maanantai 26. heinäkuuta 2010

Ropecon!

Kuten tähän aikaan vuodesta kuuluu, kului Elämänangalla yksi kesäisehkö viikonloppu jällee Espoon Dipolissa, Ropeconissa. Minulla oli tarkoituksena tänä vuonna mennä maksavana asiakkaana kun se viime vuonna onnistui niin loistavasti. Viime hetkellä päädyin kuitenkin ilmoittautumaan pelinjohtajaksi, ja vedin sekä perjantaina että lauantaina roolipeliä satunnaisille ilmoittautujille.



Coniheila piti toki hankkia, ja moiselle löytyi Alter Egon tiskiltä viehättävä badge, kuvassa kivaan kissakuvioiseen laukkuun kiinnitettynä. Ylläolevassa kuvassa esiintyy myös oleellinen con-tarvike, termosmukillinen kahvia.



Coniheilan virkaa toimitti ansiokkaasti Hanna, joka neuloi kanssani läpi avajaisten, molempien roolipelisessioiden, viktoriaanisen kauhun esitelmän, miekkakoulun esityksen ja usean muun tapahtuman. Useita muita neulojia tuli myös bongattua, Hannan jälkeen eniten piti seuraa Zeska mutta vähintään viisi tai kuusi muutakin vilahti ympäristössä jossain vaiheessa. Olen aiemminkin todennut, että neulominen ja roolipelaaminen sopivat harrastuksina loistavasti yhteen!



Kuvassa yksi neulojista, Meira, joka esitelmöi viktoriaanisesta kauhusta. Samaisessa kuvassa myös Ropecon-neuleeni, josta parempia ja tarkempia kuvia sitten ensi viikolla kun työ on kuivunut ja kuvattu.

Näissä tunnelmissa siis tällä viikolla. Lisätietona nyt mainittakoon että kirja etenee, ja enää yksi malli on valokuvaamatta. Koostamista ja editointia toki vielä riittää lähiajoiksi ihan tarpeeksi!

Ensi viikolla siis jälleen uusia seikkailuja Elämänlangalla.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Varovainen paluu

Hei! Vieläkö täällä on joku? *koputtaa varovasti mikrofoniin*

Kristel täällä moi! Alan vähitellen rämpiä ylös kirjaneulesuosta: viimeiset langanpäät pitää vielä päätellä ja kuvaukset kuvata, ja sitten alkaa se eri tavalla stressaava vaihe johon kuuluu vimmainen oikoluku, ruutupiirrosten tarkistelu sekä muu vastaava koosto ja editointi.

Deadline onneksi siirtyi elokuun puolelle, sillä säänhaltijat ovat sabotoineet kuvausyrityksiä niin, että jo kaksi kuvauspäivää on jouduttu siirtämään tai perumaan, ja matkaan on mahtunut muitakin pieniä vastoinkäymisiä, mutta nyt alkaa olla ihan hyvä olo. Ensimmäisen kirjaprojektin neulomisvaiheen jälkeen tein pieniä peittotilkkuja varmaan useamman kuukauden kun aivot eivät taipuneet muuhun, mutta nyt houkuttaisi jo parikin tulevan kirjan ohjeista ihan itselle neulotuiksi. Se, että tekee mieli neuloa muuta kuin peittotilkkuja lupaa bloginkin kannalta hyvää, kun saattaa tulla jotain esiteltävää jossain vaiheessa näytille.



Nyt on sen sijaan esiteltävänä isompi projekti: varsinainen syntymäpäivä on vasta sunnuntaina, mutta koska sillon on muuta menoa Nean kuusivuotispäiviä juhlittiin jo eilen mummolassa Tuusulassa. Paikalla olivat paitsi synttärisankari (oikealla) perheineen myös entinen Harmonia-kämppis Ronja (myöskin kuvassa, vasemmalla) vanhempineen ja isovanhempineen sekä serkkuineen. Nean ihkuvaaleanpunainen prinsessamekko on mummun ompelema, minun taitoni eivät moiseen taivu.

Kuusivuotias on jo iso tyttö, eskari alkaa kuukauden päästä ja uusi päiväkoti eskarin yhteydessä odottaa jo elokuun alusta. Tiedot ja taidot karttuvat kovaa vauhtia, viimeisimpänä saavutuksena polkupyörällä ajo ilman apupyöriä. Hurjan nopeasti aika rientää! On se toisaalta pienikin vielä, ei laisinkaan liian iso kiipeämään syliin ja rutistamaan. Joskus muinoin Nea totesi Joelin ihan vauva-ajan neuvolassa olevansa "iso pieni", ja se on kyllä edelleen kovasti kuvaava luonnehdinta.

Nyt suuntaan seuraaviin kirjahaasteisiin, koostamaan listaa kaikista symboleista joita kirjan ruutupiirroksissa on käytetty. Näissä tunnelmissa alkavaan viikkoon, ja ellei taivas kaadu niskaan taas uutta Elämänlankaa ensi viikolla!