maanantai 18. kesäkuuta 2012

Ullatus!

Elämänlangalla vietettiin eilen koko päivä tien päällä, iltapäivä kaatosateessa seisten, kun olin mennyt lupautumaan avustavaksi henkilökunnaksi GS Demonsin vierasotteluun Turku Trojansia vastaan. Demonihuivin kakkosversio eteni vauhdikkaasti loppua kohden bussimatkoilla ja odotellessa, mutta itse ottelun aikana ei tällä kertaa tullut neulottua. Sen sijaan jätin neuleen turvalliseen tiukasti suljettuun muovipussiin ja kiittelin mielessäni fiksuuttani, kun käytin viime viikolla muutaman kympin kunnolliseen isoon sadeviittaan.

Kun pääsin kotiin päivän reissaamisen jälkeen huomasin, että uusin Ulla on ilmestynyt!


Pitkästä aikaa minulla on Ullassa ohjeitakin. Yllä siis Otto, alla Pirpana. Näiden lisäysten jälkeen minulla on muuten Ravelryyn listattuna jo 95 neuleohjetta! Katsotaan, rikkoutuuko sadan ohjeen rajapyykki tänä vuonna. Millainenhan sadannen ohjeen pitäisi olla? Pipo, huivi, hattu vai hansikkaat? Sukat, säärystimet tai jotain ihan muuta?


Ullassa on ohjeiden lisäksi myös minua kiinnostava kirja-arvostelu: Löydä perinteiset kädentaidot. Tässä minulla on sormeni pelissä sen verran, että käännös on minun käsialaani. Tuo oli harvinaisen kiinnostava ja haasteellinen työ, kun kirja ei ole neuleaiheinen vaan teemat vaihtelevat kynttilöistä kierrätykseen ja ompelusta saippuantekoon. Sanaston metsästämisessä meni tunti jos toinenkin, ja esimerkiksi kudontaa ja tilkkutöitä harrastavat ystävät saivat vastailla kaikenlaisiin enemmän tai vähemmän tyhmiin kysymyksiin.

Näissä iloisen ullatuksellisissa tunnelmissa Elämänlangalla siis tällä viikolla. Ensi viikolla jotain muuta. Menkää ja neulokaa jotain Ullasta sillä välin!

Ei kommentteja: