maanantai 13. lokakuuta 2014

Mikä on päivän väri?

Elämänlangalla on viikon mittaan ihasteltu työhuoneen ikkunasta näkyvää vaahteraa.


Tältä tilanne näytti torstaina ennen viikonlopun viettoon lähtemistä, tänään loputkin vihreät lehdet olivat muuttuneet keltaisiksi ja punertaviksi.

Syksyn värit ovat esillä myös neuleissa. Ensimmäinen oranssinkeltainen polvisukka on jo viimeistelyä vaille valmis, toinenkin puolessa pohkeessa.


Wollmeisen Twin-sukkalanka värissä Küken hehkuu eri valoissa joko lämpimän leijonankeltaisena tai kurpitsamaisen oranssina. Piti tarkistaa, mitä tuo värin nimi tarkoittaa: ilmeisesti kyseessä on tipu, kanan- tai ankanpoika. Mikään näkemäni tipu ei kyllä ole ollut aivan näin värikylläinen.


Samaa värimaailmaa edustaa tämä murheenkryyni, Gedifran Aran-paksuinen Cashmerino, jota on haudottu huolella lankavarastossa jo varmaan vuosikymmenen verran. Syyspäivien kylmetessä ja kun olen jo kaivanut ulkovaatekäyttöön Lakeuden kutsu -puseroni, joka sopii hyvin syksyyn mutta on vähän ohkainen talvea ajatellen. Cashmerinosta yritin aloitella puseroa jo joskus kevätpuolella, mutta purkuunhan se meni.

Nyt kaivoin kerän viereeni tuijoteltavaksi, josko paita suostuisi ideoitumaan paremmin lankaa katselemalla. Mitään kokonaan palmikollista pintaa ei voi tehdä, koska lankaa tosiaan on täsmällinen rajattu määrä eikä lisää ole saatavilla - jotain sileähköä täytyy siis yrittää saada aikaiseksi. Onneksi varastossa on sentään vielä syvänpunaista Wollmeisea toisiin polvisukkiin, jos pää ei suostu kehittämään minulle puseromallia.

Näissä oranssinkeltaisissa tunnelmissa siis Elämänlangalla näin ruska-ajan kunniaksi. Toivottavasti polvisukat ovat jo ensi viikolla valmiit ja lämmittävät varpaita!

Ei kommentteja: