Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös kesäloma. Elämänlangalla on perjantaina ja nyt maanantaina varovasti palailtu töiden pariin. Perjantaina vain varovasti luin työsähköpostit, mutta tänään pääsin jo soittamaan vakuutusyhtiöön ja kirjoittamaan kirjanpitäjälle kysymyksiä palkanlaskennasta. Keskiviikkona on jo luvassa palaverikin, eli eiköhän työvire tästä taas vähitellen iske!
Neulerintamalla olen edelleen työstänyt lomatunikaani. Vartalo-osa syntyi nopeasti, mutta nyt olen viimeisen viikon verran neulonut ja purkanut kaulusta. Olen huomannut muun muassa, että lyhennetyt kerrokset yhdellä tapaa neulottuna saavat pitsiosuudet menemään epäsynkkaan keskenään, kun taas toisella tavalla palmikonkierrot tulevat eri kerroksille eri kohdissa. Suorat ulkoreunat eivät sovi kaula-aukkoon ja taktiset kavennukset kauluksen takareunassa vain pahentavat ongelmaa. Nyt meneillään olevalla noin viidennellä yrityksellä olen päätynyt siihen, että täytyy alistua hieman eri malliseen kaulukseen kuin olin ajatellut, mutta koska tämä uusi malli taittuu, täytyy neulepinta siirtää vähitellen kauluksen keskitakaosasta lähtien nurjalta oikealle. Etureunoissa taas neulepinnan oikean puolen taas täytyy pysyä koko ajan samalla puolella työtä. Jos tämä yritys osoittautuu onnistuneeksi, saatatte joskus saada jopa kuvia.
Jos joudun vielä kerran purkamaan ja neulomaan uusiksi, voi olla että päädyn virkkaamaan kädenteihin reunukset ja julistamaan tunikan liiviksi. Toistaiseksi olen kuitenkin vielä siinä uskossa, että minulle on tulossa lyhyt- tai puolihihainen neule.
Toinen ongelma on ollut muistiinpanot. Pitääkö puserosta kirjoittaa ohje, vai onko sallittua lomalla paitsi neuloa itselleen myös itsekkäästi neuloa niin, että työstä tulee uniikkikappale? Tämä on ongelma harrastuksen ja työn yhdistämisessä: poden huonoa omatuntoa, jos en neuloessani jotain uutta kirjoita kaikkea muistiin ja tuota samalla uutta ohjetta. Vähitellen olen kallistumassa sille kannalle, että saan "tuhlata" neuleaikaa ja neuloa ihan vain uniikkia paitaa itselleni. Olen lomaillut myös ohjeen kirjoittamisesta: yhdestä mallineulonnassa olevasta jakusta puuttuvat enää hihat ja viimeistelyt, mutta aivot ovat näemmä kaivanneet lepoa. Harrastustyöstäkin tarvitsee välillä lomaa.
Näissä tunnelmissa tällä viikolla. Katsotaan, olisiko kovan onnen kaulus ensi viikolla valokuvauskunnossa! Silloin jälleen uutta Elämänlankaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti