Elämänlangalla on vietetty viime viikkoina aktiivista yhdistyselämää. Näin syksyllä on paljon syys- ja vuosikokouksia, ensi vuoden toimintasuunnitelmia viilataan ja uusia hallituksia valitaan. Olen päivätyössänikin järjestysaktiivi, sillä toimin Espoon Kaupunginosayhdistysten Liitto ry:n järjestösihteerinä. (Pienenä mainoksena voisin mainita että jos asuu Espoossa, niin meitä kannattaa seurata Facebookissa vaikka ei kuuluisikaan mihinkään kaupunginosaydistykseen. Yritän nimittäin yhtenä työtehtävistäni etsiä tuonne FB-sivulle kerran tai pari viikossa tietoja erilaisista tapahtumista, yleisötilaisuuksista, palveluista, näyttelyistä tai vastaavista, jotka voisivat kiinnostaa asukkaita.)
Olen ollu jo vuoden verran sitä mieltä, että koska olen järjestössä työssä, voisin vähentää harrastuspuolen järjestötoimintaa. Ketään ei luultavasti siis yllätä kun sanon, että päädyin viimeviikkoisessa syyskokouksessa Folkhälsan i Albergan hallitukseen ja jäsenrekisterivastaavaksi. Lauantaina puolestaan oli Suomen Verkkoneuleyhdistyksen syyskokous, ja sielläkin jatkan hallitusvastuussa. Olen hoitanut jäsenasioita pari vuotta, ja jatkan luultavasti sitä siis myös ensi vuonna.
Mainostan lisää:
Suomen Verkkoneuleyhdistys ry on yhdistys Ullan takana. Kun katsoo Ullan etusivua, on oikeassa reunassa Liity Ullan jäseneksi! -linkki. Yhdistyksen tavoitteena ei ole tuottaa voittoa, vaan jäsenmaksuilla ostetaan Ullan tarvitsema palvelintila. Lopuilla rahoilla tuetaan suomalaista neuleharrastusta (joskus on mm. tarjottu kahvit ja iltapalaa neuleretriitissä) sekä järjestetään jäsenille neuleaiheista toimintaa mahdollisuuksien mukaan.
Jos pidät Ullan ohjeista ja artikkeleista, toimintaa on helppo tukea täyttämällä lomake, jolla ilmoittaudutaan jäseneksi. Jäsenlomakkeet tarkistetaan noin kerran viikossa, ja paluupostissa tulee sitten ohjeet jäsenmaksun maksamiseen. Kun jäsenmaksu näkyy tilillä, jäsenelle avataan pääsy jäsensivuille. Sieltä löytyvät tiedot voimassa olevista jäseneduista (esimerkiksi alennuksia lankakauppoihin) sekä jonkun verran sellaisia neuleohjeita, jotka ovat saatavissa vain jäsenille.
Mainitsen vielä, että jos maksaa jäsenmaksun nyt aivan loppuvuodesta, kun kaikki vuoden varsinaiset Ulla-numerot ovat jo ilmestyneet, maksu kattaa myös ensi vuoden jäsenyyden. Heti tammikuussa ei siis tarvitse maksaa uutta laskua!
Jos raha on tiukalla, voi Ullan ilmestymistä myös tukea liittymättä yhdistyksen jäseneksi! Ullalla on päätoimittaja, joka kuuluu Suomen Verkkoneuleyhdistyksen hallitukseen, mutta päätoimittaja ei tee lehteä yksin. Osoitteesta paatoimittaja@ullaneule.net voi kysyä, kuinka voi auttaa. Neuleohjeita ja artikkeleita ei ole minun muistini aikana ollut koskaan tarjolla liikaa, joten jos on halua suunnitella tai kirjoittaa Ullaan, kannattaa tutustua ohjeisiin ja ottaa rohkeasti yhteyttä.
Mainospalan lopuksi voisin todeta, että myös Ulla on nykyään Facebookissa. Toistaiseksi sivulla on vielä vähänlaisesti tavaraa. Suunnitelmissa kuitenkin on, että jatkossa tuonne tulisi esimerkiksi lisätietoja siitä, mitä Ullan kulissien takana tapahtuu julkaistujen lehtien lisäksi. Lehteä ei tehdä vain julkaisua edeltävinä viikkoina!
Vanhana yhdistysaktiivina toteaisin vielä, että toimintaan kannattaa harkita lähtevänsä mukaan. Mitä useampia käsipareja työtä on tekemässä, sen parempi!
Näissä aktiivisissa ja ensi vuoden toimintakauteen katsovissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Elättelen toiveita, että ensi viikolla olisi näyttää jotain neuleitakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti