Loma loppuu, kesä jatkuu

Elämänlangalla ollaan viikon verran varovaisesti harjoiteltu töihin paluuta. Onni on osa-aikainen työ, sillä kotiseututalo Parkvillan yläkerrassa on helteillä melkoisen lämmin. Viimeksi tänään harkitsin siirtäväni toimiston pihalle, mutta siinä vaiheessa olin valitettavasti jo sulanut lätäköksi työtuolilleni enkä enää jaksanut liikkua. Neulominenkaan ei ihan hirveästi inspiroi. Puikoilla on paksu seiskaveikkasukka, mutta se ei toistaiseksi ole mitenkään erityisen valokuvauksellinen, enkä sitäpaitsi tänään suostu vetämään keskeneräistä sukkaa jalkaani edes valokuvauksen ajaksi, joten ei siitä sen enempää tänään.

Osa-aikainen työ sallii kyllä muuten hyvin harrastetoimintaa. Pari viikkoa sitten esitelty rouvain päivällinen -konsepti siirtyi viime viikolla taloyhtiömme pihan pöytäkatokseen teemalla salaatit ja kylmät juomat.

Erityisenä ilahduksen aiheena tässä ruokailussa oli ensimmäinen hummus -kokeiluni. Tahna osoittautui helpoksi valmistaa ja siitä tuli erinomaisen hyvää, joten luulen, että hummusta nähdään ruokapöydässämme toistekin. Päivän yllättäjä oli jäätee, josta tuli erinomaisen hyvää, sekä valkoviinipohjainen versio sangriasta. Moni punaviini aiheuttaa minulle ikävän päänsäryn, joten tavallisen sangrian jätän yleensä muiden juotavaksi.

Vaikka minulta loppui kesäloma, on jälkikasvu edelleen vapaalla. Viikonloppuna vietimme yhden päivän Linnanmäellä, jossa Nea viihtyi odotetun hyvin ja Joelkin yllättävästi. Toistaiseksi menimme Joelin kanssa vielä pienten lasten ilmaislaitteilla ja parilla laitelipulla, mutta ensi vuonna voisi panostaa jo rannekkeeseenkin. Kuvan Vankkuripyörä oli aikalailla hurjuutemme huippu, vaikka sekin meni Joelin mielestä vähän korkealle.

Minä pidän maailmanpyöristä ja leppeistä perinteisistä karuselleista, mutta minulta puuttuu selvästi se ominaisuus, että osaisin pitää erilaisia kieputtimia hauskalla tavalla jännittävinä. Olen käynyt Linnanmäen klassikkovuoristoradassa kahdesti: kerran isän kanssa kun olin noin 6-vuotias, mikä niihin muinaisiin aikoihin oli Vuoristoradan ikäraja, ja kerran vähän päälle kaksikymppisenä silloisen poikaystävän kanssa, kun "eihän se oikeasti voi olla niin kamalaa kuin miltä se kuusivuotiaana tuntui". Oli se, eikä ole sen jälkeen tarvinnut käydä. Onneksi mukana oli kolme muutakin aikuista, niin Nealla oli seuraa laitteisiin.

Näissä edelleen kesäisissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Taitaa olla turha toivoakaan, että helteet hellittäisivät ensi viikkoon mennessä?

Paista päivä, helli helle

Elämänlangalla ollaan kesäisten kelien saavuttua nyt helteillä vähintäänkin medium ellei jopa läpikypsä. Kaikissa juomissa on jääpaloja, mukaan lukien kissan vesiastia ja oma kahvikuppi.

Oikeanpuolimmaisessa kuvassa kahvikuppi. (Resepti ihan mainioon jääkahviin esimerkiksi Jokapäiväinen leipämme -blogista.) Selvennyksenä mainitsen, että vasemmanpuolimmaisessa kuvassa ei ole kahvikuppi, vaan Nea, joka esittelee keleille sopivaa pukeutumista. Aivan yllättäen ja pyytämättä Nea täytti perjantaina kokonaista 10 vuotta, ja keltainen T-paita on itse iskän kanssa netistä valittu ja tilattu. Paita saapui erittäin sopivasti perjantain päiväpostissa eli juuri syntymäpäiväksi. Muuten neiti neulemalli juhli mm. tarjoamalla muutamalle ystävälle mehua ja jäätelöä sekä runsaasti ulkoleikkejä isolle lapsilaumalle nopeasti ahtaaksi käyvän residenssimme piha-alueella.

Nean syntymäpäivä osuu hyvin tyypillisesti Ropecon -viikonloppuun, ja niin tänäkin vuonna. (Ensi vuodesta ei ole tietoa, koska kaikkien harrastajien kauhuksi Dipoli on remontissa heinäkuussa. Le gasp! Mitä teemme?) Dipolin ilmastointi on merkittävästi parempi kuin kotona keskellä olohuoneen lattiaa pyörivän tuulettimen kapasiteetti, mutta siitä huolimatta helteisiin piti varustautua asiaankuuluvasti. Tänä vuonna viuhka oli selvästi ykkösasuste ja niitä näkyikin monenlaisia. Oma ihana kirkkaanvihreä viuhkani riiteli iloisesti punaisen hameeni kanssa, mutta sellaista on elämä. Pitkästä ja paksusta tukastakin on harminsa, joten viikonlopun kädentaitoihin kuului myös hiusten ompelu. Koko perjantain nostelin tukalan kuumaa lettiä niskasta, joten lauantaina sitten päädyin jakamaan hiukset kahdelle letille ja ompelin sitten letit pään ympärille kruunuksi ihan tavallisella parsinneulalla ja kaksinkertaisella seiskaveikalla, jota sattui olemaan kerä sopivasti käden ulottuvilla. Tämän kikan minulle on ihan ensimmäiseksi opettanut ystäväni Mari, ja myöhemmin olen löytänyt hiusten ompeluun ihan video-ohjeenkin, joka tosin on englanniksi.

Aivan koko Ropecon ei kulunut aktiivisesti hellettä pakoillessa. Pelasin kokeellista Race to the North Pole -peliä, jolla on juuri meneillään joukkorahoituskampanja. Lisäksi shoppailin Kaubamajassa erinäisiä asioita. Alemmassa lautapelikuvassa poseeraavat Kill Doctor Lucky -pelin hahmot, taustalla ystävällinen vanha tohtori koirineen ja etualalla rivissä kaiken maailman kurjat, jotka yrittävät ottaa tohtoria hengiltä. Lisäksi ostin Fiasco -pelikirjan, Unwelcome Guests -lisäosan Gloom -korttipeliin, sekä roolipelimateriaalia lapsille.

Viime kevätlukukaudella Nean ja Joelin koululla pidin roolipelikerhoa Myrskyn sankarit -lastenroolipelin maailmassa ja valmisseikkailulla. Tänä vuonna peliin ilmestyi lisäosia, ja ostin ystäväni Villen kirjoittaman Hornankattila -seikkailun. Tässä on potentiaalia uudelle roolipelikerholle, ellen sitten innostu kääntämään ruotsiksi aivan upouuden, tämän vuoden Ropeconissa julkaistun Astraterra -roolipelin materiaaleja.

Ihan koko Ropecon ei mennyt pelatessa, vaan istuin myös neuleen kanssa kuuntelemassa ohjelmaa. Jokavuotinen "apua, mitä ihmettä neulon Ropeconissa" -paniikki iski, kun puikoilla ollut alpakkasekoitteinen myssy oli aivan liian kuuma ja nukkainen. Jos olisin jatkanut sitä, olisin niistänyt hempeän lilaroosaa alpakkanukkaa nenästäni vielä elokuussa. Onneksi tuhottavissa puserokirjan jämälangoissa oli vielä pitsineulepaksuista silkkivillaa, josta on nyt tulossa kolmiohuivi periaatteella "kunhan nyt vaan neulon ja mietin sitten jossain vaiheessa teenkö muutakin kuin sileää neuletta". Huivi osallistui suurella mielenkiinnolla esimerkiksi esitelmään kolerasta (joka kuulosti harvinaisen ällöttävältä mahataudilta) sekä toki vuotuiseen Guy Windsorin Realities of Steel -esitelmään. Nyt Ropeconin jälkeen ja arjen koitettua huivin yläreunan leveys pingottamattomana on noin 50 senttiä, eli jos aivoni toimisivat eivätkä olisi helteessä kypsäksi hyytynyttä massaa, voisin alkaa pohtia pitsineulekuvioita.

Näin meillä Elämänlangalla siis tällä viikolla. Ensi viikolla olen toivottavasti selvinnyt jo hengissä ensimmäisestä kesäloman jälkeisestä työviikosta ja elokuu on kenties tuonut mukanaan vähän vähemmän hellettä tai ainakin jonkun komean ukkosrintaman.

Välipalakämmekkäät

Elämänlangalla jatketaan hiljaksiin puserokirjan jämälankojen neulomista erilaisiksi pikkuprojekteiksi. Näin sopivasti kesän tähän mennessä helteisimmäksi ennustetulle viikolle valmistuivat pienet palmikkokämmekkäät Nealle.

Lankana kämmekkäissä on Dropsin Baby Alpaca Silk, joka on pienestä nukkaamisesta huolimatta mukavaa neulottavaa, ja joka ei kuulemma lainkaan kutita.

Nuori neiti neulemalli alkaa olla sen kokoinen, että erityisesti käsineet menevät aikuiseenkin käteen. Alla oleva kuva voisi ehkä mennä ohjekuvasta, jos vaikka saisi naputeltua jotain Ullaan. Suuri inspiraatio 10-vuotisjuhlaullaa varten on edelleen hukassa, vaikka kauhean mielelläni tahtoisin sinne jotain kivaa suunnitella. Pitäisi vain saada kiinni siitä, että mikä se "kiva" nyt sitten olisi.

Näinä hellepäivinä ei nyt tosin tule neulottua yhtään mitään, sillä kun koitin ottaa käsiini kämmekkäiden pariksi ajatellun myssyn, olivat kädet kohta roosanvioletin alpakkanukan peitossa. Joku muu materiaalivalinta taitaisi olla ajankohtainen.

Katsotaan, sorrutaanko Elämänlangalla ensi viikolla puuvillaan, vai onko luvassa jotain aivan muuta.

Lifestyleä pukkaa

Elämänlangalla mennään tällä viikolla vähän lifestyleteemalla. Olin kyllä lauantaina pitkällä bussimatkalla ja olisi ollut tuntikausia neuleaikaa, mutta jämäytin tyhmyyksissäni toisen puolen yläselästäni enkä sitten pystynytkään edistämään Nean toista kämmekästä.

Sen asemesta kerron teille tarinan. Olipa kerran hyvin teoreettisesti suuntautunut pieni tyttö, joka kunnostautui keittiössä esimerkiksi polttamalla teeveden pohjaan. Yläasteella samainen tyttö inhosi kotitaloutta niin, että siitä tuli fyysisiä oireita ja kroppa nosti kuumeen tiistai-iltapäivän lähestyessä. Kun tuli aika muuttaa kotoa, vanhemmat esittivät hienoisia epäilyksiä siitä, kuinka lapsi selviää hengissä ja tulee ruokituksi.

Kotoa muuttamisesta on kulunut aikaa melkein 20 vuotta, ja maailma on muuttunut. Vastasin useamman vuoden kommuunin ruokahuollosta ja sittemmin olen ollut päävastuussa nykyisen sirkuksen arkiruokailuista. Nykyään on jopa oikein hauskaa ihan oikein panostaa jokus isompiin ateriakokonaisuuksiin, ja sirkuksen jenkkifudisvahvistuksen kanssa on muodostunut tavaksi järjestää aina välillä rouvain lauantaipäivällinen. Eilen lauantaipäivällinen siirtyi sunnuntaille ja oli intialaishenkinen, ja mopo karkasi valmisteluissa pahemman kerran.

Loppujen lopuksi ruokailijoita oli paikalla yhdeksän, joista kaksi lapsia. Valmistimme paitsi pääruokia myös erilaisia lisukkeita ja kastikkeita sekä paria lajia juomia, lopulliseksi saldoksi taisi jäädä 13 tai 14 erilaista kokattavaa asiaa. Paneer -juuston valmistusta piti harjoitella viime viikolla pariin otteeseen, ja kas kummaa: laktoositonkin täysmaito juoksuttui oikein mainiosti juustorakeiksi ja heraksi. Lammasvindaloosta tuli loistavan hyvää ja vasta päivällispäivänä valmistuslistalle päättynyt porkkanahalva keittyi oikein makeaksi vaikka usko meinasikin jossain vaiheessa loppua. Päivällisen suunnitteluun ja kokkaamiseen meni paljon enemmän aikaa kuin syömiseen, mutta hauskaa oli ja vieraatkin näyttivät viihtyvän.

Neulepuolella Elämänlangalla kohtasi viime viikolla tragedia, kun hyvin palvellut vanha Canonin kompaktikamera sanoi sopimuksensa irti. Kameralla oli oma tunnearvonsa, sillä se oli ostettu ensimmäisen neulekirjan kuvauksiin.

Verkkokauppa onneksi palveli nopeasti ja sieltä löytyi edullisesti uusi kamera hajonneen tilalle. Tämäkin on Canonin PowerShot -sarjaa ja ominaisuuksiltaan suurin piirtein vanhaa vastaava - joskin teknologia on muutamassa vuodessa kehittynyt melkoisesti, megapikseleitä löytyy vaikka lampaat söisivät ja optinen zoomi on noin kolminkertainen vanhaan verrattuna. Vielä en ole päässyt harjoittelemaan, sillä hain paketin vasta postista ja akku on edelleen latauksessa. Toivon tietenkin, että uuden kameran myötä opin maagisesti ja vaivattomasti ottamaan loistavia, ihania ja kauniita neulekuvia, joista sitten blogissakin saadaan nauttia.

Neulesuunnittelijan uuden työvälineen ehdottomasti tärkein ominaisuus on kuitenkin, että se on punainen. Erityisesti pienituloista ilahdutti se, että punainen kamera oli saman mallin mustaa ja valkoista versiota useamman kympin halvempi.

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Laiskanpulskeat kesälomatunnelmat jatkuvat vielä, joten katsotaan mitä ensi maanantai tuo tullessaan.

Aurinko paistaa ja vettä sattaa

Elämänlangalla on nautiskeltu samoista vaihtelevista kesäsäistä kuin muuallakin. Puolessavälissä viime viikkoa lainalapsen äiti otti minut ja koko lapsilauman mukaan Nuuksioon telttaretkelle. Koko alkuviikko tarkkailtiin sääennusteita, jotka lupasivat vuoroin enemmän ja vuoroin vähemmän sadetta keskiviikolle ja torstaille. Lopulta neljän kilometrin mittainen Haukankierros käveltiin mukavan viileän tuulisessa mutta enimmäkseen aurinkoisessa säässä ja ainoa sade ropisi teltan kattoon joskus kolmen aikoihin aamuyöllä.

Aamulla ei ollut varsinaisen lämmintä. Yllä olevassa kuvassa Nean pukeutumisnäyte "neulojan lapsi aamunuotiolla": päässä Helios -pipo Pipo on pääasia -kirjasta ja päällä Rasavillin raitapaita Ullasta muutaman vuoden takaa. Paita on vähän lyhyt ja hihoissa voisi olla enemmän mittaa, mutta Nea ei näemmä ole sitten eskarin erityisen paljon kasvanut leveyttä.

Nea on muutenkin otollinen neuleuhri. Vaikka tällä viikolla näyttääkin lämpimämmältä, täytyy puikoilla kuitenkin olla ainakin jotain pientä. Puserokirjan neulebolerosta jäi edelleen lankaa jäljelle, joten askartelen Nealle syksyksi kämmekkäitä. Kolmasluokkalaisen käsi alkaa olla jo ihan ihmisen mitoissa, koska kämmekäs venyy myös minun tassuuni. Nealle sekä ranne- että sormiosa ovat toki pidemmät, mutta en voinut käyttää vastaanottajan kättä kuvassa. Vietimme nimittäin koko iltapäivän Lauttasaaren uimarannalla, ja neiti itse livahti mereen siinä vaiheessa kun aloin pohtia blogivalokuvausta.

Näissä kesälomaisissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan, mitä ensi viikko tuo tullessaan!