyypillisesti huono täsmäämään lasten vaatteiden värejä mitenkään erityisemmin. Jos nyt ihan totta puhutaan, en osaa usein edes itseäni pukea erityisen siististi ja tyylikkäästi. Niinpä olen suorastaan ylittänyt itseni, kun löysin viime talvena langat Nean myssyyn ja nyt kauluriin niin, että molemmat sointuvat suosikkitakin väriin.
Tässä vielä vähän parempi kokonaiskuva kaulurista, vaikka värit nyt ovat mitä näin talvipimeällä sisätiloissa ovat. Nean versio on pikkuisen isompi kuin Joelin, mutta muuten samalla ohjeella tehty. Ohje on muuten jo Ravelryssä, tosin tällä kertaa vain ruotsiksi ja englanniksi. Tein kaulusribbistä vähän korkeamman kuin pikkuveljellä ja sitten jatkoin itse kauluria niin pitkään kuin lankaa riitti. Lopputuloksen käytettävyyttä vielä pohdiskellaan, mutta eiköhän tällekin kaulurille vielä käyttöä löydy jos pakkaset jatkuvat.
Iloisen aniliineissa valmiin neuleen tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla sitten uutta Elämänlankaa!
Myöhään eilen illalla valmistui myös Nean kauluri Cascade Venezia Worstedista. Tässä vaiheessa kauluri on kuulemma vähän kiristävä. Luulen kuitenkin, että mikäli Joelin kaulurista on pääteltävissä, niin resori vähän venähtää käytössä.
Minä olen tyypillisesti huono täsmäämään lasten vaatteiden värejä mitenkään erityisemmin. Jos nyt ihan totta puhutaan, en osaa usein edes itseäni pukea erityisen siististi ja tyylikkäästi. Niinpä olen suorastaan ylittänyt itseni, kun löysin viime talvena langat Nean myssyyn ja nyt kauluriin niin, että molemmat sointuvat suosikkitakin väriin.
Tässä vielä vähän parempi kokonaiskuva kaulurista, vaikka värit nyt ovat mitä näin talvipimeällä sisätiloissa ovat. Nean versio on pikkuisen isompi kuin Joelin, mutta muuten samalla ohjeella tehty. Ohje on muuten jo Ravelryssä, tosin tällä kertaa vain ruotsiksi ja englanniksi. Tein kaulusribbistä vähän korkeamman kuin pikkuveljellä ja sitten jatkoin itse kauluria niin pitkään kuin lankaa riitti. Lopputuloksen käytettävyyttä vielä pohdiskellaan, mutta eiköhän tällekin kaulurille vielä käyttöä löydy jos pakkaset jatkuvat.
Iloisen aniliineissa valmiin neuleen tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla sitten uutta Elämänlankaa!
maanantai 26. marraskuuta 2012
Yhdistyselämää
Elämänlangalla on vietetty viime viikkoina aktiivista yhdistyselämää. Näin syksyllä on paljon syys- ja vuosikokouksia, ensi vuoden toimintasuunnitelmia viilataan ja uusia hallituksia valitaan. Olen päivätyössänikin järjestysaktiivi, sillä toimin Espoon Kaupunginosayhdistysten Liitto ry:n järjestösihteerinä. (Pienenä mainoksena voisin mainita että jos asuu Espoossa, niin meitä kannattaa seurata Facebookissa vaikka ei kuuluisikaan mihinkään kaupunginosaydistykseen. Yritän nimittäin yhtenä työtehtävistäni etsiä tuonne FB-sivulle kerran tai pari viikossa tietoja erilaisista tapahtumista, yleisötilaisuuksista, palveluista, näyttelyistä tai vastaavista, jotka voisivat kiinnostaa asukkaita.)
Olen ollu jo vuoden verran sitä mieltä, että koska olen järjestössä työssä, voisin vähentää harrastuspuolen järjestötoimintaa. Ketään ei luultavasti siis yllätä kun sanon, että päädyin viimeviikkoisessa syyskokouksessa Folkhälsan i Albergan hallitukseen ja jäsenrekisterivastaavaksi. Lauantaina puolestaan oli Suomen Verkkoneuleyhdistyksen syyskokous, ja sielläkin jatkan hallitusvastuussa. Olen hoitanut jäsenasioita pari vuotta, ja jatkan luultavasti sitä siis myös ensi vuonna.
Mainostan lisää:
Suomen Verkkoneuleyhdistys ry on yhdistys Ullan takana. Kun katsoo Ullan etusivua, on oikeassa reunassa Liity Ullan jäseneksi! -linkki. Yhdistyksen tavoitteena ei ole tuottaa voittoa, vaan jäsenmaksuilla ostetaan Ullan tarvitsema palvelintila. Lopuilla rahoilla tuetaan suomalaista neuleharrastusta (joskus on mm. tarjottu kahvit ja iltapalaa neuleretriitissä) sekä järjestetään jäsenille neuleaiheista toimintaa mahdollisuuksien mukaan.
Jos pidät Ullan ohjeista ja artikkeleista, toimintaa on helppo tukea täyttämällä lomake, jolla ilmoittaudutaan jäseneksi. Jäsenlomakkeet tarkistetaan noin kerran viikossa, ja paluupostissa tulee sitten ohjeet jäsenmaksun maksamiseen. Kun jäsenmaksu näkyy tilillä, jäsenelle avataan pääsy jäsensivuille. Sieltä löytyvät tiedot voimassa olevista jäseneduista (esimerkiksi alennuksia lankakauppoihin) sekä jonkun verran sellaisia neuleohjeita, jotka ovat saatavissa vain jäsenille.
Mainitsen vielä, että jos maksaa jäsenmaksun nyt aivan loppuvuodesta, kun kaikki vuoden varsinaiset Ulla-numerot ovat jo ilmestyneet, maksu kattaa myös ensi vuoden jäsenyyden. Heti tammikuussa ei siis tarvitse maksaa uutta laskua!
Jos raha on tiukalla, voi Ullan ilmestymistä myös tukea liittymättä yhdistyksen jäseneksi! Ullalla on päätoimittaja, joka kuuluu Suomen Verkkoneuleyhdistyksen hallitukseen, mutta päätoimittaja ei tee lehteä yksin. Osoitteesta paatoimittaja@ullaneule.net voi kysyä, kuinka voi auttaa. Neuleohjeita ja artikkeleita ei ole minun muistini aikana ollut koskaan tarjolla liikaa, joten jos on halua suunnitella tai kirjoittaa Ullaan, kannattaa tutustua ohjeisiin ja ottaa rohkeasti yhteyttä.
Mainospalan lopuksi voisin todeta, että myös Ulla on nykyään Facebookissa. Toistaiseksi sivulla on vielä vähänlaisesti tavaraa. Suunnitelmissa kuitenkin on, että jatkossa tuonne tulisi esimerkiksi lisätietoja siitä, mitä Ullan kulissien takana tapahtuu julkaistujen lehtien lisäksi. Lehteä ei tehdä vain julkaisua edeltävinä viikkoina!
Vanhana yhdistysaktiivina toteaisin vielä, että toimintaan kannattaa harkita lähtevänsä mukaan. Mitä useampia käsipareja työtä on tekemässä, sen parempi!
Näissä aktiivisissa ja ensi vuoden toimintakauteen katsovissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Elättelen toiveita, että ensi viikolla olisi näyttää jotain neuleitakin.
Olen ollu jo vuoden verran sitä mieltä, että koska olen järjestössä työssä, voisin vähentää harrastuspuolen järjestötoimintaa. Ketään ei luultavasti siis yllätä kun sanon, että päädyin viimeviikkoisessa syyskokouksessa Folkhälsan i Albergan hallitukseen ja jäsenrekisterivastaavaksi. Lauantaina puolestaan oli Suomen Verkkoneuleyhdistyksen syyskokous, ja sielläkin jatkan hallitusvastuussa. Olen hoitanut jäsenasioita pari vuotta, ja jatkan luultavasti sitä siis myös ensi vuonna.
Mainostan lisää:
Suomen Verkkoneuleyhdistys ry on yhdistys Ullan takana. Kun katsoo Ullan etusivua, on oikeassa reunassa Liity Ullan jäseneksi! -linkki. Yhdistyksen tavoitteena ei ole tuottaa voittoa, vaan jäsenmaksuilla ostetaan Ullan tarvitsema palvelintila. Lopuilla rahoilla tuetaan suomalaista neuleharrastusta (joskus on mm. tarjottu kahvit ja iltapalaa neuleretriitissä) sekä järjestetään jäsenille neuleaiheista toimintaa mahdollisuuksien mukaan.
Jos pidät Ullan ohjeista ja artikkeleista, toimintaa on helppo tukea täyttämällä lomake, jolla ilmoittaudutaan jäseneksi. Jäsenlomakkeet tarkistetaan noin kerran viikossa, ja paluupostissa tulee sitten ohjeet jäsenmaksun maksamiseen. Kun jäsenmaksu näkyy tilillä, jäsenelle avataan pääsy jäsensivuille. Sieltä löytyvät tiedot voimassa olevista jäseneduista (esimerkiksi alennuksia lankakauppoihin) sekä jonkun verran sellaisia neuleohjeita, jotka ovat saatavissa vain jäsenille.
Mainitsen vielä, että jos maksaa jäsenmaksun nyt aivan loppuvuodesta, kun kaikki vuoden varsinaiset Ulla-numerot ovat jo ilmestyneet, maksu kattaa myös ensi vuoden jäsenyyden. Heti tammikuussa ei siis tarvitse maksaa uutta laskua!
Jos raha on tiukalla, voi Ullan ilmestymistä myös tukea liittymättä yhdistyksen jäseneksi! Ullalla on päätoimittaja, joka kuuluu Suomen Verkkoneuleyhdistyksen hallitukseen, mutta päätoimittaja ei tee lehteä yksin. Osoitteesta paatoimittaja@ullaneule.net voi kysyä, kuinka voi auttaa. Neuleohjeita ja artikkeleita ei ole minun muistini aikana ollut koskaan tarjolla liikaa, joten jos on halua suunnitella tai kirjoittaa Ullaan, kannattaa tutustua ohjeisiin ja ottaa rohkeasti yhteyttä.
Mainospalan lopuksi voisin todeta, että myös Ulla on nykyään Facebookissa. Toistaiseksi sivulla on vielä vähänlaisesti tavaraa. Suunnitelmissa kuitenkin on, että jatkossa tuonne tulisi esimerkiksi lisätietoja siitä, mitä Ullan kulissien takana tapahtuu julkaistujen lehtien lisäksi. Lehteä ei tehdä vain julkaisua edeltävinä viikkoina!
Vanhana yhdistysaktiivina toteaisin vielä, että toimintaan kannattaa harkita lähtevänsä mukaan. Mitä useampia käsipareja työtä on tekemässä, sen parempi!
Näissä aktiivisissa ja ensi vuoden toimintakauteen katsovissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Elättelen toiveita, että ensi viikolla olisi näyttää jotain neuleitakin.
maanantai 19. marraskuuta 2012
Kaulaillen
Elämänlangalla elämä on näinä päivinä hyvin kauluripitoista. Viime viikolla esitellyn Joelin kaulurin jälkeen olen neulonut yhden aikuisen kaulurin vähän Hugon tyyliin ja nyt työn alla on prototyyppi vauvan kauluriin. Tuore kummityttöni on paljon kannettavaa mallia, joten hänen äitinsä pyysi minua neulomaan kantoliinakaulurin äidille ja vauvalle. Ideana on siis, että äidin ja lapsen kaulurit voi yhdistää mutta myös napittaa erilleen tarvittaessa. Lisätoiveena on, että vauvan kauluri peittäisi takaa koko selän ja helmassa olisi pussit jaloille.
Vaikka omien lasten vauva-ajasta on kulunut jo jokunen vuosi minulla on vahvasti muistikuva, että pienet vauvat eivät ilahdu pään yli vedettävistä asioista. Niinpä testissä on nyt neuloa kauluri tasona niin, että se on edestä auki. Ajattelin lopuksi ommella kaulureihin nepparit, joilla vauvan kaulurin saa napitettua kokonaan auki pukemista varten ja sitten alareunasta kiinni äidin kaulurin alareunaan.
Vuodenaika suosii jälleen bloggaajaa, kuten näkyy. Yllä kaulurit malliesimerkkinä ohjeista: "Kuvaa vaatteet ihmisen päällä eikä levitettynä." "Kuvaa luonnonvalossa." ja "Älä ainakaan kuvaa kirjavien liinavaatteiden päällä." Parempiakin valokuvia on tullut otettua.
Joka tapauksessa odotan mielenkiinnolla, miten konseptini toimii sitten, kun saan neuleet valmiiksi ja testiin oikeiden ihmisten päälle. Sitten pääsenkin neulomaan jo viime viikolla puheena olleen pinkin kaulurin Nealle.
Ja mallitilkkuja puserokirjaa varten.
Ensi viikolla lisää elämänlankaa. Kauluripitoista, mikäli tämä trendi jatkuu.
Vaikka omien lasten vauva-ajasta on kulunut jo jokunen vuosi minulla on vahvasti muistikuva, että pienet vauvat eivät ilahdu pään yli vedettävistä asioista. Niinpä testissä on nyt neuloa kauluri tasona niin, että se on edestä auki. Ajattelin lopuksi ommella kaulureihin nepparit, joilla vauvan kaulurin saa napitettua kokonaan auki pukemista varten ja sitten alareunasta kiinni äidin kaulurin alareunaan.
Vuodenaika suosii jälleen bloggaajaa, kuten näkyy. Yllä kaulurit malliesimerkkinä ohjeista: "Kuvaa vaatteet ihmisen päällä eikä levitettynä." "Kuvaa luonnonvalossa." ja "Älä ainakaan kuvaa kirjavien liinavaatteiden päällä." Parempiakin valokuvia on tullut otettua.
Joka tapauksessa odotan mielenkiinnolla, miten konseptini toimii sitten, kun saan neuleet valmiiksi ja testiin oikeiden ihmisten päälle. Sitten pääsenkin neulomaan jo viime viikolla puheena olleen pinkin kaulurin Nealle.
Ja mallitilkkuja puserokirjaa varten.
Ensi viikolla lisää elämänlankaa. Kauluripitoista, mikäli tämä trendi jatkuu.
maanantai 12. marraskuuta 2012
Suutarin lapset
Vanha sanonta kuuluu, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Kun säät parin viime viikon aikana kylmenivät huomasin, että Joelilla palelee kaula. Uusi haalari kiristää vähän jos vetskarin vetää ihan ylös asti, ja jostain syystä ainoa kaulaliina ei miellyttänyt. Kysyin sitten kelpaisiko kauluri, "Sellainen niinku villapusero mutta pelkkä kaulus."
Ajatus kaulurista kelpasi kyllä mutta sitten tuli mutkia matkaan. "Mulla olisi sellaista vihreää lankaa..." "Ei! Ei se kelpaa! Ei kelpaa jos ei ole sininen!" Äidin tie vei siis lankakauppaan, ja Villavyyhdistä löytyikin sitten onneksi sopivan paksuista ja erityisesti kaulalle pehmeää silkkivillaa. Lanka on siis Cascade Veneziaa.
Lapsille on erityisen mukavaa neuloa näitä tilaustöitä, sillä nyt kauluri on mieluinen ja ollut jo useamman päivän käytössä. Lisäksi Nea vaati itselleen omaa kappaletta, joten seuraavaksi odotellaan sitten Villavyyhdistä pinkkiä lähetystä. Sinistä jäi vähän mutta ei toisen kaulurin verran ja lisäksi "En mä halua sinistä kun pinkin!"
Lupasin myös kirjoittaa pikaisesti kaulurista ohjeen Joelin eskarin tädille. Nyt kuvia katsoessani huomasin, että malli muistuttaa paljon myös Pörrön taannoisia Unikko ja Esikko -kaulureita. Keksin siis näemmä pyörän uudelleen. Näitä aina välillä neuloessa sattuu.
Tämän välipalan jälkeen pääsen jälleen kirjan mallitilkkujen pariin. Niitä onkin jo ehtinyt kertyä komea pino sohvankulmaan, ja lisää syntyy koko ajan.
Tällaisissa neuletunnelmissa tällä viikolla. Ensi viikolla taas uutta Elämänlankaa!
Ajatus kaulurista kelpasi kyllä mutta sitten tuli mutkia matkaan. "Mulla olisi sellaista vihreää lankaa..." "Ei! Ei se kelpaa! Ei kelpaa jos ei ole sininen!" Äidin tie vei siis lankakauppaan, ja Villavyyhdistä löytyikin sitten onneksi sopivan paksuista ja erityisesti kaulalle pehmeää silkkivillaa. Lanka on siis Cascade Veneziaa.
Lapsille on erityisen mukavaa neuloa näitä tilaustöitä, sillä nyt kauluri on mieluinen ja ollut jo useamman päivän käytössä. Lisäksi Nea vaati itselleen omaa kappaletta, joten seuraavaksi odotellaan sitten Villavyyhdistä pinkkiä lähetystä. Sinistä jäi vähän mutta ei toisen kaulurin verran ja lisäksi "En mä halua sinistä kun pinkin!"
Lupasin myös kirjoittaa pikaisesti kaulurista ohjeen Joelin eskarin tädille. Nyt kuvia katsoessani huomasin, että malli muistuttaa paljon myös Pörrön taannoisia Unikko ja Esikko -kaulureita. Keksin siis näemmä pyörän uudelleen. Näitä aina välillä neuloessa sattuu.
Tämän välipalan jälkeen pääsen jälleen kirjan mallitilkkujen pariin. Niitä onkin jo ehtinyt kertyä komea pino sohvankulmaan, ja lisää syntyy koko ajan.
Tällaisissa neuletunnelmissa tällä viikolla. Ensi viikolla taas uutta Elämänlankaa!
maanantai 5. marraskuuta 2012
Tästä se alkaa
Pipokirja on nyt saatu turvallisesti uunista ulos, julkkarit juhlittu ja vielä vietetty kustantamossa pienet kaatajaiset tekijäporukan kanssa. On siis aika aloittaa uusia projekteja. Johanna ehti jo vähän vilauttaa blogissaan puserokirjan testilankoja. Myös minä ehdin saada oman osani, vaikka BCGarnin paketti tekikin pienen lenkin Haukilahden postin kautta. (Postinumero 02160 on melkein sama kuin 02600, vai mitä?)
Kuvassa epämääräisessä kasassa siis lankoja sekä mainitulta BCGarnilta että Dropsilta. Lisäksi uhkailimme käydä Villavyyhdissä Cascaden kiilto silmissä. Mallitilkkulangat ovat satunnaisia värejä ja eriä, pyyntönä olemme lähnnä esittäneet, että mieluummin vaaleaa kuin tummaa. Dropsin paketissa meitä erityisesti huvitti se, että tällä kertaa lupasimme pyhästi toisillemme, että kirjaan ei tule ainoaakaan sinistä neuletta. Aika iso osa tuon nimenomaisen paketin mallitilkkulangoista oli kuitenkin sinisiä!
Palaveerasimme Johannan kanssa viime viikolla ja listasimme 15 erilaista yläosaohjetta, joita lähdemme nyt kirjaa varten työstämään. Kun käsikirjoituksen saa tekeille ja ohjeita aloitettua, näkee vähitellen onko saamassamme sivumäärässä tilaa vielä lisäohjeille.
Ensimmäinen konkreettinen askel neulesuunnitteluun on mallitilkkujen neulominen. Aivan ensimmäiseksi langoista tulee sileitä tilkkuja. Näin saamme tuntuman lankoihin sekä tietysti pääsemme Johannan kanssa tarkistamaan, minkä kokoisilla puikoilla neuletiheys osuu yksiin.
Kuvassa ensimmäisenä neulottuna paksut langat päällimmäisestä pohjimmaiseen: Drops Alaska, Drops Big Wool, BCGarn Semilla Grosso sekä omasta lankalaatikosta yllärinä löytynyt Cascade 128. Seuraavaksi pääsen vähän omempaan puikkokokoon, sillä nyt lähtevät puikoille Dropsin Lima ja Karisma ja ehkä jossain vaiheessa Cascade 220.
Neulesuunnittelullisissa tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla kuitenkin ehkä jotain muuta neuleasiaa kuin puserokirjaa!
Kuvassa epämääräisessä kasassa siis lankoja sekä mainitulta BCGarnilta että Dropsilta. Lisäksi uhkailimme käydä Villavyyhdissä Cascaden kiilto silmissä. Mallitilkkulangat ovat satunnaisia värejä ja eriä, pyyntönä olemme lähnnä esittäneet, että mieluummin vaaleaa kuin tummaa. Dropsin paketissa meitä erityisesti huvitti se, että tällä kertaa lupasimme pyhästi toisillemme, että kirjaan ei tule ainoaakaan sinistä neuletta. Aika iso osa tuon nimenomaisen paketin mallitilkkulangoista oli kuitenkin sinisiä!
Palaveerasimme Johannan kanssa viime viikolla ja listasimme 15 erilaista yläosaohjetta, joita lähdemme nyt kirjaa varten työstämään. Kun käsikirjoituksen saa tekeille ja ohjeita aloitettua, näkee vähitellen onko saamassamme sivumäärässä tilaa vielä lisäohjeille.
Ensimmäinen konkreettinen askel neulesuunnitteluun on mallitilkkujen neulominen. Aivan ensimmäiseksi langoista tulee sileitä tilkkuja. Näin saamme tuntuman lankoihin sekä tietysti pääsemme Johannan kanssa tarkistamaan, minkä kokoisilla puikoilla neuletiheys osuu yksiin.
Kuvassa ensimmäisenä neulottuna paksut langat päällimmäisestä pohjimmaiseen: Drops Alaska, Drops Big Wool, BCGarn Semilla Grosso sekä omasta lankalaatikosta yllärinä löytynyt Cascade 128. Seuraavaksi pääsen vähän omempaan puikkokokoon, sillä nyt lähtevät puikoille Dropsin Lima ja Karisma ja ehkä jossain vaiheessa Cascade 220.
Neulesuunnittelullisissa tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla kuitenkin ehkä jotain muuta neuleasiaa kuin puserokirjaa!
maanantai 29. lokakuuta 2012
Lahjakasta
Elämänlangalla vietetään lahjakkaita päiviä, kun Joelin 6-vuotissyntymäpäiviä vietetään koko viikko. Aloitimme eilen, jolloin vuokrasimme naapurissa sijaitsevan Perkkaan asukaspuiston tilan ja kutsuimme koko valtaisan eskariryhmän juhlimaan. Lopulta meillä oli omat, lainattu ja eskarikaverit laskettuna 17 lasta ja kolme aikuista. Melkoinen sirkus siis!
Joelilla ei ole koskaan aikaisemmin ollut varsinaisia kaverisynttäreitä, joten sankari oli aivan otettu kaikesta huomiosta, synttärilaulusta ja tietysti lahjoista. Angry Birds -tavarat ovat suuressa suosiossa, mutta myös Legot pitävät pintansa. Kuvassa sankari rakentaa jonkinlaista Ninjago-alusta.
"Äiti mitä sä oikein kuvaat?" Harmillisesti kuvaamista seurannut facepalm -liike oli niin nopea, ettei kamera saanut sitä ikuistettua näissä talviajan valokuvausolosuhteissa. Kuvasta joka tapauksessa näkyy, että Joelistakin on kasvanut oikein reipas iso lapsi. Nea on ollut Elämänlangalla enemmän esillä kun on luonteeltaan monin tavoin sosiaalisempi, Joel on enemmänkin rauhallisen pidättyväinen.
Eskari-ikä on monin tavoin mielenkiintoista aikaa. Joel on mm. alkanut puhua eskarissa ruotsia, vaikka vielä kotona on jyrkän suomalaisen kielipolitiikan kannattaja. Lukutaito on kesän mittaan kehittynyt yksittäisten sanojen tapailusta lyhyiden lauseiden lukemiseen, ja kirjoittamista harjoitellaan. Kädentaitopuolella olen kiinnittänyt huomiota siihen, että aikaisemmin melko yksiväriset ja suttuiset värityskuvat ovat nykyään monivärisiä ja oikein taitavasti tehtyjä.
Lahjakasta on meno myös täällä aikuispuolella perhettä. Totesin männäviikolla, että hukun käännöskirjojen tekijäkappaleisiin. Ongelma ratkesi hyvin nopeasti, kun mainitsin asiasta Facebookissa. Juuri tänä iltana pääsin eroon aika isosta pinosta kirjoja ja sain vaihtariksi nuo yllä olevassa kuvassa näkyvät ihanat kasvivärjätyt villalangat. Koska ollaan jo näin pitkällä syksyssä eivät värit suostuneet toistumaan ihan täydellisesti, mutta kyllä tuosta osviittaa saa. Valitettavasti en osaa sanoa, millä mikäkin lanka on värjätty, mutta ihania he ovat kaikki!
Näissä tunnelmissa Elämänlangalla siis tällä viikolla. Ensi viikolla taas sitten lisää neuleasiaa!
Joelilla ei ole koskaan aikaisemmin ollut varsinaisia kaverisynttäreitä, joten sankari oli aivan otettu kaikesta huomiosta, synttärilaulusta ja tietysti lahjoista. Angry Birds -tavarat ovat suuressa suosiossa, mutta myös Legot pitävät pintansa. Kuvassa sankari rakentaa jonkinlaista Ninjago-alusta.
"Äiti mitä sä oikein kuvaat?" Harmillisesti kuvaamista seurannut facepalm -liike oli niin nopea, ettei kamera saanut sitä ikuistettua näissä talviajan valokuvausolosuhteissa. Kuvasta joka tapauksessa näkyy, että Joelistakin on kasvanut oikein reipas iso lapsi. Nea on ollut Elämänlangalla enemmän esillä kun on luonteeltaan monin tavoin sosiaalisempi, Joel on enemmänkin rauhallisen pidättyväinen.
Eskari-ikä on monin tavoin mielenkiintoista aikaa. Joel on mm. alkanut puhua eskarissa ruotsia, vaikka vielä kotona on jyrkän suomalaisen kielipolitiikan kannattaja. Lukutaito on kesän mittaan kehittynyt yksittäisten sanojen tapailusta lyhyiden lauseiden lukemiseen, ja kirjoittamista harjoitellaan. Kädentaitopuolella olen kiinnittänyt huomiota siihen, että aikaisemmin melko yksiväriset ja suttuiset värityskuvat ovat nykyään monivärisiä ja oikein taitavasti tehtyjä.
Lahjakasta on meno myös täällä aikuispuolella perhettä. Totesin männäviikolla, että hukun käännöskirjojen tekijäkappaleisiin. Ongelma ratkesi hyvin nopeasti, kun mainitsin asiasta Facebookissa. Juuri tänä iltana pääsin eroon aika isosta pinosta kirjoja ja sain vaihtariksi nuo yllä olevassa kuvassa näkyvät ihanat kasvivärjätyt villalangat. Koska ollaan jo näin pitkällä syksyssä eivät värit suostuneet toistumaan ihan täydellisesti, mutta kyllä tuosta osviittaa saa. Valitettavasti en osaa sanoa, millä mikäkin lanka on värjätty, mutta ihania he ovat kaikki!
Näissä tunnelmissa Elämänlangalla siis tällä viikolla. Ensi viikolla taas sitten lisää neuleasiaa!
maanantai 22. lokakuuta 2012
Täydellisen polvisukan metsästys
Olen kirjoittanut aiemminkin polvisukista. Ne ovat ihania ja olen neulonut niitä vaikka kuinka monta paria. Ongelma on vain se, että polvisukat eivät pysy minulla ylhäällä. Uudet polvarit ovat käyttökelpoiset noin puoli tuntia, sitten neule venyy sen verran, että sukat valahtavat nilkkoihin.
Nyt minulla on ollut uusimmat polvisukat testissä, ja noin kahden viikon käytön jälkeen olen toiveikas.
"Joel, ota kuva äidin sukista. Silleen, että sukat näkyy mutta ei tartte näkyä muuten äitiä."
"Miksi?"
Lopulta päädyin siihen, että kuvan laatu on ehkä kuitenkin parempi itse otetuilla taidekuvilla kuin Joelin käsivaralla. Nämä ovat siis aivan sileät peruspolvisukat: ribbissä 120 s, taka"saumassa" lisätty alkuun kaksi kertaa 2 s, sitten pohkeen paksuimmalla kohdalla aloin kaventaa joka 4. krs takasauman molemmin puolin, kunnes jäljellä oli sopivasti nilkan kieppeillä se 72 s, jolla normaalisti neulon nilkkasukkani vastaavan paksuisesta langasta. Ei mitään sen ihmeempiä kommervenkkejä.
Langan kestävyyttä hieman jännitän, tämä on nimittäin lahjaksi saatua silkki-kashmirsekoitesukkalankaa (Austermann Royal), ja minun isovarpaiden kynteni kalvavat järeämmätkin sukkalangat puhki melko pikaisesti. Erityisesti kun käytän villasukkia kengissä.
Mikä sitten on se salaisuus, joka tekee näistä polvisukista mahdollisesti ne täydelliset polvarit?
Vastaus on yksinkertainen: kuminauha. Tein ribbistä tavallista pidemmän ja neuloin keskelle nurjan kerroksen taitteeksi. Sisään ujutin pätkän kuminauhaa, josta vain ihan proosallisesti solmin päät yhteen. Jatkossa voisi harkita hifistelevänsä esimerkiksi 2 senttiä leveällä nauhalla, jonka päät ompelisi kauniistin koneella yhteen. Pidempään blogia seuranneet tosin muistavat ehkä, että minä ja ompelukone emme ole juurikaan puheväleissä. Eikä tuo kapea kuminauhakaan paina, kun älysin leikata tarpeeksi pitkät pätkät enkä sellaisia, että jalkojen verenkierto pysähtyy kun sukat ovat jalassa.
Näissä onnistumisen tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla! Ensi viikolla taas toivottavasti lisää neuleasiaa.
Nyt minulla on ollut uusimmat polvisukat testissä, ja noin kahden viikon käytön jälkeen olen toiveikas.
"Joel, ota kuva äidin sukista. Silleen, että sukat näkyy mutta ei tartte näkyä muuten äitiä."
"Miksi?"
Lopulta päädyin siihen, että kuvan laatu on ehkä kuitenkin parempi itse otetuilla taidekuvilla kuin Joelin käsivaralla. Nämä ovat siis aivan sileät peruspolvisukat: ribbissä 120 s, taka"saumassa" lisätty alkuun kaksi kertaa 2 s, sitten pohkeen paksuimmalla kohdalla aloin kaventaa joka 4. krs takasauman molemmin puolin, kunnes jäljellä oli sopivasti nilkan kieppeillä se 72 s, jolla normaalisti neulon nilkkasukkani vastaavan paksuisesta langasta. Ei mitään sen ihmeempiä kommervenkkejä.
Langan kestävyyttä hieman jännitän, tämä on nimittäin lahjaksi saatua silkki-kashmirsekoitesukkalankaa (Austermann Royal), ja minun isovarpaiden kynteni kalvavat järeämmätkin sukkalangat puhki melko pikaisesti. Erityisesti kun käytän villasukkia kengissä.
Mikä sitten on se salaisuus, joka tekee näistä polvisukista mahdollisesti ne täydelliset polvarit?
Vastaus on yksinkertainen: kuminauha. Tein ribbistä tavallista pidemmän ja neuloin keskelle nurjan kerroksen taitteeksi. Sisään ujutin pätkän kuminauhaa, josta vain ihan proosallisesti solmin päät yhteen. Jatkossa voisi harkita hifistelevänsä esimerkiksi 2 senttiä leveällä nauhalla, jonka päät ompelisi kauniistin koneella yhteen. Pidempään blogia seuranneet tosin muistavat ehkä, että minä ja ompelukone emme ole juurikaan puheväleissä. Eikä tuo kapea kuminauhakaan paina, kun älysin leikata tarpeeksi pitkät pätkät enkä sellaisia, että jalkojen verenkierto pysähtyy kun sukat ovat jalassa.
Näissä onnistumisen tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla! Ensi viikolla taas toivottavasti lisää neuleasiaa.
maanantai 15. lokakuuta 2012
Julkkarointia
Aloitan kiittämällä kaikkia viime viikon merkintää kommentoineita. Halusin jättää anonyymin kommentointimahdollisuuden auki, ja ilokseni keskustelu pysyi lähes täysin asiallisena. Monella oli myös omia kokemuksia jaettavana. Terveisiä siis lukijakunnan tynnyreille ja kukkakepeille, hukkapätkille ja hujopeille. Meitä ihmisiä valmistetaan monen kokoisina ja muotoisina, ja hyvä niin!
Tämä onkin hyvä aasinsilta neuleasiaan. Yksi syy siihen, että päädyin suunnittelemaan neuleita on juuri tuo ihmisten monimuotoisuus. Kaikille eivät samat mallit sovi. Sen huomasimme myös lauantaina kun vietimme Pipo on pääasia -kirjan julkkareita. Esimerkiksi pään ja kasvojen muoto ja hiusten pituus vaikuttivat kummasti, kun eri ihmiset kokeilivat näytteillä olleita kirjan mallipipoja. Myssy, joka on jonkun päässä hassun näköinen, istuu toisen päähän todella hyvin.
Julkkarit sujuivat todella hyvin, Villavyyhti oli täynnä väkeä ja Jennin (kuvassa vasemmassa reunassa kärpässienikuvioisessa hameessa) varaamat kirjat menivät kaupan omaa hyllykappaletta myöten. Kirjailijattaret (sohvalla Niina Hakkarainen, minä ja Hanna-Kaisa Hämäläinen, Hannan vieressä tuolilla Suvi Heikkilä) pääsivät signeeraamaan sen verran monta kappaletta, että laskut menivät sekaisin. Oli mahtavan hauskaa päästä tapaamaan niin vanhoja tuttuja kuin uusia tuttavuuksiakin.
Facebookissa kehotin ihmisiä ostamaan Jenniltä hyllyt tyhjiksi myös langasta. Ihan näin ei sentään käynyt, mutta siinä vaiheessa kun itse ehdin ostoksille asti, oli Cascade Heritage Silk Paints -hyllyssä enää yksi ainoa orpo vyyhtiparka. Pakkohan se oli poimia mukaan, varsinkin kun väri oli oikein ihana tummanvihreä. Siitä on jo syntymässä jonkinlainen päähine - pitihän minun päästä heti kokeilemaan samalla ostamiani HiyaHiyan puikkoja.
Ensi viikolla on siis mitä luultavimmin näyttää sellaistakin harvinaista herkkua kuin valmiita neuleita. Silloin taas uutta Elämänlankaa!
Tämä onkin hyvä aasinsilta neuleasiaan. Yksi syy siihen, että päädyin suunnittelemaan neuleita on juuri tuo ihmisten monimuotoisuus. Kaikille eivät samat mallit sovi. Sen huomasimme myös lauantaina kun vietimme Pipo on pääasia -kirjan julkkareita. Esimerkiksi pään ja kasvojen muoto ja hiusten pituus vaikuttivat kummasti, kun eri ihmiset kokeilivat näytteillä olleita kirjan mallipipoja. Myssy, joka on jonkun päässä hassun näköinen, istuu toisen päähän todella hyvin.
Julkkarit sujuivat todella hyvin, Villavyyhti oli täynnä väkeä ja Jennin (kuvassa vasemmassa reunassa kärpässienikuvioisessa hameessa) varaamat kirjat menivät kaupan omaa hyllykappaletta myöten. Kirjailijattaret (sohvalla Niina Hakkarainen, minä ja Hanna-Kaisa Hämäläinen, Hannan vieressä tuolilla Suvi Heikkilä) pääsivät signeeraamaan sen verran monta kappaletta, että laskut menivät sekaisin. Oli mahtavan hauskaa päästä tapaamaan niin vanhoja tuttuja kuin uusia tuttavuuksiakin.
Facebookissa kehotin ihmisiä ostamaan Jenniltä hyllyt tyhjiksi myös langasta. Ihan näin ei sentään käynyt, mutta siinä vaiheessa kun itse ehdin ostoksille asti, oli Cascade Heritage Silk Paints -hyllyssä enää yksi ainoa orpo vyyhtiparka. Pakkohan se oli poimia mukaan, varsinkin kun väri oli oikein ihana tummanvihreä. Siitä on jo syntymässä jonkinlainen päähine - pitihän minun päästä heti kokeilemaan samalla ostamiani HiyaHiyan puikkoja.
Ensi viikolla on siis mitä luultavimmin näyttää sellaistakin harvinaista herkkua kuin valmiita neuleita. Silloin taas uutta Elämänlankaa!
maanantai 8. lokakuuta 2012
Tynnyri
Tänään Elämänlangalla vaihteeksi jotain aivan muuta. Neuleasiaa kannattaa etsiä viimeisestä kappaleesta.
Olin lauantai-iltana yksityisjuhlissa ravintola Teatterin klubilla. Tulin seuralaisineni ulos yhdeksän maissa illalla, ei siis mitenkään keskellä yötä. Ilta oli ollut hauska ja vielä lähtiessä olin katsellut itseäni kokovartalopeilistä miettien että olenpa oikeastaan tänään aika hyvännäköinen.
Ravintolan ovella oli neljä miestä tupakalla. Ihan normaalin näköisiä kolkyt ja risat -suomalaismiehiä, joihin en kiinnittänyt mitään huomiota, ennen kuin ohi kulkiessamme kuului huuto: "Hei, tynnyrit!"
Ensimmäinen huuto meni kuin vesi hanhen selästä humalaisen ääliöintinä. Mies kuitenkin jatkoi. Toisen kerran, kolmannen. Kolmannella huudolla minun hermoni repesivät totaalisesti. Käännyin, kävin päälle ja kiljuin niin että varmasti kuului koko Esplanadin mitalta, että tietääkö se "vitun idiootti", pardon my french, miltä tuo tuntuu. Mies selätti valitettavasti Teatterin ovet, viisi metriä eteisaulaa ja toiset ovet joiden takana pääsi portsarin selän taakse piiloon ennen kuin ehdin ottaa kolmea askelta. Miehen kaverit nostivat käsiään pystyyn ja vakuuttivat viattomuuttaan, mutta kerroin heille silti muutaman aika huonosti valitun sanan naisena olon vaikeudesta, aika kovaan ääneen. Se, mitä olisin halunnut sanoa oli: "Onko teillä äitejä, siskoja, tyttöystäviä, vaimoja, tyttäriä? Haluatteko te, että kuka tahansa voi katsoa oikeudekseen kadulla huudella mitä vain henkilökohtaisuuksia heille?" Valitettavasti puheeni sisälsi enemmän voimasanoja ja vähemmän eriteltyjä ajatuksia.
Jälkeenpäin olisin myös voinut kertoa tuolle miehelle, että itkin koko matkan Helsingin keskustasta kotiin Leppävaaraan. Itkin illalla kotona. Heräsin itkien sunnuntaina. Aloin itkeä, kun piti lähteä kauppaan ihmisten ilmoille. Jätin menemättä yksille syntymäpäiville, koska pelkäsin, etten pysty kohtaamaan vieraita itkemättä. Itken tätä kirjoittaessani. Valitettavasti hänen iltansa ja viikonloppunsa ei luultavasti mennyt näin piloille.
Itse pyrin näkemään ihmiset ihmisinä, en "vain" miehinä tai naisina. Onnekseni elän niin tasa-arvoisessa maassa, että tämä on yleensä helppoa. Koulussa ja harrastuksissa, tuttujen kesken, ihmisten ulkonäköön puututaan tasaisesti sukupuolesta riippumatta. Minulla on kuitenkin tunne, että koulumaailman (ja armeijan) ulkopuolella ja sen jälkeen harvoille pojille ja miehille katsovat aivan ventovieraat ihmiset asiakseen huudella kaupungilla ja huomautella ulkonäöstä.
Tietysti henkilökohtainen otokseni on vinoutunut, kun olen itse elänyt vain naisena, mutta tuttujen (sekä miesten että naisten) puheet vahvistavat käsitystäni. Haluan vielä erikseen mainita tiedostavani, että miehissä on poikkeuksia jotka vahvistavat säännön. Väitän kuitenkin, että mies saa poiketa niistä abstrakteista ulkonäköihanteista, joita kukaan ei määrittele ja kiveen kirjoita mutta kaikki tuntuvat tietävän, enemmän kuin nainen, ennen kuin hän kohtaa vastaavaa joka viikko tai edes joka kuukausi.
En saa kiinni siitä ajatusmaailmasta, joka antaa oikeuden arvostella kovaan ääneen ja osoitellen aivan vieraan ihmisen ulkonäköä. Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, minä olen lihava. Erityisen paljon kommentteja saan kuulla leveästä perseestä - olen saanut siitä lähtien, kun varhaisessa teini-iässä kehitin lantion. Silloin minulla oli myös vytötärö ja olin noi puolta nykyistä kapeampi, jolloin se vihattu takapuoli entisestään korostui.
Hyvällä ystävälläni on epätavallisen isot rinnat. Hän saa vähintään viikottain niihin liittyviä kommentteja kosinnoista kauhisteluihin ja suoraan sormella osoitteluun ja epäuskoiseen nauruun asti. Teini-iässä paras ystäväni oli vartalotyypiltään hyvin hoikka, joka tuntui myös oikeuttavan huuteluun.
Liian pitkä, liian lyhyt, liian suuret tai pienet rinnat, liian lihava tai liian laiha. Liian iso nenä, liian pieni leuka. Nakkisormet tai hämähäkin jalat. Mikään virhe ei ole niin pieni, etteikö siihen voisi joku katsoa asiakseen puuttua keskellä katua.
Aina voi argumentoida, että ulkonäköön voi vaikuttaa. Tiettyyn rajaan saakka se on totta. Minä en kuitenkaan olisi niin vakuuttunut siitä, että se auttaa. Niin kauan, kun käsittämätön määrä ihmisiä pitää täysin oikeutettuna arvostella toisten ulkoista olemusta, ei mikään itsensä muokkaaminen auta. Vaikka mitä tekisi, huutelijat löytävät aina uuden yksityiskohdan jota pilkata.
Kyseenalaistan tuon itse otetun oikeutuksen käydä henkilökohtaisuuksiin. En tiedä riittääkö rohkeus enää kun kiukku laantuu, mutta tästä lähtien aion pyrkiä kohtaamaan nuo huutelijat silmästä silmään. Ehkä osaan seuraavan kerran rauhallisemmin kysyä, mistä syystä ihminen kuvittelee itselleen tuon oikeuden loukata ja nauraa päälle. Ehkä saan edes jonkun ääliön ajattelemaan.
***
Niille, jotka etsivät Elämänlangalta neuleasiaa kerrottakoon, että tuon yllä mainitun ison perseeni voi nähdä tämän viikon lauantaina 13.10. ihan luonnossa Villavyyhdissä, koska kaupan emo Jenni on luvannut meille tilan Pipo on pääasia -kirjan julkaisujuhlallisuuksia varten. Kaikki kirjan tekijät ovat siis paikalla ainakin välillä 14-16. Kirjaa voi ostaa Villavyyhdistä ja halutessaan voi sitten vielä hakea meiltä kirjoittajilta myös nimmarit. Jos ei ole käynyt aikaisemmin mainitussa lankakaupassa niin tutustuminen kannattaa ehdottomasti - viehättävä pikku putiikki, hyvä valikoima ja ihana henkilökunta!
Ensi viikolla Elämänlangalla palataan toivottavasti taas normaaliin neulelähetykseen.
Olin lauantai-iltana yksityisjuhlissa ravintola Teatterin klubilla. Tulin seuralaisineni ulos yhdeksän maissa illalla, ei siis mitenkään keskellä yötä. Ilta oli ollut hauska ja vielä lähtiessä olin katsellut itseäni kokovartalopeilistä miettien että olenpa oikeastaan tänään aika hyvännäköinen.
Ravintolan ovella oli neljä miestä tupakalla. Ihan normaalin näköisiä kolkyt ja risat -suomalaismiehiä, joihin en kiinnittänyt mitään huomiota, ennen kuin ohi kulkiessamme kuului huuto: "Hei, tynnyrit!"
Ensimmäinen huuto meni kuin vesi hanhen selästä humalaisen ääliöintinä. Mies kuitenkin jatkoi. Toisen kerran, kolmannen. Kolmannella huudolla minun hermoni repesivät totaalisesti. Käännyin, kävin päälle ja kiljuin niin että varmasti kuului koko Esplanadin mitalta, että tietääkö se "vitun idiootti", pardon my french, miltä tuo tuntuu. Mies selätti valitettavasti Teatterin ovet, viisi metriä eteisaulaa ja toiset ovet joiden takana pääsi portsarin selän taakse piiloon ennen kuin ehdin ottaa kolmea askelta. Miehen kaverit nostivat käsiään pystyyn ja vakuuttivat viattomuuttaan, mutta kerroin heille silti muutaman aika huonosti valitun sanan naisena olon vaikeudesta, aika kovaan ääneen. Se, mitä olisin halunnut sanoa oli: "Onko teillä äitejä, siskoja, tyttöystäviä, vaimoja, tyttäriä? Haluatteko te, että kuka tahansa voi katsoa oikeudekseen kadulla huudella mitä vain henkilökohtaisuuksia heille?" Valitettavasti puheeni sisälsi enemmän voimasanoja ja vähemmän eriteltyjä ajatuksia.
Jälkeenpäin olisin myös voinut kertoa tuolle miehelle, että itkin koko matkan Helsingin keskustasta kotiin Leppävaaraan. Itkin illalla kotona. Heräsin itkien sunnuntaina. Aloin itkeä, kun piti lähteä kauppaan ihmisten ilmoille. Jätin menemättä yksille syntymäpäiville, koska pelkäsin, etten pysty kohtaamaan vieraita itkemättä. Itken tätä kirjoittaessani. Valitettavasti hänen iltansa ja viikonloppunsa ei luultavasti mennyt näin piloille.
Itse pyrin näkemään ihmiset ihmisinä, en "vain" miehinä tai naisina. Onnekseni elän niin tasa-arvoisessa maassa, että tämä on yleensä helppoa. Koulussa ja harrastuksissa, tuttujen kesken, ihmisten ulkonäköön puututaan tasaisesti sukupuolesta riippumatta. Minulla on kuitenkin tunne, että koulumaailman (ja armeijan) ulkopuolella ja sen jälkeen harvoille pojille ja miehille katsovat aivan ventovieraat ihmiset asiakseen huudella kaupungilla ja huomautella ulkonäöstä.
Tietysti henkilökohtainen otokseni on vinoutunut, kun olen itse elänyt vain naisena, mutta tuttujen (sekä miesten että naisten) puheet vahvistavat käsitystäni. Haluan vielä erikseen mainita tiedostavani, että miehissä on poikkeuksia jotka vahvistavat säännön. Väitän kuitenkin, että mies saa poiketa niistä abstrakteista ulkonäköihanteista, joita kukaan ei määrittele ja kiveen kirjoita mutta kaikki tuntuvat tietävän, enemmän kuin nainen, ennen kuin hän kohtaa vastaavaa joka viikko tai edes joka kuukausi.
En saa kiinni siitä ajatusmaailmasta, joka antaa oikeuden arvostella kovaan ääneen ja osoitellen aivan vieraan ihmisen ulkonäköä. Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, minä olen lihava. Erityisen paljon kommentteja saan kuulla leveästä perseestä - olen saanut siitä lähtien, kun varhaisessa teini-iässä kehitin lantion. Silloin minulla oli myös vytötärö ja olin noi puolta nykyistä kapeampi, jolloin se vihattu takapuoli entisestään korostui.
Hyvällä ystävälläni on epätavallisen isot rinnat. Hän saa vähintään viikottain niihin liittyviä kommentteja kosinnoista kauhisteluihin ja suoraan sormella osoitteluun ja epäuskoiseen nauruun asti. Teini-iässä paras ystäväni oli vartalotyypiltään hyvin hoikka, joka tuntui myös oikeuttavan huuteluun.
Liian pitkä, liian lyhyt, liian suuret tai pienet rinnat, liian lihava tai liian laiha. Liian iso nenä, liian pieni leuka. Nakkisormet tai hämähäkin jalat. Mikään virhe ei ole niin pieni, etteikö siihen voisi joku katsoa asiakseen puuttua keskellä katua.
Aina voi argumentoida, että ulkonäköön voi vaikuttaa. Tiettyyn rajaan saakka se on totta. Minä en kuitenkaan olisi niin vakuuttunut siitä, että se auttaa. Niin kauan, kun käsittämätön määrä ihmisiä pitää täysin oikeutettuna arvostella toisten ulkoista olemusta, ei mikään itsensä muokkaaminen auta. Vaikka mitä tekisi, huutelijat löytävät aina uuden yksityiskohdan jota pilkata.
Kyseenalaistan tuon itse otetun oikeutuksen käydä henkilökohtaisuuksiin. En tiedä riittääkö rohkeus enää kun kiukku laantuu, mutta tästä lähtien aion pyrkiä kohtaamaan nuo huutelijat silmästä silmään. Ehkä osaan seuraavan kerran rauhallisemmin kysyä, mistä syystä ihminen kuvittelee itselleen tuon oikeuden loukata ja nauraa päälle. Ehkä saan edes jonkun ääliön ajattelemaan.
***
Niille, jotka etsivät Elämänlangalta neuleasiaa kerrottakoon, että tuon yllä mainitun ison perseeni voi nähdä tämän viikon lauantaina 13.10. ihan luonnossa Villavyyhdissä, koska kaupan emo Jenni on luvannut meille tilan Pipo on pääasia -kirjan julkaisujuhlallisuuksia varten. Kaikki kirjan tekijät ovat siis paikalla ainakin välillä 14-16. Kirjaa voi ostaa Villavyyhdistä ja halutessaan voi sitten vielä hakea meiltä kirjoittajilta myös nimmarit. Jos ei ole käynyt aikaisemmin mainitussa lankakaupassa niin tutustuminen kannattaa ehdottomasti - viehättävä pikku putiikki, hyvä valikoima ja ihana henkilökunta!
Ensi viikolla Elämänlangalla palataan toivottavasti taas normaaliin neulelähetykseen.
maanantai 1. lokakuuta 2012
Puserot puikoille!
Elämänlankaa ja Langankuluttaja productions proudly presents: seuraava kirjaprojekti. Kustannussopimus on allekirjoitettu, lankakarttoja tilattu ja eräs sponsori on yhdet langat jo lähettänytkin. Mikäli kaikki sujuu aikataulussa, markkinoille saatetaan päästä jouluksi 2013.
Uuden kirjan kanssa alku oli hankalaa. Saimme vanhalta kustantamoltamme väärää tietoa, että eivät enää olisi lainkaan kiinnostuneita meidän tyyppisestämme kirjallisuudesta, ja ehdimme jo muutaman kuukauden etsiä uutta kotia. Sitten uusi kustannuspäällikkö kutsui meidät palaveriin, ja lopputuloksena jatkamme siis edelleen Avain-kustantamon leivissä.
Seuraavan kirjan työnimi on Puserot puikoille. Luvassa on siis nimenomaan neulevaatteita: niitä mainittuja puseroita, mutta lisäksi meiltä on kovasti toivottu esimerkiksi slipareita ja neuletakkeja. Omana tavoitteenani suunnittelijana on nyt erityisesti, että kirjaan saataisiin mahdutettua mahdollisimman monenlaisia ohjeita, ei siis pelkästään ylhäältä alas tai alhaalta ylös neulottavia vaatteita. Samaten haluamme Johannan kanssa taas tarjota vaatteita monen kokoisille ihmisille, eli luvassa on taas suuria määriä sarjoitusmatematiikkaa.
Työskentelemme nyt ensimmäistä kertaa melko tiukalla sivurajoituksella, mikä tarkoittaa sitä, että ohjeideoista on pakko karsia vähän enemmän kuin aiemmin. Ehtona sopimukselle oli nimittäin, että pysymme tietyssä taittoarkkimäärässä - ja vaateohjeet vievät melko paljon enemmän tilaa kuin asusteet.
Erilaisia suunnitelmia on jo paljon vähintäänkin päässä ja osin myös paperilla. Lisäideat ovat kuitenkin tervetulleita. Mitä teidän mielestänne ehdottomasti pitäisi sisältyä Puserot puikoille -kirjaan?
Näissä kirjallisissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä kertaa. Ensi viikolla palataan vaihteeksi uunituoreen pipokirjan pariin!
Uuden kirjan kanssa alku oli hankalaa. Saimme vanhalta kustantamoltamme väärää tietoa, että eivät enää olisi lainkaan kiinnostuneita meidän tyyppisestämme kirjallisuudesta, ja ehdimme jo muutaman kuukauden etsiä uutta kotia. Sitten uusi kustannuspäällikkö kutsui meidät palaveriin, ja lopputuloksena jatkamme siis edelleen Avain-kustantamon leivissä.
Seuraavan kirjan työnimi on Puserot puikoille. Luvassa on siis nimenomaan neulevaatteita: niitä mainittuja puseroita, mutta lisäksi meiltä on kovasti toivottu esimerkiksi slipareita ja neuletakkeja. Omana tavoitteenani suunnittelijana on nyt erityisesti, että kirjaan saataisiin mahdutettua mahdollisimman monenlaisia ohjeita, ei siis pelkästään ylhäältä alas tai alhaalta ylös neulottavia vaatteita. Samaten haluamme Johannan kanssa taas tarjota vaatteita monen kokoisille ihmisille, eli luvassa on taas suuria määriä sarjoitusmatematiikkaa.
Työskentelemme nyt ensimmäistä kertaa melko tiukalla sivurajoituksella, mikä tarkoittaa sitä, että ohjeideoista on pakko karsia vähän enemmän kuin aiemmin. Ehtona sopimukselle oli nimittäin, että pysymme tietyssä taittoarkkimäärässä - ja vaateohjeet vievät melko paljon enemmän tilaa kuin asusteet.
Erilaisia suunnitelmia on jo paljon vähintäänkin päässä ja osin myös paperilla. Lisäideat ovat kuitenkin tervetulleita. Mitä teidän mielestänne ehdottomasti pitäisi sisältyä Puserot puikoille -kirjaan?
Näissä kirjallisissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä kertaa. Ensi viikolla palataan vaihteeksi uunituoreen pipokirjan pariin!
maanantai 24. syyskuuta 2012
Hän on täällä tänään!
...nimittäin uusi kirjani Pipo on pääasia. Tämä on yhteistyökirja, jonka muut tekijät ovat Hanna, Niina ja Suvi. Ihanat kuvat otti Krista, jonka blogiosoitetta en juuri nyt saa päähäni. Kustantamo oli tällä kertaa Minerva, jolle olen aiemmin tehnyt kirjakäännöksiä ruotsista ja englannista, mutta tämä oli ensimmäinen alkuperäisteos-yhteistyö.
Minun käsialaani kirjassa ovat kaksi alkuperäisohjetta, kolme ohjetta, jotka minulla on aiemmin jo ollut Ravelryssä myynnissä englanniksi sekä suurin osa yleisteksteistä. Minulla on siis sormeni pelissä esimerkiksi esipuheessa ja tekniikkaohjeissa.
Olen erityisen iloinen Fölis -ohjeesta. Neulon hyvin harvoin kirjoneuletta ja suunnittelen kirjoneuleita vielä harvemmin. Tämä on sellainen kohta, jossa minun neuletaitoni rajat tulevat vastaan. On siis oikein piristävää saada vähän niitä omia rajoja venytettyä!
Tämän ohjeen lähtökohta oli itseasiassa kuviota reunustava mustavalkoinen kalanruotoraita, jonka näin ensin mielessäni ennen kuin tiesin myssystä mitään muuta. Punainen lehtikuvio on myös omaa tuotosta - piirrustelin lehtiä ja oksia, kunnes sain aikaiseksi silmää miellyttävän kuvion, joka näissä väreissä toisaalta näyttää ihan perinnekirjoneuleelta, mutta toisaalta ei ole lainkaan sellainen geometrinen ja symmetrinen kuin perinteiset kuviot yleensä ovat.
Tästä voi muuten myös päätellä, että viime viikolla kommenteissa esitetty arvaus seuraavan kirjan kirjoneuleteemasta ei ihan osunut. Leikillään olemme kyllä puhuneet myös Kirjoneuleet kutimille -kirjasta, mutta toistaiseksi suunnittelija ei vielä uskalla väittää osaavansa. Pidetään siis toistaiseksi vielä hullua jännityksessä, ja sanotaan, että lisätietoja ehkä ensi viikolla. Silloin siis uutta Elämänlankaa!
Minun käsialaani kirjassa ovat kaksi alkuperäisohjetta, kolme ohjetta, jotka minulla on aiemmin jo ollut Ravelryssä myynnissä englanniksi sekä suurin osa yleisteksteistä. Minulla on siis sormeni pelissä esimerkiksi esipuheessa ja tekniikkaohjeissa.
Olen erityisen iloinen Fölis -ohjeesta. Neulon hyvin harvoin kirjoneuletta ja suunnittelen kirjoneuleita vielä harvemmin. Tämä on sellainen kohta, jossa minun neuletaitoni rajat tulevat vastaan. On siis oikein piristävää saada vähän niitä omia rajoja venytettyä!
Tämän ohjeen lähtökohta oli itseasiassa kuviota reunustava mustavalkoinen kalanruotoraita, jonka näin ensin mielessäni ennen kuin tiesin myssystä mitään muuta. Punainen lehtikuvio on myös omaa tuotosta - piirrustelin lehtiä ja oksia, kunnes sain aikaiseksi silmää miellyttävän kuvion, joka näissä väreissä toisaalta näyttää ihan perinnekirjoneuleelta, mutta toisaalta ei ole lainkaan sellainen geometrinen ja symmetrinen kuin perinteiset kuviot yleensä ovat.
Tästä voi muuten myös päätellä, että viime viikolla kommenteissa esitetty arvaus seuraavan kirjan kirjoneuleteemasta ei ihan osunut. Leikillään olemme kyllä puhuneet myös Kirjoneuleet kutimille -kirjasta, mutta toistaiseksi suunnittelija ei vielä uskalla väittää osaavansa. Pidetään siis toistaiseksi vielä hullua jännityksessä, ja sanotaan, että lisätietoja ehkä ensi viikolla. Silloin siis uutta Elämänlankaa!
maanantai 17. syyskuuta 2012
Sormia
Tämän syksyn neuleiden jälkeen tekisi mieli sanoa, että en koskaan enää neulo sormikkaita. Kolmannet lasten sormikkaat putkeen valmistuivat viikolla, ja nyt pienet sormet ja massiiviset määrät langanpäitä alkavat riittää.
Muuta neulottavaa on kyllä tuloillaan. Pipo on pääasia ilmestyy toivottavasti kauppoihin lähiaikoina. Vaikka kuvittelisi, ettei enää tekisi mieli neuloa päähineitäkään, niin näin syksystä hatuttaa. Sain muutama kuukausi sitten tuliaisiksi BC Garnin Sarah Tweediä, ja nyt sormia kutkuttelee taas jonkinlainen myssy tai baskeri. Suorastaan saattaisi huvittaa kirjoittaa ihan neuleohje, mutta välillä kyllä tuntuu siltä, että toistan itseäni pahasti noiden päähineiden suhteen. Harmillisesti nyt vain on sellainen tilanne, että baskerit ovat kivoja ja sopivat minulle, kun taas tiukemmat myssyt eivät.
Neuleohjeiden kirjoittamista on kyllä luvassa tulevaisuudessakin. Tiedän, että sanoin uusimman kirjaprojektin kohdalla, että en koskaan enää tee neulekirjoja. Tämä ei kuitenkaan estänyt käymästä keskusteluja kustantamojen kanssa, ja lopputuloksena minä ja Langankuluttaja palaamme takaisin BTJ:n helmoihin tekemään jatkoa puikoille -sarjaan. Tästä jatkossa lisää.
Tällä erää jätän kuitenkin niin sanotusti hullut jännitykseen siitä, mitä on tuloillaan. Arvauksia saa toki esittää seuraavasta teemasta! Näihin tunnelmiin Elämänlangalla jäädään tällä viikolla. Ensi viikolla sitten uutta Elämänlankaa.
maanantai 10. syyskuuta 2012
Kuumeista menoa
Tauti on vakavampaa sorttia, jos lapsi saa luvan pelata Angry Birdsiä minun tietokoneellani, mutta toteaa parin kentän jälkeen, että ei jaksa kun sattuu. Sen sijaan lapsen syliin pääsi uusi suosikki, pieni Angry Birds -pehmolelu, ja nyt on aamutorkkujen aika.
Oikean kuumeen lisäksi ohjelmassa on ollut kuumeista langanpäiden päättelyä. Toiset tilauksessa olleet lasten sormikkaat ovat olleet valmiina jo jonkin aikaa. Langanpäiden määrä oli vain niin lannistava, että käsineet käivät päiväkausiksi sohvankulmalle odottamaan. Eilen illalla sain sitten viimein otettua itseäni niskasta kiinni. NFL:n jenkkifudiskausi alkoi, joten sen kunniaksi söimme pienellä porukalla liikaa texmexiä ja istuimme sitten yötä myöten katsomassa yhtä avausmatseista. Myös langanpäiden päättely on seurassa hauskempaa!
Sormikkaille tekivät seuraa vaaleanvihreät sukat, jotka ovat jo varmaan pari kuukautta olleet neljän langanpään päättelyä vaille valmiit. Näiden suhteen oli jo aikakin ryhdistäytyä, sillä paljasjalkakausi alkaa olla ohi, mutta parillisten sukkien metsästys minun vaatekaapistani vaikuttaa aika tuhoon tuomitulta yritykseltä.
Eilen päättelin vihdoin ja viimein langanpäät myös monta kuukautta kaapissa hävenneestä Huldan takista. Kun suuritöinen neule osoittautui sinänsä kyllä oikein hyväksi, mutta vain minulle täysin väärän malliseksi, en jaksanut vaivautua. Neuleelle löytyi kuitenkin paremman mallinen käyttäjä, joten nyt on takistakin langanpäät pistelty piiloon. Nyt myös tiedän vähän paremmin, miten minun kannattaisi muotoilla tuontapainen neule itselleni. Voi siis olla, että pääsen taas jossain vaiheessa neulesuunnittelemaan.
Jotta totuus ei unohtuisi, jatketaan Elämänlangalla myös uusien langanpäiden tuottamista. Työn alla kolmannet pienet sormikkaat, tällä kertaa Joelille. Hetken aikaa kesti jäljittää, mitä lankaa tämä on. Kyseessä on Östergötlands Ullspinnerin 100 % villalanka Visjö, jota aikoinaan sain Tinttamarellista. Neuloin siitä Ullaan kaulurin ja kaulaliinan miehelle. Langan loppu oli aivan hirveässä solmussa, mutta Zeska otti epämääräisen mytyn selvitettäväkseen. Kesällä Ropeconissa sainkin sitten suoraan käteen toimitettuna kauniin pyöreän kerän. Kerästä riittää Joelille sormikkaiden lisäksi myös villasukkiin, vaikka superwash-käsittelemättömässä villalangassa onkin riskinsä.
Tällaisissa melkoi aikaansaavissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla toivottavasti terveitä lapsia ja ehkä jotain aivan muuta neulerintamaltakin.
maanantai 3. syyskuuta 2012
Voihan langanpää
Olipa kerran pieni kiltti keiju, Lankakeiju nimeltään.
Se innoissansa päättelee langanpäitä aamusta yöhön pimeään.
Se on niin pieni että neulojat ei pysty sitä näkemään,
mutta silti se niiden neulenurkkaan tulee kyläilemään.
Jos Lankakeiju tule ei iltaisin, pääse neuloja ei nukkumaan.
Hän kääntelee käsissään neuletöitä ja neula pistää sormeaan.
Lanka se osu ei neulansilmään eikä sauma pysy piilossa.
Lapset saa lukea iltasatunsa omassa rauhassa.
Kyllä kylässä sais käydä Lankakeiju kun on päättelypäivä.
Onhan se kiva että neulojilla on oma näppäräsorminen keiju.
Mutta mikset tule koskaan meille lankakeiju? Tulisit ees kerran viikossa!
Kun sä pistät kaikki langat järjestykseen.
Langanpäät ei lopu neulojilta, ja päätellessä kuluu koko pitkä ilta.
Kun aamulla täytyis töihin lähteä niin neulojaa kiukuttaa.
Koska Lankakeiju viipyi ja neuletta ei pääse päälle laittamaan.
Lankakeijun takia lasten varpaita saappaissa paleltaa,
sillä villasukka oottaa päättelijäänsä sohvan reunalla.
Kyllä kylässä sais käydä Lankakeiju kun on päättelypäivä.
Onhan se kiva että neulojilla on oma näppäräsorminen keiju.
Mutta mikset tule koskaan meille lankakeiju? Tulisit ees kerran viikossa!
Kun sä pistät kaikki langat järjestykseen.
Langanpäät ei lopu neulojilta, ja päätellessä kuluu koko pitkä ilta.
Se innoissansa päättelee langanpäitä aamusta yöhön pimeään.
Se on niin pieni että neulojat ei pysty sitä näkemään,
mutta silti se niiden neulenurkkaan tulee kyläilemään.
Jos Lankakeiju tule ei iltaisin, pääse neuloja ei nukkumaan.
Hän kääntelee käsissään neuletöitä ja neula pistää sormeaan.
Lanka se osu ei neulansilmään eikä sauma pysy piilossa.
Lapset saa lukea iltasatunsa omassa rauhassa.
Kyllä kylässä sais käydä Lankakeiju kun on päättelypäivä.
Onhan se kiva että neulojilla on oma näppäräsorminen keiju.
Mutta mikset tule koskaan meille lankakeiju? Tulisit ees kerran viikossa!
Kun sä pistät kaikki langat järjestykseen.
Langanpäät ei lopu neulojilta, ja päätellessä kuluu koko pitkä ilta.
Kun aamulla täytyis töihin lähteä niin neulojaa kiukuttaa.
Koska Lankakeiju viipyi ja neuletta ei pääse päälle laittamaan.
Lankakeijun takia lasten varpaita saappaissa paleltaa,
sillä villasukka oottaa päättelijäänsä sohvan reunalla.
Kyllä kylässä sais käydä Lankakeiju kun on päättelypäivä.
Onhan se kiva että neulojilla on oma näppäräsorminen keiju.
Mutta mikset tule koskaan meille lankakeiju? Tulisit ees kerran viikossa!
Kun sä pistät kaikki langat järjestykseen.
Langanpäät ei lopu neulojilta, ja päätellessä kuluu koko pitkä ilta.
maanantai 27. elokuuta 2012
Luova tauko
Elämänlangalla on tänään ollut hiljaista, sillä viime viikko meni erittäin tiiviisti tulevan Pipo on pääasia -kirjan viimeistelyssä muiden tekijöiden sekä oikolukijan kanssa. Tänään kirja meni kustantajalle ja toivottavasti myös painoon.
Kuten neuleissa, myös kirjaa tehdessä siisti viimeistely vaatii aika paljon työtä. Tekemistä on paljon, mutta koko ajan tietää myös, että mitä huolellisemmin viimeistelyn hoitaa sen parempi lopputulos on. Valitettavasti viimeistely ja viilaaminen ei ole vahvimpia puoliani, joten olen ollut viikon verran stressaantunut ja väsyneen känkkäinen. Aiemmista projekteista tuttu "en koskaan enää tee neulekirjaa!" -tunne hiipi jälleen kimppuun, mutta onneksi näin kolmannella kierroksella sitä osaa jo odottaa.
Nyt on aika vähän hellittää. Olen viettänyt tämän päivän ensin tavallisissa töissäni - vain pari tuntia aamusta, sitten lähinnä nukkuen ja nyt iltapäivästä lasten kanssa. Olen neulonut sormikasta ja katsellut, kuinka reipas koululainen tekee matikanläksyjä.
Lupasin itselleni, että parina seuraavana päivänä voin pitää vapaata kaikenlaisesta neulesuunnitteluun liittyvästä. Katsotaan kuinka pitkään osaan ottaa rennosti. Onneksi nyt kun käsikirjoitus on valmis, kustantajalla ja kirjapainossa ei voi enää tehdä muuta kuin odottaa julkaisua. Minervan kustannuspäällikkö sanoi, että kustantamolla on tekeillä mainoskampanja viikolla 39, eli noin kuukauden kuluttua tulee sitten toivotavasti valmis kirjalapsi ihailtavaksi!
Näissä välivaiheen tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla ehkä vähän pirteämpänä?
Kuten neuleissa, myös kirjaa tehdessä siisti viimeistely vaatii aika paljon työtä. Tekemistä on paljon, mutta koko ajan tietää myös, että mitä huolellisemmin viimeistelyn hoitaa sen parempi lopputulos on. Valitettavasti viimeistely ja viilaaminen ei ole vahvimpia puoliani, joten olen ollut viikon verran stressaantunut ja väsyneen känkkäinen. Aiemmista projekteista tuttu "en koskaan enää tee neulekirjaa!" -tunne hiipi jälleen kimppuun, mutta onneksi näin kolmannella kierroksella sitä osaa jo odottaa.
Nyt on aika vähän hellittää. Olen viettänyt tämän päivän ensin tavallisissa töissäni - vain pari tuntia aamusta, sitten lähinnä nukkuen ja nyt iltapäivästä lasten kanssa. Olen neulonut sormikasta ja katsellut, kuinka reipas koululainen tekee matikanläksyjä.
Lupasin itselleni, että parina seuraavana päivänä voin pitää vapaata kaikenlaisesta neulesuunnitteluun liittyvästä. Katsotaan kuinka pitkään osaan ottaa rennosti. Onneksi nyt kun käsikirjoitus on valmis, kustantajalla ja kirjapainossa ei voi enää tehdä muuta kuin odottaa julkaisua. Minervan kustannuspäällikkö sanoi, että kustantamolla on tekeillä mainoskampanja viikolla 39, eli noin kuukauden kuluttua tulee sitten toivotavasti valmis kirjalapsi ihailtavaksi!
Näissä välivaiheen tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla ehkä vähän pirteämpänä?
maanantai 20. elokuuta 2012
Oranssia ja vihreää
Elämänlangalla ollaan värien suhteen siirtymässä jo syksyisiin tunnelmiin.
Nean oranssit käsineet valmistuivat ja ovat lämpimistä säistä huolimatta jo käytössä. Ne kuulemma vaan ovat niin kivat. Nyt jaloissa sitten pyöriikin kaksi pikkupoikaa, oma ja lainattu, kollektiiviselta nimeltään "viisivuotiaat", jotka molemmat jatkuvasti kyselevät joko heidän sormikkaansa ovat valmiit. Syksyn mittaan pitää myös vähitellen asennoitua puhumaan "kuusivuotiaista", sillä molemmat pikkupojat ovat aloittaneet eskarin ja täyttävät vähitellen vuosiakin. Joel tosin vasta marraskuussa - mutta mehän kaikki tiedämme, että muutama kuukausi kuluu hetkessä.
Pirteän oranssia on myös itsensä maisterin asusteissa. Minulla oli aikaisemmin ruskeanharmaaksi kauhtunut entinen musta Marimekko-olkalaukku. Viime viikolla huomasin, että vuosien päivittäinen käyttö on vienyt veronsa ja kangas on vain kertakaikkiaan kulunut puhki parista kohdasta. Onneksi tämä havainto osui yksiin palkkapäivän kanssa, joten marssin Sellon Marimekko-liikkeeseen.
Olin varovasti ajatellut, että ehkä voisin uskaltautua vaihtamaan mustan vaikkapa tummanvihreään. Kaupassa kuitenkin oli näyttävästi esillä syksyn kausivärinä ihana oranssi, joka vielä sointui päällä oleviin vihreisiin vaatteisiin niin kauniisti että pakkohan laukku oli mukaan poimia.
Vihreä on edustettuna sekä neuleissa että neulepussissa. Löysin yhden neulekassin pohjalta keskeneräisen vihreän sukkaparin, jota olen nyt reippaasti neulonut eteenpäin. Vielä ei varpaita palele, mutta kohta sekin aika koittaa. Uusia villasukkia tarvitsee aina!
Neulepussi on puolestaan vihreä löytö Vuosaaren Siwasta: siellä oli hedelmämuovipussien rinnalla tarjolla Punaisen ristin harsokangaspusseja. Kestohedelmäpussi maksoi pari euroa ja on juuri sopivan kokoinen paitsi omenakilolle myös esimerkiksi sukkaneuleelle.
Näissä värikkäissä tunnelmissa siis Elämänlangalla kohti syksyä! Ensi viikolla mahdollisesti lisää sormikkaita, tai sitten jotain aivan muuta.
Nean oranssit käsineet valmistuivat ja ovat lämpimistä säistä huolimatta jo käytössä. Ne kuulemma vaan ovat niin kivat. Nyt jaloissa sitten pyöriikin kaksi pikkupoikaa, oma ja lainattu, kollektiiviselta nimeltään "viisivuotiaat", jotka molemmat jatkuvasti kyselevät joko heidän sormikkaansa ovat valmiit. Syksyn mittaan pitää myös vähitellen asennoitua puhumaan "kuusivuotiaista", sillä molemmat pikkupojat ovat aloittaneet eskarin ja täyttävät vähitellen vuosiakin. Joel tosin vasta marraskuussa - mutta mehän kaikki tiedämme, että muutama kuukausi kuluu hetkessä.
Pirteän oranssia on myös itsensä maisterin asusteissa. Minulla oli aikaisemmin ruskeanharmaaksi kauhtunut entinen musta Marimekko-olkalaukku. Viime viikolla huomasin, että vuosien päivittäinen käyttö on vienyt veronsa ja kangas on vain kertakaikkiaan kulunut puhki parista kohdasta. Onneksi tämä havainto osui yksiin palkkapäivän kanssa, joten marssin Sellon Marimekko-liikkeeseen.
Olin varovasti ajatellut, että ehkä voisin uskaltautua vaihtamaan mustan vaikkapa tummanvihreään. Kaupassa kuitenkin oli näyttävästi esillä syksyn kausivärinä ihana oranssi, joka vielä sointui päällä oleviin vihreisiin vaatteisiin niin kauniisti että pakkohan laukku oli mukaan poimia.
Vihreä on edustettuna sekä neuleissa että neulepussissa. Löysin yhden neulekassin pohjalta keskeneräisen vihreän sukkaparin, jota olen nyt reippaasti neulonut eteenpäin. Vielä ei varpaita palele, mutta kohta sekin aika koittaa. Uusia villasukkia tarvitsee aina!
Neulepussi on puolestaan vihreä löytö Vuosaaren Siwasta: siellä oli hedelmämuovipussien rinnalla tarjolla Punaisen ristin harsokangaspusseja. Kestohedelmäpussi maksoi pari euroa ja on juuri sopivan kokoinen paitsi omenakilolle myös esimerkiksi sukkaneuleelle.
Näissä värikkäissä tunnelmissa siis Elämänlangalla kohti syksyä! Ensi viikolla mahdollisesti lisää sormikkaita, tai sitten jotain aivan muuta.
maanantai 13. elokuuta 2012
Sormiharjoitus
Elämänlangalla on suhtauduttu viileään kesään vaihtelevasti. Itse olen nauttinut täysin rinnoin siitä, että ei ole kuuma: pidän kesästä ja siitä, että on valoisaa, mutta helteellä olo on kovin tukala. Loppuperhe ei niin välitä alle kahdenkymmenen asteen lämpötiloista. Nea alkoi jo heinäkuun lopulla valitella, että on kylmä. Erityisesti sormet kuulemma palelevat kovasti.
Ratkaisuksi neiti keksi itse tilausneuleen: äkkiäkös äiti neuloo pienet sormikkaat.
Ensimmäinen sormikas syntyi nopeasti. Toinen ei sitten olekaan edistynyt. Tässä on nimittäin useita pieniä ongelmia. Tarkemmin sanottuna viisi pientä ongelmaa. Onko noilla lapsilla pakko olla noin paljon sormia?
Sormet ovat pieniä nysverrettäviä. Sitä paitsi ne ovat aina toisessa käsineessä lyhyemmät kuin ensimmäisessä, vaikka kuinka tekisi kerroksen kiellon päälle ennen kuin aloittaa kavennukset. Lisäksi jokainen sormi tekee pari langanpäätä lisää pääteltäväksi. Jostain syystä en koskaan onnistu päättelemään sormikkaiden lankoja niin, etteivätkö päät alkaisi jossain vaiheessa tunkea neuloksen läpi oikealle puolelle kun sormikkaat ovat käytössä.
Sormikkaat aiheuttavat lisäksi neulekateutta. Lapselle numero kaksi pitäisi kuulemma neuloa tummansiniset sormikkaat ja lisäksi lainalapsi tahtoisi sellaiset, joissa on vihreää ja oranssia. Arvatkaa paljonko langanpäitä tulee, jos tekee raidalliset sormikkaat? Taidan ruveta kapinalliseksi ja neuloa seuraavaksi sukat.
Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla sitten uusia kujeita, mikäli en takerru langanpäihin.
Ratkaisuksi neiti keksi itse tilausneuleen: äkkiäkös äiti neuloo pienet sormikkaat.
Ensimmäinen sormikas syntyi nopeasti. Toinen ei sitten olekaan edistynyt. Tässä on nimittäin useita pieniä ongelmia. Tarkemmin sanottuna viisi pientä ongelmaa. Onko noilla lapsilla pakko olla noin paljon sormia?
Sormet ovat pieniä nysverrettäviä. Sitä paitsi ne ovat aina toisessa käsineessä lyhyemmät kuin ensimmäisessä, vaikka kuinka tekisi kerroksen kiellon päälle ennen kuin aloittaa kavennukset. Lisäksi jokainen sormi tekee pari langanpäätä lisää pääteltäväksi. Jostain syystä en koskaan onnistu päättelemään sormikkaiden lankoja niin, etteivätkö päät alkaisi jossain vaiheessa tunkea neuloksen läpi oikealle puolelle kun sormikkaat ovat käytössä.
Sormikkaat aiheuttavat lisäksi neulekateutta. Lapselle numero kaksi pitäisi kuulemma neuloa tummansiniset sormikkaat ja lisäksi lainalapsi tahtoisi sellaiset, joissa on vihreää ja oranssia. Arvatkaa paljonko langanpäitä tulee, jos tekee raidalliset sormikkaat? Taidan ruveta kapinalliseksi ja neuloa seuraavaksi sukat.
Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla sitten uusia kujeita, mikäli en takerru langanpäihin.
maanantai 6. elokuuta 2012
Uutta ja ihanaa
Tunika, jota Elämänlangalla on puurrettu juhannuksesta lähtien valmistui viimein. Se on sopiva! Se on ihana! Se on mukava!
Lankana tässä siis Villavyyhdistä ostettu Geilskin ohut villa-puuvillasekoite. Suosittelen, lanka on todella miellyttävän tuntuista päällä ihan näin paljasta ihoakin vasten. Lisäksi se on todella riittoisaa! Tunikaan kului noin 7,5 kerää. Pitkät hihat olisivat tietenkin lisänneet kulutusta mutta vain kerällä tai parilla.
Yleiskuvassa etuhelma näyttää hieman nousevan. Tämä johtuu ihan puhtaasti yllättävästä siveyskohtauksesta. Minulla sattui olemaan päällä rintaliivit, joiden kaaret nousevat sen verran korkealle, että etumuksen pikku rusetti olisi pistänyt esiin kaula-aukosta jos olisin vetänyt puseron aivan niin alas kuin olisi tarkoitus. Todettakoon nyt, että minua ei vähimmässäkään määrin haittaa jos rintaliivit pilkottavat pitsin rei'istä, mutta on ehkä tyylikkäämpää jos liivien reunat kuitenkin pysyvät paidan alla.
Kaulus lähikuvassa. Tämä oli koko työn vaivalloisin osuus. Kaiken kaikkiaan taisin neuloa kauluksen neljä tai viisi kertaa, ennen kuin olin tyytyväinen. Loppujen lopuksi päädyin neulomaan niskasta alkaen ja sivuille leventäen oikealla puolella nurin. Sitten kun taitteen käänsi paikoilleen, pintaneule jatkuu koko ajan oikeana. Päättelyn olisi voinut tehdä vähän kireämmin, tai jos olisi ollut oikein reipas niin olisi tehnyt kerroksen 1 o, 1 n -ribbiä ja italialaisen päättelyn. Siinä suurin piirtein viidennellä kierroksella kauluksen neulomista reippaus ei kuitenkaan enää ollut kovin suuresti läsnä.
Detaljikuva niskasta. Harsin kauluksen käänteen paikoilleen, koska totesin että haluan sen pysyvän juuri tuossa. Tunnetusti jos neuleen vain kääntää ja sanoo että pysy noin, niin tuloksena on armotonta hapsotusta ja törrötystä juuri sellaisiin suuntiin kuin ei olisi tarkoitus.
Työssä ei muuten paljon muuta ommeltavaa ollutkaan kuin nuo taitteet kauluksessa, helmassa ja hihansuissa. Pusero on neulottu yhtenä kappaleena helmasta ylös. Ompelin olalta muutamat silmukat ja sitten kaulus onkin taas neulottu suoraan kiinni työhön. Ainoastaan kauluksen alareunat piti ommella paikoilleen taitteen lisäksi. Hihat tein niin että poimin kädentieltä sopivan tuntuisen määrän silmukoita ja neuloin pyöriön lyhennetyillä kerroksilla hihasta ja hatusta -metodilla. Hihoihin tuli näemmä pienet puhvit, mutta se on oikeastaan aika sievää.
Kaiken kaikkiaan erinomaisen onnistunut neuleprojekti. Nyt Elämänlangalla palaillaan varmaankin seuraavaksi herttaisten, pienten ja yksinkertaisten neuleiden pariin. Niistä enemmän ensi viikolla!
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Kerran vuodessa
Elämänlangalla on ollut hyvin kiireinen viikko, kun kaksi tärkeää tapahtumaa sattuivat lähipäiville. Viime viikon keskiviikkona juhlittiin Nean 8-vuotissynttäreitä ja viikonloppuna puolestaan oli Ropecon.
Synttärijuhlinnan järjestäminen oli äidille selvästi stressaavampaa kuin lapselle. Ei järjestelyjen takia - pidimme ihan matalan profiilin juhlat kotona kaupasta suurin piirtein valmiina ostetuilla tarjoiluilla - vaan siksi, että kaikki luokkakaverit ovat heinäkuussa matkoilla tai mökillä. Nean luokalla on esikoulun alusta alkaen ollut tapana, että koko luokka kutsutaan synttäreille. Se tietysti on järjestelyjen kannalta vähän isompi projekti, mutta toisaalta suhteellisen pienen luokan erittäin hyväksi muodostunutta ryhmähenkeä tukee mielellään myös koulun ulkopuolella.
Kun vanhemmat toistensa perään ilmoittivat, että se-ja-se ei pääse, alkoi pelottaa, ettei juhliin tule ketään. Kaikeksi onneksi kaksi luokan tytöistä ilmoitti tulevansa. Lisäksi onnellisena sattumana Nean parin vuoden takainen paras ystävä muutti juuri juhlapäivänä takaisin naapuritaloon. Vanhemmat luovuttivat oikein mielellään tytön pikkusiskoineen meille pariksi tunniksi synttärijuhlimaan pois muuton jaloista. Loppujen lopuksi lapsia kertyi sitten omat, lainatut, pikkusisarukset ja muut mukaanluettuna kahdeksan, ja lisäksi mummu ja mofa ilahduttivat tulemalla mukaan lastenkutsuille.
Kun syntymäpäivistä oli vedetty päivän verran henkeä, alkoikin sitten Ropecon. Tuttuun tapaan kanniskelin mukanani neulepussia. Con-seuralaiseni protestoi melko pian nuhjuista ja pitkään käytettyä Lindexin muovipussia ja osti minulle Genrewearin tiskiltä sievän kangaskassin. Lauantaina panostin oikein erityisesti ulkoasuuni, laitoin tukkaan vihreitä tekorastoja ja sidoin Oton vyötäisille niin että lonkerot pilkottivat paidanhelman alta.
Ropecon-neuleena kulki edelleen mukana kovan onnen tunika, joka tosin tällä hetkellä on puolikasta (lyhyttä) hihaa vaille valmis.
Synttärijuhlinnan järjestäminen oli äidille selvästi stressaavampaa kuin lapselle. Ei järjestelyjen takia - pidimme ihan matalan profiilin juhlat kotona kaupasta suurin piirtein valmiina ostetuilla tarjoiluilla - vaan siksi, että kaikki luokkakaverit ovat heinäkuussa matkoilla tai mökillä. Nean luokalla on esikoulun alusta alkaen ollut tapana, että koko luokka kutsutaan synttäreille. Se tietysti on järjestelyjen kannalta vähän isompi projekti, mutta toisaalta suhteellisen pienen luokan erittäin hyväksi muodostunutta ryhmähenkeä tukee mielellään myös koulun ulkopuolella.
Neiti 8 v.
Kun vanhemmat toistensa perään ilmoittivat, että se-ja-se ei pääse, alkoi pelottaa, ettei juhliin tule ketään. Kaikeksi onneksi kaksi luokan tytöistä ilmoitti tulevansa. Lisäksi onnellisena sattumana Nean parin vuoden takainen paras ystävä muutti juuri juhlapäivänä takaisin naapuritaloon. Vanhemmat luovuttivat oikein mielellään tytön pikkusiskoineen meille pariksi tunniksi synttärijuhlimaan pois muuton jaloista. Loppujen lopuksi lapsia kertyi sitten omat, lainatut, pikkusisarukset ja muut mukaanluettuna kahdeksan, ja lisäksi mummu ja mofa ilahduttivat tulemalla mukaan lastenkutsuille.
Kun syntymäpäivistä oli vedetty päivän verran henkeä, alkoikin sitten Ropecon. Tuttuun tapaan kanniskelin mukanani neulepussia. Con-seuralaiseni protestoi melko pian nuhjuista ja pitkään käytettyä Lindexin muovipussia ja osti minulle Genrewearin tiskiltä sievän kangaskassin. Lauantaina panostin oikein erityisesti ulkoasuuni, laitoin tukkaan vihreitä tekorastoja ja sidoin Oton vyötäisille niin että lonkerot pilkottivat paidanhelman alta.
Ropecon-neuleena kulki edelleen mukana kovan onnen tunika, joka tosin tällä hetkellä on puolikasta (lyhyttä) hihaa vaille valmis.
Tässä neule kuuntelee mielenkiinnolla esitelmää kulkutaudeista. Taustalla screenillä ruttolääkärin asu 1300-luvun mustan surman ajalta.
Tunika näyttää pikaisissa testeissä oikein hyvältä ja Geilskin villa-puuvillasekoite tuntuu miellyttävältä päällä. Saisikohan tästä vähitellen inspiraation kirjoittaa ohjeen siihen toiseen tekeillä olevaan Geilsk-neuleeseen koeneulojaa varten valmiiksi?
Reipashenkisen viikon kruunasi vielä sunnuntai-iltapäivänä naisten amerikkalaisen jalkapallon SM-sarjan välierä kahden kovan helsinkiläisjoukkueen välillä. Minun kannattamani GS Demons voitti ansaitusti, ja ensi viikolla on vuorossa sitten finaali.
Näiden kiireisten tunnelmien jälkeen onkin mukava suunnata töihin lepäämään. Ensi viikolla Elämänlangalla saattaa hyvällä onnella olla valmis neule esitellä!
maanantai 23. heinäkuuta 2012
Takaisin ruotuun
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös kesäloma. Elämänlangalla on perjantaina ja nyt maanantaina varovasti palailtu töiden pariin. Perjantaina vain varovasti luin työsähköpostit, mutta tänään pääsin jo soittamaan vakuutusyhtiöön ja kirjoittamaan kirjanpitäjälle kysymyksiä palkanlaskennasta. Keskiviikkona on jo luvassa palaverikin, eli eiköhän työvire tästä taas vähitellen iske!
Neulerintamalla olen edelleen työstänyt lomatunikaani. Vartalo-osa syntyi nopeasti, mutta nyt olen viimeisen viikon verran neulonut ja purkanut kaulusta. Olen huomannut muun muassa, että lyhennetyt kerrokset yhdellä tapaa neulottuna saavat pitsiosuudet menemään epäsynkkaan keskenään, kun taas toisella tavalla palmikonkierrot tulevat eri kerroksille eri kohdissa. Suorat ulkoreunat eivät sovi kaula-aukkoon ja taktiset kavennukset kauluksen takareunassa vain pahentavat ongelmaa. Nyt meneillään olevalla noin viidennellä yrityksellä olen päätynyt siihen, että täytyy alistua hieman eri malliseen kaulukseen kuin olin ajatellut, mutta koska tämä uusi malli taittuu, täytyy neulepinta siirtää vähitellen kauluksen keskitakaosasta lähtien nurjalta oikealle. Etureunoissa taas neulepinnan oikean puolen taas täytyy pysyä koko ajan samalla puolella työtä. Jos tämä yritys osoittautuu onnistuneeksi, saatatte joskus saada jopa kuvia.
Jos joudun vielä kerran purkamaan ja neulomaan uusiksi, voi olla että päädyn virkkaamaan kädenteihin reunukset ja julistamaan tunikan liiviksi. Toistaiseksi olen kuitenkin vielä siinä uskossa, että minulle on tulossa lyhyt- tai puolihihainen neule.
Toinen ongelma on ollut muistiinpanot. Pitääkö puserosta kirjoittaa ohje, vai onko sallittua lomalla paitsi neuloa itselleen myös itsekkäästi neuloa niin, että työstä tulee uniikkikappale? Tämä on ongelma harrastuksen ja työn yhdistämisessä: poden huonoa omatuntoa, jos en neuloessani jotain uutta kirjoita kaikkea muistiin ja tuota samalla uutta ohjetta. Vähitellen olen kallistumassa sille kannalle, että saan "tuhlata" neuleaikaa ja neuloa ihan vain uniikkia paitaa itselleni. Olen lomaillut myös ohjeen kirjoittamisesta: yhdestä mallineulonnassa olevasta jakusta puuttuvat enää hihat ja viimeistelyt, mutta aivot ovat näemmä kaivanneet lepoa. Harrastustyöstäkin tarvitsee välillä lomaa.
Näissä tunnelmissa tällä viikolla. Katsotaan, olisiko kovan onnen kaulus ensi viikolla valokuvauskunnossa! Silloin jälleen uutta Elämänlankaa.
Neulerintamalla olen edelleen työstänyt lomatunikaani. Vartalo-osa syntyi nopeasti, mutta nyt olen viimeisen viikon verran neulonut ja purkanut kaulusta. Olen huomannut muun muassa, että lyhennetyt kerrokset yhdellä tapaa neulottuna saavat pitsiosuudet menemään epäsynkkaan keskenään, kun taas toisella tavalla palmikonkierrot tulevat eri kerroksille eri kohdissa. Suorat ulkoreunat eivät sovi kaula-aukkoon ja taktiset kavennukset kauluksen takareunassa vain pahentavat ongelmaa. Nyt meneillään olevalla noin viidennellä yrityksellä olen päätynyt siihen, että täytyy alistua hieman eri malliseen kaulukseen kuin olin ajatellut, mutta koska tämä uusi malli taittuu, täytyy neulepinta siirtää vähitellen kauluksen keskitakaosasta lähtien nurjalta oikealle. Etureunoissa taas neulepinnan oikean puolen taas täytyy pysyä koko ajan samalla puolella työtä. Jos tämä yritys osoittautuu onnistuneeksi, saatatte joskus saada jopa kuvia.
Jos joudun vielä kerran purkamaan ja neulomaan uusiksi, voi olla että päädyn virkkaamaan kädenteihin reunukset ja julistamaan tunikan liiviksi. Toistaiseksi olen kuitenkin vielä siinä uskossa, että minulle on tulossa lyhyt- tai puolihihainen neule.
Toinen ongelma on ollut muistiinpanot. Pitääkö puserosta kirjoittaa ohje, vai onko sallittua lomalla paitsi neuloa itselleen myös itsekkäästi neuloa niin, että työstä tulee uniikkikappale? Tämä on ongelma harrastuksen ja työn yhdistämisessä: poden huonoa omatuntoa, jos en neuloessani jotain uutta kirjoita kaikkea muistiin ja tuota samalla uutta ohjetta. Vähitellen olen kallistumassa sille kannalle, että saan "tuhlata" neuleaikaa ja neuloa ihan vain uniikkia paitaa itselleni. Olen lomaillut myös ohjeen kirjoittamisesta: yhdestä mallineulonnassa olevasta jakusta puuttuvat enää hihat ja viimeistelyt, mutta aivot ovat näemmä kaivanneet lepoa. Harrastustyöstäkin tarvitsee välillä lomaa.
Näissä tunnelmissa tällä viikolla. Katsotaan, olisiko kovan onnen kaulus ensi viikolla valokuvauskunnossa! Silloin jälleen uutta Elämänlankaa.
maanantai 16. heinäkuuta 2012
Viimeisiä viedään
Ensimmäisen vuoden lomakertymä on pieni, joten lomapäivät lähenevät loppuaan: perjantaina pitäisi ehkä jo varovasti käydä toimistolla katsomassa, onko talo edelleen pystyssä. Lapset ja Teemu jatkavat toki lomiaan vielä pidempään. Onneksi osa-aikatyöläisenä ehtii hyvin myös pitää välipäiviä perheen kanssa.
Neulepuolella ei ole mitään uutta, sillä olen edelleen neuloskellut viime viikon lomatoimistokuvassa vilahtanutta tunikaa. Toistaiseksi siis vielä vain massoittain sileää neuletta. Pian täytyy alkaa miettiä kaulusta ja hihoja. Olin alunperin ajatellut kirjoittaa tuostakin ohjeen, mutta saa nähdä käykö niin että heittäydyn aivan hunningolle ja teen vain uniikkikappaleen neuletta ihan itselleni enkä kirjoita mtään muistiin.
Viikonloppuna pääsin taas viettämään pienen hetken julkkiksena neuleiden tiimoilta. Vein lapset eläinmuseoon opastetulle kierrokselle. Opas katsoi pitkään ja totesi että "Hei, sä näytät tutulta. Neulotko sä paljon? Mä tiedän kuka sä olet!" Kävi ilmi, että opas oli myös Ravelryssä, ja on neulonut minun ohjeillani. Neulojat ovat siis soluttautuneet joka paikkaan! Suosittelen muuten Luonnontieteellistä museota lasten kanssa, Muinaiset merihirviöt -tietoisku oli hauska ja Nealle piti luvata että seuraavan kerran kuunnellaan Savannin yö. Vähän kyllä mietiskelin että onkohan tässä lasten lomanvietossa vähän äidin preferenssiä mukana, kun meidän kesäretkemme ovat suuntautuneet Gallén-Kallelan museoon, WeeGeen kellomuseoon ja lelumuseoon sekä Futuro-taloon ja nyt tosiaan Luonnontieteelliseen museoon.
Näin meillä lomaillaan, ihan rauhaisasti pääkaupunkiseudulla. Ensi viikolla sitten Elämänlangalla jälleen työn touhussa!
Neulepuolella ei ole mitään uutta, sillä olen edelleen neuloskellut viime viikon lomatoimistokuvassa vilahtanutta tunikaa. Toistaiseksi siis vielä vain massoittain sileää neuletta. Pian täytyy alkaa miettiä kaulusta ja hihoja. Olin alunperin ajatellut kirjoittaa tuostakin ohjeen, mutta saa nähdä käykö niin että heittäydyn aivan hunningolle ja teen vain uniikkikappaleen neuletta ihan itselleni enkä kirjoita mtään muistiin.
Viikonloppuna pääsin taas viettämään pienen hetken julkkiksena neuleiden tiimoilta. Vein lapset eläinmuseoon opastetulle kierrokselle. Opas katsoi pitkään ja totesi että "Hei, sä näytät tutulta. Neulotko sä paljon? Mä tiedän kuka sä olet!" Kävi ilmi, että opas oli myös Ravelryssä, ja on neulonut minun ohjeillani. Neulojat ovat siis soluttautuneet joka paikkaan! Suosittelen muuten Luonnontieteellistä museota lasten kanssa, Muinaiset merihirviöt -tietoisku oli hauska ja Nealle piti luvata että seuraavan kerran kuunnellaan Savannin yö. Vähän kyllä mietiskelin että onkohan tässä lasten lomanvietossa vähän äidin preferenssiä mukana, kun meidän kesäretkemme ovat suuntautuneet Gallén-Kallelan museoon, WeeGeen kellomuseoon ja lelumuseoon sekä Futuro-taloon ja nyt tosiaan Luonnontieteelliseen museoon.
Näin meillä lomaillaan, ihan rauhaisasti pääkaupunkiseudulla. Ensi viikolla sitten Elämänlangalla jälleen työn touhussa!
maanantai 9. heinäkuuta 2012
Loma!
Elämänlangalla aletaan kiireisten aikojen jälkeen päästä vähitellen kunnolla lomatunnelmaan. Tämä on suorastaan mainiota, sillä lomaa on jäljellä puolisentoista viikkoa. Tässähän saattaa ehtiä rentoutuakin!
Loman aikana on tullut kirjoiteltua reippaasti. Saarni-kirjat järjestää selkokielisten nuortenkirjojen kilpailun, ja päätin osallistua mikäli saan käsikirjoituksen valmiiksi syyskuun puoleenväliin mennessä. Käsikirjoituksen suosituspituus kilpailussa on vain 4-50 sivua, joten sivu tai pari päivässä riittää hyvin. Selkokieli on tosin haasteellista, ja voi olla että käsikirjoitusta saa muokata vielä kerran jos toisenkin ennen kuin teksti alkaa kunnolla täyttää selkokielen kriteerejä.
Tekstiä on kirjoiteltu esimerkiksi lomatoimistossa parvekkeella. Etualalla myös tekeillä oleva lomaneule, tunika itselleni Geilskin villa-puuvillasekoitteesta. Taka-alalla puolestaan Joel, joka on auttanut esimerkiksi selaamalla Aku Ankan taskukirjoja. Nea puolestaan viihtyy aamusta iltaan asukaspuistossa.
Koska olen lomatunnelmissa, on blogimerkintäkin tällä kertaa lyhykäinen. Neulokaa hyvin ja nauttikaa kesästä!
Loman aikana on tullut kirjoiteltua reippaasti. Saarni-kirjat järjestää selkokielisten nuortenkirjojen kilpailun, ja päätin osallistua mikäli saan käsikirjoituksen valmiiksi syyskuun puoleenväliin mennessä. Käsikirjoituksen suosituspituus kilpailussa on vain 4-50 sivua, joten sivu tai pari päivässä riittää hyvin. Selkokieli on tosin haasteellista, ja voi olla että käsikirjoitusta saa muokata vielä kerran jos toisenkin ennen kuin teksti alkaa kunnolla täyttää selkokielen kriteerejä.
Tekstiä on kirjoiteltu esimerkiksi lomatoimistossa parvekkeella. Etualalla myös tekeillä oleva lomaneule, tunika itselleni Geilskin villa-puuvillasekoitteesta. Taka-alalla puolestaan Joel, joka on auttanut esimerkiksi selaamalla Aku Ankan taskukirjoja. Nea puolestaan viihtyy aamusta iltaan asukaspuistossa.
Koska olen lomatunnelmissa, on blogimerkintäkin tällä kertaa lyhykäinen. Neulokaa hyvin ja nauttikaa kesästä!
maanantai 2. heinäkuuta 2012
Ah kultaista kotia
Elämänlangalla matkusteltiin viime viikolla, kun Nyberg-Hirsimäen kiertävä sirkus suuntasi kohti Seinäjokea ja neulojan miehen kotiseutuja. Koska Teemun loma alkaa vasta ensi viikolla, mutta lasten kanssa ei kannata ihan vain viikonlopuksi mennä niin kauas, matkustin hurjasti pesueen kanssa ihan yksin junalla keskiviikkona. Nea ja Joel alkavat onneksi olla jo sen verran isoja, että eivät tarvitse ihan jatkuvaa kädestä pitämistä, joten matkustus sujui yllättävän kivuttomasti.
Seinäjoella löytyi taas mumman varastosta kaikenlaisia aarteita. Nean ja Joelin Hanna-tädillä on pikkutyttönä ollut kaikenlaisia mumman tekemiä pukuleikkivaatteita, ja Nea oli nyt juuri sopivan kokoinen käyttämään niitä.
Läpikuultava valkoinen päällyshame oli erityisen suosiossa. Viikonlopun aikana kävinkin Nean kanssa useampaan kertaan keskustelun: "Kuule, sun pöksyt näkyy hameen läpi." "Ei se haittaa!"
Joel puolestaan sai käyttöönsä isosta huivista solmitun viitan. Mumman mukaan huivi on ihan vain Eurokankaan alekorista löytynyt kuviosifonkipala, jonka reunat on sitten huoliteltu saumurilla. Loppujen lopuksi viitasta tuli niin tärkeä, että Joel sai sen mukaansa kotiin Seinäjoelta.
Minulla itselläni on jo vuosia ollut tapana, että kun olen Seinäjoella, neulon jotain ihan vain itselleni. Tällä hetkellä työn alla on tunika Geilskin Bomuld og Uld -langasta. Siitä ei tosin vielä ole valokuvaa, sillä pienillä puikoilla, ohuella langalla ja suurella silmukkamäärällä nähtävää on toistaiseksi vain viitisentoista senttiä sileää neuletta suljettuna neuleena. Katsotaan, eteneekö tuo kotona sellaista vauhtia, että tulee lisää nähtävää tämän kesän aikana. Seuraavaksi olin ajatellut viettää kesälomaani parvekkeella kahvikupin kanssa.
Näissä tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla! Toivottavasti ensi viikko saapuu yhtä laiskanpulskeana.
Seinäjoella löytyi taas mumman varastosta kaikenlaisia aarteita. Nean ja Joelin Hanna-tädillä on pikkutyttönä ollut kaikenlaisia mumman tekemiä pukuleikkivaatteita, ja Nea oli nyt juuri sopivan kokoinen käyttämään niitä.
Läpikuultava valkoinen päällyshame oli erityisen suosiossa. Viikonlopun aikana kävinkin Nean kanssa useampaan kertaan keskustelun: "Kuule, sun pöksyt näkyy hameen läpi." "Ei se haittaa!"
Joel puolestaan sai käyttöönsä isosta huivista solmitun viitan. Mumman mukaan huivi on ihan vain Eurokankaan alekorista löytynyt kuviosifonkipala, jonka reunat on sitten huoliteltu saumurilla. Loppujen lopuksi viitasta tuli niin tärkeä, että Joel sai sen mukaansa kotiin Seinäjoelta.
Minulla itselläni on jo vuosia ollut tapana, että kun olen Seinäjoella, neulon jotain ihan vain itselleni. Tällä hetkellä työn alla on tunika Geilskin Bomuld og Uld -langasta. Siitä ei tosin vielä ole valokuvaa, sillä pienillä puikoilla, ohuella langalla ja suurella silmukkamäärällä nähtävää on toistaiseksi vain viitisentoista senttiä sileää neuletta suljettuna neuleena. Katsotaan, eteneekö tuo kotona sellaista vauhtia, että tulee lisää nähtävää tämän kesän aikana. Seuraavaksi olin ajatellut viettää kesälomaani parvekkeella kahvikupin kanssa.
Näissä tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla! Toivottavasti ensi viikko saapuu yhtä laiskanpulskeana.
maanantai 25. kesäkuuta 2012
Valmista tuli!
Juhannus meni rauhaisasti ja neuleaikaa oli riittämiin. Tänään alkaa ihan virallisesti kesäloma, mikä onkin eksoottinen asia. Itse asiassa minulla on viimeksi tainnut olla palkallista vuosilomaa silloin kun Nea syntyi, ja siitä on kahdeksan vuotta aikaa. Kesäloman alkajaisiksi sain vastineeksi Pirpana-piposta vielä eilen yllättäen muutaman kerän Austerman Royal -sukkalankaa, joista välittömästi (kylässä, päivälliskutsuilla) aloin luonnostella ja testailla huivin alkua. Olen myös neulonut mallitilkkua Geilskin villa-puuvillasekoitteesta, josko siitä vaikka tulisi minulle ihan itselleni pusero. Katsotaan, osaanko neuloa ihan vaan omaksi iloksi, vai meneekö kesäloma neulesuunnitteluksi.
Viikonlopun runsaan neuleajan jäljiltä Elämänlangalla on vihdoin ja viimein esittää valmis GS Demons -fanihuivi! Monenlaisten vaiheiden jälkeen onteloneule osoittautui oikein viehättäväksi uudeksi neuletekniikaksi ja erinomaisen sopivaksi tällaisille isoille kuvioille.
Aivan täysin ongelmatonta ei työ kyllä loppuvaiheessakaan ollut. Koska huivi on aika paksu, en solminut sitä niskasta vaan laitoin kulmiin molemmille puolille nepparit. Ommellessa kuitenkin iski ajatusvirhe ja ompelin niin, että valkoisen puolen nepparit sopivat yhteen ja punavioletin puolen puolestaan yhteen. Ei näin. Menin takaisin nukkumaan pariksi tunniksi, purin sitten toisen puolen ompelet ja ompelin nepparit niin, että valkoinen puoli napittuu violetille ja vice versa.
Loppujen lopuksi huivista siis tuli kuin tulikin oikein käyttökelpoinen. Näissä kuvissa tumma puoli on päällä, mutta tietysti huivin voi kääntää toisin päin silloin, kun joukkue pelaa valkoisissa paidoissa. Vaikka korjailin ruutupiirrosta vähän matkan varrella, on kuvio silti vielä hieman litistynyt. Jostain neuleteknisestä syystä minun kerrostiheyteni on aina jokseenkin tiivis, ja tällaisissa isoissa kuvioissa sen huomaa erityisesti.
Vaihteeksi vielä myös kasvokuva. Teemu huomautti kuvatessaan, että minulla on aina samanlainen ilme kuvissa. Paljastin suurena salaisuutenani, että tuolla ilmeellä ja tuosta kuvakulmasta kaksoisleuka ei niin erotu. Lisäksi näytän aina hölmöltä kun hymyilen kuvissa.
Näissä onnistumisen tunnelmissa Elämänlangalla tänään. Ensi viikolla taas jotain uutta!
Viikonlopun runsaan neuleajan jäljiltä Elämänlangalla on vihdoin ja viimein esittää valmis GS Demons -fanihuivi! Monenlaisten vaiheiden jälkeen onteloneule osoittautui oikein viehättäväksi uudeksi neuletekniikaksi ja erinomaisen sopivaksi tällaisille isoille kuvioille.
Aivan täysin ongelmatonta ei työ kyllä loppuvaiheessakaan ollut. Koska huivi on aika paksu, en solminut sitä niskasta vaan laitoin kulmiin molemmille puolille nepparit. Ommellessa kuitenkin iski ajatusvirhe ja ompelin niin, että valkoisen puolen nepparit sopivat yhteen ja punavioletin puolen puolestaan yhteen. Ei näin. Menin takaisin nukkumaan pariksi tunniksi, purin sitten toisen puolen ompelet ja ompelin nepparit niin, että valkoinen puoli napittuu violetille ja vice versa.
Loppujen lopuksi huivista siis tuli kuin tulikin oikein käyttökelpoinen. Näissä kuvissa tumma puoli on päällä, mutta tietysti huivin voi kääntää toisin päin silloin, kun joukkue pelaa valkoisissa paidoissa. Vaikka korjailin ruutupiirrosta vähän matkan varrella, on kuvio silti vielä hieman litistynyt. Jostain neuleteknisestä syystä minun kerrostiheyteni on aina jokseenkin tiivis, ja tällaisissa isoissa kuvioissa sen huomaa erityisesti.
Vaihteeksi vielä myös kasvokuva. Teemu huomautti kuvatessaan, että minulla on aina samanlainen ilme kuvissa. Paljastin suurena salaisuutenani, että tuolla ilmeellä ja tuosta kuvakulmasta kaksoisleuka ei niin erotu. Lisäksi näytän aina hölmöltä kun hymyilen kuvissa.
Näissä onnistumisen tunnelmissa Elämänlangalla tänään. Ensi viikolla taas jotain uutta!
maanantai 18. kesäkuuta 2012
Ullatus!
Elämänlangalla vietettiin eilen koko päivä tien päällä, iltapäivä kaatosateessa seisten, kun olin mennyt lupautumaan avustavaksi henkilökunnaksi GS Demonsin vierasotteluun Turku Trojansia vastaan. Demonihuivin kakkosversio eteni vauhdikkaasti loppua kohden bussimatkoilla ja odotellessa, mutta itse ottelun aikana ei tällä kertaa tullut neulottua. Sen sijaan jätin neuleen turvalliseen tiukasti suljettuun muovipussiin ja kiittelin mielessäni fiksuuttani, kun käytin viime viikolla muutaman kympin kunnolliseen isoon sadeviittaan.
Kun pääsin kotiin päivän reissaamisen jälkeen huomasin, että uusin Ulla on ilmestynyt!
Pitkästä aikaa minulla on Ullassa ohjeitakin. Yllä siis Otto, alla Pirpana. Näiden lisäysten jälkeen minulla on muuten Ravelryyn listattuna jo 95 neuleohjetta! Katsotaan, rikkoutuuko sadan ohjeen rajapyykki tänä vuonna. Millainenhan sadannen ohjeen pitäisi olla? Pipo, huivi, hattu vai hansikkaat? Sukat, säärystimet tai jotain ihan muuta?
Ullassa on ohjeiden lisäksi myös minua kiinnostava kirja-arvostelu: Löydä perinteiset kädentaidot. Tässä minulla on sormeni pelissä sen verran, että käännös on minun käsialaani. Tuo oli harvinaisen kiinnostava ja haasteellinen työ, kun kirja ei ole neuleaiheinen vaan teemat vaihtelevat kynttilöistä kierrätykseen ja ompelusta saippuantekoon. Sanaston metsästämisessä meni tunti jos toinenkin, ja esimerkiksi kudontaa ja tilkkutöitä harrastavat ystävät saivat vastailla kaikenlaisiin enemmän tai vähemmän tyhmiin kysymyksiin.
Näissä iloisen ullatuksellisissa tunnelmissa Elämänlangalla siis tällä viikolla. Ensi viikolla jotain muuta. Menkää ja neulokaa jotain Ullasta sillä välin!
Kun pääsin kotiin päivän reissaamisen jälkeen huomasin, että uusin Ulla on ilmestynyt!
Pitkästä aikaa minulla on Ullassa ohjeitakin. Yllä siis Otto, alla Pirpana. Näiden lisäysten jälkeen minulla on muuten Ravelryyn listattuna jo 95 neuleohjetta! Katsotaan, rikkoutuuko sadan ohjeen rajapyykki tänä vuonna. Millainenhan sadannen ohjeen pitäisi olla? Pipo, huivi, hattu vai hansikkaat? Sukat, säärystimet tai jotain ihan muuta?
Ullassa on ohjeiden lisäksi myös minua kiinnostava kirja-arvostelu: Löydä perinteiset kädentaidot. Tässä minulla on sormeni pelissä sen verran, että käännös on minun käsialaani. Tuo oli harvinaisen kiinnostava ja haasteellinen työ, kun kirja ei ole neuleaiheinen vaan teemat vaihtelevat kynttilöistä kierrätykseen ja ompelusta saippuantekoon. Sanaston metsästämisessä meni tunti jos toinenkin, ja esimerkiksi kudontaa ja tilkkutöitä harrastavat ystävät saivat vastailla kaikenlaisiin enemmän tai vähemmän tyhmiin kysymyksiin.
Näissä iloisen ullatuksellisissa tunnelmissa Elämänlangalla siis tällä viikolla. Ensi viikolla jotain muuta. Menkää ja neulokaa jotain Ullasta sillä välin!
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Älkää tehkö niin kuin minä teen
Tämä on varoittava tarina itsepäisyydestä, ylimielisyydestä ja siitä, kuinka käy kun ei usko viisaampien ohjeita.
Tiedättehän, kuinka neulekirjoissa ja neulesuunnitteluoppaissa aina neuvotaan neulomaan mallitilkku. Lisäksi, muistattehan, on neuleohjeissa yleensä nuo maagiset sanat "tai käsialan mukaan". Kuten tiedämme, ei lankavyötteen suositustiheydellä ja suosituspukkokoolla myöskään ole mitään tekemistä keskenään, jos käsiala sattuu olemaan erilainen kuin sen mummon, joka lankatehtaan takahuoneessa kiikkustuolissaan päivät pitkät neuloo mallitilkkuja.
Tässä muistin virkistykseksi kuva viime viikolta. Tekeillä on siis onteloneulehuivi GS Demons -joukkueen logolla fanihuiviksi. Tarkoituksenani on, että huivi menisi juuri pään ympäri ja sen voisi kiinnittää neppareilla niskan taakse. Arvatkaapa huvin vuoksi kuinka leveä huivin yläreuna on? Neiti siellä takarivissä? Aivan oikein, seitsemänkymmentäkahdeksan (78) senttimetriä. Vaikka kuinka olisi hyvinmuodostunut otsaluu (tai paksu pää), niin lähemmäs kahdeksankymmenen sentin päänympärys taitaisi sopia parhaiten vähintään noin kolmemetriselle henkilölle.
Tarkkaavaiset saattavat huomata työssä toisenkin ongelman. Jos demonin pää on tuon levyinen, ja molemmissa laidoissa näyttää olevan noin paljon yksivärisiä silmukoita, kuinka pitkä demonin leuan tulisi olla, jotta se ulottuisi edes lähimaille vastaavalle etäisyydelle kolmiohuivin kärjestä kuin sarvet huivin yläreunasta? Niinpä niin, noin viisi kertaa pidempi kuin varsinaisessa logossa. Ja mistä johtuu, että havahduin tähänn vasta neulottuani demonin sarvet kokonaan ja silmiä puoleenväliin? Silkasta itsepäisyydestä ja tyhmyydestä, kun määrätietoisesti jätin järjen äänen huomiotta ja ajattelin että kyllähän se siitä kun vielä vähän matkaa neulon.
Kerin siis kaksi vyyhtiä lisää Allhemp3:a, koska en aivan vielä henno purkaa ensimmäistä yritelmää. Viikonloppuna ansiokkaasti kaksi jenkkifudismatsia katsomosta seuraten sitten neuloskelin huivia vähän fiksatulla ruutupiirroksella ja 40 s kapeammalla aloitusreunalla. Eiköhän tästä hyvä tule.
Vaihdoin muuten silmukkamäärää säätäessäni samalla puikot ihan eri tyyppisiin ja 0,5 mm suurempiin, mutta en turhaan kokeillut mitään mallitilkun tapaistakaan. Mitä sellaisella mallitilkulla tekee, puoli milliä sinne tai tänne.
Jos tästä voimme mitään päätellä, GS Demons -huivin seikkailut Elämänlangalla jatkuvat vielä myös ensi viikolla. Paitsi jos annan periksi houkutukselle, ja aloitan itselleni vaihteeksi puseron.
Tiedättehän, kuinka neulekirjoissa ja neulesuunnitteluoppaissa aina neuvotaan neulomaan mallitilkku. Lisäksi, muistattehan, on neuleohjeissa yleensä nuo maagiset sanat "tai käsialan mukaan". Kuten tiedämme, ei lankavyötteen suositustiheydellä ja suosituspukkokoolla myöskään ole mitään tekemistä keskenään, jos käsiala sattuu olemaan erilainen kuin sen mummon, joka lankatehtaan takahuoneessa kiikkustuolissaan päivät pitkät neuloo mallitilkkuja.
Tässä muistin virkistykseksi kuva viime viikolta. Tekeillä on siis onteloneulehuivi GS Demons -joukkueen logolla fanihuiviksi. Tarkoituksenani on, että huivi menisi juuri pään ympäri ja sen voisi kiinnittää neppareilla niskan taakse. Arvatkaapa huvin vuoksi kuinka leveä huivin yläreuna on? Neiti siellä takarivissä? Aivan oikein, seitsemänkymmentäkahdeksan (78) senttimetriä. Vaikka kuinka olisi hyvinmuodostunut otsaluu (tai paksu pää), niin lähemmäs kahdeksankymmenen sentin päänympärys taitaisi sopia parhaiten vähintään noin kolmemetriselle henkilölle.
Tarkkaavaiset saattavat huomata työssä toisenkin ongelman. Jos demonin pää on tuon levyinen, ja molemmissa laidoissa näyttää olevan noin paljon yksivärisiä silmukoita, kuinka pitkä demonin leuan tulisi olla, jotta se ulottuisi edes lähimaille vastaavalle etäisyydelle kolmiohuivin kärjestä kuin sarvet huivin yläreunasta? Niinpä niin, noin viisi kertaa pidempi kuin varsinaisessa logossa. Ja mistä johtuu, että havahduin tähänn vasta neulottuani demonin sarvet kokonaan ja silmiä puoleenväliin? Silkasta itsepäisyydestä ja tyhmyydestä, kun määrätietoisesti jätin järjen äänen huomiotta ja ajattelin että kyllähän se siitä kun vielä vähän matkaa neulon.
Kerin siis kaksi vyyhtiä lisää Allhemp3:a, koska en aivan vielä henno purkaa ensimmäistä yritelmää. Viikonloppuna ansiokkaasti kaksi jenkkifudismatsia katsomosta seuraten sitten neuloskelin huivia vähän fiksatulla ruutupiirroksella ja 40 s kapeammalla aloitusreunalla. Eiköhän tästä hyvä tule.
Vaihdoin muuten silmukkamäärää säätäessäni samalla puikot ihan eri tyyppisiin ja 0,5 mm suurempiin, mutta en turhaan kokeillut mitään mallitilkun tapaistakaan. Mitä sellaisella mallitilkulla tekee, puoli milliä sinne tai tänne.
Jos tästä voimme mitään päätellä, GS Demons -huivin seikkailut Elämänlangalla jatkuvat vielä myös ensi viikolla. Paitsi jos annan periksi houkutukselle, ja aloitan itselleni vaihteeksi puseron.
maanantai 4. kesäkuuta 2012
Kierteessä
Elämänlangalla ei tänään ole valmista neuletta näyttää. Sen sijaan olen taas sairaslomalla, poden vuoden neljättä streptokokkia. Lääkäri uhkaili, että seuraavaksi katsotaan korva-nenä-kurkkuspesialistin kanssa, pitäisikö nielurisat leikata. Onneksi streptokokki ei haittaa neulomista, paitsi sen verran että taudin kivuliaimman alkuvaiheen särkylääkitys vähän verottaa keskittymiskykyä.
Kaikesta huolimatta onteloneulehuivi etenee ja tekniikka tuntuu ihan hauskalta. Kuviosta näyttäisi tulevan hieman litistetty versio, sillä paitsi että olen hyvin tiukka neuloja muutenkin, niin kerrostiheyteni on aina jotain aivan muuta kuin vyötteiden suosituksissa. Istuskelin sunnuntai-iltana Velodromilla neulomassa ja katsomassa vaihteeksi Vaahteraliigan amerikkalaista jalkapalloa eli miesten peliä, sillä logiikalla että jos on tarpeeksi lämpimästi päälle voi istua ihan yhtä hyvin katsomossa sairastamassa kuin kotisohvalla sairastamassa.
GS Demonsin naisia oli talkookeikalla lipunmyynnissä, ja huivin alku sai osakseen asiaankuuluvaa ihailua. Neulojana aina hivelee mieltä "oletpa sinä taitava" -kommentti, mutta huomasin taas että esiin pyrki refleksinomaisesti itseä ja omia taitoja vähättelevä vastaus. Onhan se totta, että neulominen ihan mekaanisena suorituksena ei ole hirveän vaikeaa, mutta kyllä sitä harjoitella pitää. On helppo sanoa myös, että "kuka tahansa tällaisen yksinkertaisen huivin suunnittelisi", mutta aiheellisempaa olisi ottaa kehu kiittäen vastaan. Vaatimattomuus on hyve, sanotaan, mutta kyllä omakin taitojaan saa silti arvostaa! Veikkaanpa että monelle meistä tekisi ihan hyvää pistää päälle itse neulottu pusero, kaulaan huivi tai päähän pipo, mennä sitten seisomaan peilin eteen ja oikein mielessään kehua itseään. "Oletpa sinä taitava! Kylläpä sinä osaat!"
Ettei menisi aivan saarnaamiseksi, niin esittelen vielä tuliaiset, jotka sain viikonloppuna Norjasta. Neuloja tietää mitä neuloja arvostaa: paketista paljastui kaksi vyyhtiä Sarah Tweed -silkkivillasekoitetta sekä hauskat kulmikkaat neulepuikot jollaisia en vielä olekaan päässyt kokeilemaan. Seuraavaksi pitäisi vain päättää, miksi nuo vyyhdit haluavat muotoutua. Toisesta vyyhdistä ainakin tulee jonkinlainen myssy, mutta neuloako loppulangasta jotain käsiin vain jotain kaulalle, kas siinä pulma!
Näin siis Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla sitten taas uusia aiheita!
Kaikesta huolimatta onteloneulehuivi etenee ja tekniikka tuntuu ihan hauskalta. Kuviosta näyttäisi tulevan hieman litistetty versio, sillä paitsi että olen hyvin tiukka neuloja muutenkin, niin kerrostiheyteni on aina jotain aivan muuta kuin vyötteiden suosituksissa. Istuskelin sunnuntai-iltana Velodromilla neulomassa ja katsomassa vaihteeksi Vaahteraliigan amerikkalaista jalkapalloa eli miesten peliä, sillä logiikalla että jos on tarpeeksi lämpimästi päälle voi istua ihan yhtä hyvin katsomossa sairastamassa kuin kotisohvalla sairastamassa.
GS Demonsin naisia oli talkookeikalla lipunmyynnissä, ja huivin alku sai osakseen asiaankuuluvaa ihailua. Neulojana aina hivelee mieltä "oletpa sinä taitava" -kommentti, mutta huomasin taas että esiin pyrki refleksinomaisesti itseä ja omia taitoja vähättelevä vastaus. Onhan se totta, että neulominen ihan mekaanisena suorituksena ei ole hirveän vaikeaa, mutta kyllä sitä harjoitella pitää. On helppo sanoa myös, että "kuka tahansa tällaisen yksinkertaisen huivin suunnittelisi", mutta aiheellisempaa olisi ottaa kehu kiittäen vastaan. Vaatimattomuus on hyve, sanotaan, mutta kyllä omakin taitojaan saa silti arvostaa! Veikkaanpa että monelle meistä tekisi ihan hyvää pistää päälle itse neulottu pusero, kaulaan huivi tai päähän pipo, mennä sitten seisomaan peilin eteen ja oikein mielessään kehua itseään. "Oletpa sinä taitava! Kylläpä sinä osaat!"
Ettei menisi aivan saarnaamiseksi, niin esittelen vielä tuliaiset, jotka sain viikonloppuna Norjasta. Neuloja tietää mitä neuloja arvostaa: paketista paljastui kaksi vyyhtiä Sarah Tweed -silkkivillasekoitetta sekä hauskat kulmikkaat neulepuikot jollaisia en vielä olekaan päässyt kokeilemaan. Seuraavaksi pitäisi vain päättää, miksi nuo vyyhdit haluavat muotoutua. Toisesta vyyhdistä ainakin tulee jonkinlainen myssy, mutta neuloako loppulangasta jotain käsiin vain jotain kaulalle, kas siinä pulma!
Näin siis Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla sitten taas uusia aiheita!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)