Kiirettä pitää

Elämänlangalla on pitänyt melkoista kiirettä viime viikkoina. Töissä kertyy ylityötunteja ja silti tuntuu siltä, ettei kaikkea tarpeellista ehdi tehdä, eduskuntavaaleissa kampanjapäälliköiminen vie oma aikansa ja neulekirjan kääntämisellekin on varattava tunteja vuorokaudesta. Kaiken kukkuraksi Teemu konferenssimatkailee Las Vegasissa, joten jälkikasvussakin on tavallista enemmän paimentamista.

Yleensä olen hoidettavien asioiden suhteen melko hyvin organisoitunut (kyllä, kotona on sotkuista - siivoaminen on alhaalla hoidettavien asioiden prioriteettilistalla). Perjantai-iltana kuitenkin huomasin, että olin unohtanut kysyä, missä ja mihin aikaan Joelin lauantaiaamun tanssitunti on. Tähän mennessä tanssitunnille ja sieltä kotiin matkustaminen on ollut isä-poika -toimintaa, ja nuori tanssija oli hieman hermostunut siitä, mahtaako äiti osata ajaa bussilla ja raitiovaunulla. Hyvin kuitenkin sujui, ja löysimme kommelluksitta oikean tanssikoulun.

Tanssitunnin ajan minä ja neuleeni tutkimme lähiympäristöä. Aivan tanssikoulun kulmalta löytyi pikkuruinen kahvila. Vitriini oli liki tyhjä, mutta ystävällinen rouva ilmoitti että hän tekee mieluummin voileivät suoraan tilauksesta niin ne ovat tuoreita. Sain siis kahvikupilliseni kaveriksi ihan minulle tehdyn ruisleivän juuri niillä täytteillä kuin itse halusin. Tekeillä olevalle vihreälle villasukalle ei tarjoiltu.

Sunnuntaina ohjelmassa oli omana haasteenaan kahden kahdeksanvuotiaan pojan valmisteleminen virpomisreissulle. Nea on tässäkin asiassa jo paljon itseohjautuvampi ja järjestäytyi luokkakaverinsa kanssa yhdessä pukeutumaan noidiksi.

Riiviösektorin osasto 8 vee piti ensin paimentaa askartelemaan koristeita vitsoihin ja sitten etsimään noitavaatteita. Hameisiin pojat eivät suostuneet, joten ihan perinteisiä noitia meiltä ei lähtenyt liikkeelle, mutta vitsoista tuli loppujen lopuksi oikein hyviä. Nuoret miehet ovat molemmat sen verran ujoja, että kävivät vain parin tutun naapurin ovilla ja olivat sitten tyytyväisiä.

Palmusunnuntaina tuli tietysti puhuttua myös taas moneen kertaan keskustellusta aiheesta "Kuinka virvotaan OIKEIN?". Nykyiset virpomistavathan ovat suloinen sekoitus itäistä ja läntistä perinnettä. Toisaalta tämä on elävää kansanperinnettä, ei kiveen kirjoitettua, ja varsinkin suurissa kaupungeissa on ihan luontevaa, että eri puolilta tulleiden taustaperinteetkin sekoittuvat ja muotoutuvat uudelleen. Eikä tämä sekoittuminen ole uusi ilmiö, aikalailla samantapaisia keskusteluita käytiin jo silloin 30 vuotta sitten kun itse olin alakouluikäinen. Itse totesin, että pääasia on sanoa lapsille, että tarkoituksena ei ole kerjätä karkkia vaan toivottaa onnea ja terveyttä, ja että aina pitää kysyä saako virpoa. Poikien kanssa vielä erikseen harjoiteltiin ovikellon soittoa, tervehtimistä ja virpomista.

Ensi viikolla ollaan jo pääsiäisen vieton loppusuoralla ja toivottavasti keväisemmissä tunnelmissa. Katsotaan, olisiko Elämänlangalla taas jotain uutta neulottavaakin silloin.

Sukanvarresta villasukaksi

Pari viikkoa sitten Elämänlangalla kaappasi vallan harmaa sukanvarsi, joka valitti, ettei täällä huomioida reissuneuleparkojen tunteita laisinkaan. Lisäksi se uhkaili solmuisilla langoilla ja ties millä, joten katsoin parhaaksi  tikuttaa sukan äkkiä valmiiksi.

Sain sitten lopulta ommeltua kaikki langanpäät ja pujotettua kuminauhat lauantaina. Vietin heti sukkien kanssa laatuaikaa ja kävin hengailemassa kuvattavana pihakeinussa.

Sitten vielä seisoskeltiin naapuritalon pihakoivun vieressä, vaikka kuvaajani vähän mutisikin siitä, että "ensin sanotaan keinulla että hyvä on, ja sitten tahdotaan muutaman askelen päästä vielä vähän lisää kuvia". Lisäkuvat tulivat loppujen lopuksi sen takia, että en ollut varma saanko kirkkaassa suorassa auringonpaisteessa otetuista valokuvista irti oikeaa sävyä. Sukat ovat siis Wollmeise Twiniä, ja värisävy 13 Al, eli kevyesti sävytetyllä alumiininharmaalla mennään. Seuraava sukkapari on jo puikoilla, arvatkaa missä värissä, ja pohdinnassa on, mitä värejä tilaisin tulevia sukkia varten. 

Elämänlangalla harrastetaan neulomisen lisäksi paljon ruuanlaittoa - enimmäkseen arkiruokaa, sillä jostain kumman syystä lapset täytyy ruokkia joka päivä ja yleensä vielä monta kertaa päivässä, mutta välillä myös erilaisia kokeiluja paremman sortin päivällisruokien kanssa. Huomasin männäviikolla Tiede-lendestä, että Anu Hopialta on ilmestynyt kasviksiin ja kasvisruokaan keskittyvä kirja, ja että se on ilmestynyt Minervan kustantamana. Itsehän olen tehnyt Minervalle yhden kirjan ja kääntänyt useita. Lähestyin kustantamoa välittömästi kysellen, saisinko heidän leivissään työskennelleenä tilata kirjan vähän suositushintaa edullisemmin, ja jo tänään kirja sitten kolahti postilaatikosta. Minun pitäisi syödä enemmän kasviksia jo ihan ruokavalion monipuolisuuden vuoksi, puhumattakaan sitten siitä, miten suuri erityisesti naudanlihan hiilijalanjälki on. Ehkä tästä saa taas vähän vinkkejä ja uutta potkua?

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla mennään toiveikkaasti kevättä kohti. Tänään sataa, mutta ehkä ensi viikolla ollaan taas lämpimämmissä ja aurinkoisemmissa tunnelmissa pääsiäisen lähestyessä?

Kevät-Ulla on täällä

Hyvää kannattaa odottaa: kevään Ulla on nyt täällä! Lehden tekijät ovat vapaaehtoistyön sankareita! Päätoimittaja kertoo palstallaan, kuinka stressi hiipii tekijöille aina uuden numeron julkaisun kieppeillä. Itse osallistun lehdessä lähinnä sisällön tuottamiseen ja toimin sitten taustayhdistyksen puolella jäsenvastaavana, mutta kourallinen uutteria työläisiä esimerkiksi oikolukee ja latoo webisivuille meidän sisällöntuottajien tuotoksia. Jokainen käsipari on arvokas, joten reippaasti ilmoittautumaan päätoimittajalle avuksi jos html taipuu auttavasti tai jos osaat oikolukea neuleohjeita! Seuraava ponnistus on luvassa touko-kesäkuussa, numeron 2/15 deadline on äitienpäivänä (joka muuten on tänä vuonna syntymäpäiväni - minulle voi mieluusti antaa lahjaksi muutaman vapaaehtoisen työtunnin Ullan parissa).

Oma panokseni Ullaan oli tällä kertaa neulepuseron mallinen, täällä blogissa jo aiemmin vilauteltu Velikulta -paita. Cascade 220 Superwash on muuten aivan mainiota lankaa, totean sen taas: hyvin paljon kotimaisen seiskaveikan tapaista paksuudeltaan, mutta pehmeämpää ja miellyttävämmän tuntuista neuloa ja värikartassa on laajuutta.

Pitää vielä laittaa lähikuva palmikkoristikosta, koska nämä baijerilaistyyliset nyherrykset ovat aina niin kertakaikkisen viehättäviä. Koskahan joku neuloisi minulle jonkun tämäntapaisen puseron?

Tein tähän numeroon myös tekniikkaohjeen. Olen joskus muinoin kirjoittanut pienen ohjeen virkkausaloituksesta, mutta sitä oli selvästi aika päivittää Nyt kokosin yhteen useita erilaisia tapoja aloittaa neule väliaikaisesti eli siten, että aloitusreunaan jää avoimia silmukoita, joko puikolle tai niin, että työ aloitetaan apulangalla, joka puretaan pois kun silmukat halutaan käyttöön. Lisäksi tein vähän oikolukua, sillä saimme Ullaan eräästä aivan toisesta kaveripiiristäni tutulta Tandalta ohjeen koiran puseroon. Myös ohjeen ruutupiirros on minun käsialaani.

Näissä iloisen Ullaisissa tunnelmissa tällä viikolla! Lehdessä on taas monta mainiota ohjetta, kannattaa käydä tutustumassa! Ensi viikolla sitten taas uutta Elämänlankaa.

Harmaan sukanvarren seikkailut

Joskus on kovin vaikeaa olla kiireisen neulojan neuleprojekti. Aina se työntää minut neulepussin pohjalle ja ottaa ehkä esiin joskus bussissa. Viime viikolla ei sitäkään, kun oli muka koko viikon kipeänä. Mikä syy se, että ei henki kulje, muka on olla viemättä reissuneulettaan bussiajelulle, kysynpä vain? Minä ja parini olemme olleet tekeillä vuodenvaihteesta lähtien, mutta ei näytä tulevan valmista.

Tänään vaikuttaa kyllä siltä, että neuloja yrittää vähän hyvitellä meitä, kun päiväkausien hiljaiselon jälkeen lähdettiin oikein seikkailemaan. Ensin tarjottiin lounaaksi sushia!

Sitten käveltiin Leppävaaran asemalle tutkimaan bussipysäkkejä. Asemalla sää näytti harmaalta kuin villasukka.

Ja bussissakin vähän harmahti. Lisäksi matka oli melkoisen pitkä, mutta siinähän syntyi kerros jos toinenkin sukkaa.

Kaupungilla paistoikin sitten aurinko. Pääsin hetkeksi hengailemaan parini kanssa jonkinlaisen metallisen teepannun nokkaan auringonpaisteeseen. Liekö kevät jo oikeasti tuloillaan?

Sitten selvisi, että eihän tämä mikään huvimatka ollut. Niin se neuloja vain meni Kotiseutuliittoon kokoustamaan jostain Valtakunnallisista Kotiseutupäivistä. Siellä on kuulemma markkinat, jonne on tulossa vaikka mitä, Hopeasäiettä ja Elvarin koruja ja ties millaisia muita kädentaitajia. Vähän pääsin tutustumaan käsiohjelman luonnokseen, mutta sitten, tiedättekö mitä tuo mokoma teki? Pisti minut takaisin käsityöpussiin kokouksen ajaksi! Kuvittelisi nyt näppärän neulojan käyttävän kokousajat hyväkseen, mutta siinä se vain joi kahvia ja puhui jostain kaupunkitoimijoiden tekemästä kotiseututyöstä. Kaiken kukkuraksi sitten bussi kotiin oli ihan tupaten täynnä, ja se väitti ettei sielläkään muka neulomaan mahtunut.

Huomenna se on menossa roolipelaamaan. Jos ei silloin synny valmista, niin sitten minä ryhdyn murjottamaan, väännän kantapään väärin päin ja pistän kerältä langan solmuun. Katsotaan ensi viikolla, joko tuo olisi ryhdistäytynyt ja neulonut minut valmiiksi!

Edelleen sairastuvalla

Elämänlangalla jatketaan köhäisissä tunnelmissa. Antibioottikuuri loppui, mutta ilmeisesti bakteeritulehduksen päälle iski ihan perinteinen flunssa. Vaikea sanoa missä vaiheessa tämä vaihdos tapahtui, kun olo on jatkuvasti ollut jossain määrin tautinen. Huomenna olisi vielä tarkoitus olla kotona töistä, ja sen jälkeen ajattelin olla terve. Katsotaan mitä nuo hengitysteissä asuvat kutsumattomat vieraat ovat asiasta mieltä.

Neuleetkaan eivät ole ihan hirveän paljon edenneet, mutta nyt on sentään jotain valmista: kummityttösen vihreä paita on langanpäiden päättelyä vaille valmis käyttöön.

Valokuvaus ei edelleenkään kuulu vahvimpiin taitoihini, ja puseron sievästä kirkkaasta vähän murretusta vihreästä tuli jostain syystä päivänvalossa haaleanvaalea lehmuksenvihreä, vaikka miten päin yritin kääntää kameraa ja alustana toiminutta tuolia. Tämän voisi tietysti korjata, jos osaisi käyttää kuvankäsittelyä, mutta itsestä kyllä tuntuisi siltä, että kyllä kamerastakin pitäisi pystyä saamaan edes vähän oikean tapainen väri irti.

Sama vihreä lanka jatkaa vielä puikoilla, sillä puserolle tulee vielä pariksi villahousut. Tosin keleistä päätellen ei enää tälle talvelle, joskin kummityttönen on palelevaa sorttia ja saattaa tarvita villakerroksen lämpimämmilläkin keleillä.

Seuraavaksi sairastupa suuntaa ruokkimaan jälkikasvua, joka näyttää toipuneen omista flunssistaan, mutta ei ole vielä opetellut laittamaan kipeälle äidille ruokaa. Ensi viikolla todellakin toivon, että ollaan vähän vähemmän tautisissa tunnelmissa!