Tien päällä

Näin uudenvuodenaattona olisi tietenkin sopiva aika vuoden neulekatsaukselle. Se saa kuitenkin odottaa ensi viikkoon, sillä Elämänlangalla ollaan edelleen tien päällä, tällä kertaa Seinäjoella miehen sukulaisissa. Lapset viihtyvät mumman ja vaarin kanssa loistavasti, ja maisteri on viettänyt aikaansa lukien roolipelikirjoja (lainassa kanssa-asujalta), pelaamalla tietokonepelejä (sekä omasta joululahjapaketista paljastuneita että kälyltä lainattua) sekä tietenkin neulomalla.

Joulunaika ja matkustaminen ovat johtaneet pahanlaatuiseen sukkaputkeen. Ensin tulivat Rhiannonit,



joista vielä yksi kuva koska niistä tuli niin sievät. (Minulla ei ole vielä kuvaa sukista omistajansa jalassa, sillä säät eivät viime aikoina ole suosineet valokuvausta juurikaan.)

Sitten neuloin reippaana tyttönä loppuun omat germaanisukkani, jotka istuvat jalkaan huomattavan sievästi vaikka pohkeeni eivät varsinaisen heiveröiset olekaan.



Onneksi mukaan matkalle ei eksynyt enempää polvisukkalankoja, sillä houkutus aloittaa vielä yhdet pitkät sukat olisi voinut käydä ylivoimaiseksi. En oikein ymmärrä tätä polvisukkavillitystäni, sillä ensinnäkin olen kuumaverinen enkä yleensä kaipaa säärille lisälämmikettä, ja toisekseen polvisukat eivät pysy koivissani ylhäällä sitten millään. Joidenkin blogeissa näkyy toinen toistaan kauniimpia polvisukkia, ja kiinnostaisikin tietää pysyvätkö sukat toisilla paremmin ylhäällä vai valuvatko ne kaikilla nilkkoihin heti kun silmä välttää. Kenties niksi olisi siinä, että pitäisi käyttää sukkahousuja joita myöten sukat eivät niin valuisi, mutta tuntemukseni kyseistä vaatekappaletta kohtaan ovat sen verran viileät että mieluummin vaikka kiinnitän polvisukat nitojalla paikoilleen.



Kaksien pitkien sukkien jälkeen nilkkasukat syntyvät kuin itsestään, parissa päivässä. Riemunkirjava pätkävärjätty lanka tuli lahjaksi saksasta Salaisen neuleystävän aikoihin, kun välitin viestejä ulkomailla asuvan ostallistujan puolesta kotimaan postin kuljetettavaksi. Siitä saakka lankaparka on odottanut pääsyä Jaywalkereiksi. Neulon nykyään melko harvoin pätkäväreillä, mutta synkeässä säässä pääasiassa keltaisen- ja oranssinkirjava lanka piristää kummasti. Harmillisesti värit eivät suostuneet lukuisista erilaisista valaistus- ja kameranasetusyrityksistä huolimatta kuvautumaan laisinkaan niin kauniin syksyisinä kuin ne luonnossa ovat.



Sukkaputkesta ei ole selvitty täysin vaurioitta. Katkaisin yhden ruusupuisista sukkapuikoistani, ja vasemmassa etusormessa on sukkalangan jäljiltä kirkkaanpunainen rantu. Erityisesti raita korostuu nyt villasukkalankaa neuloessa, kun polvisukat syntyivät sukkakäyttöä ajatellen epäilyttävänkin pehmoisesta Lana Grossan Meilenweit Seta/Cashmeresta. Onneksi haitta on toistaiseksi lähinnä kosmeettinen eikä haittaa neulomista.

Maisteri poistuu nyt sukkapuikkoineen odottamaan vuoden vaihtumista. Ensi viikolla sitten lisää Elämänlankaa neulevuoden 2007 muisteloiden merkeissä. Lankaisaa uutta vuotta 2008 kaikille lukijoille. Varokaa raketteja!

Ja me toivotamm'

...onnellista ja hyvää joulua. Maisteri toivottaa lukijoilleen hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa Tiernapoikien sävelin. Loistava ja sovituksestaan huolimatta traditiolle hyvin uskollinen esitys löytyy Youtubesta kahdessa osassa. Varoituksena tosin mainittakoon, että tutut sävelmät jäävät herkästi päähän soimaan.

Vaikka joulusuunnitelmat eivät tänä vuonna menneetkään ihan niin kuin oli ajateltu, saatiin stressi torjuttua ja Elämänlangan pesueellekin joulunviettopaikka sekä aatoksi että pyhiksi ja välipäiviksi. Alunperin oli tarkoitus lähteä kohti Seinäjokea ja maisterin miehen sukulaisia jo lauantaina, mutta erinäiset surkeat sattumukset siirsivät lähtöä. Onneksi maisterin vanhemmat asuvat vain puolen tunnin ajomatkan päässä, joten evakuoiduimme aatonaattona Tuusulaan josta matka jatkuu joulupäivänä kohti Seinäjokea.



Yksi pahimmista luonnehäiriöistäni on taipumus hermostua suhteettomasti jos ennalta tehdyt suunnitelmat muuttuvat, mutta päätin urheasti olla pilaamatta joulumieltä turhanharmittelulla. Sen sijaan iloitsin siitä, että Nea nyt ensimmäistä kertaa oli tarpeeksi vanha ymmärtämään joulukuusen koristelun ilon. Olikin hauska katsella, kuinka tyttö mummun kanssa ripusti kuuseen samoja lasipalloja ja joulukelloja kuin itse lapsena laitoin, ja jopa joitakin sellaisia koristeita, joita omin pikku kätösin olen askarrellut.

Hyvä puoli suunnitelmien muuttumisessa on sekin, että nyt pääsemme viettämään joulunaikaa sekä minun että Teemun perheiden kanssa. Lisäksi joulupäivä on hyvä päivä olla tien päällä, sillä ruuhkia ei ainakaan ole eikä matkanvarren huoltoasemillakaan ole erityisemmin jonoja.



Raportoitakoon vielä viime viikkoon viitaten, että maisteri Elämänlanka selätti kirotut joululahjasukat vastoinkäymisistä huolimatta. Viime viikolla mainittujen pudonneiden silmukoiden lisäksi kiusasivat esimerkiksi pohjekavennukset, jotka aloitin yhtä takasaumakuvion mallikertaa liian myöhään noin kahdeksastatoista varmistuslaskusta huolimatta, sekä lievä mahatauti joka söi puolisentoista vuorokautta hyvää neuleaikaa. Sukat kuitenkin valmistuivat perjantai-iltapäivänä ja pääsivät vastaanottajalleen jo samana iltana. Ne kuulemma myös sopivat, vaikka isojalkaista maisteria sukkien pikkuruiset jalkaterät välillä vähän epäilyttivätkin.



Nyt kun joululahjaneulominen on saatu kunnialla päätökseen ja joulureissussa päästy tien päälle onkin aika perinteiseen lomatapaan keskittyä omiin töihin. Valtaisien reissukassikasojen joukossa on yksi laukullinen neulottavaa, niin sukanalkua kuin puserontynkääkin, ja lisäksi kolmisen ohjekirjaa ja noin puolen vuoden tarpeiksi sukkalankoja. Toiveissa olisi joululoman aikana saada valmiiksi ainakin keskeneräiset germaanisukat.

Ensi viikolla taas Elämänlankaa, saa nähdä vieläkö tien päältä vai kenties jo kotoa. Siihen saakka rauhallista ja mukavaa joulua.

Jouluneulojan tunnustukset

Minä pidän joulusta. Pidän ajan viettämisestä perheen ja sukulaisten kanssa, hyvästä ruuasta ja rauhallisesta tunnelmasta. En koe tarvetta viettää joulunalusaikaa siivoten, enkä osaa ottaa stressiä kodin koristelusta.

Pidän myös lahjoista, sekä niiden saamisesta että niiden antamisesta. Tänä vuonna neulovat ystävät Rovaniemeä myöten ovat muistaneet minua pienillä lahjapaketeilla. Suurkiitos kaikille! Nyt minulla on monta lahjaa avattavana aattona. Yhtä pakettia pikkuisen raotin, että sain kortista kurkistettua kuka sen oli lähettänyt, mutta pistin sitten äkkiä kiinni ja joulupukkia odottamaan.



Oma lahjafilosofiani on sellainen, että ostan tai teen lahjoja jos inspiraatio iskee. Viime vuonna en tainnut neuloa ensimmäistäkään lahjaa, toissavuonna taas lahjoin useamman sukulaisen kotikutoisilla. Pakkoneulontaa yritän välttää, ja neulon lahjaksi joko jos keksin jonkun hyvän ja sopivan idean tai jos joku jo tekeillä oleva neule ilmoittaa haluavansa jollekin tietylle vastaanottajalle.

Aivan erillinen laji on se outo pakkomielle, joka joskus iskee. Minun on aivan pakko tehdä juuri tämä neule juuri tietylle henkilölle, ja jos joku merkkipäivä sattuu lähelle, juuri tiettyyn päivään mennessä. Tekeillä olevien sukkien suhteen kävi juuri näin. Ensin ajattelin, että ei edes kannata yrittää ehtiä jouluksi, mutta kun ensimmäinen sukka valmistui yllättävän nopeasti, iski tarve saada toinenkin valmiiksi niin että lahja ehtii pukinkonttiin.



Päätöstä olen ehtinyt katua jo useaan otteeseen, kuten esimerkiksi torstaiyönä puoli yksi kun huomasin pudottaneeni neuletapaamisessa silmukan taitteen palmikonkierrosta kahdeksan kerrosta alempana. Samaten alkoi epäilyttää siinä vaiheessa, kun väänsin ja käänsin punoksia koko viikonlopun, enkä vielä ollut päässyt sukanvarressa edes niin pitkälle, että työ vielä edes näkyisi valmiissa sukassa taitteen alta.

Asiahan valitettavasti on niin, että minä en ole erityisen nopea neuloja. En nyt poikkeuksellisen hidaskaan, mutta ei näillä nopeuksilla suomenmestaruuksista kilpailla. Tästä tiedosta ja runsaasta kokemuksesta huolimatta minun deadlineneulepakkomielteeseeni liittyy ikävä "kyllä tämä tästä nopeasti" -todellisuushäiriö ja aliarvioin katastrofaalisesti joko käytössä olevan neuleajan, projektin syömän aikamäärän tai kummatkin. Sama todellisuushäiriö iskee tavallisesti myös kun neule on loppumetreillä, tai kun viimeistelystä on vain pari hassua saumaa jäljellä, ja johtaa tyypillisesti surkeaan tappioon aikaa vastaan noin kello kaksi aamuyöllä.

Koska jouluun on enää viikko aikaa, poistun nyt takavasemmalle jatkamaan sukanvartta. Pohjekavennukset häämöttävät onneksi jo. Ensi viikolla toivottavasti joulurauhallista Elämänlankaa.

Historiallista

Opiskellessani ja tutkiessani parin tuhannen vuoden takaisia asioita olen huomannut historian kovin hankalan subjektiiviseksi tieteenalaksi. Monet kerrat totuus riippuu näkökulmasta, sodan voittajasta tai siitä, kuka kertoo hauskimmat tai kiinnostavimmat anekdootit. Neule-esimerkkinä se, kuinka Naantalin kaupunginisät menneinä vuosisatoina kielsivät julkisilla paikoilla neulomisen, koska se häiritsi yleistä rauhaa. Itseäni kovasti häiritsee se, että minulla on saatavilla lähteenä vain pari neulekirjaa joissa tähän viitataan joten en ole saanut anekdootin totuusarvoa tarkistettua, mutta toisaalta loistava tarinahan se on. Kuvittelen mielessäni Helsingin suurten neuletapaamisten hersyvähuumorisen ja äänekkään tunnelman ja siirrän sen ajatuksissani myöhäiskeskiaikaiseen Naantaliin. Kenties jo muinaiset naantalilaiset neuletapaajat saivat kuulijoiden korvat kuumottamaan ja ympäristön huolestumaan kaupungin moraalista?



Toinen tarina johon olen nähnyt viitattavan on 1800-luvun brittiläisen palvelustytön tehtävä neuloa toimiensa ohessa sukkapari päivässä. Liekö ollut lanka paksua tai sukat nilkkamallisia, sillä itse neuloin parin päivän alkukotireissulla sukanvartta lähes taukoamatta eikä näyttöä ole kuin parikymmentä senttiä. Taite oli paria palmikonkiertoa vaille valmis äitilään matkatessamme, mutta vaikka sain työstää sukkaa torstaipäivästä lauantai-iltaan en päässyt edes pohjekavennusten loppuun. Katkeamatonta neulerauhaa saan kiittää reippaista isovanhemmista, jotka jaksoivat touhuta lasten kanssa. Nea pääsi myös harrastamaan kädentaitoja hakkaamalla nauloja lautaan ja vuolemalla mofan kanssa ihan oikealla pienellä puukolla. Lisäksi tyttö kaiveli (selvästi äitinsä hyvän maun perineenä) mummun laatikosta vuosien takaista Wetterhoffin silkkilankaa ja ilmoitti tahtovansa neuloa. Joel oli kovasti mofan poika ja pääsi jopa auttamaan kettinkien ripustamisessa vesiränneihin sadeveden ohjaamiseksi pois talonseinältä.

Historian havinaa on muuten havaittavissa lastenkin käsitöissä: päivänä muutamana Nea sanoi että tahtoo tehdä kangasta, ja viritin sitten pahvinpalasta alkeellisen kankaankudontakehikon.



Moniko muistaa tällaisella lapsena askarrelleensa? Omat muistikuvani moisesta liittyvät suunnilleen ala-asteikään, joten olin kovasti hämmästynyt kun kolmevuotiaani välittömästi ymmärsi miten lankaa pujotellaan loimilankojen alta ja päältä. Hieman äidin tai isän apua työ vielä vaatii, mutta yllättävän hyvin se sujuu. Pohdin tulisiko projekti valmiiksi nopeammin jos houkuttelisin tekemään sitä joululahjaksi, mutta liekö tuon ikäisen vielä niin väliksi ottaa paineita käsitöiden valmistumisesta.

Joululahjoista puheenollen, Benrope haastoi neulebloggaajatkin osallistumaan Joulupata-keräykseen. Itse pistin muutaman lantin likoon, laita sinäkin jos joulubudjetista vielä löytyy! Keräyspotin nimi on Bloggaajat. Neulebloggaajaporukalla ei taideta Positiivarit-pottia peitota, mutta josko saisimme edes pokeritieto-porukan kiinni?

Tässä taisivat olla Elämänlangan tämän viikon eväät. Ensi viikolla ehkä lisää pohdintaa joululahjoista, tai sitten kenties jotain aivan muuta.

Hyviä ja huonoja uutisia

Huonot uutiset: Kirjapaino ilmoitti kustantajalle, että tarvitsee pari viikkoa odotettua enemmän aikaa, joten kirja ei ehdi jouluksi.
Hyvät uutiset: Saimme Langankuluttajan kanssa ensimmäiset kokonaiset taittovedokset kommentoitaviksi, ja kirjaksi taitettuna oma tuotos näyttää niin upealta ja mahtavalta, ettei malttaisi keskittyä virheiden etsimiseen.
Huonot uutiset: Nähtyäni taiton, en enää millään malttaisi odottaa valmista kirjaa.

Huonot uutiset: Aivottoman oikolukuneuleen tarpeessa calorimetrymopo karkasi taas käsistä pahemman kerran.



Hyvät uutiset: Nyt on pino joululahjoja langanpäiden päättelyä ja nappien ompelua vaille valmiina usealle vastaanottajalle, vauvanukkea myöten.

Huonot uutiset: Talvi näyttää lopulta tulleen kunnolla.
Hyvät uutiset: Lapset viihtyvät pihalla.
Huonot uutiset: Lapset eivät vielä viihdy pihalla ilman äitiä, ja ulkona on liian kylmää ja märkää neuloa.
Hyvät uutiset: Lumi tekee maisemasta valoisamman.
Huonot uutiset: Harmaanvalkoinen sää on blogikuvaukseen vain marginaalisesti parempi kuin marraskuun pimeys.

Huonot uutiset: Petroskoissa on talvella kylmä, ja esimerkiksi lastenkodeissa on paikoitellen kurjat oltavat.



Hyvät uutiset: Igu*leen Virpi järjestää joulukuussa polvisukkakeräyksen. Noin yksivuotiaan kokoon sukat syntyvät lähes hetkessä.

Huonot uutiset: Myös sukkamopo uhkaa karata käsistä, kun tekee mieli aina vain aloittaa uutta eikä viimeistellä mitään (paitsi nuo pikkulapsen polvisukat).
Hyvät uutiset: Onneksi sukkalanka ei lopu kesken.



Näkökannasta riippuen joko hyvät tai huonot uutiset: Koko viiden kilon laatikko ei ole minulle.

Huonot uutiset: Vaikka ostinkin kädentaitomessuilta monta kivaa neulekirjaa, unohdin etsiä Hobboksin standiltä Knitting Naturea.
Hyvät uutiset: Dollari on halpa, ja Amazon lupasi toimituksen vielä ennen joulua.



Huonot uutiset: Kierosti esittelevät aina ostoskoriin laittamisen jälkee, jotta "katso, tämäkin kirja voisi sinua kiinnostaa". Toivottavasti ei mennyt tulliraja rikki. Jahka paketti saapuu, täytynee lahjoa kirjoja selkä vääränä kantavaa postinkantajaa jotenkin.

Nyt jatkan oikolukemista, josko vielä jonkun satunnaisen virheen saisi kiinni ennen kirjan oikeasti painoon asti menemistä. Ensi viikolla yritän saada aikaiseksi kirjahypetöntä Elämänlankaa. Katsotaan kuinka maisterin käy.

Kaupallinen tiedote

Tällä viikolla Elämänlangalla on taas kirjapohdintoja, mikä näin ennakkoon varoituksena ilmoitettakoon. Kuvat liittyvät harvinaisen vähän asiaan, mutta piti laittaa näytille ihan siitä ilosta, että minä ja Nea pääsimme lauantaina yhdessä auringonpaisteiselle kävelylle tutkimaan myöhäissyksyn ihmeitä. Kuvissa sentään neuleita, Nean Karelia-pipo ja Ciao Trunte -merinovillasta neulotut sormikkaat.


Kirjarintamalla oli pitkään hiljaista, kun materiaalit elo-syyskuun vaihteessa toimitettiin kustantajalle. Tällä välillä tapahtunut:

1. Muutaman viikon välein toistuva kriisi, kun jostain valmiista ohjeesta löytyy virhe. Kauhea varmuus siitä, että valmiit ohjeet ovat sittenkin kelvottomia.

2. Upeiden ja mahtavien kuvien ihastelua harmaina päivinä.

3. Valmiiden neuleiden siirtelyä paikasta toiseen, kun työt odottavat omistajilleen pääsemistä.

4. Hermostunutta odottelua minkäänlaisista tiedoista. Ovatko materiaalit OK? Vieläkö pitää yrittää ottaa hätävarakuvia?

5. Yleensäkin tasaista kauhun ja innostuksen vaihtelua kun oma kirjalapsi on maailmalla ja poissa käsistä.


Viime viikolla onkin sitten tullut taas uutta informaatiota. Langankuluttaja ehtikin jo aiheesta blogata, mutta mainitaan nyt täälläkin, että kirjaa voi nyt ennakkotilata kustantajalta. Sähköpostiosoite johon tilaukset ja kyselyt voi osoittaa on asiakaspalvelu@btj.fi. Kirjan nimi on Punokset puikoille ja lisäksi kannattaa mainita ISBN 978-951-692-678-3. Muuten en tiedä, mihin kirjaa tulee myyntiin, mutta ainakin Hobboks ottaa sen varmasti valikoimiinsa.

Viime viikon aikana olen vaihdellut sähköposteja graafikon kanssa, päässyt kommentoimaan ruutupiirrosten symboleja ja nähnyt muutaman aukeaman verran esimerkkitaittoa. Nyt alkaa vähitellen olla vallalla taas lapsellinen innostus sekä tunne, että ihan oikea kirjahan tästä meidän käsikirjoituslapsukaisestamme on tulossa. Tämänhetkisillä tiedoilla luvassa on hieman neliömäinen pikemminkin kuin normaali suorakaidemuoto sekä kovat kannet. Niin, ja kaupoissa teos on toivottavasti joulukuun puolessavälissä. Joko tässä vaiheessa saa sanoa että jännittää?

Lisätietoja jälleen kunhan kustantajan puolelta sellaisia tekijöille kerrotaan. Ja ensi viikolla mahdollisesti vähemmän kaupallista Elämänlankaa. Ellen sitten intoudu esittelemään ostoksiani Kädentaitomessuilta...

Taiteen säännöt

Satunnaisesti tekstiin livahtaa ilmaus "taiteen sääntöjen mukaan". Välillä kuitenkin jää hieman epäselväksi missä nämä tällaiset säännöt ovat, ja ovatko ne kiveen kirjoitettuja. Tänään tarkastellaan elävänä esimerkkinä Elämänlangan neuletaiteen sääntöjä.

Ensimmäinen sääntö on neulo aina mallitilkku. Mallitilkuistahan olemme puhuneet ennenkin: ilman mallitilkkua ei varsinkaan itse neulesuunnitellessa tule mistään mitään. Mallitilkun voi tietenkin omalla vastuullaan jättää neulomatta, mutta silloin täytyy olla valmis joko purkamaan jos tekele alkaa muistuttaa puolijoukkuetelttaa tai nuken puseroa tai tekemään luovia neuleratkaisuja. Toisaalta mallitilkut tunnetusti myös ovat juonikkaita otuksia ja valehtelevat minkä ehtivät. Ilkikuristen mallitilkkuhenkien huijaamiseksi voi yrittää itse olla vielä juonikkaampi, ja neuloa vaikkapa kaulaliinan, myssyn tai sen nukenpaidan tavallisen neliskulmaisen mallitilkun asemesta. Mallitilkkusääntöä voi kiertää myös esimerkiksi neulomalla yksinkertaisen ylösalaisinraglanin, jota voi sovittaa neuleen edetessä (mikäli kohde suostuu pysymään paikoillaan).



Toinen sääntö on aina saa aloittaa uuta. Keskeneräisten töiden määrästä ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa, sillä kaikki neuleet valmistuvat aikanaan. Sitäpaitsi on hyvä olla kesken erilaisia töitä eri tilanteisiin: matkaneuleeksi, telkkarineuleeksi tai nautiskeluun. Poikkeuksena voi pitää erilaisia viimeistelyprojekteja tai vakavia neuledeadlineja kuten merkkipäivä- tai joululahjaneuleet.



Kolmas sääntö on aina saa ostaa lisää lankaa. Kun lankaa ostaa, pitää toki muistaa ostaa tarpeeksi kerralla. Elämänlangan taiteen sääntöjen mukaan lankaa pitää ostaa aina ison puseron verran, ellei kyseessä sitten ole selkeästi huivi- tai sukkalanka tai on varmaa, että langasta on tulossa jotain lapsen koossa.



Neljäs ja tärkein sääntö on neulomisen on tarkoitus olla hauskaa. Vaikka tämän säännön pitävyydestä voikin joskus esittää epäilyksiä kun silmukat putoavat, niskat jämähtävät, puikot katkeavat tai neulesuunnittelu menee yötöiksi, on neulominen kuitenkin pohjimmiltaan hauska ja rentouttava harrastus. Tarkka empiirinen tutkimus on osoittanut, että hauskuus säilyy parhaiten kun neulotaan sopivassa suhteessa helppoa ja haastavaa, itselle ja toisille sekä omasta päästä ja valmiista ohjeesta.

Näillä säännöillä Elämänlangalla pelataan tällä viikolla. Ensi viikolla jälleen uutta asiaa.

Sataa sataa ropisee

Viime viikko oli sateinen ja ankea, eikä mielialaa nostanut se, että sai torstaina yrittää selittää kolmivuotiaalle miksi liput liehuvat puolitangossa. Vaikka olenkin asustanut muutaman vuoden Espoossa, olen kuitenkin syntynyt ja kasvanut Tuusulassa (joskin etelässä enkä Jokelassa). Ahdistaa.

Myös neulerintamalla uhkaa ahdistus, kun kaaduin pahasti iltapimeällä ja raavin polven ja kämmenen, venäytin nilkan ja täräytin toisen ranteen niin että sitä koristaa nyt komea ja värikäs mustelma. Kipeillä jaloilla ja käsillä on paha pysyä kahden ripeäliikkeisen lapsen perässä, ja vaikka voisikin ottaa sairaslomaa kotiäiteilemisestä ei käsillä kuitenkaan arvaa tuntikausia yhtämittaa neuloa.



Neulomisen asemesta Elämänlangalla onkin tartuttu pitkään odottaneeseen tuunausprojektiin, tosin hyvin helppoon sellaiseen. Ylläolevassa kuvassa on parin vuoden takainen neuletakkiprojektini, Elsebeth Lavoldin suunnittelema Swedish Thora, jonka neuloin Jaegerin Luxury Tweed -langasta. Thora oli ihana, mutta kun taannoin laihduin takki jäi aivan liian suureksi, enkä ilmeisesti palannut aivan entisiin mittoihini vaikka Joelin odotus toikin reilusti kiloja takaisin.

Takki oli suuritöinen, ja sitäpaitsi lievästä kasarivaikutteisesta muotoilustaan huolimatta yksityiskohdiltaan kaunis ja käytössä lämmin ja mukava. Aivan liian suurena se kuitenkin oli liki käyttämätön. Lopulta päätin pitkällisen pohdinnan jälkeen lykätä neuleen pesukoneeseen järkeillen, että vaikka tuloksena olisi
nukenvaate, olisi sille kuitenkin enemmän käyttöä kuin liian suurelle takille.

Kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ennen-kuva on otettu huonossa valaistuksessa ja oudossa asennossa.



Ensimmäinen vaikutelma pesukoneen avaamisen jälkeen oli karvaisuus. Luxury Tweed on merinovilla-alpakkasekoitetta ja huovuttamattomana melko karheaa eikä laisinkaan niin karvaista kuin täysalpakka. Pesukonekäsittely nosti koko vaatteeseen valkoisen karvan pintaan, ja karvaa oli myös takin seuraksi heitetyissä housuissa. Karvaa oli pian myös silmissä, nenässä ja sovituksessa käytetyllä paidalla. Ravistelin paitaa kylpyhuoneessa ja tamppasin sitä pihalla. Yhä vain pölisi. Jahka saan nenäni niistettyä tyhjäksi karvoista, kokeilen seuraavaksi vaateharjaa tai maalarinteippiä.



Entä lopputulos? Hihat ovat juuri sopivan mittaiset ja rinnanympärys paljon paremmin kohdallaan kuin aiemmin. Helma aaltoilee hassusti ja pituudesta poistui ehkä himpun enemmän kuin olisin toivonut, mutta istuvuus on kuitenkin parempi kuin ennen. Lisäksi pesukonekäsittely pehmensi ennestään hieman karheaa lankaa.

Joskus näemmä kannattaa uskaltaa, vaikka täysin testaamaton huovutus onkin vastoin neuleperiaatteitani. Eiköhän takki pääse pitoon... kunhan keksin, kuinka päästä eroon karvamäärästä. Hyviä ideoita saa esittää. Niitä lueskellessa ja kokeillessa viikko sujuneekin rattoisasti, ja ensi viikolla on luvassa taas uutta Elämänlankaa.

Miten tässä nyt näin kävi?

Tätähän se aina on, lasten kasvu. Ne kasvavat ja venähtävät salakavalasti kun vain vähän silmiään räpäyttää. Kahden kanssa aika tuntuu kuluvan vielä vinhempaa vauhtia kuin ennen. Äkkiä oli, kuinka ollakaan, Joelin ensimmäinen syntymäpäivä. Varsinainen merkkipäivä oli perjantaina, mutta sankaria varten järjestettiin juhlallisuudet asiaankuuluvin menoin vasta lauantaina. Äiti päätti ottaa tilanteen rauhallisesti ja ostatti tarjoomukset kaupasta, ja juhlia varten siivoaminenkin sujui rattoisasti kun kaikki neljä Harmonia-aikuista tarttuivat toimeen.



Harmoniaan kokoontui oman väen lisäksi kolmet Harmonia-isovanhemmat, yksi kummisetä sekä minun ja kanssa-asujan veljet, viimeksi mainittu perheineen. Neljätoista aikuista ja viisi lasta saavat aikaiseksi melkoisen hulinan, mutta hauskaa oli. Päivänsankari sai sopivasti lahjoja muttei liikaa, ja näytti erityisesti arvostavan mofan syliä. Harmonian aikuisväestö arvosti erityisesti sitä, että armaan veljeni tuomissa Fisher-Pricen soivissa ja välkkyvissä bongorummuissa on äänenvoimakkuuden säätö.

Yhdessä pohdiskeltiin sitä, että on se kumma kun Nea ja Ronja olivat yksivuotiaina niin isoja ja reippaita, ja tämä pienin Harmonia-asukas taas on edelleen meille niin vauva. Lapsiparkaa kun aina verrataan pari vuotta vanhempiin tyttöihin joka asiassa. Lisäksi reppana saa käyttöönsä kaikki tyttöjen vanhat vaatteet, joskin sentään mekot olen armeliaasti karsinut pois.



Mitä sitten tekee yksivuotias? Seisoo tuetta, muttei uskalla ottaa askelta. Syö leipää niin paljon kuin sille antaa, muttei äidin hämmennykseksi enää huoli rintamaitoa. Pitää kaikesta mikä pyörii: palloista, siskon polkupyörän polkimista, leikkiauton pyöristä. Rakastaa äidin jämälankapussia ja olisi kiinnostunut myös puikoista ja saksista jos ne vain hänelle sallittaisiin. Konttaa kovaa vauhtia hiekkalaatikossa ja syö niin paljon hiekkaa kun ehtii. Ymmärtää puhetta, sekä suomea että ruotsia. Venyy pituutta niin, että käytössä on jo kolmas neulehaalari. Tekee osan asioista aivan kuin siskonsa pienenä, ja osan aivan eri tavalla, äidin iloksi ja hämmästykseksi.

Entä sitten isosisko? Pelkäämäni sisaruskateus jäi tulematta ja sen sijaan molemmat isommat Harmonia-lapset ovat ottaneet Joelin avosylin vastaan. Syksyisten valaistusolosuhteiden vuoksi virallista yksivuotiskuvaa ei nyt ole, mutta kesäiset otokset yllä ja alla kertovat kaiken tarpeellisen.



Tulevalta vuodelta odotan mielenkiinnolla kommunikaation kehittymistä ja erityisesti sitä, kumpaa kieltä Joel nyt alkaa puhua. Vuositavoitteeksi voisin asettaa että neuloisin Joelille jotain ihan omaa niin ettei aina tarvitsisi pukeutua siskon vanhoihin, ehkä jopa niitä monien toivomia pienten poikien neuleita. En tosin oikein tiedä mitä moiset ovat, kun aika samannäköisiä nuo pienet pojat ovat kuin pienet tytötkin, mutta ehkä koen jonkun valaistumisen kun aika rientää.

Sitä odotellessa ensi viikolla taas uutta Elämänlankaa.

Putki päällä

Hei, minä olen Kristel ja minulla on ongelma. Olen ollut pitkään kuivilla ja neulonut paljon erilaisia asioita. Itseasiassa kuvittelin jo, että olin lähes täysin immuuni neulojia joskus vaivaavalle tuurineulesyndroomalle. Tiedättehän, se valitettava tila, jossa neuloja suoltaa samaa neuletta uudelleen ja uudelleen, yleensä jotain yksinkertaista ja aivotonta. Melko yleinen esiintymä on sukkaputki (joka yhdistettynä toisen sukan syndroomaan saattaa saada aikaiseksi pahaa jälkeä), mutta esimerkiksi vauvanneuleet saattavat myös aiheuttaa repsahtamisen. Suomen neulepiireissä tunnetaan myös Fifipsykoosi eli Delirium Fifiens, jossa neuloja huomaa kutoneensa koko suvulle isomummon siskonmies mukaanluettuna fifikuvioisia huiveja joululahjaksi.

Viime viikolla minulle jäi päähineputki pahasti päälle. Se alkoi viattomasti yhdestä mustasta tilauspiposta. Ostin lankaa, kehittelin kokoon mukavan nopeasti neulottavan ohjeen ja neuloin lämpimän päähineen.



Piposta tuli mukava, ihana ja pehmoinen. Paremman mallin puutteessa joudutte nyt tosin kuvittelemaan, että myssyä esittelee pitkä hoikka nuorimies jolla ei ole kaksoisleukaa.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Ensin piti neuloa toinen samanlainen musta pipo. Seuraavaksi siirryin kovempiin aineisiin, vihreään ja liukuvärjättyyn lankaan. (Pipon ohje on menossa tarjolle Ullaan alkuvuodeksi.)



Nämä pipot eivät olleet tarpeeksi, ja jatkoin putkeen vielä neljännenkin päähineen. Tässä hatussa lukee "helmihullu" ja vastaanottaja löytyi naapurista. Pahasta putkesta huolimatta päähinetytti edelleen.



Suoranainen rappio uhkasi, kun liukuvärjätyt langat houkuttivat neulomaan Calorimetryn. Jos neulon projekteja joita puoli blogistaniaa tekee, olen yleensä vähintään puoli vuotta myöhässä: niin tälläkin kertaa.



Yhden Calorimetryn neulominen ei tuntunut missään varsinkin kun yhden neulomiseen ei kovin monta neuletuntia mennyt, joten tekaisin vielä toisenkin. Aloin myös pohtia, kuinka moni sukulainen voisi haluta moisen joululahjaksi, ja olisiko varastossa sopivia lankoja.



Calorimetryjen jälkeen onnistuin viimein irrottautumaan päähineputkesta, mutta en vailla uhrauksia: aloitin Clapotiksen. Puolustauduin itselleni sillä, että Calorimetrystä yli jäänyt kerä Silk Garden Liteä piti saada käytettyä. Sille minulla taas ei ole puolustusta, että aloitin toisen Clapotiksen jo siinä vaiheessa kun ensimmäinen oli puolessa. Kolmaskin jo kutittelisi.

Ensi viikolla uutta Elämänlankaa, ellen siihen mennessä ole hautautunut keskeneräisiin Clapotiksiin ja valmiisiin Calorimetryihin.

Tekemisen iloa

Ikävä syysangsti uhkasi viedä ilon neulomisestakin, mutta vähitellen ankara angstinpoisto-ohjelma on auttanut ja tekemisen ilo on taas löytynyt.



Sateenkaari ja syysväreissä koreilevat puut muistuttivat luonnon kauneudesta, josta viime päivinä on saatu syyssateiden asemesta nauttia. Siinä sateenkaari kuitenkin erehtyi, että päässä ei ollut kulta- vaan kulttuuriaarre, nimittäin Tapiolan kirjasto ja kulttuurikeskus. Pääsimme muuten armaan aviomiehen kanssa nauttimaan kulttuurista juurikin tuossa valkoisessa rakennuksessa viime viikolla kun kävimme kuuntelemassa yhtä Espoon pianoviikon konserteista. (Ylläolevaa kuvaa ei kuitenkaan ole napattu matkalla kulttuuririentoihin vaan Neuletikkiin lankaostoksille.)



Valmiita töitä on syntynyt suorastaan kuin sieniä sateella, ja intouduin taas jopa keksimään neulesuunnitteluideoita. Mikä piristäisikään paremmin kuin valmis villapusero? Kuvassa Eris, joka vihdoin ja viimein kuivui käyttökelpoiseksi. Hehkuva oranssinpunainen hymyilyttää joka kerta kun pistän paidan päälleni.



Tiedän, että uhkasin neuloa lähiaikoina vain itselleni. Päätös piti noin kolme minuuttia Eriksen päättelyn jälkeen, kun totesin että jäljelle jäänyt lähes täysi kerä lankaa piti saada käyttöön. Ullasta (jonka uusimman numeron monipuolisuutta en voi lakata kehumasta) löytyi ihastuttava Karelia-myssy. Nea piti uutta lakkia päässään sisälläkin kaksi kokonaista päivää, joten voinen julistaa tämän lahjaneuleen menestykseksi.



Jatkoin kuitenkin kohtalaisella menestyksellä omien neuleiden sarjaa ja kulutin syksyn lankashoppailukohtauksen satoa. Kuvassa kashmirsormikkaat, ensimmäinen kokeiluni täyskashmirlangalla. Olen myyty: langan tuntu on melko samanlainen kuin vanhassa suosikissani alpakassa, mutta lanka ei ole niin karvaista. Harmillisesti 50 g käyttämääni Grignascon Cashmerea maksaa suunnilleen saman verran kuin langat Tuulettareen, joten ihan äkkiä en taida saada itselleni tästä mitään sormikkaita suurempaa.



Lopuksi näihin syksyn sävyisiin tunnelmiin sopii kuva aivan mahtavasta kirjalöydöstä Akateemisesta kirjakaupasta. Yhdestä lapsuusvuosieni ehdottomasta suosikista, Piilomaan pikku aasista, on viimein otettu uusintapainos. Olen säännöllisin väliajoin etsinyt kirjaa, mutta tähän asti minulle on ilmoitettu, että viimeisin painos on 80-luvulta. Joissakin asioissa ei siis näemmä ole laisinkaan pahitteeksi, että 80-luku tulee takaisin.

Nyt maisteri voisi vetäytyä neulomaan viimeisiä senttejä polvisukastaan, jotta voisi hyvällä omallatunnolla aloittaa seuraavan sukkaparin. Lopuksi vielä lainaus, jota oman pikkukakkos-sukupolveni edustajat arvostanevat: Ja mitä sitten tapahtui, siitä kuulemme ensi viikolla.

Harjoitustehtäviä

Hyvät kokelaat,

Koska nykyään voi ylioppilaskokeessa kirjoittaa yksittäisiä reaaliaineita omina kokeinaan, totesin oikeudeksi ja kohtuudeksi että neulonnan alalta voisi myös suorittaa arvosanan. Kaikkihan me tiedämme, että neuloja joutuu käyttämään monenlaisia tietoja ja taitoja fysiikasta filosofiaan ja matematiikasta metafysiikkaan.

Tehtävä numero yksi, matematiikka:

Maisteri neuloo noin 34 silmukkaa minuutissa. Hihasta on keskiviikkona neulottavana vielä noin 2000 silmukkaa.
a) Millä todennäköisyydellä pusero on kesken vielä sunnuntaina? Ota huomioon myös jälkikasvun vaikutus sekä unentarve.



b) Mikäli pusero valmistuu, kuinka monta viikkoa kestää sen kuivuminen kaksinkerroin saunan lauteelle taitettuna?

Tehtävä numero kaksi, filosofia:

Jos tilaa lankaa nettikaupasta eikä kukaan näe, täydentyykö lankavarasto?

Tehtävä numero kolme, uskonto:

Maisteri neulesuunnittelee uutta huivia. Suunnitteluprosessin aikana maisteri on joidenkin tulkintojen mukaan rikkonut mm. toista, kolmatta ja yhdeksättä käskyä. Lisäksi maisteri on käyttänyt runsaasti voimasanoja. Onko neulesuunnittelu syntiä? Pohdi.

Tehtävä numero neljä, etiikka:

Maisterilla on lankainventaarion jäljiltä noin kymmenen litran pussi täynnä erilaisia villa- ja villasekoitelankojen jämiä. Miten lankoja voisi käyttää hyväksi? Pohdi asiaa etiikan ja ekologian kannalta.



Tehtävä numero viisi, fysiikka:

Jos lanka on loppumassa kesken työn, se riittää pidemmälle jos neuloo nopeammin. Pohdi väittämän todenperäisyyttä.

Tehtävä numero kuusi, terveystieto:

Onko neulomisesta enemmän hyötyä vai haittaa terveydelle? Pohdi neulomisen mielenterveyshyötyjä suhteessa fyysisiin haittatekijöihin.

Onnea kokeisiin!

Ensi viikolla jälleen erilaista Elämänlankaa.

Angstinpoisto-ohjelma

Viimeviikkoinen syysangsti ei oikein ota hellittääkseen, joten Elämänlangalla on otettu käyttöön ankara angstinpoisto-ohjelma.

Ensimmäisenä angstinpoistoa varten paneuduttiin syksyn hyviin puoliin ja kaivettiin esiin monenmoisia erilaisia villasukkia. Koko kesä on kulunut lähinnä paljasjaloin, mutta nyt kun alkaa tulla viileä voi kuumaverinen maisterikin vetää jalkaansa lämmikettä paistumatta puolikuoliaaksi.



Viikon ehdoton suosikkisukkapari on ollut jo jonkun vuoden takainen polvisukkapari, joka on selkeästi oma yritykseni ryhtyä sukkalankainsinööriksi. En vieläkään tiedä mitä mielessä liikkui kun valitsin Maijan laajasta värikartasta sukkiin aniliininpunaisen, petroolin ja punaruskean. Sukat ristin heti paksujalan polvisukiksi ja ne ovat toistaiseksi ainoat koskaan valmiiksi asti saamani polvisukat. Puikoilla on tosin jo Jitterbugiset kilpailijat, joten saa nähdä joutuvatko nämä sukat luopumaan asemastaan lempisukkina jo ennen ensilumia.

Toinen osa angstinpoisto-ohjelmaa on Ravelry. Olen surkean huono luetteloimaan ja järjestämään omia neuleitani, eikä lankavarastostakaan ole tullut kirjattua ylös kuin muutama hassu kerä, mutta ideoita ja väriterapiaa Ravelrystä löytyy yllin kyllin. Olenkin ottanut tavaksi selata muiden suosikkeja tai vastavalmistuneita töitä, ja aina löytyy jotain upeaa katseltavaa.



Lisää väriterapiaa on puikoilla: otin viimein takaisin työn alle Eriksen, joka keväällä jäi paitsioon kaikkien kirjaprojektineuleiden alle. Jäljellä on enää hihat, joten pian oranssinpunainen väriterapia on päällä eikä puikoilla. (Tosin suunnilleen näin taisin sanoa myös pääsiäisen jälkeen, joten vannomatta paras.) Iloisena bonuksena luontokin on tarjonnut väriterapiaa, ja eteläisen Suomen ruskankaltainen tuote alkaa olla parhaimmillaan. Kuten tämän viikon kuvista näkyy, myös aurinko suosi viikonloppuna, joten lasten kanssa ulkoillessa sai valohoitoakin.

Väri- ja inspiraatioterapiaa on myös ihan pian ilmestyvässä Ullassa, joka on jo kymmenes numero ja kertakaikkiaan upea ja mahtava. Ohjeita on kymmeniä! Aika hienoa jälkeä harrastajavoimin. Ullablogissa näemmä uhattiin, että uusi Ulla saattaisi olla luettavana muillekin kuin jäsenille tänään illalla.



Etteivät neulottavat mallit loppuisi, diilasin itselleni vielä enemmän inspiraatioterapiaa. Kuvan kirjaan on koottu parhaita neuleita Interweave Knitsistä vuosien varrelta. Useampikin malli voisi päästä puikoille.

Viimeisenä kohtana angstinpoisto-ohjelmassa on päätös neuloa hetken aikaa vain itselleni. Olen viime aikoina neulonut ja suunnitellut lähinnä muille, joten nyt annoin itselleni luvan neuloa lähiaikoina vain sellaisia asioita joita minun itseni tekee mieli. Nyt voin myös siis neuloa valmiista malleista eikä minun tarvitse jatkuvasti nyrjäyttää aivojani neulesuunnittelussa. Listalla on vaikka mitä, jota en ole ehtinyt toteuttaa, kun on ollut kirja- ja Ullaneulottavaa. Josko nyt olisi vaihteeksi hermolevon aika?

Eiköhän näillä eväillä pitäisi mielialan nousta. Nyt voisinkin vetäytyä jatkamaan Eristä ja sitten pohtia josko aloittaisin itselleni vielä jotkut sukat tai paidan. Ensi viikolla toivottavasti taas pirteämpää Elämänlankaa.

Stressieläin

Syksy yllätti maisterin taas takavasemmalta, ja Elämänlangalla onkin viime päivinä podettu yhdistettyä syysangstia ja neuleaiheista stressisyndroomaa. Olo on kuin Pirren bloggaamassa hupiviestissä: kovasti koko ajan on jotain tekevinään, mutta mitään ei tunnu saavan aikaiseksi ja hommat jäävät kesken kun joka välissä keksii jotain uutta jota pitäisi aloittaa juuri nyt.

Ullan deadline uhkasi myös aiheuttaa stressiä ja ahdistusta. Mikä siinä on, että vaikka Ullablogissa ne tappolinjat kerrotaankin, on aina jotain vaiheessa kun ohjeen lähettämisen aika tulee?



Valmista kuitenkin tuli, kuten kuvasta näkyy. (Kuva ja kuvan lapsi lainassa Villasadulta, paljon kiitoksia.) Tarkempia kuvia sitten tarjolla viikon päästä kun Ulla ilmestyy, tai Ullan jäsenille jo lähipäivinä kun esikatselu ja kansikuvaäänestys alkavat.

Kuvista puheenollen: kas siinäpä yksi neulebloggaajan syksyn harmin aihe. Tähän aikaan vuodesta saa kuukausiksi jättää hyvästit kirkkaassa kesän valossa kuvatuille teräville ja kauniin värisille neulekuville, saatika sitten sille ylellisyydelle, että voi vielä lasten nukahdettua livahtaa pihalle kuvaamaan jonkun unohtuneen kuvan. Keskellä päivääkin otetuista kuvista tulee hämäriä ja harmaita. Onneksi sentään neuleisiin voi valita kirkkaita ja värikkäitä lankoja vastapainoksi.



Myönteisempi neulestressin aihe on ideapaljous. Kuten viime viikolla totesin, uusia lankoja on ilmaantunut varastoihin, ja päässä parveilee neuleaiheisia ajatuksia vaikka lampaiden syödä. Toissailtana olisi itseasiassa saanut loistavan tilannekuvan (jos valo olisi riittänyt) kuinka maisteri istui sohvalla käsissä mallitilkku, suussa lyijykynä ja ympärillä sohvan täydeltä mallineulekirjoja ja ruutupaperia. Kysymys kuuluukin: kuka tämän kaiken neuloisi? Talveksi tarvittaisiin taas lämmikettä sekä itselle että perheelle, puhumattakaan sitten niistä kaikista muista ideoista. Jonkun pitäisi kuulemma myös huolehtia kodista ja lapsista.

Nyt maisteri voisi siirtyä virtuaalimaailmasta sohvannurkkaan ja jatkaa mallitilkkuilua ja ruutupiirrustelua. Luvassa on talveksi jotain lämmintä ihan minulle itselleni, jahka ehdin neulomiseen asti. Kuvaa ja kertomusta lähiviikkoina, tosin ensi viikolla luultavasti vielä muita aiheita.

Varastokirjanpitoa

Taannoisen blogitauon aikana Elämänlangalla tehtiin muutakin kuin ulkomaanmatkailtiin. Vaikka en itse osallistukaan kymmenen prosentin vähennysprojektiin, tekivät muiden lankahamstereiden inventaariot minut uteliaaksi. Niinpä päätin, että kyllä täälläkin on inventaario saatava aikaiseksi. Koska pienet avustajat yleensä pikemminkin hidastavat kuin nopeuttavat tällaisia toimituksia, kutsuin mukaan yhden jos toisenkin kaverin.



Koska lankavarastoni on muodostunut salakavalasti vuosien mittaan enkä koskaan alunalkaenkaan tullut laskeneeksi mitään lankamääriä, ei minulla ollut harmainta aavistusta varaston todellisesta koosta. Jo vuosia olen pitänyt jääräpäisesti kiinni tarinasta, että varastossa on "noin kolmekymmentä kiloa" lankaa.



Yllätyksekseni arvio olikin lähellä todellisuutta, ja lahjoitettuani muutaman lankakilon inventaarioavustajille, lankavarastoni suuruus oli taulukon mukaan naurettavan pienet 23 kiloa. Arvioin tosin, että 25 kiloa olisi paljon lähempänä totuutta, sillä taulukko antoi välillä kummallisen pieniä lukuja ja lisäksi olen melko varma että jossain sohvan takana tai kaapissa piilottelee yksi jos toinenkin lankanyssäkkä joka unohtui laskuista.



Luulen, että lankavaraston kutistuminen johtuu ennen kaikkea viime vuosien aktiivisesta pyrkimyksestä poistaa varastosta kaikki puhumattomat langat lahjoituksin ja lankavaihdoin. Nyt voinkin iloisena todeta, että valtaosa nykyisestä varastosta on oikeasti ihkulankaa, joka inspiroi neulomaan, ja ongelmaksi käy pikemminkin ajan kuin ideoiden puute.



Hihiteltyäni viikon verran sille, että lankavarastokirjanpito näytti kymmenisen kiloa vähemmän kuin olin arvioissani tohtinut veikkailla, päätin kiireesti tehdä tilanteelle jotain. Aloitin Wienistä etsimällä puserolankoja, mutta päädyin sitten lopulta ostamaan vain yhdet nilkka- ja yhdet polvisukkalangat ja kaksi kerää ohutta Silk Gardenia. Sukkalangat ovat Lana Grossan iiiiiiiihanaa Meilenweit Seta/Cashmerea joka on tunnultaan vielä astetta mukavampaa kuin Regia Silk. Niin, ja tuli sieltä ehkä pari tavallisempaakin sukkalankakerää kerättyä mukaan.



Ettei koko lankabudjetti kuluisi ulkomailla, tuin sitten myös lähilankakauppoja. Neuletikissä on Hjertegarnin syksyn uutuuslankoja, ja olen kantanut reippaasti kotiin kahta väriä Merino Silkiä ja kolmea väriä Ciao Trunte -merinovillaa.



Pahin repsahdus tapahtui kuitenkin Menitassa, kun olin ostamassa yhtä (1) kerää Eskimoa Langankuluttajalle lähetettyä laukkua varten. Ensin Jaegerin lakkautetut merinovillalangat huutelivat, ja hyvin alkanut väistöyritys ("Ei tätä ole tarpeeksi puseroon minulle.") kilpistyi myyjän vakuutukseen että varastossa on lisää. Sitten kassan taakse strategisesti sijoitetut Grignascon Cashmere -kerät huutelivat, ja kun melkoisessa lankahumalassa hoipuin bussille totesin sitten ostaneeni kalleimmat sormikaslankani koskaan. Enkä minä edes erityisemmin pidä sormikkaiden neulomisesta.



Kaikkien näiden repsahdusten, Tuulian lähettämien Knitpicks -huivilankojen ja Excel-taulukon korjailun jälkeen lankavarastokirjanpitoni näyttää tällä hetkellä jo vähän kunnioitettavampaa himpun päälle 32 kilon lukemaa. Lisääkin tosin mahtuisi, ja on etäisesti mahdollista että Joku(TM) tilasi hieman tarjouksessa ollutta Yorkshire Tweediä Jannette's Rare Yarnsilta.



Koska myös Kela muisti kirjeellä ja ilmoitti äitiysrahan vaihtuvan kotihoidon tukeen ja kuukausitulojen siis laskevan yli puolella, lienee parasta yrittää seuraavaksi hieman hillitä liki maanisiksi yltyneitä lankaostoksia ja keskittyä neulomiseen. Viikonloppuna sitäkin lajia tuli harrastettua reippaanlaisesti, sillä Ullan deadline oli eilen. Tällä kertaa täytyy myöntää, että oli hieman anottava lisäaikaa arvon päätoimittajattarelta, sillä valokuvat jäivät vielä ottamatta ja kokosarjoitukset laskematta. Neuleen vastaanottaja kuitenkin piti tuotoksesta, joten puurtaminen kannattanee.



Tämä päivä täytyykin sitten omistaa kirjoittamiselle, että materiaalit eivät ole aivan järjettömän myöhässä. Näihin kuviin, näihin lankoihin ja näihin tunnelmiin, siis. Ensi viikolla lisää Elämänlankaa.