Mustaa ja valkoista

Mikä se on, joka neuloo pimeimpään syysaikaan pikimustaa neuletta, jonka pintaneuleessa on palmikonkiertoja sekä oikeilla että nurjilla puolilla? Maisteri Elämänlankahan se, näemmä.

Braid Hills -villatakki etenee yllätävän sujuvasti väristä huolimatta. Olenko muistanut mainita, että rakastan kierretyin silmukoin neulottuja kapeita baijerilaispalmikoita?

Kerrankin myös muistin, että saadakseen mitään järkeviä blogikuvia aikaiseksi tähän aikaan vuodesta, ne pitää muistaa ottaa keskellä päivää. Villatakkilanka on oikeasti pikimustaa, mutta ainoa tapa saada palmikko näkyviin oli lisätä valoa yli oman tarpeen. Vertailun vuoksi voi katsoa takin alla olevia lankkuja: niiden oikea väri näkyy alemmassa kuvassa.

Joka tapauksessa jonkun muun ohjeesta neulominen on taas muistuttanut ohjeen kirjoittamisen perusasioista. Esimerkiksi on neulojalle oikeasti todella hyödyllistä tietää paitsi että "kun olet toistanut kerrokset X-Y yhteensä Z kertaa", niin kuinka korkea työn pitäisi olla esimerkiksi helmasta mitattuna. Myöskin tuo "yhteensä" on avainsana. Jos ohje käskee neuloa ohjeen mukaan ensin vaiheen 1 ja sitten vaiheen 2, "toista 1 ja 2 viisi kertaa" voi tarkoittaa joko "tee vaiheet yhteensä viisi kertaa" tai "tee vaiheet ensin kerran ja toista sitten viisi kertaa". Kovasti toivon, että tämän tyyppiset yksityiskohdat ovat omissa ohjeteksteissäni vuosien varrella hioutuneet niin, että ohjeet ovat mahdollisimman yksiselitteisiä. Braid Hills on siis angloaerikkalaisen perusteellisesti kirjoitettu ohje ja yleisesti ottaen oikein hyvä, mutta kun itse luen kuin piru Raamattua niin tällaisiin detaljeihin takertuu.

Kun mustat silmukat jossain vaiheessa alkavat hyppiä silmissä, on tarjolla seuraavaksi valkoista. Veljelleni suunnitteilla olevan neulepuseron langat tulivat, sillä ilmeisesti ameriikan Kusti ei polje vaan ajaa lentokoneella. Tässä vaiheessa kiitän myös tullin toimintaa, sillä edellisen nettitullauskeikan jälkeen käsityölangat oli lisätty verkosta valmiiksi löytyvälle listalle ja prosessi onnistui soittamatta kenellekään puhelimella. Paketti tuli myös perille yllättävän vähäisellä viiveellä tullauksen jälkeen.

Jota ei mentäisi aivan monokromaattiseksi niin voin paljastaa, että omat punaiset polvisukkanikin etenevät yksi bussimatka kerrallaan, sillä puseroneuleet ovat liian suuria mukana kannettavaksi. Oranssi talvipuseroni puolestaan odottaa, että nämä muille menevät työt vähän etenevät.

Näissä  tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä kertaa. Toivotavasti ensi viikolla on jotain valmiimpaa esitellä!