Työlomailua

Kuten viime viikolla luvattiin, maisteri Elämänlanka perheineen suuntasi kuin suuntasikin nokan kohti pohjanmaata. (Tosin laina-auton, koska kommuuniauton öljypohja hajosi, onneksi huollon yhteydessä eikä moottoritiellä.) Kuten arvata saattaa, neulelaukku oli taas matkaan pakatuista kasseista suurin. Alkujaan siellä oli vain vähän viimeisteltävää sekä printit kaikista tähänastisista kirjamateriaaleista, mutta Kuopion suunnalta lähetettiin perään lisää puuhaa.



Automatka ja pari ensimmäistä päivää meni tiiviisti polvisukan seurassa. Esitin Langankuluttajalle ehdotuksen, että seuraavan kerran kun teemme kirjaa, valitsemme pelkkiä lyhytsäärisiä malleja. Ehdotus sai kannatusta, ja lisäponneksi todettiin, että olisi varmasti aika myös puuttua yksijalkaisten villasukkamallien vakavaan syrjintään. Tämä ei muuten ole hyvä hetki muistuttaa, että lupasin projektin päätyttyä neuloa samanlaiset vielä kanssakirjailijattarelle.



Yksi kunnianhimoisista ajatuksistamme kirjan suhteen on ollut, että neuleissa olisi siistin ja viimeistellyn näköisiä yksityiskohtia. Monet tällaiset yksityiskohdat vaativat yllättäen, no, sitä viimeistelyä. Koska neuletahtini on pienten sihteerien avustuksella paljon hitaampi kuin se joskus on ollut, jaoimme töitä hieman uusiksi ja minulle lankesi viimeisten vielä tekeillä olevien töiden kasaus ja lankojen päättely. Sekä, kuten kuvasta näkyy, loputtomien taitteiden ompelu. Lopputulos on kuitenkin juuri sitä mitä halusin, ja vaikuttaa pahasti siltä, että joudun sarjoittamaan tämän(kin) puseron myös omaan kokooni.



Toinen omalle neulelistalle pääsevä neule on jakku, jonka vetoketjua ompelin pitkään ja hartaasti eilen. En vielä tiedä olenko täysin tyytyväinen, mutta luultavasti millintarkka tulos on mahdoton saavuttaa. Viikolla postin pitäisi kuljettaa käsiteltäväksi vielä pari vaatetta, ja loppuviikosta Langankuluttaja itse saapuu ilahduttamaan seurallaan... Seuraavan neulesatsin kera. Mainittakoon nyt vielä kuitenkin varmuuden vuoksi, että olosuhteiden täytyy olla melkoisen poikkeukselliset, että minulle voi lähettää neuleita viimeisteltäväksi, ja lupa pitää anoa hyvissä ajoin ennakkoon.

Nyt Elämänlangalla jatketaan työrupeamaa punakynän ja tulosteiden kera, sillä Langankuluttajan vierailun aikana olisi tarkoitus saada paljon aikaiseksi. Ensi viikolla lisää kiireistä Elämänlankaa.

P.S. Pitäkää peukkuja, että viikonloppuna olisi miellyttävän puolipilvistä eikä sataisi pieniä eläimiä. Se haittaisi työskentelyä ratkaisevasti.

Synttärihumua

Tähän aikaan vuodesta Elämänlangalla perinteisesti haikaillaan ajan kulumista. Tällä kertaa tosin luin merkintöjä viime vuosilta lähinnä hymyssäsuin. Nea-nyytistä on kasvanut ensin taapero ja sitten reipas leikki-ikäinen. Ylihuomenna neiti saavuttaa kypsän ja kunnioitettavan kolmen vuoden iän. Koko viikonloppu menikin iloisesti synttäritohinoissa: lauantaina oli kahvikutsut ja sunnuntaina lähdettiin aamupäiväksi koko Harmonian voimin läheiseen puistoon kävelylle. Varsinaisena syntymäpäivänä osasto Elämänlanka suuntaa nokan kohti Seinäjokea niin että päivänsankari pääsee myös mumman ja vaarin onniteltavaksi.



Äiti sai juhlaviikonloppuna muiden toimiensa ohella kunnian toimia kondiittorina. Viime vuonna askartelin autokakun, tänä vuonna pohdinnan tuloksena syntyi hassu vino muumitalo. Täytyy kyllä tunnustaa, että kaikki ainekset ovat suoraan kaupasta: kakussa on siis valmis täytekakkupohja, kääretorttu, sinistä ja punaista marsipaania sekä koristeruusuja. Juhlimaan saapui neljistä Harmonia-isovanhemmista kahdet, kaksi Harmonia-sisarusta perheineen sekä yläkerran emäntä. Varsinaisia lastenkutsuja ei siis vielä järjestetty vaikka Ronjan kaksi serkkua olivatkin menossa mukana. Yksi kommuuniasumisen hauskimpia puolia onkin perheen ja suvun laajeneminen käsittämään myös kanssa-asujien vanhemmat ja sisarukset.



Kolmivuotiaalle vaatelahjat ovat vielä mieluisia, ja kanssa-asujan äidin lahjoittama roosa-valkoinen Marimekko-mekko pääsi heti suosioon. Muuten lahjat olivat puuhapainotteisia: tarroja, legoja ja muovailuvahaa. Nämäkin ilahduttivat näppärää leikki-ikäistä. Tämän vuoden uusiin oppeihin kuuluvatkin erilaiset kädentaidot. Neiti kolmevee esimerkiksi syö nuudeleita puikoilla oikein taitavasti ja hänestä on hauskaa leikellä lankaa palasiksi saksilla. Äidin lankavarasto saa onneksi olla rauhassa, sillä Nealla on oma lankapussi. Käsitöissä taiteellinen näkemys on tärkeä, ja Nean täytyy aina saada itse valita minkävärinen lanka työhön milläkin kertaa otetaan.



Myös neuleharrastusta on aloiteltu, joskin vielä kyseessä on enemmän langan kieputtelu puikkojen ympärille. Äidin tai isän pitää kuitenkin neuloa alle muutama kerros ihan oikeaa neuletta. Käyttöön pitää saada joko ebenpuiset sukkapuikot (vaikka äidin sydäntä kylmäisi että menevät poikki, mokomat) tai jotkut Tuulian taannoin lähettämistä värikkäistä alumiinipuikoista. Usein tyttö tulee lähelle istumaan pienelle tuolille, väkertää tovin omaa käsityötään ja sanoo sitten miettiväisesti: "Joskus pitäisi ottaa minunkin neule mukaan neuletapaamiseen." Neulominen oli mielessä metsäretkelläkin, sillä neulovan äidin syliin kiipesi kallioilla juoksemisesta väsynyt tyttö joka sanoi, että pitäisi hakea kotoa hänen oma neuleensa.

Juhlatunnelmat jatkuvat siis pitkin viikkoa. Ensi viikolla matka-Elämänlankaa Pohjanmaalta.

Inspiraatio kateissa

Jotkut viikot eivät vain ota sujuakseen. On alusta alkaen vaivaa ja vastoinkäymistä, eikä mikään innosta. Äidin pikku kullannuput nukkuvat vuoroissa tai huutavat kilpaa, eikä neulomisestakaan tule mitään.



Elämänlangalla on viime viikolla vietetty juuri sellaista viikkoa. Kaatosade on tehnyt lapset levottomiksi, tekniikka on reistaillut ja viimeisten kirjaohjeiden kirjoittaminen mallineulottavaan muotoon on jumittanut triviaaleihin yksityiskohtiin. Keskeneräiset neuleetkaan eivät inspiroi, ei edes se kirjatyö jota parhaillaan neulon Alpacasta joka kuitenkin on yksi kaikkien aikojen lempilankojani. Erityisen vakavaksi tilanteen tekee se, että edes lankashoppailu ei luonnistu: jo puolessavälissä viikkoa annoin itselleni luvan tilata lohtulankaa, mutta mikään lanka ei puhuttele.



Oman osuutensa tekee myös jatkuva makeanhimo, kun yritän taas rukata ruokavaliota kohdalleen ja aloittaa uuden paremman elämän. Ruisleipä ei vain korvaa suklaata, ei vaikka siinä olisi juustoa päällä, eikä edes makea kesäporkkana tunnu auttavan. Vaa'alle en vielä ole uskaltanut, joten ei ole sitäkään piristystä että näkisi painon putoavan. Mittanauha näyttäisi varmaankin iloisempia lukemia jos keksisin jotain reippaampaa liikuntaa kuin laiskat kävelyt lastenvaunujen kanssa.



Mistään ei oikein saa otetta. Kahvi onneksi maistuu hyvältä, ja vielä yhdeksän aikaan illalla on niin valoisaa että voi taidekuvata. Elämänlangan viikon anti taitaakin olla näissä valokuvissa. Nyt sukkaterapiaa, ja ensi viikolla ehkä elämänlankaa reippaammin mielin.

Puikko poikineen

Muutamia kuukausia sitten Elämänlangalla tutustuttiin neulepuikkojen sielunelämään. Viime aikoina Elämänlangalla on havaittu tähän läheisesti liittyvän olennon esiintymä.



Pahojen kielten mukaan Puikkokeiju on taruolento ja silkkaa mielikuvituksen tuotetta. Totta onkin, että otusta on lähes mahdotonta kuvata, ja Harmonian tonttutieteen laitoksella on tultu siihen tulokseen, että se osaa muuttua näkymättömäksi. Kuten muukin hämäränväki, puikkokeiju viihtyy kaikkein parhaiten kesäyön hämyssä. Se liikkuu kuitenkin myös päiväsaikaan, jolloin se havaitsemisen uhatessa piiloutuu esimerkiksi lasten pehmolelujen joukkoon.



Puikkokeiju on läheistä sukua hammaskeijulle, mutta sen toimintatapa on päinvastainen. Kun hammaskeiju vie hampaan ja tuo rahaa, puikkokeiju vie rahat mutta tuo puikkoja. Joissakin tapauksissa on kuitenkin havaittu, että myös esimerkiksi lankakerät ovat kelvanneet keijulle vastineeksi.



Vaikka useat neulojat väittävät omistavansa tarpeeksi tai jopa liikaa neulepuikkoja ja ovat haluttomia luopumaan rahoistaan edes puikkoja vastaan, keksii puikkokeiju usein keinot. Esimerkiksi viattomasti syntymäpäivälahjaksi saatu puikkopussi saattaa houkutella puikkokeijun vieraisille, kun kaunis käsinommeltu kotelo suorastaan huutaa täytteekseen bambu- ja ebenpuisia sukkapuikkoja.




Joskus puikkokeiju sortuu suorastaan halpamaisiin temppuihin houkutellen ensin yhden neulojan pauloihinsa tälle sopimattomilla puikoilla. Lopputuloksena puikkokeiju saa tuoda ensimmäiselle neulojalle lisää toisenlaisia puikkoja ja toimittaa alkuperäiset puikot eteenpäin täysin sivulliselle neulojalle jolla ei ollut aikomustakaan täydentää puikkovarastoaan.



Muita puikkokeijun salaisia aseita ovat esimerkiksi uudet pitsineuleaddit, vanhojen palmikkopuikkojen piilottaminen, sukkapuikon katkaiseminen sekä bambuaddien salakuljettaminen vannoutuneen metallipyöröneulojan ulottuville. Samaten puikkokeiju saattaa ujuttaa alumiinisia tai muita metallisia sukkapuikkoja puisten sukkapuikkojen ystävälle. Puolustuksilla kuten "mutta ne ebay-bambut olivat kelvottomat, en minä bambupyöröillä neulo" tai "eiväthän metalliset sukkapuikot pysy neuleessa" ei tunnu olevan minkäänlaista vaikutusta.



Pahimmillaan puikkokeiju saattaa olla suorastaan tuhoeläin, joka on pikaisesti pyrittävä häätämään ennen kuin talous hukkuu neulepuikkoihin. Uhkaus lopettaa neulominen kokonaan ja myydä koko puikkovarasto pois saattaa tepsiä. Ottaen huomioon viimeisimmän puikkokeijuinvaasion vakavuuden, maisteri Elämänlanka poistuu nyt kehittelemään keijunloukkua. Mahtaisiko silkkilanka toimia syöttinä?

Ensi viikolla jälleen lisää Elämänlankaa.

Kirjailijaelämää

Pitkin kesää mummot ja kummit ovat aina tavatessa kyselleet kuinka kirjaprojekti etenee. Hyvin, kiitos kysymästä, joskin neuletapaamisessa jokunen viikko sitten varovaisesti tiedusteltiin että "Kuule, milloin sä saat seuraavan kerran neuloa jotain ihan itsellesi?".



Kirjaneuleet kulkevat nykyään nimittäin mukana joka paikassa. Ne autoilevat ystävien häihin ja sujahtavat laukkuun lyhyttäkin bussimatkaa varten. Ne pelaavat roolipelejä ja katsovat televisiosta kanssa-asujien hermoja koettelevia määriä poliisisarjoja. Vauvan vaunuja keikutetaan nukutettaessa jalalla että kädet voisivat pysyä puikoissa, ja esikoinenkin on tottunut nukahtamaan puikkojen kilinään.



Mallitilkkujen pino kasvaa kokoa, ja Langankuluttajan kanssa vaihdellaan välillä monta sähköpostia päivässä kun valokuvat ja ruutupiirrokset seilaavat Espoon ja Kuopion väliä virtuaaliavaruudessa. Välillä koen huonoa omaatuntoa kun itse en tunnu saavan valmiiksi mitään ja Kuopion suunnalta lähetellään valmis pusero toisensa perään, mutta minun on annettu ymmärtää, että kaksi lasta ja ohjeiden kirjoittaminen syövät enemmän aikaa kuin neulominen.



Kädet kaipaavat iltaisin kylmägeeliä tai mobilatia, ja nenä tuskin koskaan toipuu siitä karvalankaputkesta kun ennen juhannusta ja keskikesän aikaan neuloin mallitilkkuja angorasekoitteesta ja sen päälle vielä huivit alpakasta ja mohairista.

Kertaakaan ei kuitenkaan ole tarvinnut miettiä että onkohan tämä kaiken vaivan arvoista. Palmikot aiheuttavat riippuvuutta ja mutkikkaammissa kuvioissa iskee herkästi "vielä yksi mallikerta" -ilmiö. Lisäksi rohkaisua on tullut yllättäviltäkin tahoilta, viimeisimpänä tämä nimetön kirje:



Paksusta kirjekuoresta paljastui suklaata (joka teki kauppansa mainiosti), Menitan lankashekki sekä pieni kirjelappunen jossa toivoteltiin jaksamista lastenhoitoon ja kirjantekoon. Tällaiset yllätykset muistuttavat aina erityisen hyvin, miksi kannattaa käyttää aikaa suomalaisen neuleyhteisön hyödyksi ja huvitukseksi. Maisteri Elämänlanka kiittääkin suu makeana erityisesti kirjeen lähettäjää mutta myös kaikkia muita neulojia jotka osallistuvat ajatustenvaihtoon ircissä, blogeissa ja keskustelulistoilla. Ensi viikolla jälleen uutta Elämänlankaa teille.

P.S. Nyt on muuten loistava tilaisuus jättää kommentti, jos on voimakkaita mielipiteitä neuleruutupiirroksista. Tapaan nimittäin huomenna kustantajan graafikon, jonka kanssa pitäisi neuvotella piirrosten toteuttamisesta. Vaikka kaikkien mielen mukaan ei voi tehdä, otan perustellut mielipiteet huomioon.