Välitilassa

Elämänlangalla elellään mukavan rauhallisessa välipäivien välitilassa, kun ei ole kiire minnekään. Herätessä uhkasi unohtua, että on maanantai ja blogipäivä!

Jouluneulomisetkin on nyt neulottu.



Nämä sukat päätyivät veljelleni ja hänen perheelleen, ja yhteiskuvasta jäi vielä äidille mennyt pari joka valmistui vasta joulupäivänä. Tyypilliseen tapaani keksin vasta viikkoa ennen joulua, että neulotut lahjat olisivat kivoja, ja vähän uhkasi siis tulla kiire, mutta onneksi yksi sukkapari oli jo valmiina ja muut neuloin Nallesta ja seiskaveikasta, eli nopeahan niitä oli tikutella. Stressiä en kuitenkaan ottanut, ja totesinkin että osa joululahjoista jäi kauppaan josta ne saapuvat jälkitoimituksena sitten kun juhlitaan pakkasukkoa. Eikös se ole joskus tammikuun puolella?



Tänäkin jouluna ehdin mukaan yhteen jouluvaihtoon, ja sain Tyrniltä ihastuttavan paketin. Siinä oli Finnwool-karstalankaa, namusia (jotka katosivat parempiin suihin heti jouluaattona), pussillinen seetripuulastuja sekä sievä pieni Multnomah-huivi (linkki Ravelryyn). Muutenkin olin ollut kiltti, ja sain toivomaani suklaata (jotka myös menivät jo, hups) sekä lahjakortin hierontaan.



Neulojat auttoivat muutenkin suuresti meillä jouluaaton toteutumiseen. Nea oli kovasti toivonut sormusta jossa on sydän, rantapalloa sekä lasten kangaspuita. Sormus löytyi Anttilasta, mutta rantapalloja ja lasten kangaspuita ei sitten ollutkaan niin helppo paikallistaa. Ensiksi mainitun suhteen apuun riensi Marjut, joka lahjoitti ystävällisesti Citymarket Sellon mainospallon, ja jälkimmäisessä pulmassa avusti Makepeace jonka sängyn alta löytyivät aidot Brion kangaspuut joita ei kuulemma enää edes valmisteta. Minulla on itselläni ollut samanlaiset Briot, mutta ne ovat salaperäisesti kadonneet maailmasta, joten näiden löytyminen oli kovin onnekasta.

Nyt vetäydyn takaisin rauhaisaan lomailuun. Ensi viikolla sitten kenties katsaus Elämänlangan kuluneeseen neulevuoteen. Tai ehkä jotain ihan muuta.

Hanget korkeat nietokset

Talvi päätti sitten saapua myös eteläiseen Suomeen reippaalla otteella. Pulkkamäessä ollaan viihdytty ja lapset arvostavat nietoksia ja pakkasta. Itse katselisin lumikinoksia mieluiten sisätiloista ikkunalasin läpi, mielellään kuuman kahvi- tai kaakaomukillisen kanssa.

Ulos on kuitenkin pakko mennä. Erityisesti viime viikon kovimmilla pakkasilla yllätyin iloisesti siitä, että omistan suuria määriä kaikenlaisia neulottuja asusteita. Normaali ulkovaatetukseni on villapaita ja baskeri, mutta yli kymmenen asteen pakkasessa kauluri ja kämmekkäät lämmittivät mukavasti sen verran lisää, että puistossa tarkeni taas neuloa. Kuvaa ei nyt ole, mutta voitte kuvitella minut hyvin lumisena ja lukuisiin erivärisiin villavaatteisiin topattuna.

Edelleen ongelmana on se, että hyvinmuodostunut takamukseni palelee välikerroksista huolimatta. Kukaan ei, kumma kyllä, edelleenkään ole neulonut minulle villahousuja vaikka kuinka olisi ollut tarvetta. Männäpäivänä puistossa sain kuitenkin loistavan idean, että neulottu lyhyt hame jonka voisi vetäistä kaikkien housukerrosten päälle olisi ratkaisu ongelma-alueeseen. Lapsetkaan eivät vielä ole niin isoja, että kieltäytyisivät lähtemästä kanssani pihalle, jos minulla on tyhmät vaatteet. Näillä neuleaikatauluilla tosin nämä pakkassäät taitaisivat olla kirjaimellisesti menneen talven lumia kun hame olisi valmis.

Nyt taidan suunnata vielä joulupukin puuhiin, kun sopivasti vajaata viikkoa ennen joulua keksin vielä neulottavia lahjoja. Saa nähdä tuleeko valmista. Ensi viikolla ovatkin joulunpyhät jo tältä vuodelta ohitse, ja ollaan välipäivissä! Uskomatonta mutta totta. Elämänlanka toivottaakin nyt kaikille lukijoille rauhaisia ja mukavia joulunpyhiä!

P.S. Ullan tämän vuoden ekstra ilmestyi eilen illalla, sieltä löytyy mukavaa puuhasteltavaa joululomalle. Allekirjoittanut väsäsi ohjeet siksakmyssyyn ja avaimenläpikaulaliinaan.

EDIT: Alkoi otsikossa ollut joululaulusanoitusvirhe niin häiritä, että ihan pakko oli korjata.

Lämpöistä

Nyt kun lämpömittari äkkiä päätti pudottautua kaksinumeroisiin pakkaslukuihin, on erinomainen aika lämpöisille ajatuksille, ja tietenkin villasukille.



Pari viikkoa takaperin Helsingin neuletapaamisessa ystäväni Laura esitteli minulle violetin Markkalangasta neulotun sukan jossa oli erinomaisen hauska rakenne, ja kysyi mahtaisikohan sukka sopia minun jalkaani. Sukka sopi, ja tänä viikonloppuna vastaanotin kiitollisena valmiin parin. Laura kertoi, että sukkien ohje on tulossa Ullaan jossain vaiheessa, ja mielenkiinnolla odottelen. Tekotapa oli minulle nimittäin täysin uusi, ja tunnetusti uudet rakenteet ja ratkaisut kiinnostavat aina minua neuleissa.

Vaikka lahjaksi saadut käsinneulotut sukat lämmittävät aina niin varpaita kuin mieltäkin, myös oma sukkaneulominen jatkuu. Sain viimein liki valmiiksi nämä Jitterbugin Vincent's Apron -väristä neulotut perussukat, vaikka rehellisyyden nimissä onkin myönnettävä että kuvauksia varten työnsin vain pääteltävät langanpäät sukanvarren sisään.



Näissä sukissa on vaihteeksi joka neljäs silmukka vuorokerroksin oikein ja nurin, koska se tuntui sopivan mukavasti Jitterbugin melkein-muttei-ihan yksiväriseen sävyyn. En ihan vielä ole päättänyt ovatko nämä minulle pikkuriikkisen liian pienet. Jos päätän että ovat, pitäisi sitten pohtia tahdonko antaa sukat eteenpäin ja jos niin kenelle. Joululahjakorissakin olisi vielä tilaa, kun en ole lapsilta vielä joutanut shoppailemaan, ja tiedän lukuisia ihmisiä joita käsinneulotut sukat ilahduttaisivat yhtä paljon kuin minua itseänikin. Ehkä tässä olisi hyvä tilaisuus antaa hyvän kiertää?

Nyt alkaa olla aika hörpätä loput aamukahvit ennen kuin juotava jäähtyy, sujauttaa varpaat uusiin violetteihin sukkiin ja alkaa puuhata lapsia pihalle pakkaseen. Itse en ole talvisäistä erityisen innostunut, mutta jälkikasvu on luonnollisesti odottanut lunta ja pakkasta kuin kuuta nousevaa. Kirpeään talvisähän vie siis tiemme. Ensi viikolla jälleen uutta Elämänlankaa!

Mallitilkullista

Elämänlangalla on joulukuun ensimmäisinä päivinä uppouduttu yhä syvemmälle tulevan kirjan projekteihin. Välillä on laskettu niin että korvista nousee savu, ja saatu palkinnoksi Langankuluttajalta viestejä joissa sanotaan, että "kuule, mä en millään ymmärrä miten 112 - 20 = 30". Ja sitten lasketaan uudelleen. Ei, minäkään en ymmärtänyt miten olin päätynyt tuohon nimenomaiseen tulokseen laskutoimituksessa. Ja vaatteeseen on tulossa kahdeksan kokoa, jotka kaikki piti laskea uudelleen ihan alusta, pelkkä tuloksen korjaaminen ei riittänyt.

Mallitilkkujakin on taas syntynyt niin sileänä neuleena kuin erilaisin pintaneulein ja kuvioin. Oletteko muuten huomanneet, että väri vaikuttaa neulenopeuteen? Vihreät tilkut syntyvät ihan itsestään, sinisävyiset taas eivät etene vaikka niitä neuloisi vuorokaudet ympäri. Vaikka minkälaista eheyttämisterapiaa yrittäisin, niin sinisestä en opi pitämään.



Onneksi viikonloppuna oli runsaasti neuleaikaa. Sinisistä tilkuista päästään luontevasti siniseen ja valkoiseen: erityisesti sunnuntai-ilta meni tiiviisti television ääressä, sillä pakkohan linnan kättelyt on joka kerta katsoa! Tuntuu tosin siltä, että muutaman viime vuoden aikana pahimmat ylilyönnit ovat vähentyneet ja puvut on valittu suhteellisen hyvällä maulla. Oma suosikkini taisi tosin olla räväkästi juhlakilttiin pukeutunut vuoden professori Howard T. Jacobs, mutta harmillisesti netin kuvat keskittyvät näemmä lähinnä naisten asuihin niin en ensihätään löytänyt tästä asusta otosta linkitettäväksi.

Muuten itsenäisyyspäivä sujui rauhaisissa tunnelmissa. Suurimmat juhlallisuudet Elämänlangalla juhlittiin itseasiassa jo perjantaina, jolloin lähipäiväkodit pitivät yhteisen lipunnoston meidän talomme pihassa. Yksi päiväkodeista on näet vuokralla taloyhtiön alakerran tiloissa. Lapsilla oli hienoja itse askarreltuja lippuja, ja lipunnoston ja Maamme-laulun jälkeen käveltiin vielä kulkueena pieni lenkki ympäri Perkkaata. Hienot juhlallisuudet, ihmettelen vain miten emme lasten kanssa jo viime vuonna tätä huomanneet!

Nyt takaisin mallitilkkusavottaan, että Langankuluttaja saa lisää neulottavaa. Vaan kukahan neuloisi minun osuuteni kirjan töistä?

Ensi viikolla sitten taas uutta Elämänlankaa

Pikkujouluisaa

Viime viikkojen puolikuntoinen olo on nyt selätetty. Julistin itseni terveeksi, ja menin lauantaina (sanoo Edit-täti, alunperin olin menossa perjantaina) Ullan vuosikokoukseen ja pikkujouluihin. Tänäkin vuonna oltiin Stidilässä, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi ja sauna oli kuumana. Pienenä harmituksen aiheena paikalle luvattuja pyyhkeitä ei ollut kuin muutama, mutta tästäkin vastoinkäymisestä selvittiin. Valitettavasti en kaivanut kameraa laisinkaan esiin, mutta olen varma että jollakulla paikalla olleella on kuva minusta kun saunan jäljiltä vähän liian pieneen pyyhkeeseen kietoutuneena istun korokkeella laulamassa Ulla-laulukirjasta. No, ehkä siis tarkemmin ajatellen onkin ihan hyvä että kamera pysyi laukussa, ellei muuta niin yleisen mielenrauhan vuoksi!



Pikkujoulupukki kävi ja toi minulle lankapaketin jossa oli Maijaa, Top Woolia sekä ennestään tuntematonta Emu Superwashia. Lisäksi voitin perinteisessä Ulla-tietovisassa pari kerää Marks&Kattensin liukuvärjättyä lankaa, 100% villaa samantyyppisellä rakenteella ja värjäyksellä kuin Noro ja Puro.

Ullan juhlista jatkoin sitten kuokkavierailemaan miekkakoulun bileisiin. Epäröin aluksi olisiko ulkopuolinen olo kun itse en miekkalua harrasta, mutta juhlissa oli paljon tuttuja joista yksi heti alkuun kaappasi minut miekkailuopettajan puheille ja ilmoitti että minulle pitää opettaa kuinka kuohuviinipullo avataan miekalla. Kauheasti ei siis ehtinyt ujostella, kun heti ensimmäiseksi pääsi onneksi hyvin osaavan opettajan käsiin. Isä kyllä tänään lapsia palauttaessa tarkisti, onko minulla varmasti kaikki sormet tallella, mutta ajattelin kyllä edelleen pystyä neulomaankin eikä minulla ole sormia pois luovutettavaksi asti.



Neulottuakin viikonloppuna tuli, sillä saatoin tuossa taannoin sortua tilaamaan Colinettelta ihanaa okrankeltaista Vincent's Apron -Jitterbugia. Tekeillä on vaihteeksi sukat, mikä tuskin yllättää ketään. Aloitin myös pitkästä aikaa Nalle-sukat, sillä mennessäni perjantai-iltana Walkers -päivystämään unohdin neuleen kotiin ja jouduin siis tietenkin juoksemaan markettiin hakemaan kerän Nallea ja sukkapuikot.

Kaikenkaikkiaan oli ihana, mukava ja rentouttava viikonloppu, ja oli hirveän hauska nähdä sekä neuleystäviä että joitakin paljon harvemmin tapaamiani miekkailevia kavereita. Nyt jaksaa taas puurtaa synkeässä syksyssä! Tässä Elämänlanka tältä viikolta, ensi viikolla sitten uutta asiaa.

P.S. Myin sieluni ja liityin viimein Facebookiin. Ystäväpyyntöjä saa laittaa, mutta muistattehan etten välttämättä osaa aina yhdistää oikeaa nimeä ja neuleblogistaniasta tuttua nimimerkkiä. Kannattaa siis pistää viesti jossa kertoo nimimerkkinsä jos epäilee etten muuten tunnista. :)

Haipakkaa

Elämänlangalla marraskuu on ollut jokseenkin kiireinen kuukausi. On ollut erilaisia bileitä ja rientoja, musiikillisia elämyksiä ja syntymäpäiväjuhlia. Viimeisimmät juhlat olivat lauantaina, kun nuori äitini julisti 60-vuotissyntymäpäiväänsä pitämällä Taivaanrannan maalarin taidenäyttelyn. Tarjolla oli soppaa, kakkukahvit ja kuohuviiniä, ja esillä äidin posliini-, akvarelli- ja öljyväritöitä vuosien varrella. Harmillisesti minulla ei ole valokuvia, sillä vaikka kuvausväline oli mukana, se oli laukussa koko ajan sillävälin kun itse kaadoin kahvia ja keräilin likaisia astioita keittiöön, sekä tietysti seurustelin sukulaisten ja perhetuttujen kanssa.

Jo muutaman päivän ajan on ollut epämääräisesti sellainen olo, että flunssa kolkuttelee ovelle. Ei sentään varmaan possunuha, vaan joku pienempi pöpö, sillä oireina on lähinnä jumalatonta väsymystä ja vähän käheä kurkku. Kuumetta ei ole eikä nenäkään ole tukossa, mutta selvästi on nyt myönnettävä että on tauon paikka. Onneksi tälle viikolle ei ole mitään muuta ennalta sovittua kuin lauantaina Ullan vuosikokous ja pikkujoulut. Voin siis ottaa rauhallisesti ja lepäillä viikon mittaan, niin jaksan sitten kokoustella ja pikkujouluilla.

Neulottavaakin olisi, mutta perussukkia lukuunottamatta kaikki on nyt jollakin tavalla hys hys -tavaraa. Hiljaiseloa siis, mutta vähän kiireistä sellaista. Näillä mennään Elämänlangalla tällä viikolla, nyt vaaka-asentoon toivomaan että flunssanpoikanen menee vähällä vaivalla ohi. Ensi viikolla ehkä sitten Ulla-raporttia.

Sukkapulma

Elämänlangalla kehkeytyi kesän mittaan sukkapulma. Olen tyypillisesti käyttänyt enimmäkseen satunnaisia Lindexin tai vastaavan nilkkasukkia, mutta muutaman viime kuukauden aikana moiset ovat alkaneet mennä rikki isonvarpaan kohdalta ihan vähäisen käytön jälkeen. Olen yrittänyt pitää varpaankynnet siisteinä, mutta silti sukat kuluvat.

Lopulta päädyin siihen, että käytän nykyään kenkäsukkinakin lähes yksinomaan käsinneulottuja villasukkia. Jumppasukkina kaupan sukat toimivat edelleen, mutta muuten jalkaan menevät itse neulotut lämmittimet. Monta kertaa olen ihmetellyt ihmisiä jotka vannovat kotitekoisten sukkien nimiin ihan kengissäkin liikkeellä ollessa, mutta nyt olen käännynnäinen. Villasukat ovat mukavat ja lämpimät, eivätkä ainakaan tähän mennessä ole osoittaneet oireita hajota välittömästi kun otan ne käytön.



Tästä on seurannut toinen pulma. Olen aina kuvitellut, että minulla on paljon villasukkia. Nyt huomaan kuitenkin olleeni väärässä. Päivittäisessä käytössä sukat likaantuvat nopeammin, ja koko ajan saa olla pesemässä. Taloudessamme ollaankin päästy testaamaan darwinistista vain vahvat elävät -ideologiaa käsinneulotuilla villasukilla ja pyykkikoneen käsinpesuohjelmalla. Tähän mennessä tulokset ovat olleet rohkaisevia, sillä vain pari paria on päätynyt roskiin. Joka tapauksessa on kuitenkin selvä, että tarvitsen paljon uusia villasukkia.



Kätevästi yhtäaikaa tämän havainnon kanssa olen kehittänyt uuden paheen ja koukuttunu Wollmeiseen. Onneksi verkkokauppaa päivitetään harvoin ja langat menevät tyypillisesti heti päivityksen jälkeen, joten en ole vielä joutunut velkavankeuteen addiktioineni. Wollmeisen Twin -sukkalankasekoite on uusi suosikkini, mutta eiköhän jostain ilmesty vähitellen uusi lankaihastus pelastamaan tilanteen.

Vähän asian vierestä voisin muuten valittaa sukkahousuista. Minähän en tunnetusti niitä käytä, koska sukkahousut ovat epämukava ja hankala asuste. Lisäksi niitä ei tunnu minun hyvinmuodostuneelle takapuolelleni sopivia normaaleista kaupoista löytyvän. Muutama viikko sitten ostin kokeeksi verkkokaupasta parit sopivan kokoiset, mutta molemmat hajosivat ensimmäisellä käyttökerralla. Eikä kyse siis ollut mistään 15 denierin huituloista vaan paksuista housuista. Kukahan neuloisi minulle sukkahousujen asemesta villasukkahousut? Hameita kuitenkin olisi talvisaikaankin mukava joskus käyttää, enkä ole ihan niin trendikäs että kehtaisin käyttää leggingsejä lyhyen hameen kanssa.

Nyt palaan takaisin ihan housuttoman sukankutimeni kimppuun, en tosin tällä kertaa neulomaan itselleni vaan joululahjaksi. Ensi viikolla taas sitten taas uutta Elämänlankaa.

Julkkistelua

En näemmä kirjoittanut tälläkään viikolla värttinästä. Ei se mitään, tekeillä on edelleen ylikierteistä efektilankaa, joten kamalasti ei ole näytettävää. Sen sijaan voin mainostaa, vaikka muut ehtivätkin edelle, että pääsin lauantaina julkkistelemaan. Me ajelimme muutaman kymmenen neulojan porukalla kaksi tuntia pitkin Helsinkiä vuokratulla raitiovaunulla, liikkuva neuletapaaminen siis. Tämäntyyppisillä tempauksilla saattaa päästä kympin uutisten loppukevennysmateriaaliksi, ja jokunen viikko ennen tapahtumaa Katju laittoikin sähköpostia ja kyseli vapaaehtoista opettamaan loppukevennystoimittajaa neulomaan. Yllytyshulluna ilmoittauduin, ja kuulin vasta jälkikäteen että muutama kaveri oli tästä tietämättöminä keskenään äänestänyt että minut pitäisi vapaaehtoistaa.



Ajelupäivä valkeni melkoisen harmaana, mutta se ei haitannut menoa. Pasilassa raitiovaunua odotellessa tosin ylläolevassa kuvassa toimittaja Mika Tommolan vieressä näkyvä kuvaaja Roman joutui hetkeksi maastoutumaan räntäkuuroa pakoon pysäkkikatoksen alle. Nuo televisiokamerat ovat kuulemma kalliita, eivätkä juuri kestä vettä. Toimittaja sai lahjaksi 5-milliset pyöröpuikot, kerän Dropsin Bomull-Lin -lankaa sekä KristiinaS:n ompeleman maastokuvioidun neulepussin. Näillä välineillä oli tarkoitus saada matkan aikana aikaiseksi tiskirätti.



Jouduimme odottamaan vaunua hieman oletettua kauemmin, mutta hyvässä seurassa se ei haitannut. Ajoneuvona meillä oli hauska vanha nivelraitiovaunu, jonka saapumisen kaikkien uusien matalalattiavaunujen keskellä kyllä huomasi. Alunperin meille piti olla tarjolla vielä vanhempi menopeli, mutta kyseinen museovaunu oli ajelun aikaan käsittääkseni huollossa. Tälläkin vaunulla oli kuitenkin oikein mukava kolkutella pitkin Helsinkiä, vaikka maisemien katselu jäikin kaiken juttelun ja neulomisen keskellä melko vähäiseksi. Kuski oli erinomainen, sillä pysähtelyä tuli oikeastaan vain keskikaupungin vilkkaimmilla raiteilla Stockmannin ja Lasipalatsin kulmilla.

Jouduimme toimittajan kanssa istumaan selkä menosuuntaan, sillä kuvaajan tarvitseman tilan kannalta fiksuimmaksi istumapaikaksi osoittautui takanivelen edessä ollut yksinäinen penkki. Äiti sanoi, että näytin filmillä oikein luontevalta, mikä olikin tavoitteena. Alusta alkaen otin strategiaksi sen että jätän kuvaajan ihan rauhassa tekemään työtään, unohdan koko kameran ja keskityn vain neulomiseen.



Vaikka oma naama näyttääkin aina kuvassa oudolta voin siitä huolimatta vihjata, että kymppiuutisten loppukevennyksen voi kai vielä nähdä MTV3:n Katsomosta, kyseessä siis Kymmenen Uutisten 7.11. loppukevennys. En itse ole juurikaan tutustunut näihin netissä näkyviin pätkiin, joten en mene vannomaan kuinka pitkään filmit pysyvät nähtävillä. Nauraa räkätin taas kauheasti, mutta enimmäkseen olin tyytyväinen kevennyspätkään. En mielestäni näyttänyt mitenkään normaalia typerämmältä, ja koosteesta tunnistin kyllä hyvin sen parin tunnin mittaisen keskustelun jota oikeastaan toimittajan kanssa kävin.

Erinomaisen hauskaa oli, ja vastaava reissu järjestetään toivottavasti joskus uudemmankin kerran. Näissä hilpeissä tunnelmissa siis tämän viikon Elämänlanka, ensi viikolla jotain uutta.

EDIT: Vaunu ei kuulemma ollut nivelratikka, vaan joku ihan muu. Älkää siis luottako minun tekniseen osaamiseeni. :)

Aika kuluu

Minun oli tarkoitus tällä viikolla kirjoittaa pienen porukan neuleaiheisesta vaihdosta, jossa minua on syksyn mittaan hemmotellut Pepsun. Saatte kuitenkin odottaa kuvia siitä kuinka koordinaatiokyvytön apina kehrää värttinällä (yllättävän hauskaa puuhaa!) ensi viikkoon, sillä tällä viikolla Elämänlangalla ihmetellään taas vaihteeksi ajan kulua. Täysin yllättäen ja huomaamatta minun pikkuinen vauvani on kasvanut taaperosta leikki-ikäiseksi ja täyttää tänään kolme.

Joel syntyi marraskuussa 2006 keskelle ihkaensimmäistä suomalaista SNY-vaihtoa jota pyöritin. Jo silloin Elämänlankaa ilmestyi uskollisesti joka maanantai, ja lisäksi päivitin SNY-kuulumisia torstaisin. Kunnon bloggaajan lapsena Joel ilmoitteli maailmaantulostaan varhain torstaiaamuna jolloin sain kirjoiteltua SNY-merkinnän ajallaan, pullahti ulos samaisena torstaiaamuna pari tuntia synnytyssairaalaan kirjautumisen jälkeen ja kotiin pääsimme sitten sopivasti hyvissä ajoin ennen kuin seuraavan maanantain Elämänlanka piti saada aikaiseksi. Suorastaan kiitettävä täsmällisyyttä.



Ihan pikkuruinen Joel ei ole koskaan ollut, kun syntymäpainokin oli 4300 grammaa, mutta nykyään hämmästyn päivittäin sitä kuinka vauvani on kasvanut. Kuvassa (jossa muuten myös näkyvät neulomani lapaset sekä se pipo joka ei tahtonut kuvautua männäviikolla) Joel on lempiharrastuksensa parissa, tutkimassa autoja. Joel on aina ollut hulluna kaikenlaisiin liikennevälineisiin, ja tänä syksynä on selkeäksi lempiväriksi noussut sininen. Muita suosikkeja ovat tällä hetkellä legot ja brio-puurautatie.

Erityisen hauskaa on kommunikaatiossa tapahtunut hyppäys. Joelin puhe on vielä hivenen epäselvää, mutta juttua riittää ihan hirveästi ja meillä leikitään nykyään kovasti mielikuvitusleikkejä. Uhmaa on vielä hieman ilmassa, mutta se tuntuu jonkin verran hellittäneet sen myötä että poika saa sanottua paremmin mitä on mielessä.

Haikeaahan tämä on! Olen vielä toistaiseksi kotona lasten kanssa, mutta vähitellen pitäisi varmaan ruveta taas jotain ihan töitäkin tekemään. Muutakin siis kuin harrastelijaneulesuunnittelua. No, vähitellen, ja juuri nythän on kirjaprojekti päällimmäisenä mielessä vaikkei kirjoittaminen millää muotoa rahakasta hommaa olekaan.

Nyt kuitenkin ei puikkojen pariin, vaan aamutoimiin jälkikasvun kera ja sitten puistoon aiheuttamaan vilunväristyksiä herkemmin palelevissa äideissä villapaidalla ja paljailla käsillä. Ensi viikolla ehkä sitten vähemmän lapsellista Elämänlankaa.

Hatuttaa

Näin syksyn saapuessa tuntuu hatuttavan sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti. Neulaisin tuossa Joelille myssyn, mutta voitte nyt vain kuvitella tähän alle kuvan Novita Cloudin farkunsinisestä piposta jossa on iso pyöreä tupsu pään päällä. Otin ison satsin kuvia, mutta kamera ja tietokone kieltäytyivät yhteistyöstä: kone kyllä poisti kuvat kamerasta, muttei sitten tuonutkaan niitä kuvankäsittelyohjelmaan. Voitte samalla muuten kuvitella Nean päähän samanlaisen hatun punaisena, se on vanha mutta edelleen mieluisassa käytössä. Ei se mitään, lapset liikkuvat niin vilkkaasti ja tyypillisesti eri suuntiin, että kuva olisi kuitenkin epätarkka. Eiköhän tässä hatutuksessa pääasia ole, että pipo kelpaa päähän, valokuvatodisteet ehtii sitten myöhemminkin.

Lisäksi hatuttaa perinneohje. Lupasin jo aikaa sitten tehdä Ullan tulossa olevaan perinne-ekstraan siksakmyssyn ja avaimenreikäkaulaliinan ohjeen. Ohje on valmis, mutta ensimmäisestä mallikappaleestani tuli pieni, toista neuloin ja purin useampaan otteeseen kun tein virheitä, ja kolmas meni kokonaan purkuun kun ihmettelin suurta kokoa ja huomasin sitten että olin koko ajan neulonut noin 44 silmukalla enkä suinkaan neljälläkymmenellä. Noin pienessä työssä niinkin vähällä valitettavasti on väliä. Voisi kuvitella, että tällä neulekokemuksella osaisi neuloa vauvanmyssyn jossa pääasiassa neulotaan aina oikein, mutta yllättävän vaikeaa tuo näyttää olevan.



Viimeinen hatutuksen aihe on harmitus viikonloppuna tulleista uutisista: nettineulelehti Knotions lopettaa, eli numero jonka piti ilmestyä ensi viikolla jääkin tulematta. Laitoin oman ohjeeni, Bouquet mittens -lapaset, Ravelryyn sen sijaan, mutta vähän silti harmittaa. Päätoimittaja Jody teki hirveästi työtä lehden eteen, mutta resurssit loppuivat sitten kesken. Toki ymmärrän taloudelliset ja ajankäytölliset realiteetit, mutta surullista silti.

Nyt taidan poistua hattuilemaan niitä vauvanmyssyjä, että saan edes yhden valmiiksi perinne-Ullan deadlineen mennessä. Lupasin esimerkiksi ottaa työvaihekuvat siksakmyssyn ompelusta, mikäli päivänvalo tässä lähiaikoina sallisi. Ensi viikolla sitten kenties kuvallisempaa Elämänlankaa, jahka keskustelen aiheesta vakavasti kamerani ja tietokoneeni kanssa.

Nimittelyä

Elämänlangalla ja Langankuluttajan tykönä on suurella ilolla ja mielenkiinnolla tutkittu tulevan pitsineulekirjan nimikommentteja. Merkintään tuli 90 kommenttia ja useissa oli monta eri nimeä. Vaikka yritimme karsia listasta tuplaehdotukset pois, jäi ihmeteltäväksi silti suurin piirtein 140 nimeä.

Kommentoijien ehdoton ykkössuosikki oli Pitsit/pitsiä puikoille, joka oli meilläkin ensimmäinen ajatus ja olisi tietysti luonteva jatko Punoksille. Muitakin hyviä, hauskoja ja ihania ehdotuksia oli, ja kamalan vaikea päättää oli mitä palkita. Vielä emme myöskään halunneet kiveen kirjoittaa tulevan kirjan nimeä, kun annoitte ison annoksen pohdittavaa.

Jomman kumman tai molempien meistä suosiossa olivat esimerkiksi Suloiset seitit, Langankiertoja puikoille tai Langankierrot kutimille, Yliveto langankierto... ja myös moni muu ehdotus. Ehdottomasti parhaan lopullisen nimen päättäminen kaikista kommenteista oli kertakaikkiaan mahdoton tehtävä.

Aivan ensimmäiseksi arvoisa jury pääsi yksimielisyyteen molempia ilahduttavimmasta ehdotuksesta. Se oli KatriK:n ehdottama "Pitsejä pienellä vaivalla". Tämä ehdotus on nostanut hymyn huulille useampaakin mallitilkkua vääntäessä, ja vaikka emme lupaakaan kirjan töiden syntyvän pienellä vaivalla, haluamme palkita Katrin.

Toista voittajaa emme kertakaikkiaan osanneet valita. Lopulta päädyimme siihen, että arvoimme satunnaislukugeneraattorilla yhden niistä, jotka olivat esittäneet nimeksi Pitsit, pitsiä, tai pitsineuleet puikoille. Näistä voittajaksi valikoitui Värttinä.

Katri ja Värttinä, laittakaa minulle sähköpostia osoitteeseen kristel@iki.fi, arkistoin tietonne ja yritän sitten joskus vuoden päästä kirjan ilmestyttyä muistaa oikeat lahjottavat!

Nyt Elämänlangalla siirrytään manaamaan sukkahousuvalmistajia ja -kauppiaita ja pohtimaan mistä löytää hyvinmuodostuneelle takapuolelle sopivia alavartalon verhoja uuden pikkujouluhenkisen juhlamekon kaveriksi. Niin, ja toki myös neulomaan, tällä hetkellä enimmäkseen erilaisia mallitilkkuja ja -kappaleita. Ensi viikolla sitten ehkä kuvallistakin Elämänlankaa.

P.S. Kai huomasitte uuden Ullan ilmestyneen? Minultakin on taas vaihteeksi ohje.

Viikonloppuloma

Ihan ensimmäiseksi: kiitos kaikille kirjakommenteista ja nimiehdotuksista! Pohdimme Langankuluttajan kanssa tämän viikon ja palaamme sitten asiaan ensi maanantaina.

Elämänlangalla vietettiin viikonloppuna vähän niin kuin lomaa, kun mies ja tytär lähtivät Seinäjoelle mummaa ja vaaria tervehtimään ja minä jäin Joelin kanssa pitämään kotia pystyssä. Perjantai-iltana olo alkoi leppoisasti sillä, että minut haettiin kesken jumppaa lapsiparkkiin noutamaan lapsi jolle sattui pieni vahinko, mutta päätin sitten alkuharmistukseni jälkeen että ei anneta moisen häiritä. Käytiin shoppailemassa uudet pöksyt ja sukat ja mentiin päivälliselle Raxiin. No, saattoi sieltä shoppailureissulta myös tarttua äidille vähän kevyttä iltapalaa:



Ja sorruin myös marketin hyllystä lohtulankaan. Olen viime vuosina neulonut hirmuisen vähän Novitaa, mutta Nallen alovera-versio on pehmeän tuntuista ja värit ovat kivoja, ja Luxus-sarjan langat tuntuvat kaikki mukavilta käteen. Tuon sinisen värin valitsi kyllä tällä kertaa Joel, joka sai ihan itse päättää tuleva talvipipon värin. Tarjosin kyllä toiveikkaasti ensin vihreää ja punaista, mutta nyt on näemmä iskenyt pojalle sininen kausi. Äitini, joka pitää kovasti sinisestä, kehuikin että onpa Joelilla hyvä maku. Vihreästä Nallesta on tulossa keskikokoinen vauvanmyssy ja kaulaliina Ullan perine-ekstraan jonka deadline on marraskuun alussa, oranssista tulee varmaankin sukkia ja punaisesta Nealle pipo jos se neidille kelpaa. Jos ei, täytynee käydä hakemassa punaista tai roosaa Cloudia Prisman lankahyllystä joukon jatkoksi.



Lauantain otimme rennosti, ulkoilimme ja leivoimme porkkanakakkua, ja kävimme illalla kyläilemässä entisten kanssa-asujien luona. Sunnuntaina jatkoimme seikkailuja matkustamalla junalla eksoottiseen itä-Pasilaan josta löysimme obskuurin pienen kiinalaisen ravintolan päivällispaikaksi. Olimme ainoat asiakkaat, ja ravintolan tädit kävivät vuorotellen taputtelemassa Joelin päätä ja tarjoamassa karkkeja, mikä tietysti oli lapsesta erityisen miellyttävää. Loppuhuipennukseksi ehdimme sitten melkein takaisin asemalle junalla kotiin palaavaa iskää vastaan: Nea jäi Seinäjoelle, oli Teemun lähtiessä matkalla mumman ja vaarin kanssa Ilmajoelle tutustumaan Lego-näyttelyyn, ja tulee kuulemma joskus kunhan kerkiää. Luvassa on siis toivottavasti vielä lisää leppoisia päiviä ja neuleaikaa äidille, Joel kun on luonteeltaan paljon paremmin omissa touhuissaan viihtyvä kuin Nea.

Näin tällä viikolla. Ensi viikolla Elämänlangalla sitten juhlallinen palkintojenjulistustilaisuus viime viikon nimikisaan liittyen. Siihen saakka neulomisiin!

Uutisia ja kilpailu

Elämänlangalla on koko syksyn ollut suhteellisen hiljaista ja rauhallista. Kulissien takana kuitenkin kuohuu, ja nyt Langankuluttaja ja minä tarvitsemme suuren neulovan yleisön apua.

Kun keväällä kävimme allekirjoittamassa sopimuksen Punosten toisesta painoksesta, kustantaja ehdotti toisen neulekirjan tekemistä vastaavalla konseptilla, eli haastavampia neuleita alkeet jo osaavalle harrastajalle. On tunnustettava, että olimme Johannan kanssa pohtineet asiaa jo jonkun tovin, ja niinpä sopimus allekirjoitettiin alustavalla Pitsineuleet -nimellä. Kesän mittaan on piirrusteltu, pohdiskeltu ja oltu yhteyksissä lankataloihin, ja nyt lopulta uskallamme tunnustaa, että kirja tosiaan on tekeillä. Ensimmäinen iso lankalähetys on jo postissa, joten pääsemme ihan pian tositoimiin.


Tämä selittää myös nämä jo muutama viikko sitten vilahtaneet lankakartat.

"Pitsineuleet" tai "Pitsineulekirja" eivät kuitenkaan huimaa päätä iskevyydellään ja houkuttelevuudellaan. Niinpä julistamme kilpailun: ehdota meille tämän blogimerkinnän kommenteissa nimeä Punosten "jatko-osalle". Palkitsemme kaksi meistä parasta, hauskinta tai miellyttävintä ehdotusta ilmaiskappaleilla tulevaa kirjaa - sitten kun se joskus ensi vuoden loppupuoliskolla pääsee kauppoihin asti. Kustantajalla on tietenkin kirjan lopullisen nimen suhteen veto-oikeus, ja pidätämme myös oikeuden ehdottaa omia neronleimauksiamme heille, joten emme voi taata kummallekaan voittajalle täyttä kunniaa kirjan kummitätiydestä tai -setyydestä.

Kilpailukommentteja voi jättää tähän merkintään siihen saakka, kunnes ensi maanantain Elämänlankaa ilmestyy. Arvoisa raati (eli siis Langankuluttaja ja minä) päättää sitten voittajat.

Hauskaa viikkoa, ja keksikää paljon hauskoja kommentteja! Ensi viikolla sitten uutta Elämänlankaa jostain muusta aiheesta.

Kuvauksellista

Viikonloppuna piti kiirettä, kun kaiken muun tohinan lisäksi piti harjoittaa neulekuvausta. Minullahan on huomattavan paljon ollut Zeska näkemyksineen, kokemuksineen ja parempine kameroineen, mutta tällä kertaa olin omillani ja sen valitettavasti näkee. Hanna sentään tuli jälleen kerran kuvausuhriksi.

Valokuvaaminen ei valitettavasti laisinkaan ole leipälajini, joten parista sadasta räpsitystä otoksesta sai hädin tuskin valittua kolme kelvollisehkoa. Erityisesti värien saaminen kohdalleen tuotti hankaluuksia, vaikka yritin ties millä säädöillä. Puhumattakaan sitten vielä perustavammanlaatuisista asioista kuten rajauksesta ja tähtäämisestä. Allaoleva kuva on malliesimerkki session epäonnistuneemmasta päästä.



Vapaasti saa arvata, mitä tässä kuvassa yritettiin esittää. Mitä ilmeisimmin ei ainakaan mallin silmiä. Myöskään mistään asusteesta ei saa sellaista kuvaa, josta tunnistaisi mistä ohjeesta on kyse, ja väritkin ovat jotain sinnepäin. Jo vain kelpaa näillä eväin yrittää maailmalle.

Kovasti kyllä haaveilen siitä että saisin joskus vielä hankittua edes karvalakkimallisen digijärkkärin. Valitettavasti ei taida joulupukki olla kuulolla, enkä taida omaa rahaa käyttää kalliiseen leluun jota käyttäisin kuitenkin lähinnä lapsiin ja lankakeriin. Joku valokuvauskurssikin olisi kiva, kukahan järjestäisi sellaisen "näin kuvaat sieviä lankoja oikeanvärisinä" -opastuksen?

Nyt palaan taas käpälänlämmittimien pariin, sillä tilauskynsikkäitä on parasta edistää jos mielii neuloa vielä sukkiakin joskus tässä maailmassa. Ensi viikolla sitten taas lisää Elämänlankaa.

Käpälöintiä

Syyskuu kuluu kuin siivillä, ja Sukkasatoon olisi tarkoitus tehdä käpälänlämmittimiä. Joku on kuitenkin ilmeisesti unohtanut laittaa neuletajunnalleni muistion siitä, että tarkoitettiin takakäpäliä. Samaten kai 52 Pair Plungeen oli tarkoitus tehdä sukkia eikä erilaisia käsiin laitettavia asioita.



Viime viikon Knotions-lapaset ovat valmiit, mutta olen testineulojien raportteja odotellessani vääntänyt ohjeesta vielä kämmekäsmuunnostakin. Raikkaan vihreisiin lapasiin sointui loistavasti oranssinhehkuva Sonne-sävyinen Wollmeise -sukkalanka, joten nyt minulla on reippaan väriset ranteenlämmittimet jahka syksy vähän vielä viilenee. Näistä enemmän kuvia sitten vasta Knotionsin ilmestyessä. Tuo Sonne-väri on muuten luonnossa aivan loistava, keinovalo ja pikkukamera eivät tee sille laisinkaan oikeutta.

Ettei tässä vielä kaikki, olen lupautunut neulomaan peräti kaksi paria kynsikkäitä eri tahoille. Keväällä tein ystävälle Lanettista tiiviit käsineet vaelluskäyttöön, ja kynsikkäät ovat matkustaneet nyt paitsi lappiin myös viimeksi muutama viikko sitten Islantiin. Jo keväällä oli puhetta toisen tiukan kädenlämmitinparin väkertämisestä, mutta projekti on edistynyt huomattavan hitaasti. (Ostin oikean sävyistä Lanettia Seinäjoelta kesällä, mutta lanka on edelleen kaupan paperipussissa.) Nyt säät viilenevät niin, että täytyy luultavasti ottaa kynsikäs kauniiseen käteen ja aikaansaada.



Myöskin oli taannoin neuletapaamisessa puhe Villasadun kanssa, että Sadun poika kaipaa kynsikkäitä. Teini-ikäiseen tyyliin kuuluu kuulemma ehdottomasti musta, mutta näihin käsineisiin ei tarvitse neuloa peltiä Lanettista vaan ihan normaalitiheyksinen seiskaveikka kelpaa. Diilasimme Sadun kanssa että saan materiaalikulut ja vähän vaivanpalkkaa, ja mikä parasta Satu päättelee itse langanpäät. Hän taisi epäillä, että kynsikkään langanpäiden päätteleminen tuplaisi äkkiä käsineiden hinnan. Poika oli reippaana nuorena miehenä piirtänyt minulle kädenkuvan mittoineen paperille, joten mallikäsikin löytyy.

Näillä tassuilla siis mennään, ja sukkia tulee sitten taas jossain välissä jahka kerkiää. Välillä saattaisi kyllä taas paidatuttaakin, ja itse kukin meillä tarvitsisi hatun tahi myssyn talveksi. Katsotaan sitten ensi viikolla, onko mitään edistystä tapahtunut. Silloin taas uutta Elämänlankaa.

Lisää väriä

Koska olen nähtävästi vähän yksinkertainen ja hidas oppimaan, mailasin Knotionsiin että mielessä kangastelee lapasohje. Materiaalideadline talvinumeroonhan meni jo pari viikkoa takaperin, mutta hyvän idean takia voi kuulemma joustaakin... Joten taas on tekeillä ah-niin-ihastuttavaa deadlineneulontaa. Neuleohjeiden kirjoittamisen on pakko olla jonkinlainen sairaus, sillä ei tästä näytä eroonkaan pääsevän!

Onneksi lapanen on nopea projekti, ja ystävistä löytyi heti useita uhreja testaamaan ohjetta, joten eiköhän tässä päästä aika vauhdikkaasti etenemään. Minunhan ei itse tarvitse saada valmiiksi kuin tämä yksi lapanen, että saan ohjeen ja ruutupiirroksen sellaiselle mallille että voin vaivata sitten testineulojia.



Kuva nyt tällä erää vain kämmenpuolelta, ettei yllätys paljastuisi. Tästä näkee kuitenkin värin, joka on oikein raikas ja kaunis vihreä. Lanka on Fleece Artistin Merino 2/6 -sukkalankaa, jonka sain aikoinaan muistaakseni Villasadulta joululahjaksi.

Viime viikolla uhkailemiani sammakkosukkia ei nyt ole luvassa, vaikka myönnänkin piirrustelleeni sammakonmuotoisia ruutupiirroksia. Totesin että oikeannäköisiä sammakoita on rajallisella silmukkamäärällä mahdoton saada aikaiseksi minun visuaalisilla kyvyilläni, enkä tahtonut apinoida Marsvinin mainiota sammakkopipoa.



Posti toi kuitenkin lisää väri-iloa minulle, kun sain pinon lankojen värikarttoja. Rakastan tällaisia hipelöitäviä karttoja joissa on oikeita langanpätkiä katseltavana! Ruutu aina vääristää, koska näytöissä on niin paljon eroja, ja paperiset värikartatkin riippuvat sitten käytössä olleista tulostimista, paperilaadusta ja ties mistä.

Väreistä ja lankakaroista lisää joskus tuonnempana, nyt jatkamaan reippahasti lapasneulomista ja ohjeen kirjoitusta. Ensi viikolla sitten taas lisää Elämänlankaa.

Väriä syksyyn

Viime aikoina on alkanut vaikuttaa siltä, että syksy on oikeasti tulossa. Melkein harva se päivä tulee ainakin joku vesikuuro, ja illat pimenevät taas niin aikaisin että valokuvien ottaminen blogia varten saattaa ihan vahingossa jäädä liian myöhäiseksi. Kuten nyt esimerkiksi tästä lankakuvasta näkyy:



Miehen työmatkan vuoksi minulta jäivät Helsingin kädentaitomessut väliin, mutta torstaisen neuletapaamisen tuliaiset pelastivat kyllä paljon. Kuvassa poseeraavat ihkaensimmäiset Wollmeiseni, vaikka keinovalo harmillisesti latistaakin värien kirkkautta. Erityisesti vasemmalla oleva Sonne ja keskimmäinen Wasabi -vyyhti ovat luonnossa räimeitä. Onneksi en neulo kirjoneuletta, sillä mielessäni näin jo keltaoranssinkirjavat sukat joissa hyppelee kirkkanvihreitä sammakoita.

Koska en tunnetusti neulo kirjoneuleita, ei tulevan syys-Ullan kirjoneuleteema hirveästi puhutellut. Lopulta kuitenkin kävi niin, että inspiraatio hyökkäsi takavasemmalta, ja muinoin Nealle tekemäni kaarrokepuseron pohjalta syntyi Kaisaksi ristitty pusero. Alla vilautus näin etäältä, Ullassa sitten lähempää.



Zeska otti kauniita kuvia ja Hanna ystävällisesti poseerasi paitapalkalla. Deadlinepaniikkikaan ei päässyt iskemään, sillä otin itse ensimmäiset alustavat kuvat jo torstaina neuletapaamisessa. Kokosarjoitus taas vähän jännittää, koska yritin laskeskella kuvan XS-koon lisäksi neljä vähän suurempaakin. Aina sarjoittaessa hirvittää, että laskutaidossa on jotain vikaa, mutta pitää nyt toivoa että ei ihan metsään mennyt. En kuitenkaan ryhdy paniikissa neulomaan itselleni XL-kokoista vastaavaa paitaa testiksi ennen numeron julkaisua, vaan yritän vaihteeksi keskittyä sukkiin. Ehkä kuitenkin ilman niitä loikkivia sammakoita.

Tällaista Elämänlangalla tällä viikolla, ensi viikolla sitten uusia aiheita.

Maanantai

Näin yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että viikossa kuuluisi olla vain yksi maanantai. Viime viikolla niitä oli ainakin kolme, alkaen siitä ihan aidosta maanantaista kun koneeni alkoi matkia sirkkeliä pariin muuhun päivään jolloin kaksivuotiaan kovaääniset uhmakohtaukset sekä lasten flunssa vetivät mielen matalaksi. Lisäksi oma koneeni matkasi DHL:n kuriiripojan mukana takuuhuoltoon (oli muuten fiksu veto ostaa pari vuotta lisätakuuta läppäriä hankkiessa), joten olen ollut Teemun koneen varassa. Kaiken kukkuraksi tämän koneen Windows-päivitys epäonnistui ja kone suostui käynnistymään vain toiseen käyttöjärjestelmään, ja olin pari päivää vielä vieraamman systeemin armoilla.

Onneksi deadline-neule sentään etenee, ja viime viikon hihojen lisäksi pusero on saanut vartalon:



Kaarrokkeen alku on jo tekeillä, ja kuvan Alpaca-kasa havainnollistaa pohdintojani eri kuvioraitojen väreistä. Alpacassahan on valinnanvaraa liikaakin, koska värejä on kymmeniä, ja pohdin edelleen pitäisikö sittenkin kaivaa laatikko hyllyn päältä ja mallailla vielä lisää. Nytkin värejä on tarjolla ainakin yksi liikaa.

Kirjoneuleesta sentään on alkanut tulla jo etäisesti inhimillisen näköistä, puoli milliä suurempien puikkojen ottaminen auttoi kummasti. On siis ihan mahdollisuuksien rajoissa että mallini suostuu näytille eikä pakene kirkuen paikalta kun näkee lopputuloksen. Keskeneräinen ohjekin oli varmuuskopioituna ulkoiselle kovalevylle, joten vaikka oma kone viipyisi huollossa Ullan deadline yli, voin silti jatkaa kirjoitustyötä.

Nyt kuitenkin taas kirjoneuleen kimppuun, sillä mitä pikemmin työ on valmis sen paremmin ehtii viimeistellä ohjeen ja ottaa kuvat. Ulla-deadlineen ei kuitenkaan ole enää kuin viikko aikaa!

Ensi viikolla taas uutta Elämänlankaa, ja ehkä jopa valmis puserokin.

Vihaan...

...sitä, kun maanantaiaamun alkajaisiksi tietokoneen tuuletin alkaa matkia sirkkeliä ja koko rakkine muutenkin käyttäytyy omituisesti. Erityisesti vihaan sitä, jos käy ilmi että kone täytyy taas luovuttaa huollon sedille viikoksi tai kahdeksi. Ei niin että olisin nettiriippuvainen tai mitään.

Vihaan myös deadline-neulontaa. Lisäksi vihaan kirjoneuleen tekemistä, ja jätän touhun mieluusti lahjakkaammille yksilöille. Täysin sopivasti sainkin sitten loppuviikosta idean tuunata Nean vanhan florica-puseron idealla aikuisen kokoisen kaarrokeneuleen syys-Ullaan, jonka teemana on kirjoneuleet.



Kuten kuvasta näkyy, en osaisi tehdä siistiä kirjoneuletta vaikka henki riippuisi siitä. Aloitin siis hihoista, sillä kuten jokainen neuloja tietää, kannattaa aina ennen työn aloittamista huolellisesti neuloa mallitilkku eikä suinkaan rynnätä suin päin suoraan tekemään puseroa. Toisessa hihassa (joka muuten on ainakin kilometrin mittainen) kirjoneuleraita on siistihkö mutta kiristää hieman. Toisessa yritin sitten strategiaa jolla neuloin valkoisen pohjavärin normaalin napakasti ja ruskean kuviovärin löysästi, mutta tulos ei ollut sen parempi. Elättelen toiveita, että helman raitaan tai viimeistään kaarrokkeeseen mennessä keksin paremman systeemin, tai joudun häpeämään silmät päästäni ja mallini kieltäytyy kunniasta. Tietysti on myös mahdollista että kunnon kastelu ja muotoilu pelastaa tilanteen.



Koska deadline häämöttää uhkaavasti ja puserossa on valmiina vain puolitoista hihaa, suuntasin tietysti lankaostoksille. Sypressin taiteiden yön neuleillasta jäi käteen kuvan Gobi -kamelisekoite ja sen kolme kaveria. Lanka on oikeastaan paksumpaa kuin mitä normaalisti käytän, mutta sammalenvihreän sävy oli niin makoisasti juuri minun väriseni (ja Ullan jäsenet saivat neuleillan aikana mukavan alennuksen) niin sorruin lopulta. Nyt siis sen sijaan että neuloisin puikot sauhuten puseroa, mielessä pyörii kaikenlaisia käyttötarkoituksia 4x80 metrille paksua lankaa. Keskittymiskyky ei tosiaankaan taida olla vahvimpia puoliani.

Nyt taidan ottaa itseäni niskasta kiinni ja edistää Ulla-neuletta. Kertokaa te sillävälin minulle, miksi noin 5,5-millisillä puikoilla neulottava merino-kameli-alpakkasekoite haluaisi ryhtyä. Lisäksi voitte ajatella hyviä ajatuksia tietokoneestani, jolle sentään luojan kiitos kaukaa viisaasti ostettiin pari vuotta lisätakuuta niin että mahdollinen huoltokeikka ei romuta budjettia. Ensi viikolla sitten taas uusia kujeita Elämänlangalla, olettaen että pääsen intternettiin.

Hiljaiseloa

Viime viikon suuren draaman jälkeen Elämänlangalla on vietetty lähinnä hiljaiseloa, neuloskeltu puistossa lasten leikkiessä ja nautittu kesän loppusuorasta. Nyt alkaa sää jo näyttää syksyiseltä, ja lupaavasti alkoi eilen iltapäivällä kurkkuakin aristaa ja nenää kutitella. Uhmasin illalla kuitenkin tuulta lasten kanssa pukeutuneena paitsi villapuseroon myös polvisukkiin, myssyyn ja kauluriin. Toivottavasti ei ole meksikontauti iskemässä vaan selviän säikähdyksellä, sillä tänään olisi iltapäivällä tarkoitus kahvitella vähän kauempaa näytille reissaavan neulovan ystävättären kanssa. Huomenna taas olisi Espoon neuletapaaminen, joskin se saattaa jäädä väliin muutenkin kun jonkun pitäisi kai katsoa lapsiakin.



Uutta neuleaiheista lelua olen sentään kokeillut, sillä kun tilasin pari settiä KnitPron 2,5 -millisiä sukkapuikkoja Get Knittediltä sattui samaan pakettiin sitten livahtamaan myöskin KnitPron ruutupiirrospidike, tuo pienempi koko. Eräs ystävä totesi että hänestä on kovin viehättävä ajatus, että neulojat ovat niin iso kohderyhmä että meille kannattaa tehdä kauniita harrastevälineitä.



Sievän kotelon sisältä paljastuu sileä alusta jossa on kiinni neljä magneettia: kolme pientä ruutupiirroksen kiinnittämiseen tarpeen mukaan sekä yksi pitkä oikean rivin seuraamiseen. Koko laitoksen saa pystyyn kotelon kiinnittämiseenkin käytetyllä nepparinauhalla. Itselläni violetti pitkä magneetti saattoi reissun päällä hieman siirtyä paikoiltaan, mutta neuloessa olin kyllä koko ajan ihan oikealla kerroksella.



Kotelon toisessa puoliskossa on tarranauhan pätkillä suljettava tasku sekä kylkiäisenä kynä. Enää tarvitsisin vain ruutupiirroksen josta neuloa. Olen haikaillut yhden jos toisenkin blogissa esiintynyttä Haapsalu sall -pitsineulekirjaa, joskaan uusi leluni ei ole lainkaan niin kätevä kirjoissa olevien ruutupiirrosten seuraamiseen, mutta reissuja Tallinnaan ei ole juuri nyt tiedossa. Onneksi kirjasto on keksitty, pistin siellä olevan niteen varaukseen.

Ensi viikolla sitten ehkä jotain muuta kuin product placementia. Menkää sillä välin katsomaan vaikka uutta Twist Collectivea, siellä on taas parikin suomalaista nimeä edustettuna.

Herra tohtori

Vaikka maisteri Elämänlanka on viime vuodet lähinnä viettänyt aikaansa kotona lapsia hoitaen ja neuloen, on perheessä sentään joku tehnyt jotain akateemisten pyrkimysten eteen. Lapset pakattiin keskiviikkoiltana Tuusulaan isovanhempien hoivaan, ja neulojan mies pääsi potemaan todenteolla rimakauhua, sillä torstaina häämötti väitöstilaisuus.



Kysyin hyvissä ajoin Teemulta lupaa neuloa väitöksessä. Arvelin nimittäin kaukaa viisaasti, että sammuisin kuin saunalyhty ellei käsillä olisi mitään tekemistä. Kuvassa poseeraa siis väitössukan nimellä kulkeva sileä perussukka, lankana Step jota ostin joltain käsityömessuilta ties koska. Lisäksi kuvassa näkyy väitöskirjan kansi, kiinnostuneille tiedoksi että otsikko oli "Advances in unlimited-vocabulary speech recognition for morphologically rich languages". Suomeksi siis suurinpiirtein, jotta kuinka opettaa tietokone tunnistamaan paremmin puhetta sellaisissa kielissä kuin suomi tai esimerkiksi viro, joissa on paljon taivutusmuotoja.



Koska ymmärrän suurin piirtein mitä Teemun väitöskirja käsittelee, mutta tietoteknisen toteutuksen yksityiskohdat (joita väitöstilaisuudessa ymmärrettävästi enimmäkseen käsiteltiin) menivät yli hilseen niin että vihellys vain kuului, sukka eteni kuin siivillä. Kuten kuvasta näkyy, keskeytin neulomisen välillä selatakseni esiin sen sivun jota vastaväittäjä kulloinkin sanoi käsittelevänsä, mutta en voi väittää ymmärtäneeni kaavoja ja kuvaajia. Todettakoon, että noin 2,5-tuntisen väitöksen aikana ehtii neuloa varren lisäksi kantapään ja ensimmäiset kiilakavennukset, ennen kuin on aika kuunnella vastaväittäjän asiaankuuluvan ylistävät loppusanat ja mennä nauttimaan kakkukahvia.



Kakkukahvilta liftasin pikaisen kyydin kotiin Harmonia-kämppiksen vanhemmilta jotka olivat paikalla autolla, ja ryhdyin leikkimään tyttöä. Väitöksessä minulla oli pörröinen letti, T-paita ja pitkät housut, ja koska tilaisuus venyi pitkäksi uhkasi tulla suorastaan kiire sonnustautua juhla-asuun, laittaa tukka ja maalata naama. Ropeconissa neulomani pikkujakku joutui Con-kirouksen uhriksi eikä valmistunut, mutta vihreä Springtime Swirl -huivini sointui onneksi ihan sievästi vanhaan roosaan iltapukuun. Mekko on muuten Nean valitsema, sen siitä saa kun ottaa prinsessaikäisen makutuomariksi. Omat tuntemukseni vaaleanpunaisen kaikkia sävyjä kohtaan ovat tutummille sen verran hyvin tiedossa, että esimerkiksi armas äitini repesi epäuskoiseen nauruun kuullessaan asuvalinnasta. Aika hyvältä väri sitten kuitenkin näytti.

Karonkkaillallisen ja jatkot hoiti kunnialla oikein mukavaksi ja viihtyisäksi osoittautunut tilaus- ja teatteriravintola Alberga, jota toimitus voi lämmöllä suositella. Lisäksi ravintolaan on meiltä kotoa sen verran lyhyt matka, että ehdin laittautua valmiiksi suorastaan ruhtinaallisella marginaalilla ennen kun hilpaisin bussiin joka toi minut paikalle kokonaisen vartin etuajassa.



Loppuun vielä kasvokuva, sillä suorastaan ylitin itseni ja marssin viime viikolla Sellon meikkikauppaan. Pyysin palvelua myyjältä joka oli huomattavan ystävällinen mutta selvästi kovasti hämmentynyt asiakkaasta, jolla ei ollut kotonaan ainuttakaan niistä kuulemma aivan arkisista kosmetiikkatuotteista joita tarvitaan perusmeikkiin. Minulle myytiin meikkivoidetta, puuteria ja huulipunaa, joilla näemmä täysin kädetön tampiokin saa maalattua itselleen juhlanaaman, vaikka tytön leikkiminen harjoitusmeikkiä tehdessäni aiheuttikin lähinnä hysteeristä hihtystä ja ihmettelyä siitä missä järjestyksessä asiat pitäisi tehdä ettei meikki sotke kynsiä ja huulet kampausta, ja niin edelleen. Laittautuminen oli lopulta ihan hauskaakin, mutta onneksi normaaleissa kotioloissa riittää se, että muistan pistää vaatteet päälle ennen kun vien lapset ulos, ja hiusten harjaaminen on hyvää bonusta.

Tällaisissa juhlallisissa tunnelmissa Elämänlangalla siis tällä kertaa. Ensi viikolla taas uutta asiaa.

Myyttejä ja salaisuuksia

Kuten Elämänlankaa pidempään seuranneet tietävät, vietän joka vuosi näihin aikoihin viikonlopun Otaniemessä ostallistuen Ropeconiin. Tänä vuonna tapahtuman teemana oli myytit ja salaisuudet, joten päätin itsekin esiintyä myyttisenä olentona: maksavana asiakkaana. Tähän mennessä olen siis aina Ropeconissa ollessani ollut ilmaislippulainen joko siksi että olen ollut työläisenä tai sitten ohjelmanjärjestäjänä, mutta nyt onnistuin välttämään kaikki nakit ja ihan vain keskittymään tapahtumasta nauttimiseen.



Kaiken muun kivan ohella minun Ropeconiini kuuluvat aina neuleet. Tyypillisesti con-neuleillani on kuitenkin hieman huono historia, koska ne syystä tai toisesta joko ufoutuvat tai epäonnistuvat täysin. Ylläolevan kuvan vihreä monsterimöykky oli tämänvuotinen projektini, pieni jakunkaltainen tuote tai hartialämmitin. Kauluksessa oli suurinpiirtein kuusisataamiljoonaa silmukkaa, joten arvoitukseksi jäi vielä kuvanottovaiheessa tulisiko työstä ihan kamala. (Sunnuntai-iltana kun olin saanut koko kauluksen pääteltyä totesin, että kädentiet ovat hirveän isot, joten nyt arvon teenkö lepakkohihat vai pitääkö kehittää Jotain Aivan Muuta.)



Ropeconissa on joka vuosi paljon erilaisia esityksiä ja esitelmiä, joissa on paitsi kiinnostavaa asiaa myös paljon neuleaikaa. Parhaimmillaan meitä istui viisi henkeä rivissä joko neulomassa tai virkkaamassa, mutta kuvaan osui vain kaksi. Kävin kuuntelemassa kokonaan tai osittain ainakin arabialais-islamilaista mytologiaa, kulttuurimaantiedettä, muinaiseläimiä ja salakirjoituksia. Lisäksi minut kaapattiin lauantai-iltana aivan loistavaksi osoittautuneeseen Lovimatka - loitsulaulutyöpajaan (jossa ei tosin voinut neuloa, mutta jossa pääsin leikkimään loveen lankeavaa shamaania).



Oleellinen osa tapahtumaa on tietysti tuttujen tapaaminen, ja koska neulojia oli paljon saimme aikaiseksi pienen neuletapaamisenkin Dipolin Cantina -ravintolassa eli tuttavallisemmin Keltsussa. Erityisen mukavaa on tietysti tavata kauempaa tulevia tai muuten vain harvoin tavattuja tuttuja, kuten kuvan Punanen joka ei asu pääkaupunkiseudulla.

Huikean hauskaa oli suurin piirtein koko ajan, joten ehkä tämä maksava asiakkuus sopii minulle. Ensi vuonna siis uudestaan, ehkä fiksummin vaikkapa sukkaparin kanssa niin että työn lopputulema on arvattavampi.

Nyt viettämään aikaa lasten kanssa, koska riiviöiden äitiaika jäi sattuneesta syystä vähän vähemmälle viikonoppuna. Ensi viikolla taas sitten lisää Elämänlankaa.

Knitty!

Neuloin viime kesänä sukat. Niistä tuli oikein kivat, ja halusin saada ohjeen julki. Lähestyin ensin Knotionsia, mutta numeron sukkakiintiö oli täysi ja päätoimittaja pyysi minua sukkien asemesta suunittelemaan palmikkolapaset. Keräsin rohkeuteni ja lähetin sitten ohjeen tarjolle Knittyyn. Mainitsinkin tästä ohimennen viime talvena.

Yllätyksekseni Knittyssä pidettiin ohjeesta. Päätoimittaja-Amy pyysi saada pitää ohjeen varalla kevään numeroon, sitten kesän numeroon.



Kun kesän numero ilmestyi, olin hirveän pettynyt kun sukkia ei näkynytkään, vaikka olin jo nähnyt ohjeen esikatseluvaiheessa. Neulovat ystävät onneksi rohkaisivat minua ja sanoivat, että ohje on varmasti tulossa numeron yllätyksiin. Ja kas, oikeassa olivat! Pari päivää takaperin Sunday Swing -sukat ilmaantuivat Knittyn sivuille. Palautetta on tullut ihan huikeasti eri kanavia pitkin niin että olen ihan pöllämystynyt. Suurin osa ohjeistani kun on Ullassa, ja suomalaiset eivät yleensä tapaa ihan niin monisanaisesti ilmaista innostustaan kuin esimerkiksi amerikkalaiset.



Erityisesti kuvassa näkyvästä pupumukista on tullut monta kyselyä. Tänään pitäisikin suunnata postiin viemään yksi muki postin kuljetettavaksi vaikka suojeluraha Atlantin ylitykselle on kova, kun sain vaihtotarjouksen josta ei voinut kieltäytyä. Suomalaista designiä maailmalle monin tavoin, siis.

Vuoden odotus valmiista työstä ohjeen julkaisuun oli suorastaan pakahduttavan pitkä, kun itse tykkään noista valmiista sukistani kuin hullu puurosta mutten voinut niitä liiemmälti esitellä. Julkaisu Knittyssä on kuitenkin minulle hirveän iso juttu ja ihan odotuksen arvoista. Huikeaa!

Nyt jatkamaan neuleharjoituksia. Ensi viikolla sitten taas uutta Elämänlankaa.

Iso tyttö

Elämänlangan sydänkesään kuuluu väistämättä ajan kulumisen haikeus, kun Nea heinäkuun loppupuolella täyttää vuosia. Tänä vuonna synttärit juhlittiin viikkoa etukäteen. Tämän viikon viikonloppuna ei ole aikaa, koska saan tuntea itseni todella vanhaksi kummipoikani konfirmaatiossa, eikä viisivuotisbileitä kannattanut yrittää työntää samaan syssyyn.



Jotkut asiat näyttävät pysyvän vuodesta toiseen. Tänä vuonna Nea alkoi puhua autokakusta jo viikkoja ennen juhlaa, ja varmisti vielä koristelua aloittaessani että tuleehan siitä varmasti auto. Joku täti puistossa oli kuulemma kysynyt että eikö prinsessakakku olisi kivempi, mutta onneksi viisivuotiaan prinsessageeni ei ole vielä aktivoitunut niin pahasti että kakkusuunnitelmat olisi täytynyt laittaa uusiksi.

Tänä vuonna ilmassa oli jo lastenkutsujen tuntua, sillä normaalien Harmonia-"sukulaisten" lisäksi paikalle oli kutsuttu naapurirapun Jenni, ja onnistuimme saamaan kaikki lapset samaan aikaan saman pöydän ääreen syömään. Täytyyköhän ensi vuonna jo vuokrata juhlatila ja järjestää ihan ohjelmaakin? Nyt riitti vielä se, että oli tikkuihin pisteltyjä lihapullia ja pikkunakkeja joiden syöminen näytti olevan ihan oma ohjelmanumeronsa.



Viisivuotias alkaa otsikon mukaisesti olla jo aika iso tyttö, fiksu ja ketterä ja taitava. Lukeminen ja kirjoittaminen sujuvat jo, vaikka tahti on hidasta ja teksti haparoivaa, kaikenlaiset askartelut ovat iso hitti ja kesän suurinta hupia on ollut erilaisissa kiipeilytelineissä kiipeily ja uusien temppujen opettelu. Prinsessa pistää selkeästi esiin, ylläolevan kuvan Vaapukka-puseron värin piti ehdottomasti olla roosa ja pitsiäkin piti olla, ja hameet ja mekot ovat kovassa käytössä. Äidin iloksi prinsessat voivat kuitenkin paitsi hienostella myös esimerkiksi paeta merirosvoja ja lentää avaruusraketeilla. Neuleharrastuskin jatkuu, ja Nea innostuu aina välillä istumaan pitkän pätkän sohvalla oma kudin kädessä, vaikka lopputulos onkin vielä melko epätasainen ja äidin apua kaivataan säännöllisesti.

Aika hyvä näyttää tuosta ensimmäisestä koekappaleesta olevan tulossa, vaikka äidin homma onkin aika haasteellista työtä. Ensi vuonna pääsen ihmettelemään eskari-ikää ja seuraavana pohtimaan, että missä vaiheessa minun vauvastani muka tuli koululainen.

Ennen näitä edessä siintäviä valtaisia kriisejä, voisin kuitenkin siirtyä taas kriiseilemään neuleiden pariin. Kesäyön hullutuksen armonaika lähenee tasaisesti loppuaan, Linen Drape -puseroni on vielä vaiheessa eikä iso huivikaan ole vielä edes puolessa. Puhumattakaan kahdesta keskeneräisestä sukkaparista. Ensi viikolla mahdollisesti siis KYH-edistystä, mikäli sellaista tapahtuu. Puikot kilisemään, ja ensi viikolla taas uutta Elämänlankaa.

Ilmaisia vihjeitä

Hyvä lukija. Tällä viikolla oli tarkoitus esitellä tarkemmin Joelin uusia sukkia jotka omasta mielestä ovat vähän epäonnistunut design, mutta lapsi itse on pitänyt niitä liki yötä päivää siitä saakka kun ne valmistuivat, joten detaljien kuvaaminen kävi haasteelliseksi (ja saa epäilemään oliko niissä nyt sittenkään vikaa). Sukka-analyysin asemesta Elämänlangalla on siis nyt vuorossa amatöörineulesuunnittelijan vihjeitä neulesuunnitteluun, kokemuksen syvällä rintaäänellä ja aivan ilmaiseksi.

Vihje yksi: Kun opiskelet uutta silmukoiden luontitekniikkaa, valitse langaksi joku muu kuin 75% mohairsekoite.

Vihje kaksi: Kun kuitenkin päätät testata mohairsekoitteella siksi, että se nyt vaan olisi niin ihanaa ja kuka sitäpaitsi tahtoo testailla kun suoraakin voi aloittaa varsinaisen työn, muista että mohairin purkaminen on pirullista ja aikaa menee varmasti hukkaan paljon enemmän kuin siihen harjoitusluontiin esimerkiksi sileällä villalangalla olisi mennyt. Aikaa kuluu varsinkin, jos päätät pakastaa mohairin ennen purkuyritystä. (En ole varma onko pakastaminen vain lumelääke mohairin takertuvuuteen, mutta haittaako plasebovaikutus jos sen kokee auttavan?)

Vihje kolme: Kun lopulta päätät vaihtaa lankaa, alpakka ei ole kovin paljon mohairia parempi valinta. En tiedä toimiiko pakastaminen alpakkaan, mutta työn rankaiseminen reilulla satsilla pakkasasteita saattaa tietysti helpottaa omaa oloa.



Vihje neljä: Jos uudessa silmukoiden luontitavassa tarvitaan apulankaa, kannattaa valita toistuviin yrityksiin joku muu kuin helposti rispaantuva puuvillaviskoosisekoite. Rispaantuneeseen lankaan pakastaminen ei tepsi.

Vihje viisi: Samalla kun pistät viidennen yrityksen työtä pakastimeen saadaksesi langan vielä purettua käyttökuntoiseksi, pistä pakkaseen myös valkoviinipullo. Se on kuudennen tai seitsemännen yrityksen jälkeen juuri sopivan viileää. Viiniä ei kuitenkaan kannata juoda ennen kuin on todennut, että yritykset opetella uutta voisi sittenkin lykätä huomiseksi.

Ei mulla muuta tänään. Ensi viikolla taas lisää Elämänlankaa. Siihen saakka kippis!

Känkkäränkkä

Elämänlangalla asuu nykyään känkkäränkkä. Ei tosin maisteri itse, ainakaan enimmäkseen (paras tosin olla kysymättä asiasta neulojan mieheltä), vaan Joel. Herra kaksjapuolvee saa taas vaihteeksi hervottomia tahtoraivareita, tai sitten muutenvaanraivareita, tai jotain. Mielessä kävi jo tehdä päivälliseksi lapsiviillokkia, mutta olen nyt yrittänyt muistutella itselleni että on loistava asia jos lapset kehittävät itselleen voimakastahtoisen ja määrätietoisen persoonan.

Neiti kohta viisvee harrastaa vähän erilaista "mutkumähaluu-uu-uuun" -känkkäränkkäämistä, enkä ymmärrä mistä lapsi on saanut päähänsä että huutaminen ja/tai kerjääminen auttaisi asiaa jos on sanottu että päiväuniaikaa ei voi korvata Muumeja katselemalla tai että ruuaksi ei voi saada pullaa. Nykyään käytössä on myös strategia, jossa kiellettyä asiaa käydään kärttämässä vuorotellen kummaltakin vanhemmalta, ja mahdollisuuksien mukaan myös esimerkiksi mummulta. Eilen illalla nukkumaanmenoa yritettii myös viivyttää ovelalla "mutkumähaluu-uu-uuun vielä neuloa!" -strategialla.

Koska neulominen on rentouttava ja rauhoittava harrastus, on moista tikuttamista harrastettu reipasotteisesti känkkäränkän torjumiseksi omasta mielestä. Erityisen rauhoittavia ovat sileät mallitilkut, joita olen harrastanut parin uuden lankatuttavuuden kanssa. Erityisen iloinen yllätystuttavuus oli muuten Garnstudio/Dropsin Merino Extra fine joka toi mieleen esimerkiksi jo lakkautetun Jaeger-merkin merinovillat. Olen myöskin tutkinut kesän aikana useita erilaisia puuvilloja ja pellavia, ja himoitsen salaa Rowanin Lenpur Linen -lankaa vaikken tietä mitä siitä muka tekisin. Tiskirätitys on sentään onneksi vähän väistynyt, ja koska sileät mallitilkut näyttävät tylsiltä kuvassa saatte sen sijaan ihastella viikolla valmistuneita toisia Kai-Mei -sukkia.



Kävin rentoutumassa neulomisen merkeissä myös neuleyhdistys Ullan 5-vuotisjuhlissa. Mukana oli parikymmentä jäsentä perustajajäsenistä aivan uusiin tulokkaisiin, ja hauskaa oli. Itse neuloin yllättäen sukkia, ihan itselleni vaikka väri onkin minulle epätyypillinen violetti. Lanka on Indigo Moonin merinosukkalankaa, ja malli on Ann Buddin Celebrate Spring Socks. Tämä on jo seitsemäs parini 52 Pair Plunge -tempaukseen eli olen loistavasti aikataulussa ja kerännyt jopa hitusen etumatkaa niitä viikkoja varten kun sukat kyllästyttävät.



Sukkien rauhoittava vaikutus on sekin hetkellisesti koetuksella. Kesäyön hullutuksen puitteissa aloitin Joelille sukat idealla "kyllähän minä nyt sievät palmikkosukat osaan improvisoida!". Ensimmäisen sukan ollessa loppusuoralla näyttää kyllä vähän siltä, että kompastuin omaan näppäryyteeni, mutta katsellaan josko ensi viikolla olisi näytettävää. Harvemmin tulee esiteltyä niitä vähemmän onnistuneita neulesuunnitelmia!

Nyt on näemmä aika aloitella taas yksi päivä pikkuisten palosireenien seurassa. Ehkäpä ulkoilusää on tänään suosiollinen? Känkkäränkkä nimittäin ei tunnu juuri viihtyvän ulkosalla, vaan lähinnä sisätiloissa. Ensi viikolla luultavasti lisää sukkaista Elämänlankaa, koska alaraajat ovat nyt näemmä neuleissani kovasti pinnalla.

Lakeuden kutsu

Tiedättekö millainen on neulojan rusketus? Sellainen syntyy, kun istuu päivänvarjon alla neule hyppysissä: kädenselkä ja sormet alimpaan niveleen asti ovat ruskeat, mutta sormet nivelestä ylöspäin valkoiset, kun ovat olleet koukussa neuleen ympärillä. Maisteri Elämänlanka on reippaasti viettänyt viikon hankkien neulojan rusketusta, sillä perhe Elämänlanka suuntasi heti juhannuksen jälkeen pohjanmaalle aviomiehen vanhempien luokse.

Mukaan pääsi pelkästään KYH-projekteja, että nekin joskus valmistuisivat. Ensi tekeillä oli pusero Linen Drapesta, mutta muutaman päivän ahkeran tikuttamisen jälkeen paita oli siinä kohdassa jossa pitäisi aloittaa rintamuotoilut jos sellaiset tekisi, ja yllättäen iskikin sitten epäilys kestäisikö herkkä mieleni sitä että lyhennetyt kerrokset saisivat etu- ja takakappaleen kuviot muutaman kerroksen verran epäsynkkaan. Koska neulon ihan itselleni hihasta ja hatusta -metodilla ei sillä olisi minkään valtakunnan väliä, mutta pieni neuleperfektionisti tuppaa istumaan olkapäällä ja kuiskimaan kommenttejaan ties millaisista yksityiskohdista.



Paitaprojekti pääsi siis lepäämään, mutta eihän reissuun lähdetä vain yhden työn turvin. Oikeastaan olisi pitänyt jatkaa huivia, joka oli toinen iso KYH-projekti, mutta myöskin tekeillä olevat toiset Kai-Mei -sukat houkuttelivat. Ensimmäisestä paristanihan tuli liian kapea, mutta toisen parin ensimmäinen sukka istuu kuin valettu. Esittelin muuten valmista sukkaa etelä-pohjalaisten neuletapaamisessakin, kun sellainen sattui sopivasti keskiviikkona olemaan, ja jostain kumman syystä sukkakäsialastani kommentoitiin taas. Väitän kuitenkin, että on yksinomaan varren joustimen syytä, että sukan saa laitettua pöydälle seisomaan!

Muillekin isokenkäisille tiedoksi, että muokkasin sukkaa niin että loin ohjeen 66 silmukan asemesta 72 silmukkaa ja neuloin 4 oikein - 4 nurin -ribbiä. Lisäksi jätin vahvistetun neuloksen pois kantapäästä koska se ei nyt kertakaikkiaan tunnu minun jalkaani istuvan, ja tein kiilakavennukset ja sitten jalkapöydän päällä kuvion siirron joka kolmas kerros että jalkapöydän suht rintavalle kaarelle jäi enemmän tilaa. Tulos ei ehkä ole niin siro ja sievä kuin Cookien alkuperäinen ohje, mutta sepä onkin kirjoitettu pienemmälle ja pari tuumaa kapoisemmalle raajalle kuin oma noin neljäykkösen leveä tassuni.



Sukat saivat huomiota paitsi matkustusneuleena myös mainitussa neuletapaamisessa sekä vierailullamme Hanna-tädin eli Teemun pikkusiskon luona. Hanna-täti syötti lapsille Hanna-tädin pikkuleipiä (suoraan kaupan Hanna-tädiltä...) ja lainasi äidille tietokonepelejä tutustuttavaksi. Ensimmäiseen, nimeltään Anno 1701, jämähdin niin että jäin sitten pelaamaan skenaariota kunnes kello huomaamatta oli yksi yöllä, joten todettakoon että peli oli siis ihan kelvollinen. Hanna-tädin lisäksi tapasimme myös Miro-serkun, Teemun vanhemman siskon pojan, joka viime tapaamisen vauvasta oli ottanut ja kasvanut isoksi taaperoksi ihan lupaa kysymättä.



Neulomisen lisäksi tuli harrastettua myös vähän kuntoilua, Teemun vanhemmat kun asuvat ihan viiden kilometrin lenkkipolun lähellä. Kiersin polun suurin piirtein joka toinen päivä, ensin kävellen, sitten intervalleina niin että hölkkäsin satakunta metriä jokaisen puolen kilometrin tolpan jälkeen. Kolmannella kierroksella jaksoin pari ylimääräistäkin hölkkää kiukkuisten kärpästen rohkaisemana, joten olisi ollut ihan kiintoisaa kuinka äkkiä olisin jaksanut hölkytellä puolet lenkistä jos vierailumme olisi ollut pidempi. Koti-Elixian selkäjumppia jäin viikon aikana kaipaamaan, koska metsässä kävely ja hölkyttely, vaikka onkin mukavaa, ei ole ihan yhtä hyvää vastapainoa ahkeralle neulomiselle ja tietokoneella pelaamiselle.

Näissä kesäisissä tunnelmissa onkin hyvä jatkaa neuloskelua, jos vaikka tällä kertaa sitä huomiota kaipaavaa KYH-huivia. Ensi viikon Elämänlangalla sitten lisää kesälomailua.

Kesäisiä kyhäilyjä

Juhannus tuli ja meni perinteisissä sääoloissa, joskin räntäsade jäi puuttumaan. Jos ihan totta puhutaan en erityisemmin ole helteisen sään ystävä, joten viikonlopun verran neuleaikaa sisätiloissa ei laisinkaan haitannut. Lapset sentään ulkoilivat isovanhempien kanssa, ja erityisesti Joel kunnostautui mm. talon vesirännien puhdistamisessa. Totesinkin, että isäni apinageenit ilmeisesti ovat hypänneet yhden sukupolven ylitse ja nyt puhjenneet täyteen kukkaan Joelissa.



Myös kesäyön hullutukset on nyt hulluteltu ainakin projektien aloittamisen suhteen. Muutama isompi työ pitäisi vielä ensi kuun loppuun mennessä saada neulottuakin, mutta yritän olla ottamatta stressiä ja vain nauttia neulomisesta. On ihan mahdollista etten ehdi saada aikaiseksi XXL-kokoista puseroa, isoa huivia sekä keskikokoista pitsineuleprojektia ohuenohuesta langasta kuukaudessa, mutta jos en ehdi niin sitten en ehdi.



Hullutuksen ansiosta sain hieman etumatkaa sukkaprojektiinkin, sillä minulla on valmiina jo viisi paria kesäkuulta. Viikonlopun aikana neuloin ennätysnopeasti Kai-Meit Cookie A:n uudesta sukkakirjasta. Valitettavasti oma räpyläni on malliin vähän leveä, joten valmistunut pari menee lahjaksi jollekulle toiselle suuri- mutta kapeampijalkaiselle.



Muutenkin hullutus kannusti muistamaan muitakin neuleilla. Neuloin äidille tiskirättejä ja erinäisille lapsille sukkia. Lisäksi askartelin Bambusta ranteenlämmittimet ja keltaisesta kartongista hassun kortin, jotka kuulemma ilahduttivat kovasti yhtä jumppaohjaajistani joka on jäämässä ranneleikkauksen takia pariksi viikoksi sairaslomalle. Kuvasta ei valitettavasti juurikaan saa selvää, mutta kuvitelkaa näkevänne tuossa epämääräisessä mustassa möykyssä yksinkertainen pitsineulekuvio.

Nyt vetäydyn jatkamaan sukkien neulomista, keskeneräisiä pareja kun on sattuneesta syystä runsaasti, ja yritän olla hukkumatta niihin. Ettei sukkalanka pääse loppumaan, olen tänään menossa tapaamaan Zeskaa, jolla on minulle lisää Jitterbugia. Totta puhuen on mahdollista, että nykyiselläkin sukkalankavarastolla neuloisi villasukkia kaksikin vuotta, mutta koska moinen pikkuseikka olisi kunnon lankahamsteria häirinnyt? Seuraavaksi täytyy kai ostaa lisää sukkapuikkoja, koska sopivan kokoiset tuntuvat jostain kumman syystä olevan kiinni keskeneräisissä töissä, mistä lie johtuu. Ensi viikolla siis arvattavastikin sukkaisaa Elämänlankaa.