Kauhua

Elämänlangalla on ollut suorastaan kauhistuttavan kiireinen viikonloppu. Oikeastaan oli tarkoitus kirjoittaa Joelin eilisistä synttäreistä, mutta koska talossa päätyi lopulta olemaan puolen tusinan 3-10 -vuotiaan vieraan lisäksi saman verran vierailevia vanhempia ei valokuvaaminen blogia varten ehtinyt käydä mielessäkään. Sen sijaan kirjoitan tänään ikuisesta nemesiksestäni, ompelukoneesta. (Kuvitelkaa taustalle painostava kauhufilmimusiikki.)

Perjantaina minut oli kutsuttu kekkereihin, jonka teema oli "Pelätkää!". Koska pukuideoiden suhteen löi aivan tyhjää, päädyin tekemään yksinkertaisen lyhyen huppuviitan ja irtohihat mustasta kankaasta. Ensimmäinen pelottava kohta tuli jo ohjeen suhteen: viitan ompeluohje löytyi jonkinlaisen valon lapset -oppilaitoksen kotisivuilta. Laitos näytti tarjoavan opetusta sisäisessä valaistumisessa, tarotissa, kabbalassa ja henkiparannuksessa. Nyt kun yritin löytää sivua uudelleen linkitettäväksi, näytti ensin siltä, että paitsi ohje, niin koko sivusto olisi kadonnut netistä ja olisin kuvitellut kaiken. Loppujen lopuksi osoite kuitenkin löytyi selaimen muistin syövereistä: Servants of the Light.

Tämä ompeluohje ei ollut kovin vaativa: minun piti osata piirtää kaksin kerroin taitetusta kankaasta puoliympyrä, kaksi hupun palasta ja sitten tasoittaa jäljelle jääneestä kankaasta kaksi muuten muotoilematonta suorakaidetta irtohihoja varten. Tässä kohtaa kovista kokemuksista on hyötyä: en edes yrittänyt käyttää loimusamettipalaa tai halpaa vuorisilkkiä, vaikka jokainen vanha larppaaja tietää että ne vasta olisivatkin olleet pelottavasti teemaan sopivia materiaaleja, vaan ostin sopivan raskaasti laskeutuvaa polyesteri-viskoosisekoitetta, joka ei ollut kovin liukasta. Kun palat oli leikattu taputtelin itseäni olalle ja olin sitä mieltä, että hyvinhän tämä menee.

Mitkään valon voimat eivät varmasti kuitenkaan olleet läsnä siinä vaiheessa, kun ompelin. Pidempään blogia seuranneet saattavat muistaa pitkään kestäneen viha-vihasuhteeni ompelukoneen kanssa. Koneessa oli sopivasti musta alalanka, joten lähdin langoittamaan konetta. Siinä vaiheessa kun yritin veivata neulan alas poimiakseni alalangan, tapahtui täydellinen töksähdys. Neula ei laskeutunut ompelualustan läpi. Yritin väkisin. Ei mitään. Yritin uudelleen. Edelleen täydellinen tökkäys. Olin jo valmistautunut kaivamaan esiin ruuvimeisselin ja tutkimaan, mitä koneen syövereihin on jumiutunut, kun huomasin ongelman syyn: puolain oli väärässä asennossa, joten koneparka odotti uutta alalankaa puolattavaksi eikä laisinkaan halunnut yrittää ommella mitään.

Hetken homma sujui kuin tanssi. Siksakkasin kappaleiden reunoja, kunnes valmiina ollut alalanka loppui. Puolasin uuden ja ihmettelin, kun lanka tuntui hyppivän eikä oikein pysynyt paikoillaan. Jatkoin ompelua ja kaikki sujui mainiosti kunnes alkoi olla aika taittaa saumoja. Äkkiä alalanka meni solmuun, kaksinkerroin ja juntturaan. Leikkasin pätkän pois, ujutin ylimääräiset langanpäät irti koneesta ja jatkoin. Uusi solmu ja selvitys. Kolmannella kerralla kaivoin puolan irti ja huomasin, että vaikka puola oli päältä näyttänyt hyvältä, oli keskellä irtonaisia, löysiä lankalenkkejä. Purin koko langan pois, puolasin uudelleen ja jatkoin ompelua vastaavasta pienestä vastoinkäymisestä toiseen. Kun viitta oli valmis, alkoi olla jo lasten nukkumaanmenoaika ja kielenkäyttökin oli jo jonkin aikaa sitten muuttunut sopimattomaksi perheen pienimmille kuulla.

Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, lopputuloksesta tuli aika hyvä. Juhlien jälkeen löysin viitalle sopivan kierrätyskohteen:

Olin kuvitellut, että menisi vielä joitakin vuosia ennen kuin tyttäreni alkaa näyttää minun vaatteissani paremmalta kuin minä, mutta joissakin asioissa näemmä One Size Fits All todellakin pitää paikkansa.

Tällaisissa suorastaan kammottavissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla täällä toivottavasti taas neulotaan, mikä on kaikille perheenjäsenille turvallisempaa.