maanantai 26. maaliskuuta 2018

Elämä voittaa

Elämä voittaa Elämänlangalla - ei nyt ehkä vielä siellä larppien puolella, vaan sillä tavalla ihan konkreettisesti, että viime viikolla mainittu flunssa alkaa olla selätetty. Olen ollut toistuvissa pienissä flunssantapaisissa jostain marraskuun lopulta lähtien, mutta nyt sitten rysähti kerralla, lämpö nousi ihan oikeasti kuumeen puolelle useampana päivänä ja olin koko viime viikon töistä kotona. Viikonloppuna alkoi olla jo kohtuullisen terve olo ja tänään kävin varovasti töissäkin perkaamassa sähköpostiin tulleet viestit.

Vietin käytännössä koko viikon katsoen Youtubesta satunnaisia esitelmiä ja neuloen tuota jo viime viikolla varovasti vilautettua 80-luvun tyylistä puseroa. Juuri nyt ei ole kuvia, sillä työ on tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa, että koko neuleen leveys hihansuusta hihansuuhun on yhdellä puikolla, eli kuvaan saisi lähinnä luonnonvalkoisen mytyn. Torstaina sentään kuriiri ilahdutti minua ja toi lämpimäisiä:


Sukka-aapinen tuli painosta ja näyttää kuin näyttääkin ihan oikealta kirjalta! Kirjakaupassa en tätä vielä nähnyt, mutta viimeksi kun tarkastin niin pääkaupunkiseudun kirjastoihin oli tilattu toistakymmentä kappaletta. Minut kutsuttiin myös aapisen tiimoilta kirjailijavierailulle Laaksolahden kirjastoon huhtikuun puolenvälin tienoilla.


Perjantaihin mennessä olin jo sen verran tervehtynyt ja niin epätoivoinen, että päädyin vaihtamaan puikot ompelukoneeseen.

Koska kaikki hyvät asiat tunnetusti tulevat kolmen ryhmissä, niin olen ensi viikon sekä kesäkuun alun raskaiden, pitkien ja vakavateemaisten larppien välissä menossa vapun tienoilla paljon kevyempään peliin, Säädyttömiä aikeita -ilotteluun kuvitteelliselle 1700-luvun bahamalle rokokoopunkin henkeen.

Itse en heittäydy korsettien, kermakakkuhelmojen ja korkeiden peruukkien maailmaan, sillä hahmoni on aasialainen posliinikauppias. Puku löytyi kiinalaisesta verkkokaupasta, ja oli aivan odotetusti minulle aivan liian pieni. Olin jo aikaa sitten ostanut eurokankaasta mustaa ja punaista polyesterisatiinia fiksauksiin, mutta tarvittiin viikko sairastuvalla, että olin kypsä tarttumaan korjausompeluun. Lopputulos oli parempi kuin uskalsin kuvitellakaan!

Levensin hihojen kapeat yläosat niin, että kädet mahtuivat sisään ja laitoin jakun selkään punaisen kiilan. Punaista hametta puolestaan levensin reilusti mustalla lisäkappaleella. Hahmolle löytyi myös muutamalla eurolla Punaisen ristin Kontista yli 20-osainen astiasto siroja posliinisia kahvikuppeja, asetteja ja tilpehöörejä kaupusteltavaksi.

Näissä toiveikkaissa tunnelmissa Elämänlangalla siis suunnataan hiljaiseen viikkoon ja kohti pääsiäistä! Ensi viikolla ollaan paitsi toisessa pääsiäispäivässä myös varmasti aivan Lotka-Volterra -larpin lähtötunnelmissa.

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Larppia vai elämää varten?

Elämänlangalla on jatkettu larppineuleiden parissa. Post-apokalyptisiä bunkkereita varten valmistui vielä yksi ruma hattu hahmon kauppatavaraksi.

Tässä kummallisessa yläviistossa selfiekuvakulmassa on muuten se hyvä puoli, että punainen nenänalunen ei näy. Päiväkausia vuotanut nenä muuttui lauantai-iltaa kohden kunnon flunssaksi, ja nyt maanantaina alistuin lopulta soittamaan töihin että tarvitsen sijaisen huomiselle.

Koska olen tänään enimmäkseen istunut sohvalla ja katsonut videoita youtubesta, olen samalla saanut kivasti neulottua. Lauantaina pistäydyin Lankamaailmassa ja ostin sieltä kilon Hjertegarnin Cotton 8 -puuvillalankaa. Se on nyt muotoutumassa improvisoiduksi puseroksi Just a Little Lovin' -larppiin, johon olen menossa kesäkuussa.


Luvassa on aikamatka 80-luvun alkuun, joten puseroon tulee ainakin lepakkohihat. Katsotaan, miten tämä muuten muotoutuu!

Näissä nuhakuumeisissa tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla toivottavasti terveempänä!

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Hame!

Elämänlangan kokeellinen neulonta alkaa vähitellen löytää muotonsa, ja on itse asiassa tällä hetkellä jo matkannut ulkomaille vastaanottajan mukana. Minulle luvattiin kuva valmiiksi koristellusta työstä osana asua, kunhan kaikki on valmista. Nyt saatte tyytyä kuvaan, jossa malliksi napattiin Nea.

Omituisesta neulotusta mustekalasta tuli siis hame! Alla on tässä vaiheessa musta samettihame, mutta vastaanottaja pohti että lyhyt tyllialushame varmasti toimisi hauskasti myös. Valmiiseen hameen on myös ommeltu tuolle kuvissa laajimmin punaiselle puolelle musta pieni kolmiopitsihuivi lantiolle, mutta tästä työvaiheesta ei enää ole kuvia.

Lankoina hameprojektissa on ollut Dropsin Cotton Viscosea, jotain Rowanin puuvillaista nauhalankaa sekä epämääräistä yhdistelmää mustaa glitterlankaa ja paljettilankaa. Neuloin ensin vyötärönauhan vähän tiiviimmällä neulepinnalla ja niin, että siinä on reikärivi johon voi pujotella vaikka satiininauhan, ja sitten poimin vyötärönauhan reunasta satunnaisia määriä silmukoita ja neuloin hassun muotoisia repaleisen näköisiä suikaleita. Lopputuloksesta tuli oikein mainio!

Seuraavana larppiprojektina on myssy, joka pyrkii olemaan mahdollisimman epämääräisen värinen. Tässä on yhdistetty yhtä hillitysti pätkävärjättyä ja yhtä oikeasti moniväristä lankaa, ja lopputulos näyttää lupaavan epämääräiseltä.

Ostin myös yhden neuleen kesällä olevaan 80-luvulla sijoittuvaan peliin.

Mohairtakki aitoa kasarivintagea! Tästä on hyvä lähteä liikkeelle pelin asua valmistelemaan!

Näissä muissa maailmoissa liikkuvissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Sitä se aktivoitunut larppiharrastus teettää! Katsotaan, mihin ensi viikolla päädytään.

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Mikä tämä on?

Elämänlangalla on jatkettu aktiivisesti kokeellisen neulonnan parissa kuluneen viikon ajan, ja lopputuloksia alkaa vähitellen syntyä.

Onko se neulottu mustekala?


Vai ehkä sittenkin kevättalven aurinko?


Viimeistelyjä pitää koittaa saada aikaiseksi tämän viikon aikana, sillä ystävä jolle tätä teen, tarvitsee sitä jo loppuviikosta.

Neuleiden lisäksi myös posti yllättää:


Kuten toisaalla sanoin, larppaajaperheessä ei koskaan tiedä, mitä perjantai-iltana ovikelloa soittava kuriiri tuo mukanaan.

Näihin lonkeroisiin tunnelmiin Elämänlangalla tällä kertaa. En vielä uskalla luvata, että ensi viikolla palattaisiin normaaliin neulelähetykseen, mutta katsotaan kuinka käy!