Syksy on ollut pitkä ja ylityötunteja on kertynyt. (Siitä ei ole kovin pitkä aika kun totesin pomolleni 12-tuntisen työpäivän jälkeen, että on se hyvä että olen vain 50 % työajalla, koska sadalla prosentilla alkaisivat pian tunnit loppua vuorokaudesta.) Jäin siis jo perjantaina joululomalle ja palaan töihin vasta loppiaisen jälkeen.
Loman alkajaisiksi kävin pistäytymässä pitkästä aikaa Tallinnassa. Matkatoimisto Matkapojat muistaa minua aika usein tarjousviesteillä, ja nyt aikatauluihin sopi mainiosti oopperamatka: yli lautalla, ilta oopperassa, yö hotellissa ja paluu seuraavana päivänä. Yllä olevasta kuvasta saattaa huomata, että reissulla ei keskitytty ihan pelkästään oopperaan. Lautta saapui satamaan kahdelta ja Karnaluks meni kiinni vasta kolmelta, joten mainiostihan sitä ehti käydä shoppailemassa kilon tai pari lankaa.
Oranssinruskeasta paksusta merinosta tulee minulle talvipusero, joten pahoin pelkään että keskeneräinen oranssi Cashmerino-pusero jää taas ainakin vähäksi aikaa lapsipuolen asemaan. Vihreä lanka on kashmirsekoitteista sukkalankaa, josta tulee kummityttöselle neuletakki ja villahousut. Joululahjashoppailut ovat tänä vuonna vähän jääneet, joten ilmoitin, että tarvittavaa neulevaatetta tulee kunhan kerkiää. Pari liukuvärjättyä huivilankaa jäi myös haaviin, katsotaan mitä niistä keksin.
Majoituimme klassisessa Viru-hotellissa. Harmillisesti aikataulut eivät osuneet niin, että olisimme päässeet katsomaan hotellin ylimmässä kerroksessa sijaitsevaa KGB-museota, se olisi nimittäin ollut mielenkiintoinen kohde. Pääsimme silti nauttimaan korkeuksista, sillä huone oli 21. kerroksessa. Ihan hirveän paljon ei näköaloja ehditty ihailla, kun lankakauppareissun jälkeen oli jo vähän kiire ehtiä syömään ennen oopperaa. Viron kansallisooppera oli erinomaisen viihdyttävä. Hauskana yksityiskohtana La Traviatan illan Violetta oli oikealta nimeltään Kristel. Tapaan hyvin harvoin etunimikaimoja, mutta nimi on ilmeisesti Virossa paljon Suomea tavallisempi.
Sunnuntaina ehti vielä vähän kävellä Vanhassakaupungissa ennen laivan lähtöä. Sain kontakteilta vinkin Müürivahen varrella sijaitsevasta Kohvik Must Puudel -kahvilasta, joka osoittautuikin mukavaksi paikaksi pysähtyä toviksi. Varsinkin nyt joulutorin aikaan turistivirrat olivat vähän eri suunnassa, ja paikalla näyttikin olevan enemmän paikallisia kuin ulkomaalaisia. Kuvassa matkaneuleena mukana ollut Wollmeise-sukka yrittää omia Irish Coffeeni ja pekaanikakkuni, mutta onneksi sain ne kuitenkin pelastettua ahneen neuleen kynsistä.
Näissä tunnelmissa siis tässä juuri joulun alla. Ensi viikolla katsotaan, muistuisiko silloin viikonpäivä mieleen vähän aikaisemmin kuin keskellä yötä. Toisaalta eikös silloin tiedä, että loma on onnistunut, kun ei enää niin tarkkaan muistele kellonaikoja ja viikonpäiviä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti