maanantai 11. helmikuuta 2013

Harmaan sävyissä

Elämänlangalla liikutaan näemmä tänään harmaan sävyissä. Työn alla on kaikenlaista neulesuunnitteluun liittyvää hyshys-juttua, mutta sen lisäksi ties mitä muuta


Olen tehnyt muutamia käännöstöitä Minervalle, ja tässä on tulossa seuraava. Martin Storeyn Aran Knits on kokoelma Rowanin langoista tehtyjä palmikkoneuleita. Kirja on tuttua Rowanin laatua, eli laadukkaita lankoja ja kauniita kuvia. Kun ensimmäisen kerran näin kirjan valittelin, että harmi kun Rowanilla on tapana kirjoittaa ohjeet sanallisesti eikä ruutupiirroksina. Se kannatti, sillä käännettävä kirja ei varsinaisesti ole tuo kuvan paperinen kappale vaan samaan pohjaan taitettu pdf, jossa on mukana ruutupiirrokset (ja tekstit sitten uusittu ottamaan huomioon piirrosten olemassaolon). En tarkalleen vielä tiedä, koska tästä on yhteisjulkaisupäivä, minun osuuteni työstä pitäisi olla tehtynä pääsiäiseen mennessä.


Kun tulin tänään töistä, postiluukun alla ilahdutti pehmeä paketti. Raudanharmaastan Valley Yarns Colrainista tulee kauluri Teemun siskolle Hannalle, jahka ehdin vähän piirrustella ja suunnitella sitäkin. Colrain on todella miellyttävä tencel-merinosekoite, ja oikein pehmeänä vähän herkempi-ihoisellekin sopiva.

Näissä harmaan sävyissä Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan sitten, olisiko ensi viikossa enemmän väriä!

1 kommentti:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihana kirja-aarre. Harmaa on todella tyylikäs väri. Mukavaa laskijaista.