Sukatuttaa

Elämänlangalla sukatuttaa edelleen. Viimeviikkoiset punaiset polvisukat valmistuivat sittenkin vihdoin ja viimein!

Myös sukkien ohje on nyt ilmestynyt, sillä uusin Ulla on ulkona. Muhkean pohkeen polvisukat on oikeastaan kirjoitettu Nallelle, mutta toimii ohuemmallakin sukkalangalla. Minun muhkeille pohkeilleni riittää tällaiselle 100 g = noin 400 metriä -sukkalangalle (kuvan sukissa Cascade Heritage -sukkalanka) ohjeen suurin koko, Nallesta neulon vähän pienempää kokoa.

Puikoilla on tälläkin hetkellä sukkaohje, mutta koska kyseessä on jälleen kerran hyshys -projekti, näytän vain kärjen.

Mallijalkana on tällä kertaa Nean jalka, joka alkaa koossa noin 34 jo vastata pientä aikuisen naisen jalkaa - kaveriporukassa on muutamakin ihminen, joka voisi vaihtaa kenkiä Nean kanssa. Nea valikoitui uhriksi, että pääsin neulomaan mallitilkkusukat pienimmässä koossa johon aion ohjeen sarjoittaa. Oma noin koon 43 jalkani on välillä sukkien suhteen vähän masentava, ja sitäpaitsi saamani mallitilkkuvyyhti oli enemmän Nean värinen.

Erilaisten sukkaprojektien keskellä on hauskaa työstää välillä myös Puserot puikoille -kirjaa. Kirjan ensimmäinen ohje on valmis ja kuulemma melkein neulottu, toinen ohje puolessa. Massiiviset muovipussilliset mallitilkkulankoja alkavat vajua ja ideoita pompahtelee pintaan. Usein ideat tulevat harmillisesti aamuviideltä kun äkkiä keksin, miten joku asia pitäisi tehdä, mikä vaikeuttaa nukkumista, mutta onneksi osa-aikainen päivätyöni sallii päiväunet tarvittaessa.

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla sitten uutta Elämänlankaa!

Lunta tulvillaan

...on raikas talvisää, vaikka vuodenkierrossa ollaankin jo ehditty maaliskuun puolelle. Elättelen toiveita, että uusi lumi sananlaskun mukaisesti olisi vanhan surma. Tosin nyt kun on lunta ja pakkasta, ei tunnu niin hölmöltä neuloa pitkiä villasukkia.

Joistakin neuleista tulee ikuisuusprojekteja, vaikka niitä mielestään työstäisi koko ajan. Näitä punaisia polvisukkia olen neulonut viikkoja, ja jossain vaiheessa tuntui siltä, ettei toinen sukka koskaan valmistu. Nyt pääsin kuitenkin sentään lopulta kiilakavennuksiin, ja loppu häämöttää.

En tiedä, mihin kaikki neulomani silmukat ovat menneet, sillä en kyllä mielestäni ole mitenkään erityisen pitkäsääristä sorttia vaan pikemminkin perinteiseen suomalaismalliin persjalkainen. Jalat siis eivät ole pitkät, mutta ulottuvat onneksi molemmat maahan asti. Ilmeisesti vanha tuttu neulonnan musta aukko on taas ollut toimessa, eli jos jollakulla on esimerkiksi ilmestynyt yllättäen kymmenen ylimääräistä senttiä johonkin hihaan tai sukanvarteen niin pahoittelen. Silmukat voi palauttaa minulle vaikka sitten seuraavaan neuleprojektiin.

Tämän projektin aikana olen oppinut, että Cascade Heritage -sukkalanka riittää minulle polvisukkiin erittäin tarkasti 1 vyyhti = 1 sukka -periaatteella. Kuitenkin kävi ilmi, että olisi pitänyt ostaa lisävyyhdit, sillä Nean luokkakaveri piti viikonloppuna Harry Potter -teemasynttärit, ja ostamani punaiset ja keltaiset sukkalangat olisivat taipuneet oikein mainiosti myös Rohkelikko -kaulahuiviksi. Nyt jouduimme tyytymään punaiseen lasten solmioon Prisman lastenvaateosastolta.

Mitä sitten ajattelin neuloa nyt, kun ikuisuuspolvisukat ovat kohta valmiit?

Ajattelin aloittaa polvisukat.

Näin Elämänlangalla tällä kertaa. Ensi viikolla sitten uutta Elämänlankaa.

P.S.

Jos olet Suomen Verkkoneuleyhdistyksen jäsen, niin käy toki pikaisesti Ullan jäsensivuilla, siellä on nimittäin meneillään vuoden ensimmäisen Ullan kansikuvaäänestys. Tähän numeroon ovat muuten tulossa näidenkin polvisukkien esikuvana olleet himpun paksummat Muhkean pohkeen polvisukat.

Terveisiä 1930-luvulta

Elämänlangan päivitys tulee tänään myöhään ja kuvattomana, sillä viikonloppu oli melkoisen reipasta menoa. Kävin nimittäin sekä lauantaina että sunnuntaina aikamatkalla Britanniassa vuonna 1939, kun olin mukana pelinjohtamassa Agatha Christien tarinoiden henkeen kirjoitettua Maplegroven mysteeri -liveroolipeliä.

Koska peli oli pieni, vain parillekymmenelle pelaajalle kirjoitettu, päätettiin sama mysteeri pelauttaa kahtena peräkkäisenä päivänä. Siten selvisimme sisustamalla juhlatilan brittiläiseksi kartanoksi ainoastaan kerran, ja lisäksi saatoimme ottaa peliin kaksinkertaisen määrän pelaajia. Erityisen hauskaa näin pelinjohtajan näkökulmasta oli nähdä, miten samat hahmot toimivat peräkkäisinä päivinä aivan eri pelaajille.

Itse peli sijoittui neiti Agatha Goodenoughin emännöimään Maplegrove Manoriin, jonne oli kutsuttu päivällisille sekä kylän merkkihenkilöitä että kaukaisempiakin vieraita. Paikalla oli pappi ja poliisi, upseeri ja lääkäri, sekä toki kaunis perijätär, ulkomaalainen kreivi ja parlamenttiedustaja. Mukavilla päivälliskutsuilla tapahtuikin yllättäviä asioita, ja kuten genreen kuuluu, kaikilla oli jotain salattavaa.

Ulkoisina puitteina pelillä oli työpaikkani Parkvilla, joka on vähän yli satavuotias puuhuvila aivan kotini lähellä Espoon Leppävaarassa. Juhlatilan muuttaminen kartanoksi vaati melkoisesti työtä, huonekalujen siirtelyä ja kantamista ja massiivista määrää koriste-esineitä, pitsiliinoja, plyyssimattoja, ja kaikenlaista pientä tavaraa. Minä toin paikalle mm. kirjastoon vanhan painoksen Tuulen viemää, isoäitini virkkaaman valtaisen päiväpeiton sekä päivällistarjoilua varten koristeellisen metallitarjottimen ja kaikki taloudesta löytyvät pöytähopeat.

Siinä vaiheessa, kun perjantai-iltana ja lauantaiaamuna kannoimme huonekaluja uusille paikoille ja sisustimme ruokasalia, salonkia, kirjastoa ja Agatha-neidin makuuhuonetta alkoi jo hirvittää kaiken siivoaminen. Onneksi pelinjohdossa oli monta käsiparia, ja sunnuntai-illan siivoukseen saimme vielä jokusen ylimääräisen apulaisen. Hullun hommalta kyllä tuntui siinä vaiheessa, kun lauantai-iltana pääsin kotiin joskus puoliltaöin, majoitin toisesta kaupungista matkustaneen pelaajan olohuoneemme lattialle ja totesin, että aamulla pitää herätä vihoviimeistään kahdeksalta valmistautumaan siihen, että pyöritetään peli seuraavalle porukalle ja kotiintulo on varmasti loppusiivouksen jälkeen vielä myöhäisempi.

Loppujen lopuksi tuntuu kyllä siitä, että kirjoittamiseen ja ideointiin kuluneet viikot, lukuisat kokoukset, kolmet lyhyeksi jääneet yöunet ja viikonloppu ihan ympäripyöreää päivää olivat mainiosti käytettyä aikaa. 1930-lukulaisiksi pukeutuneet ja eläytyvät pelaajat saivat kaiken toimimaan.

Ettei aivan totuus unohtuisi, minulla oli kyllä koko ajan mukana sukankudin: roolini molempina päivinä oli olla mukana kutsuilla iäkkäänä rouva Harrisonina. Neulomiseen ei kuitenkaan jäänyt tapahtumien pyörteessä aikaa kuin nimeksi. Katsotaan, onko tämän viikon aikana parempaa aikaa neuloa.

Ja mitä sitten tapahtui, siitä kerromme ensi viikon Elämänlangalla.

Äidiltä tyttärelle

Elämänlangalla on toki jatkuvasti ilmassa iloa ja ylpeyttä jälkikasvusta. Täytyy kuitenkin sanoa, että neuloja-äidin mieltä lämmittää erityisesti, kun Nea on alkanut neuloa ihan aktiivisesti. Kun lapset nyt jouluksi saivat oman tietokoneen, tehtiin saman tien Nealle tunnukset myös Ravelryyn.

Tähän mennessä Nean projektit ovat olleet enimmäkseen aina oikeaa.

Kuvassa malliesimerkkinä kaulaliina Joelin Nallelle. Aina oikea on muuten siitä kiitollinen neulepinta, että se venyy mukavasti. Vuodenvaihteessa Nea neuloi samalla reseptillä (mutta vähän paksummalla langalla ja isommalla silmukkamäärällä) kaulaliinan luokkakaverilleen ja oppi samalla jotain lahjaksi neulomisen vaikeudesta sekä siitä, että neuleprojekti vie aina enemmän aikaa kuin neuloja kuvittelee.

Vähitellen alkavat haastavammat projektit houkutella. Muutama viikko sitten ehdotin tylsistyneelle lapselle reissua lankakauppaan, ja Nea kysyi tietysti heti, saako hän jonkun oman langan. Villavyyhdissä hän sitten valitsi ihan itse värin perusteella vyyhdin Cascade Heritage -sukkalankaa. Kun kysyin, mitä langasta tulee, hän ilmoitti neulovansa huivin.

Tässä on siis nyt tekeillä yksinkertainen niskasta aloitettava kolmiohuivi työnimellä Nean helppo kolmiohuivi. Kuten näkyy, sileä neule sujuu jo mukavasti. Langankierrot ja silmukkamerkkien käyttö piti opetella erikseen, ja sitten aivan uutena juttuna neuleohjeen lukeminen. Kirjoitin ihan tahallaan käyttäen ihan tavallista epämääräisiä lyhenteitä vilisevää neulekieltä, mutta hyvin näppärästi ohjeen lukeminenkin näyttää sujuvan. Seuraavaksi toiveissa kajastelee jo ihan vaatteen neulominen, mutta ehkä tuo saa vielä odottaa kunnes edes joku kesken olevista projekteista valmistuu.

Elämänlangalla siis tänään hiihtoloman kunniaksi vanhempi-lapsi -päivä. Ehkä ensi viikolla sitten taas aikuista neuleasiaa?

Harmaan sävyissä

Elämänlangalla liikutaan näemmä tänään harmaan sävyissä. Työn alla on kaikenlaista neulesuunnitteluun liittyvää hyshys-juttua, mutta sen lisäksi ties mitä muuta

Olen tehnyt muutamia käännöstöitä Minervalle, ja tässä on tulossa seuraava. Martin Storeyn Aran Knits on kokoelma Rowanin langoista tehtyjä palmikkoneuleita. Kirja on tuttua Rowanin laatua, eli laadukkaita lankoja ja kauniita kuvia. Kun ensimmäisen kerran näin kirjan valittelin, että harmi kun Rowanilla on tapana kirjoittaa ohjeet sanallisesti eikä ruutupiirroksina. Se kannatti, sillä käännettävä kirja ei varsinaisesti ole tuo kuvan paperinen kappale vaan samaan pohjaan taitettu pdf, jossa on mukana ruutupiirrokset (ja tekstit sitten uusittu ottamaan huomioon piirrosten olemassaolon). En tarkalleen vielä tiedä, koska tästä on yhteisjulkaisupäivä, minun osuuteni työstä pitäisi olla tehtynä pääsiäiseen mennessä.

Kun tulin tänään töistä, postiluukun alla ilahdutti pehmeä paketti. Raudanharmaastan Valley Yarns Colrainista tulee kauluri Teemun siskolle Hannalle, jahka ehdin vähän piirrustella ja suunnitella sitäkin. Colrain on todella miellyttävä tencel-merinosekoite, ja oikein pehmeänä vähän herkempi-ihoisellekin sopiva.

Näissä harmaan sävyissä Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan sitten, olisiko ensi viikossa enemmän väriä!