Elämänlangalla elämä on näinä päivinä hyvin kauluripitoista. Viime viikolla esitellyn Joelin kaulurin jälkeen olen neulonut yhden aikuisen kaulurin vähän Hugon tyyliin ja nyt työn alla on prototyyppi vauvan kauluriin. Tuore kummityttöni on paljon kannettavaa mallia, joten hänen äitinsä pyysi minua neulomaan kantoliinakaulurin äidille ja vauvalle. Ideana on siis, että äidin ja lapsen kaulurit voi yhdistää mutta myös napittaa erilleen tarvittaessa. Lisätoiveena on, että vauvan kauluri peittäisi takaa koko selän ja helmassa olisi pussit jaloille.
Vaikka omien lasten vauva-ajasta on kulunut jo jokunen vuosi minulla on vahvasti muistikuva, että pienet vauvat eivät ilahdu pään yli vedettävistä asioista. Niinpä testissä on nyt neuloa kauluri tasona niin, että se on edestä auki. Ajattelin lopuksi ommella kaulureihin nepparit, joilla vauvan kaulurin saa napitettua kokonaan auki pukemista varten ja sitten alareunasta kiinni äidin kaulurin alareunaan.
Vuodenaika suosii jälleen bloggaajaa, kuten näkyy. Yllä kaulurit malliesimerkkinä ohjeista: "Kuvaa vaatteet ihmisen päällä eikä levitettynä." "Kuvaa luonnonvalossa." ja "Älä ainakaan kuvaa kirjavien liinavaatteiden päällä." Parempiakin valokuvia on tullut otettua.
Joka tapauksessa odotan mielenkiinnolla, miten konseptini toimii sitten, kun saan neuleet valmiiksi ja testiin oikeiden ihmisten päälle. Sitten pääsenkin neulomaan jo viime viikolla puheena olleen pinkin kaulurin Nealle.
Ja mallitilkkuja puserokirjaa varten.
Ensi viikolla lisää elämänlankaa. Kauluripitoista, mikäli tämä trendi jatkuu.
1 kommentti:
Hienoa työtä jälleen! Mä nostaisin kädet pystyyn ja luovuttaisin, mutta mulla ei olekaan sun ymmärrystäs neuleista. Kyllä mäkin jotain saan puikoilta pudoteltua, mutta en noin upeita neuleita.
Lähetä kommentti