Loppuvuoden tunnelmia

Elämänlangalla on vietetty joulunpyhiä ja pitkää vapaata onnellisesti lankoihin hautautuneena, joskin hieman flunssaisena. Onneksi olimme pyhät Seinäjoella, jossa saatoin käpertyä sohvannurkkaan suklaan, neulepuikkojen ja läppärin kanssa ja keskittyä niistämään nenääni ja neulomaan. Täällä kotona on tietysti aina vähän enemmän kodinhoidollisia velvollisuuksia, mutta on tässä silti mainiosti neuleaikaa.

Minulla on vuosikausia ollut perinteenä, että Seinäjoella neulon jotain ihan vain itselleni riippumatta siitä, mitä muille meneviä asioita on tekeillä tai tilausjonossa. Tänä vuonna tekeillä on ollut paksu pusero, sillä muutaman vuoden takainen Cascade -puseroni on jo niin loppuun kulutettu, että sitä ei enää oikein kehtaisi päälleen pistää. Uusi pusero on syntymässä Karnaluksista haetusta Austermannin Merino 85:stä. Yllä olevassa kuvassa mallina Nea, koska pusero on 80-senttisillä puikoilla, eikä minun olisi ollut mitenkään mahdollista päästä siihen sisään pudottamatta kaikkia silmukoita.

Manailin, että mikä on, kun minulla on neulekirjastossani varmasti satoja erilaisia palmikkoneuleita, niin silti silmää miellyttää eniten tuo perinteinen Saxon Braid. Ehkä on syynsä siihen, että tuo nimenomainen punos on klassikko.

Koska olen ollut erittäin kiltti neuloja, joulupukki toi minulle lankaa. Ihana vihreäsävyinen vyyhti on Ilun merino-kashmirsekoitetta ja tuntuu aivan unelmaisen pehmeältä. Siitä täytyy varmaankin tehdä itselle esimerkiksi kauluri tai kaulaliina, tai sitten pipo korvaamaan hukkunutta Syyskoivu-baskeria.

Tänään posti soitti ovikelloa ja toi lähetyksen punaista Cascade 220 Superwashia. Tästä on tulossa jonkinlainen toukapussi eräälle hyvälle ystävälleni, joka odottaa jälkikasvua alkukeväälle. En vielä tiedä kehitänkö oman ohjevariaation Ullaa varten vai noudattelenko tuota linkattua, saa nähdä miten neulesuunnittelu sujuu vuodenvaihteen jälkeen.

Veljeni valkoinen pusero etenee edelleen, joskin on toistaiseksi vähän tylsä kuvattava. Kohta pääsen sentään jakamaan työn etu- ja takakappaleeseen ja pitää alkaa miettiä pääntien muotoiluja sun muita yksityiskohtia. Oma pusero on vähän tauolla tätä tehdessä, mutta katsotaan josko jossain vaiheessa taas varaisin itselleni ihan ikiomaa neuleaikaa. Reissuneuleena kulkevat mukana myös lahjaksi menossa olevat sukat, jotka poseerasivatkin viime viikolla lomamatkakuvassa ahnehtien jälkiruokaani.

Näissä tunnelmissa mennään vuoden viimeisinä päivinä. Jännityksellä odotamme, jäikö Braid Hills Cardigan vuoden viimeiseksi valmistuneeksi neuleeksi, vai kiilaavatko sukat vielä ohitse. Entä mikä tulee olemaan vuoden 2015 ensimmäinen valmis työ? Selviääkö tämä jo ensi viikon Elämänlangalla?

Onnekasta alkavaa neulevuotta kaikille, liukkaita lankoja ja sujuvia silmukoita!

Lomatunnelmia

Elämänlangalla on aloiteltu joululomaa selvästi erittäin rentouttavissa tunnelmissa. Olin nimittäin täysin unohtanut, että tänään on maanantai. Onneksi tässä puolenyön korvilla vielä muistin asian, niin voin väittää, että olen aikataulussa.

Syksy on ollut pitkä ja ylityötunteja on kertynyt. (Siitä ei ole kovin pitkä aika kun totesin pomolleni 12-tuntisen työpäivän jälkeen, että on se hyvä että olen vain 50 % työajalla, koska sadalla prosentilla alkaisivat pian tunnit loppua vuorokaudesta.) Jäin siis jo perjantaina joululomalle ja palaan töihin vasta loppiaisen jälkeen.

Loman alkajaisiksi kävin pistäytymässä pitkästä aikaa Tallinnassa. Matkatoimisto Matkapojat muistaa minua aika usein tarjousviesteillä, ja nyt aikatauluihin sopi mainiosti oopperamatka: yli lautalla, ilta oopperassa, yö hotellissa ja paluu seuraavana päivänä. Yllä olevasta kuvasta saattaa huomata, että reissulla ei keskitytty ihan pelkästään oopperaan. Lautta saapui satamaan kahdelta ja Karnaluks meni kiinni vasta kolmelta, joten mainiostihan sitä ehti käydä shoppailemassa kilon tai pari lankaa.

Oranssinruskeasta paksusta merinosta tulee minulle talvipusero, joten pahoin pelkään että keskeneräinen oranssi Cashmerino-pusero jää taas ainakin vähäksi aikaa lapsipuolen asemaan. Vihreä lanka on kashmirsekoitteista sukkalankaa, josta tulee kummityttöselle neuletakki ja villahousut. Joululahjashoppailut ovat tänä vuonna vähän jääneet, joten ilmoitin, että tarvittavaa neulevaatetta tulee kunhan kerkiää. Pari liukuvärjättyä huivilankaa jäi myös haaviin, katsotaan mitä niistä keksin.

Majoituimme klassisessa Viru-hotellissa. Harmillisesti aikataulut eivät osuneet niin, että olisimme päässeet katsomaan hotellin ylimmässä kerroksessa sijaitsevaa KGB-museota, se olisi nimittäin ollut mielenkiintoinen kohde. Pääsimme silti nauttimaan korkeuksista, sillä huone oli 21. kerroksessa. Ihan hirveän paljon ei näköaloja ehditty ihailla, kun lankakauppareissun jälkeen oli jo vähän kiire ehtiä syömään ennen oopperaa. Viron kansallisooppera oli erinomaisen viihdyttävä. Hauskana yksityiskohtana La Traviatan illan Violetta oli oikealta nimeltään Kristel. Tapaan hyvin harvoin etunimikaimoja, mutta nimi on ilmeisesti Virossa paljon Suomea tavallisempi.

Sunnuntaina ehti vielä vähän kävellä Vanhassakaupungissa ennen laivan lähtöä. Sain kontakteilta vinkin Müürivahen varrella sijaitsevasta Kohvik Must Puudel -kahvilasta, joka osoittautuikin mukavaksi paikaksi pysähtyä toviksi. Varsinkin nyt joulutorin aikaan turistivirrat olivat vähän eri suunnassa, ja paikalla näyttikin olevan enemmän paikallisia kuin ulkomaalaisia. Kuvassa matkaneuleena mukana ollut Wollmeise-sukka yrittää omia Irish Coffeeni ja pekaanikakkuni, mutta onneksi sain ne kuitenkin pelastettua ahneen neuleen kynsistä.

Näissä tunnelmissa siis tässä juuri joulun alla. Ensi viikolla katsotaan, muistuisiko silloin viikonpäivä mieleen vähän aikaisemmin kuin keskellä yötä. Toisaalta eikös silloin tiedä, että loma on onnistunut, kun ei enää niin tarkkaan muistele kellonaikoja ja viikonpäiviä?

Satumaista

Elämänlangalla ollaan neuleiden suhteen satumaisissa tunnelmissa. Tekeillä on paita, valkoinen kuin lumi:

(Cascade 220 Superwash, veljelleni.)
 
 Viikonloppuna valmistuivat sukat, punaiset kuin veri:

(Polvisukat, Wollmeise Twiniä, väri Vamp.)

Ja toki villatakki, musta kuin eebenpuu.

(Braid Hills Cardigan, lankana Drops Merin Extra Fine.)

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla ollaan jo melkein joulussa ja katsotaan, onko täällä ollut kilttejä neulojia.

Toverit!

Elämänlangalla pidetään yleensä poliittisesti melko matalaa profiilia. Mainittakoon tässä vaiheessa kuitenkin, että lupauduin kevään 2015 eduskuntavaaleihin Jaana Wessmanin (Vasemmisto, Uusimaa) kampanjapäälliköksi. Väitin vuosikausia, että vanhempieni järjestöaktiivisuusgeeni on hypännyt yli sukupolven ja olen immuuni, mutta tämä vaiva näemmä aktivoituikin vasta aikuisiällä ja on pahentunut tasaisesti vuodesta toiseen.

Heti alkuun kerron vaalimainoksena, että Jaana on mainio ehdokas: nelikymppinen lääkäri ja tietojenkäsittelytieteilijä, joka väitteli tietojenkäsittelystä muutama vuosi sitten ja erikoistuu tällä hetkellä lääketieteen puolella lastenpsykiatriaan. Lisäksi hän pelaa roolipelejä, mikä hyvittää sen valitettavan piirteen, että hän virkkaa mieluummin kuin neuloo.

Vaikka ehdokas suuntautuukin epäilyttäviin lankatekniikoihin, hän ymmärtää neuleiden päälle. Niinpä hän ilahtui suuresti täysin luonnollisesta inspiraatiostani neuloa Vasemmiston logoon perustuva ehdokaspipo kampanjan tueksi.

Koska suuntana on Arkadianmäki, kävimme tietysti eduskuntatalon portailla ottamassa ohjekuvia. Seistessämme niskat kenossa rappusilla katsomassa taloa totesimme, että on se kyllä pahuksen vaikuttava rakennus.

Pipo on neulottu Karismasta osittain siksi, että se on hyvää ja edullista peruslankaa ja osittain siksi, että siitä löytyi suurin piirtein Vasemmiston logon värit. Tarkkaavainen neuloja huomaa,että kirjoneuleraidassa on valkoisella pohjalla yhteensä neljää eri väriä, eli heitin ensimmäiseksi romukoppaan ohjeen siitä, että yhdellä kirjoneulekerroksella pitäisi olla vain kahta väriä. Yllättävän tuskattomasti se kuitenkin toimi, ja nurjasta puolesta tuli sen verran siisti, että sitä kehtaa näyttää:

Totesin, että jos käsittelee kaikkia kirjoneulevärejä yhtenä paksuna lankana, jossa on monta säiettä, neulominen sujuu suhteellisen kivuttomasti. Koska minulla on tiukka käsiala, uhkasi kirjoneule aluksi hieman kiristää vaikka vaihdoin työhön niitä kerroksia varten suuremmat puikot. Onneksi työn kastelu ja muotoilu ratkaisi ongelman.

Kuten alussa sanoin, on pipo suunniteltu kampanjan tueksi. Ohjeen voi ladata ilmaiseksi Ravelrystä: http://www.ravelry.com/patterns/library/toverit (ohjeen lataaminen ei vaadi kirjautumista palveluun).

Ohje on maksuton, mutta halutessasi voit tukea Jaana Wessmanin eduskuntavaalikampanjaa pienellä lahjoituksella. Kampanjalla on tällä hetkellä menossa varainkeruu joukkorahoituspalvelu Mesenaatissa, http://mesenaatti.me/jaana-wessman-eduskuntaan/. Joukkorahoituskampanja päättyy vuodenvaihteen jälkeen, sen jälkeen ehdokkaalle ohjataan lahjoitukset puolueen tilin kautta - päivitän oikean tili- ja viitenumeron tänne siinä vaiheessa.

Tällaista yhteiskunnallista aktiivisuutta Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla ehkä sitten vähemmän poliittisissa tunnelmissa.

Luopumisen aika

Elämänlangalla eletään näin joulukuun aluksi raskaita päiviä. Vanha mummokissamme Vinga alkaa vähitellen tulla tiensä päähän. Vinga on 18 vuotta vanha, ja viime aikoina ikä on alkanut vaivata ihan näkyvästi. Ennestäänkin hoikka kissa on laihtunut kovasti, eikä turkki kiillä kuin ennen. Hyppy ei enää nouse niin kepeästi, hiekkalaatikon löytäminen on jo jonkin aikaa ollut kyseenalainen projekti, kuulo on kadonnut ja ihan viime aikoina pöhkö otus on alkanut jäädä ihmisten jalkoihin kun ei enää osaa väistää.

Tänään tein lemmikin omistajan raskaan päätöksen ja varasin ajan viimeiselle matkalle. Vielä pari päivää hemmotellaan vanhusta rapsutuksilla ja makupaloilla, ja sitten on aika jättää hyvästit. Onneksi aivan naapurissa on eläinkääkäriasema, niin ei tarvitse ikänsä matkustamista vihannutta eläintä viedä autolla tai bussilla mihinkään kauas tätä viimeistä matkaa varten. Seuraavana vaikeana asiana on sitten jutella aiheesta lapsille, joiden elämässä Vinga on ollut aina.

Näissä synkeissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla sitten toivottavasti jotain iloisempaa asiaa.

Joulua kohti

Elämänlangalla piristetään synkimmän syksyn päiviä kirkkaanpunaisella sukkalangalla. Wollmeise-polvisukat eivät ole erityisen edullisia, mutta ah ja voi, kuinka nuo kylläiset värit osaavatkin ilahduttaa mieltä. Tämä Vamp -värisävy on liki joulunpunaista, sopivasti lähestyvää adventtia ajatellen. Äskettäin pistin tilaukseen myös tyylikkään harmaata, ihan vaan sitä ajatellen, josko vaikka joskus pitäisi yrittää näyttää vakavasti otettavalta eikä ihan niin hipahtavalta kuin yleensä.

Villasukat kulkevat mukana bussineuleena, ja matkustivat esimerkiksi viikonloppuna Ullaa julkaisevan Suomen Verkkoneuleyhdistys ry:n vuosikokoukseen. Jatkan hallituksessa myös ensi vuonna, tuttuun tapaan jäsenvastaavana. Ilahduttakaa siis minua ja käykää sankoin joukoin liittymässä Ullan tukijoihin!

Muissa neuleuutisissa aiemmin esitelty Braid Hills -takki etenee, ja työstä puuttuu tässä vaiheessa enää puolitoista hihaa ja kaulus. Veljelleni tilattu valkoinen Cascade -paita siis vielä odottaa, mutta edistystä tapahtuu. Braid Hillsistä parempia kuvia sitten, kun työ on valmis, olen löytänyt siihen napit ja olen kastellut ja muotoillut takin kunnolla. Ja ehkä ehtinyt valokuvaamaan harvoina päivänvalon tunteina, sillä muuten pikimusta työ ei näytä kuvassa yhtään miltään.

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan, miltä neulemaailma ensi viikolla näyttää.

Synttäriulla!

Tänään Elämänlangalla juhlistetaan Ullaa, jonka upea ja mahtava 10-vuotisjuhlanumero julkaistiin eilen. Kuten olen useasti sanonut, on ihan Ullan syytä, että minustakin tuli isona neulesuunnittelija.

Ensimmäinen kirjoittamani ohje on nimeltään Nea, neuletakki silloin aivan pienelle Nea-vauvalle.

Melkoinen matka on tultu sekä ohjeenkirjoitus- että neulekuvaustaidoissa tämän jälkeen.

Ainoa esiintymiseni Ullan kansikuvassa tapahtui numerossa 3/2005, Punahilkka-poncholla. Olenpa ollut nuori ja nätti tuolloin liki vuosikymmen sitten!

Ullan myötä perheeseen on myös kasvanut nuori valokuvamalli, sillä Nea on esiintynyt useissa ohjekuvissa. Joelia on vaikeampi houkutella kameran eteen, mutta Neaa ei tarvitse erityisen paljon suostutella. Eikä ole näemmä ihan pikkulapsenakaan:

Nyt Nea on jo ihan rutinoitunut neulemalli:

Entä se ohjeidenkirjoitustaito? Toivottavasti uusin ohjeeni on muotoiluiltaan parempi kuin ensimmäinen:

Ainakin neuleet ovat tulleet tarpeeseen, sillä olen tänään käyttänyt sekä Kaari-jakkua että Syyskoivu-baskeria.

Näissä iloisissa Ullan synttärijuhlatunnelmissa siis tänään. Paljon onnea me, ja hyvää jatkoa myös seuraaville kymmenelle vuodelle!

Mustaa ja valkoista

Mikä se on, joka neuloo pimeimpään syysaikaan pikimustaa neuletta, jonka pintaneuleessa on palmikonkiertoja sekä oikeilla että nurjilla puolilla? Maisteri Elämänlankahan se, näemmä.

Braid Hills -villatakki etenee yllätävän sujuvasti väristä huolimatta. Olenko muistanut mainita, että rakastan kierretyin silmukoin neulottuja kapeita baijerilaispalmikoita?

Kerrankin myös muistin, että saadakseen mitään järkeviä blogikuvia aikaiseksi tähän aikaan vuodesta, ne pitää muistaa ottaa keskellä päivää. Villatakkilanka on oikeasti pikimustaa, mutta ainoa tapa saada palmikko näkyviin oli lisätä valoa yli oman tarpeen. Vertailun vuoksi voi katsoa takin alla olevia lankkuja: niiden oikea väri näkyy alemmassa kuvassa.

Joka tapauksessa jonkun muun ohjeesta neulominen on taas muistuttanut ohjeen kirjoittamisen perusasioista. Esimerkiksi on neulojalle oikeasti todella hyödyllistä tietää paitsi että "kun olet toistanut kerrokset X-Y yhteensä Z kertaa", niin kuinka korkea työn pitäisi olla esimerkiksi helmasta mitattuna. Myöskin tuo "yhteensä" on avainsana. Jos ohje käskee neuloa ohjeen mukaan ensin vaiheen 1 ja sitten vaiheen 2, "toista 1 ja 2 viisi kertaa" voi tarkoittaa joko "tee vaiheet yhteensä viisi kertaa" tai "tee vaiheet ensin kerran ja toista sitten viisi kertaa". Kovasti toivon, että tämän tyyppiset yksityiskohdat ovat omissa ohjeteksteissäni vuosien varrella hioutuneet niin, että ohjeet ovat mahdollisimman yksiselitteisiä. Braid Hills on siis angloaerikkalaisen perusteellisesti kirjoitettu ohje ja yleisesti ottaen oikein hyvä, mutta kun itse luen kuin piru Raamattua niin tällaisiin detaljeihin takertuu.

Kun mustat silmukat jossain vaiheessa alkavat hyppiä silmissä, on tarjolla seuraavaksi valkoista. Veljelleni suunnitteilla olevan neulepuseron langat tulivat, sillä ilmeisesti ameriikan Kusti ei polje vaan ajaa lentokoneella. Tässä vaiheessa kiitän myös tullin toimintaa, sillä edellisen nettitullauskeikan jälkeen käsityölangat oli lisätty verkosta valmiiksi löytyvälle listalle ja prosessi onnistui soittamatta kenellekään puhelimella. Paketti tuli myös perille yllättävän vähäisellä viiveellä tullauksen jälkeen.

Jota ei mentäisi aivan monokromaattiseksi niin voin paljastaa, että omat punaiset polvisukkanikin etenevät yksi bussimatka kerrallaan, sillä puseroneuleet ovat liian suuria mukana kannettavaksi. Oranssi talvipuseroni puolestaan odottaa, että nämä muille menevät työt vähän etenevät.

Näissä  tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä kertaa. Toivotavasti ensi viikolla on jotain valmiimpaa esitellä!

Kauhua

Elämänlangalla on ollut suorastaan kauhistuttavan kiireinen viikonloppu. Oikeastaan oli tarkoitus kirjoittaa Joelin eilisistä synttäreistä, mutta koska talossa päätyi lopulta olemaan puolen tusinan 3-10 -vuotiaan vieraan lisäksi saman verran vierailevia vanhempia ei valokuvaaminen blogia varten ehtinyt käydä mielessäkään. Sen sijaan kirjoitan tänään ikuisesta nemesiksestäni, ompelukoneesta. (Kuvitelkaa taustalle painostava kauhufilmimusiikki.)

Perjantaina minut oli kutsuttu kekkereihin, jonka teema oli "Pelätkää!". Koska pukuideoiden suhteen löi aivan tyhjää, päädyin tekemään yksinkertaisen lyhyen huppuviitan ja irtohihat mustasta kankaasta. Ensimmäinen pelottava kohta tuli jo ohjeen suhteen: viitan ompeluohje löytyi jonkinlaisen valon lapset -oppilaitoksen kotisivuilta. Laitos näytti tarjoavan opetusta sisäisessä valaistumisessa, tarotissa, kabbalassa ja henkiparannuksessa. Nyt kun yritin löytää sivua uudelleen linkitettäväksi, näytti ensin siltä, että paitsi ohje, niin koko sivusto olisi kadonnut netistä ja olisin kuvitellut kaiken. Loppujen lopuksi osoite kuitenkin löytyi selaimen muistin syövereistä: Servants of the Light.

Tämä ompeluohje ei ollut kovin vaativa: minun piti osata piirtää kaksin kerroin taitetusta kankaasta puoliympyrä, kaksi hupun palasta ja sitten tasoittaa jäljelle jääneestä kankaasta kaksi muuten muotoilematonta suorakaidetta irtohihoja varten. Tässä kohtaa kovista kokemuksista on hyötyä: en edes yrittänyt käyttää loimusamettipalaa tai halpaa vuorisilkkiä, vaikka jokainen vanha larppaaja tietää että ne vasta olisivatkin olleet pelottavasti teemaan sopivia materiaaleja, vaan ostin sopivan raskaasti laskeutuvaa polyesteri-viskoosisekoitetta, joka ei ollut kovin liukasta. Kun palat oli leikattu taputtelin itseäni olalle ja olin sitä mieltä, että hyvinhän tämä menee.

Mitkään valon voimat eivät varmasti kuitenkaan olleet läsnä siinä vaiheessa, kun ompelin. Pidempään blogia seuranneet saattavat muistaa pitkään kestäneen viha-vihasuhteeni ompelukoneen kanssa. Koneessa oli sopivasti musta alalanka, joten lähdin langoittamaan konetta. Siinä vaiheessa kun yritin veivata neulan alas poimiakseni alalangan, tapahtui täydellinen töksähdys. Neula ei laskeutunut ompelualustan läpi. Yritin väkisin. Ei mitään. Yritin uudelleen. Edelleen täydellinen tökkäys. Olin jo valmistautunut kaivamaan esiin ruuvimeisselin ja tutkimaan, mitä koneen syövereihin on jumiutunut, kun huomasin ongelman syyn: puolain oli väärässä asennossa, joten koneparka odotti uutta alalankaa puolattavaksi eikä laisinkaan halunnut yrittää ommella mitään.

Hetken homma sujui kuin tanssi. Siksakkasin kappaleiden reunoja, kunnes valmiina ollut alalanka loppui. Puolasin uuden ja ihmettelin, kun lanka tuntui hyppivän eikä oikein pysynyt paikoillaan. Jatkoin ompelua ja kaikki sujui mainiosti kunnes alkoi olla aika taittaa saumoja. Äkkiä alalanka meni solmuun, kaksinkerroin ja juntturaan. Leikkasin pätkän pois, ujutin ylimääräiset langanpäät irti koneesta ja jatkoin. Uusi solmu ja selvitys. Kolmannella kerralla kaivoin puolan irti ja huomasin, että vaikka puola oli päältä näyttänyt hyvältä, oli keskellä irtonaisia, löysiä lankalenkkejä. Purin koko langan pois, puolasin uudelleen ja jatkoin ompelua vastaavasta pienestä vastoinkäymisestä toiseen. Kun viitta oli valmis, alkoi olla jo lasten nukkumaanmenoaika ja kielenkäyttökin oli jo jonkin aikaa sitten muuttunut sopimattomaksi perheen pienimmille kuulla.

Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, lopputuloksesta tuli aika hyvä. Juhlien jälkeen löysin viitalle sopivan kierrätyskohteen:

Olin kuvitellut, että menisi vielä joitakin vuosia ennen kuin tyttäreni alkaa näyttää minun vaatteissani paremmalta kuin minä, mutta joissakin asioissa näemmä One Size Fits All todellakin pitää paikkansa.

Tällaisissa suorastaan kammottavissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla täällä toivottavasti taas neulotaan, mikä on kaikille perheenjäsenille turvallisempaa.

Talven merkkejä

Elämänlangalla ollaan erittäin taitavia tulkitsemaan erilaisia ilmiöitä, jotka ennakoivat säitä ja vuodenaikoja. Viime päivinä ilmassa on ollut selkeitä talven merkkejä.

Todistuskappale 1: Aloitin itselleni villapaidan. Sitten purin puoleenväliin ehtineen kaarrokkeen ja aloitin alusta. Nyt on toivottavasti parempi.

Todistuskappale 2: Myös ystävät ja sukulaiset palelevat. Kun olin aloittanut tuon oranssin puseron, niin eiköhän Facebookissa tullut viesti kaverilta että hei, NYT löysin just oikean villatakkiohjeen. Ja kun pohdiskelimme, mistä langasta tuon hänelle neuloisin, niin rinnalle pompahti toinen chat-ikkuna veljeltäni, joka kyseli mahtaisiko sisarusrakkaus riittää villapaitatilauksen tekemiseen. Totesin, että eiköhän tämä järjesty - varsinkin kun veljeni on ennenkin saanut minulta esimerkiksi jouluksi pahvista leikatun villasukan kuvan, joten hän tietää nämä käsinneulojan toimitusaikojen riskit. Siihen projektiin meni lanka tilaukseen, joskin saamme odottaa että soutavat ne lankakerät Atlantin yli. Uhkasin, että jos jaksan kirjoittaa ohjeen niin velipoika joutuu poseeraamaan valokuviin.

Todistuskappale 3: Polvisukat.

Aurinkoisen lämpimän kellanoranssit tai oranssinkeltaiset polvisukat valmistuivat ja samaan aikaan hankitusta syvänpunaisesta Vamp -sävystä on luotu seuraavan parin ensimmäisen sukan silmukat puikoille. Se tosin etenee nyt hitaanlaisesti, koska on näitä neulevaatteita tehtävänä. Onneksi kaikenlaisilla bussimatkoilla tarvitaan villasukan kokoista neulottavaa.

Näillä neule-eväillä taitaa pärjätä pitkälle talveen. Nyt tarvitaan vain paljon neuleaikaa ja sopivan hömppää TV-viihdettä ja äänikirjoja.

Ensi viikolla taas uutta Elämänlankaa, katsotaan missä silloin mennään.

Villasukkadilemma

Elämänlangalla käytiin männäviikolla parin oikeasti pakkasen puolella käyneen päivän aikana seuraava keskustelu:

- Äiti, mulle pitää ostaa heti talvikengät, mun varpaat palelee!
- Pistä villasukat jalkaan.
- Mä VIHAAN villasukkia!

Onneksi kellarista sitten löytyi viimetalviset Kuomat, joista neiti kymmenen vee ei vielä ole kasvanut pihalle. Sitten, pari tuntia ensimmäisen keskustelun jälkeen:

- Äiti kato, mä löysin nää IHANAT sukat jotka sä teit mulle joskus. Mutta ne alkaa olla vähän pienet, mä tarviin uudet!
- Etkö sä just sanonut, että sä vihaat villasukkia?
- No joo, mutta nää on tosi ihanat!

Tietysti ne sukat ovat ihanat, sillä tuo Keinahdus -malli on tehty Ilun värjäämästä elämää ihanamman tuntuisesta kashmirsukkalankasekoitteesta. (Handu on juuri nyt vähän tyhjillään, mutta juuri bongasin Facebookista että iso lankapäivitys on tulossa, kannattaa käydä siis katsomassa myöhemmin uudelleen.) Kaikki muu kutittaa, raapii tai ärsyttää, ainakin niin kauan kun lapsi jaksaa muistaa, että on jotain neulottua yllä.

Vaan tässä pääsemme dilemmaan: millaista ihkusukkalankaa uskallan käyttää neidin sukkiin, jos lopputulos onkin tuo "VIHAAN villasukkia" -versio? Lisäksi pitää tosiaan olla ohutta sukkalankaa ja hyvin istuva malli joka ei rullaa kantapään alle tai tee muita tyhmyyksiä, joten sukkien käyttöikäkään ei tule olemaan mitenkään erityisen pitkä kun ei kasvunvaraa voi juuri jättää. Pitääkö tarttua edelleen puserokirjan jämäpussissa majaileviin Baby Alpaca Silk -keriin, kun lanka on kerran saanut armon niin bolerona kuin piponakin, ja todeta että jos sukkia ei käytetä pitkään niin kyllä se alpakka sen verran saa luvan kestää? Vai onko tässä nyt ihan oikein mentävä lankakauppaan asti tekemään hankintoja?

Näissä villasukkafilosofisissa pohdinnoissa Elämänlangalla tällä kertaa. Ensi viikolla luvassa ihan aikuisen sukkia omien muhkeiden pohkeitteni muodossa.

Mikä on päivän väri?

Elämänlangalla on viikon mittaan ihasteltu työhuoneen ikkunasta näkyvää vaahteraa.

Tältä tilanne näytti torstaina ennen viikonlopun viettoon lähtemistä, tänään loputkin vihreät lehdet olivat muuttuneet keltaisiksi ja punertaviksi.

Syksyn värit ovat esillä myös neuleissa. Ensimmäinen oranssinkeltainen polvisukka on jo viimeistelyä vaille valmis, toinenkin puolessa pohkeessa.

Wollmeisen Twin-sukkalanka värissä Küken hehkuu eri valoissa joko lämpimän leijonankeltaisena tai kurpitsamaisen oranssina. Piti tarkistaa, mitä tuo värin nimi tarkoittaa: ilmeisesti kyseessä on tipu, kanan- tai ankanpoika. Mikään näkemäni tipu ei kyllä ole ollut aivan näin värikylläinen.

Samaa värimaailmaa edustaa tämä murheenkryyni, Gedifran Aran-paksuinen Cashmerino, jota on haudottu huolella lankavarastossa jo varmaan vuosikymmenen verran. Syyspäivien kylmetessä ja kun olen jo kaivanut ulkovaatekäyttöön Lakeuden kutsu -puseroni, joka sopii hyvin syksyyn mutta on vähän ohkainen talvea ajatellen. Cashmerinosta yritin aloitella puseroa jo joskus kevätpuolella, mutta purkuunhan se meni.

Nyt kaivoin kerän viereeni tuijoteltavaksi, josko paita suostuisi ideoitumaan paremmin lankaa katselemalla. Mitään kokonaan palmikollista pintaa ei voi tehdä, koska lankaa tosiaan on täsmällinen rajattu määrä eikä lisää ole saatavilla - jotain sileähköä täytyy siis yrittää saada aikaiseksi. Onneksi varastossa on sentään vielä syvänpunaista Wollmeisea toisiin polvisukkiin, jos pää ei suostu kehittämään minulle puseromallia.

Näissä oranssinkeltaisissa tunnelmissa siis Elämänlangalla näin ruska-ajan kunniaksi. Toivottavasti polvisukat ovat jo ensi viikolla valmiit ja lämmittävät varpaita!

Tyylikästä toimistoon

Elämänlangalla oli suorittamisen täyteinen viikonloppu, mutta pieneksi hetkeksi ehdittiin pysähtyä kuvaamaan juuri sopivasti deadlineen mennessä valmistunut jakku Ullaa varten.

Tämä jakku vilahti jo aiemmin blogissa keskeneräisenä, mutta nyt se on ehtinyt valmiiksi asti. Lankana on vuosia varastossa ollut Elsebeth Lavoldin Silky Wool. Lanka on vähän epätasaista ja hieman huonosti puikoilla liukuvaa, mutta oli silti miellyttävän tuntuista neulottavaa. Kauluksen muodon perusteella jakku sai nimekseen Kaari.

Kuvaukset hoidettiin melkoisessa kiireessä lainalapsen 8-vuotissynttäreiden järjestelyjen lomassa, ja esimerkiksi alla olevassa kuvassa vilahtava nuttura on kursittu kokoon cocktailtikuilla. Lopputulos oli kuitenkin oikein hyvä!

Kaari-jakku muuttaa seuraavaksi toimistolleni, joka on satavuotiaassa huvilassa. Talvisaikaan lämmityksen asetukset tuntuvat siellä toisinaan olevan joko "jääkaappi" tai "sauna", joten jääkaappipäiville kaipaa välillä lisälämmikettä.

Valmiin neuleen tyytyväisissä tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan, olisiko täällä ensi viikolla näyttää jakun kaveriksi iloisen keltaiset polvisukat.

Valmista ja väriterapiaa

Viime viikolla Elämänlangalla uhkasi kaupan myssyn hankkiminen palelevalle lapselle. Koska eihän se käy laatuun, valmistui uusi pipo tuotapikaa.

Myssy pääsikin heti käyttöön, sillä viime viikolla oli oikeasti kylmiä päiviä. Täytyy myöntää, että vaikka Nealla on uusi myssy niin Joelilla on uusi kaupan akryylipipo. Toisaalta Joel ihastui viime talvena iltapäiväkerhon tädin lahjoittamaan varamyssyyn niin, että oma käsin tehty pipo ei enää laisinkaan kelvannut, joten ehkä vahinko on tässä vaiheessa jo tapahtunut kun lapselle on kerrottu, että neulepäähineitä saa muutenkin kuin äidin tekeminä. Tai sitten pitäisi viedä riiviö lankakauppaan ja valita värit Ihan Itse, vaikka siinä on tietysti aina riskinsä. (Siinä viimetalvisessa erittäin rakkaassa lahjapipossa on nimittäin ainakin sinistä, mustaa, valkoista ja neonkeltaista.)

Kauhealla kiireellä neulotun myssyn jäljiltä lämpötila nousikin sitten niin, että viikonloppuna saatoin kyläilypaikassa istua parvekkeella pitkät pätkät auringossa neulomassa. Sain valoterapian lisäksi väriterapiaa, sillä Wollmeisen oranssinkeltainen Küken hehkui kilpaa auringon kanssa.

Nyt palaan kuitenkin sammalenvihreän Silky Woolin pariin, sillä Ullan 10-vuotisjuhlanumeron deadline lähestyy. Viimeistään sunnuntaina 5.10. lähetetyt ohjeet ovat mukana kansikuvaäänestyksessä, mutta toimitus ottaa kyllä vähän tuon deadlinen jälkeenkin vastaan ohjeita. Tehdään yhdessä tosi hieno juhlanumero, pistäkää tekin Ullaan ohjeita tulemaan!

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla on toivottavasti valmis neuletakki, saa nähdä.

Neulojan perheessä

Nea, joskus toissaviikolla: "Äiti, mä tarttisin semmosen ohuen pipon joka peittäis korvat."
Minä: "Joo, tehään sulle jossain välissä."

Sen jälkeen jatkoin tyytyväisenä uutta neuletakkiani, joka on tekeillä syksyn Ullaa varten. Sillä on deadline ja kaikki.

(Elsebeth Lavoldin Silky Woolia, hyvin marinoitunutta vuosikertaa omasta varastosta. Ei vielä mitään hajua jaksanko laskea kokosarjoitusta, vai tuleeko tästä pelkkä XL/XXL -koko.)

Nea, viime viikolla: "Äiti hei, päivällä tää lippis on ihan tarpeeks mutta aamulla kouluun pyöräillessä palelee korvat. Mä tarttisin sen pipon."
Minä: "Joojoo, ehtiihän sen."

Myönnän, että en ehkä varsinaisesti kuullut lasta, sillä koska neuletakki alkoi olla liian iso mukana kannettavaksi oli ihan pakko aloittaa reissuneuleeksi polvisukka Wollmeisesta, joka hehkuu aivan ihastuttavan aurinkoisena.

(Wollmeise Twin, väri Küken, ja samanlainen kuminauhakujallinen polvisukka kuin kaikki parin viime vuoden aikana tekemäni.)

Nea, tänään kouluun lähtiessä: "ÄITI! Tänään sä katsot mistä langasta voisi neuloa mulle sen pipon! Tulee kylmä!"

Tässä vaiheessa sävy oli sellainen, että äidin täytyi tehdä työtä käskettyä.

(Dropsin BabyAlpacaSilkiä, 120 silmukkaa, jotkut noin ehkä 3,5 -milliset puikot jotka sattuivat kätee laatikosta ja tekeillä oleva peruspipo. Nea soitti että menee koulun jälkeen kaverille, joten on vielä muutama tunti aikaa edistää neuletta että on jotain, mitä näyttää kun lapsi tulee kotiin.)

Näissä tärkeissä tilausneuletunnelmissa Elämänlangalla tänään. Ensi viikolla vähintään pipo on toivottavasti jo valmiina, tai lapsi vaatii, että mennään Lindexille ja ostetaan akryylimyssy.

Värikästä syksyä

Elämänlangalla nautitaan kauniista syyspäivistä, vaikka tuossa viime viikolla näyttikin välillä tältä:

Kuvassa olevan paatin nimi on Aava, ja kävimme Teemun kanssa sillä risteilemässä kauniissa Helsingin saaristossa buffetillallisen kera viimeviikkoisen hääpäivän sekä parin viikon takaisen Teemun syntymäpäivän kunniaksi. Onneksi ruoka oli hyvää ja risteilyllä ollut trubaduuri sitä oikeasti viihdyttävää ja kivasti kuunneltavaa sorttia, sillä näkyvyys Aavan ikkunasta ulos oli ehkä kymmenen metriä, jonka jälkeen vastassa oli paksu sumuseinä.

Säät ovat nyt tästä kirkastuneet, ja postikin toi ihanasti väriä syksyyn. Pari viikkoa sitten esittelin Elämänlangalla oranssien Wollmeise-polvisukkieni varpaisiin tehtyjä paikkoja. Samalla totesin, että lienee aika tilata lankaa uusiin polvareihin.

Kuvassa värit Vamp ja Küken, eikä kuva tee oikeutta sille, kuinka hehkuvia värit luonnossa ovat. Vaikeutena vain on päättää, kummasta väristä ensimmäiset sukat neuloisi. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin toisesta vyyhdistä menee polvisukkapariin vain pikkuinen pätkä, joten tässä lienee odotettavissa joko muuta asustetta lisäksi tai sitten yhdet oikein iloisen huomioraidalliset sukat. Tai Rohkelikko -sukat, kuten joku jo minulle toisaalla ehdotti.

Syyskauteen voi saada väriä myös tutustumalla Espoon museotoimintaan käsitöiden parissa. Kontaktit Espoon kaupunginmuseolla nimittäin vinkkasivat minulle, että tänä syksynä alkaa talomuseo Glimsissä käsityökerho. Lisätietoja tältä sivulta. Kerho on keskiviikkopäivisin klo 13-15 kerran kuussa nyt syksyn aikana, ensimmäinen tapaaminen 24.9., ja museolta kerrottiin että tuo osuu kerintäviikolle jolloin lampaat ovat käymässä museolla. Harmillisesti en itse tuolloin pääse, mutta yritän josko jollekin syksyn kerroista ehtisin kameran kanssa, jotta voisin sitten blogissa tai Ullassa raportoida.

Näissä värikkäissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan, olisiko syksyn Ullaan tekeillä oleva neule ensi viikolla niin pitkällä, että siitä voisi ottaa jonkinlaisen kuvan!

Hatuttaa

Elämänlangalla on iskenyt vakava hatutus. Kaikkihan on kesäisellä työkeikalla Hämeenlinnasta ostettujen Sivillojen syytä. Mitäs hengailevat sievinä, ohuina ja pehmoisina viattoman neulojan ulottuvilla?

Oranssi pitsimyssy valmistui. Paremmat kuvat tulevat sitten Ullassa näytille, koska reippaasti sain kirjoitettua ohjeen ja lähetettyä sen. Ohjeelle kyselin nimeämisapua Ravelrystä, ja baskeri lähti lopulta liikkeelle nimellä Syyskoivu.

Toisessa baskerissa olen vähän oman mukavuusalueen ulkopuolella eli kirjoneuleissa. En voinut vastustaa GS Demons -jenkkifudisjoukkueen väreissä olleita lankoja, joten sieviä pieniä jalkapallodemonin päitä tämänkin myssyn reunaan sitten tuli. Muistin jopa kääntää alunperin sukkia varten suunnittelemani kuvion toisin päin, muuten demonit olisivat seisseet sarviensa päällä.

Ilmeisesti joko harjoitus auttaa myös kirjoneuleessa, tai sitten Sivilla oli paremmin käyttäytyvää lankana kuin Seiskaveikka,sillä nämä kuviot ihan tunnistaa ongelmitta mallin mukaiseksi. Tämä myssy on menossa lahjaksi eräälle demonittarelle, jolla tosin on tältä erää sarjakausi päättynyt ja syksyn maajoukkueaktiviteetit odottavat.

Seuraavaksi puikoille jotain aivan muuta, sillä toiveissa olisi ehtiä saada syksyn 10-vuotisjuhlaullaan jotain muutakin suunniteltua. Suunnittele sinäkin, että saadaan syksyn numerosta upea ja mahtava!

Katsotaan, mitä ensi viikko tuo Elämänlangalle tullessaan.

Villasukat jalkaan

Tänään vähän ihmettelin Facebook -syötteessäni, että mikähän villasukkapäivä mahtaa olla, kun siitä niin moni kirjoittaa. Hetken kaiveltuani huomasin, että kyseessä on avoin Villasukat jalkaan -tapahtuma, joka alkaa tänään ja jatkuu läpi syksyn. Tokihan olin tässä jo mukana tietämättänikin, sillä sään kylmetessä tutut polvisukat ovat kaivautuneet esiin kaapista.

Joku saattaa muistaa nämä Wollmeise -polvisukat jo keväältä. Vaan mikäs tuolla varpaissa pilkottaa?

Paikkalankahan se. Sukat olivat viikonloppuna mukana reissussa ja huomasin, että tuttuun tapaan se kohta, joka jää isovarpaan kynnen ja ulkokengän väliin on hankautumassa rikki. Kerrankin ehdin hätiin ja pääsin paikkaamaan ennen kuin lanka oli ehtinyt katketa mistään kohdin, jolloin vahvistaminen oli vielä jopa minun parsimistaidoillani helppoa. Yleisön pyynnöstä huolimatta otin pari kuvaa siitä, miten parsiminen tapahtuu, jos vaikka lukijoissa olisi joku muukin, jolle tämä jännittävä taito on uutta opeteltavaa. Tunnustan siis auliisti, että itse olen ryhtynyt parsimaan sukkia vasta sen jälkeen, kun olen alkanut pitää ohuesta langasta neulottuja polvisukkia. Nilkkasukat syntyvät käden käänteessä, mutta polvareita varten pitää oikeasti nähdä vaivaa, joten motivaatio oppia paikkaamaan reiät on myös suurempi.

Parsimista varten tarvitaan parsinneula, lankaa ja mieluusti joku parsimissienen tapainen kova asia, jonka voi laittaa sukan sisään taustatueksi. Koska parsinneula on tylppä, tähän käyvät vaikka omat sormet. Minulle osui näitä kuvia ottaessani käteen tyhjä vesipullo. Langaksi kannattaa mikäli mahdollista valita pikkuisen alkuperäistä lankaa ohuempi vastaavan koostumuksinen lanka, sillä paikattu kohta on vähän muuta sukkaa paksumpi.

Isoäitini parsi sukkia aikoinaan ompelemalla kuluneen kohdan ympärille jälkipistoja ja tekemällä sitten tiiviin punotun verkon parsinlangasta. Tätä tapaa olen yrittänyt oppia, mutta se on osoittautunut minulle mahdottomaksi. Sitten katsoin muualta ohjeita ja totesin, että jos ei anna neuleseen tulla ihan suoraan isoa reikää niin parsiminenhan menee ihan täsmälleen samoin kuin ompeleminen silmukoita jäljitellen. Yllä olevassa kuvassa olen aloittamassa ompelua. Langan häntä pistää esiin parin silmukan päästä, sillä olen todennut että on helpompi työntää se jälkikäteen nurjalle puolelle pääteltäväksi kuin etsiä oikeaa aloituskohtaa nurjan kautta. Varsinainen ompelupätkä tulee esiin silmukan alaosan läpi. Seuraavaksi neula viedään seuraavan silmukan molempien puoliskojen alta ja kiristetään lanka...

...ja sitten pujotetaan lanka aloitussilmukan kautta viereisen silmukan läpi ja taas kiristetään.

Ompelu menee siis ylä- ja alaosassa "puolikkaan silmukan verran" vinoon: yläpuolella kokonaisen silmukan takaa, alapuolella yhden silmukan läpi nurjalle puolelle ja viereisestä läpi takaisin oikealle. Seuraavalla kerroksella takaisin palatessa mennään sitten läpi noista alla ommelluista silmukoista ja yllä taas yläpuolella olevan silmukan takaa.

Näissä yleishyödyllisissä tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla. Täytyy ehkä myöntää, että aihepiiri johtuu osittain siitä, että viime viikolla vilautettu myssy on kyllä neulottu valmiiksi, mutta kukaan ei ole kastellut, kuivattanut muotoonsa ja päätellyt saatika sitten valokuvannut sitä. Ensi viikolla sitten ehkä valmiiksi asti!

Syksyisiä lehtiä

Syksy saapuu litisten ja lotisten, vaikka sitä viime viikolla haikailemaani ruskaa ei  vielä ole näkynyt. Perhe on ollut vuorotellen flunssassa koko männäviikon, ja nyt yrittää vähän nenän taustaa itselläkin kutitella. Vakaasti olen kuitenkin sitä mieltä, että ei ole mitään flunssapöpöjä, ja kyllä tämä tästä kunhan saan tarpeeksi kahvia. Pitkin viikkoa on luvassa mm. roolipeliä (jos pelinjohtaja ei ole liian flunssainen), mielenkiintoinen työilta sekä keikka Jyväskylään katsomaan amerikkalaisen jalkapallon naisten SM-sarjan finaalia.

Puikoilla on sentään sopivasti ruskan värejä: Wetterhoffilta ostettu oranssi Sivilla on taipumassa ohueksi baskeriksi.

Toistaiseksi vielä nimetön myssy on tekeillä Ullan syysnumeroa varten. Sivilla on tosi miellyttävää neulottavaa ja lisäksi erittäin riittoisaa: 50 gramman vyyhdillä on 250 metriä lankaa, eli useampi kymmenen metriä enemmän kuin vastaavan paksuisissa sukkalangoissa. Minulla on oranssia toinenkin vyyhti, ja nyt vaikuttaa siltä, ettei sitä laisinkaan tarvitse aloittaa tätä projektia varten.

Myös isompaan neuleeseen olisi idea Ullaa varten, mutta en vielä ole ehtinyt kaivella läpi lankalaatikoita. Mikä mahtaa olla todennäköisyys sille, että sopiva lanka löytyy omasta varastosta, eikä tarvitse harkita ostavansa mitään uutta? Todennäköisyyslaskenta oli aina koulumatikassa heikkoja kohtiani, mutta äkkiseltään veikkaisin, että tässä tapahuksessa todennäköisyys lähestyy pikemminkin nollaa kuin yhtä.

Ensi viikolla myssy on toivottavasti jo valmis, ja voisi myös toivoa, että sää sallisi valokuvaamisen. Mistähän mahtaisi löytyä mallipää?

Syksy ja sukkaset

Syksy on tullut! Ruskaa vielä odotellaan, mutta lämpötila on laskenut sellaiseksi, että ajatus taas kulkee ja neulominenkin on mukavaa. Minä tarkenen vielä T-paidassa, mutta Nea pisti jo kouluun takin päälle. Joel puolestaan aloitti syksyn räkätautikauden ja jäi kotiin tänään. Saa pitää peukkuja, että loppuperhe selviää ilman tauteja.

Neulepuolella on näyttää nyt lähinnä villasukkia. Sarjani GS Demons -fanituotteita kasvoi parilla villasukkaparilla, joista toista esittelee mainiona sukkamannekiinina Minttu.

Alempi sukkapari on pari kokoa suurempi, joten saavat poseerata ihan ilman jalkoja. Hurjan originellisti olen käyttänyt näissä 7 veljestä: poistuvissa väreissä oleva tumma viininpunainen oli melko lähellä Demonsin maroon -sävyä. Pienempää nyperrystä varten ostin Hämeenlinnasta Sivillaa vastaavissa viininpunaruskehtavan ja luonnonvalkoisen sävyissä, joskaan en vielä yhtään tiedä mitä Demons -aiheista niistä olisi tulossa.

Syksyn Ulla lähestyy, ja siihenkin on nyt jotain pientä tekeillä, viime viikolla vilahtaneesta oranssista Sivillasta. Katsotaan, mitä tulee! Kuvia ei vielä ole, sillä työ on sen verran alkutekijöissään. Hauskaa, kun taas oikeasti tuli idea siihen, mitä tekisi - joskin taas vaivaa tunne, että suunnittelen saman asian uudelleen ja uudelleen vain vähän eri kuvioinneilla. Mieleen voisi tulla joku päivä taas vanhan ja hyväksi havaitun lisäksi jotain uutta ja innovatiivista.

Näissä syksyisestä säästä piristyneissä tunnelmissa tänään. Ensi viikolla sitten taas uutta Elämänlankaa!