Terveisiä 1930-luvulta

Elämänlangan päivitys tulee tänään myöhään ja kuvattomana, sillä viikonloppu oli melkoisen reipasta menoa. Kävin nimittäin sekä lauantaina että sunnuntaina aikamatkalla Britanniassa vuonna 1939, kun olin mukana pelinjohtamassa Agatha Christien tarinoiden henkeen kirjoitettua Maplegroven mysteeri -liveroolipeliä.

Koska peli oli pieni, vain parillekymmenelle pelaajalle kirjoitettu, päätettiin sama mysteeri pelauttaa kahtena peräkkäisenä päivänä. Siten selvisimme sisustamalla juhlatilan brittiläiseksi kartanoksi ainoastaan kerran, ja lisäksi saatoimme ottaa peliin kaksinkertaisen määrän pelaajia. Erityisen hauskaa näin pelinjohtajan näkökulmasta oli nähdä, miten samat hahmot toimivat peräkkäisinä päivinä aivan eri pelaajille.

Itse peli sijoittui neiti Agatha Goodenoughin emännöimään Maplegrove Manoriin, jonne oli kutsuttu päivällisille sekä kylän merkkihenkilöitä että kaukaisempiakin vieraita. Paikalla oli pappi ja poliisi, upseeri ja lääkäri, sekä toki kaunis perijätär, ulkomaalainen kreivi ja parlamenttiedustaja. Mukavilla päivälliskutsuilla tapahtuikin yllättäviä asioita, ja kuten genreen kuuluu, kaikilla oli jotain salattavaa.

Ulkoisina puitteina pelillä oli työpaikkani Parkvilla, joka on vähän yli satavuotias puuhuvila aivan kotini lähellä Espoon Leppävaarassa. Juhlatilan muuttaminen kartanoksi vaati melkoisesti työtä, huonekalujen siirtelyä ja kantamista ja massiivista määrää koriste-esineitä, pitsiliinoja, plyyssimattoja, ja kaikenlaista pientä tavaraa. Minä toin paikalle mm. kirjastoon vanhan painoksen Tuulen viemää, isoäitini virkkaaman valtaisen päiväpeiton sekä päivällistarjoilua varten koristeellisen metallitarjottimen ja kaikki taloudesta löytyvät pöytähopeat.

Siinä vaiheessa, kun perjantai-iltana ja lauantaiaamuna kannoimme huonekaluja uusille paikoille ja sisustimme ruokasalia, salonkia, kirjastoa ja Agatha-neidin makuuhuonetta alkoi jo hirvittää kaiken siivoaminen. Onneksi pelinjohdossa oli monta käsiparia, ja sunnuntai-illan siivoukseen saimme vielä jokusen ylimääräisen apulaisen. Hullun hommalta kyllä tuntui siinä vaiheessa, kun lauantai-iltana pääsin kotiin joskus puoliltaöin, majoitin toisesta kaupungista matkustaneen pelaajan olohuoneemme lattialle ja totesin, että aamulla pitää herätä vihoviimeistään kahdeksalta valmistautumaan siihen, että pyöritetään peli seuraavalle porukalle ja kotiintulo on varmasti loppusiivouksen jälkeen vielä myöhäisempi.

Loppujen lopuksi tuntuu kyllä siitä, että kirjoittamiseen ja ideointiin kuluneet viikot, lukuisat kokoukset, kolmet lyhyeksi jääneet yöunet ja viikonloppu ihan ympäripyöreää päivää olivat mainiosti käytettyä aikaa. 1930-lukulaisiksi pukeutuneet ja eläytyvät pelaajat saivat kaiken toimimaan.

Ettei aivan totuus unohtuisi, minulla oli kyllä koko ajan mukana sukankudin: roolini molempina päivinä oli olla mukana kutsuilla iäkkäänä rouva Harrisonina. Neulomiseen ei kuitenkaan jäänyt tapahtumien pyörteessä aikaa kuin nimeksi. Katsotaan, onko tämän viikon aikana parempaa aikaa neuloa.

Ja mitä sitten tapahtui, siitä kerromme ensi viikon Elämänlangalla.