maanantai 22. elokuuta 2016

Väliviikko

Elämänlangalla on vietetty väliviikkoa. Neuleet edistyvät hiljaksiin, mutta mitään uutta ei ole näyttää. Sukkakirjan taittoa viilattiin vähän, mutta nyt kokonaisuus on kustantamon puolelta oikoluvussa joten odottelemme edelleen sitä että pääsemme itse selaamaan ihan koko kirjaa.

Työt alkoivat lomien jälkeen elokuun alussa melkoisella rykäisyllä, kun erilaisia hommia riitti 12 päivää putkeen, ja sitten vielä seuraavalle viikolle pari työiltaa. Tähän kun lisää kirjan viimeistelyhommat, niin puuhaa on ollut ihan riittävästi. Kun perjantaina sitten koitti oikeasti kaikenlaisista velvollisuuksista tyhjä päivä, niin sovin itseni kanssa heti aamusta että mitäs jos tänään ei stressattaisi mistään, vaan voisin vaikka pelata koko päivän Farm Heroes Sagaa jos siltä tuntuu.

Kun onnistuin jättämään stressaamatta, niin siitä ilmeisesti säästyi tosi paljon energiaa, koska sain mm. raivattua paljon irtotavaraa paikoilleen olohuoneesta, purettua päiväkausia jaloissa lojuneen matkalaukun ja pestyä useemman koneellisen pyykkiä. Harmi kun tämä "mitäs jos en vaan tänään stressaisi mistään" -strategia ei ole yhtään takuuvarma. Olisi nimittäin tosi kätevää, jos stressin saisi kytkettyä pois päältä aina tarvittaessa!

Kodinhoidon lisäksi viikkoon on kuulunut lautapelejä, kun hyödynsimme taas kirjaston palveluita. Siitä väännetään vitsiä, että kirjastosta ei saa kohta enää lainkaan kirjoja kun sieltä lainataan vain ompelukoneita ja moottorisahoja, mutta itse ison osan lapsuuttani paikalliskirjastoissa viettäneenä olen vain ilahtunut nähdessäni kuinka palveluvalikoima laajenee. Ja lainataan kirjastosta kirjojakin! Suosittelen lämpimästi laittamaan esimerkiksi kotimaisista neulekirjoista ja käännöskirjoista aineistopyyntöjä. Kirjojen tekijöille maksetaan pientä kirjastokorvausta kun kirjoja lainataan, ja vaikka vuosittainen summa ei päätä huimaa niin kyllä sillä aina parit perheen ruokaostokset kustantaa.

Näissä väliviikkotunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan jos ensi viikoksi saisin vaikka viimeisteltyä ja kuvattua sukkaparin, joka jo pari viikkoa on odottanut langanpäiden päättelyä ja kuminauhojen pujottamista.

Ei kommentteja: