- Äiti, mulle pitää ostaa heti talvikengät, mun varpaat palelee!
- Pistä villasukat jalkaan.
- Mä VIHAAN villasukkia!
Onneksi kellarista sitten löytyi viimetalviset Kuomat, joista neiti kymmenen vee ei vielä ole kasvanut pihalle. Sitten, pari tuntia ensimmäisen keskustelun jälkeen:
- Äiti kato, mä löysin nää IHANAT sukat jotka sä teit mulle joskus. Mutta ne alkaa olla vähän pienet, mä tarviin uudet!
- Etkö sä just sanonut, että sä vihaat villasukkia?
- No joo, mutta nää on tosi ihanat!
Tietysti ne sukat ovat ihanat, sillä tuo Keinahdus -malli on tehty Ilun värjäämästä elämää ihanamman tuntuisesta kashmirsukkalankasekoitteesta. (Handu on juuri nyt vähän tyhjillään, mutta juuri bongasin Facebookista että iso lankapäivitys on tulossa, kannattaa käydä siis katsomassa myöhemmin uudelleen.) Kaikki muu kutittaa, raapii tai ärsyttää, ainakin niin kauan kun lapsi jaksaa muistaa, että on jotain neulottua yllä.
Vaan tässä pääsemme dilemmaan: millaista ihkusukkalankaa uskallan käyttää neidin sukkiin, jos lopputulos onkin tuo "VIHAAN villasukkia" -versio? Lisäksi pitää tosiaan olla ohutta sukkalankaa ja hyvin istuva malli joka ei rullaa kantapään alle tai tee muita tyhmyyksiä, joten sukkien käyttöikäkään ei tule olemaan mitenkään erityisen pitkä kun ei kasvunvaraa voi juuri jättää. Pitääkö tarttua edelleen puserokirjan jämäpussissa majaileviin Baby Alpaca Silk -keriin, kun lanka on kerran saanut armon niin bolerona kuin piponakin, ja todeta että jos sukkia ei käytetä pitkään niin kyllä se alpakka sen verran saa luvan kestää? Vai onko tässä nyt ihan oikein mentävä lankakauppaan asti tekemään hankintoja?
Näissä villasukkafilosofisissa pohdinnoissa Elämänlangalla tällä kertaa. Ensi viikolla luvassa ihan aikuisen sukkia omien muhkeiden pohkeitteni muodossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti