Kello tulee neljä/
ja kello tulee kuus/
ja sitä mukaa pahenee/
mun sukanvarsiblues.
Neulerintamalta ei mitään uutta: Elämänlangalla neulotaan edelleen oransseja polvisukkia. Sukanvarren suhteen ollaan aivan ilmiselvästi mustassa aukossa: vaikka kuinka tikuttaisi, niin mitään näkyvää ei synny.
Oranssi lanka on toisaalta piristävän värikästä. Lisäksi neulominen on taas vaihteeksi herättänyt suuresti huomiota julkisissa liikennevälineissä. Vähintään pari kertaa viikossa joku tulee juttelemaan ja ihastelemaan että "onpa tasaista" ja "kylläpä on ohkainen lanka".
Erityisesti vanhemmat rouvashenkilöt tuppaavat myös toteamaan että onpa ahkeraa, kun kädet koko ajan käyvät. Ennen aikaan aina selitin, että ahkeruus on tästä kaukana ja omaksi iloksenihan minä neulon. Stressaantuneina viime aikoina on selvästi kuitenkin ollut ilmassa pakonomaista neulomista, kun paikatut sukat kuluvat jo uusista paikoista puhki. Huomaan myös, että kun kerään itselleni tekemistä, niin takaraivosta ryömii esiin myös huono omatunto sellaisesta, mitä en tee. Neulominen on hukkaan heitettyä työtä, kun tuloksena ei olekaan mitään uutta neulesuunnittelurintamalla.
Koska inspiraatio ei tule pakottamalla, niin ilmeisesti siis olen toistaiseksi lomalla neulesuunnittelijan hommista. Toivotaan, että neulesuunnittelufiilis palailee ennen kesäUllan deadlinea, joka on 11.5., tai viimeistään syksyksi. Olisihan se hienoa saada Ullan 10-vuotisjuhlanumeroon jotain aikaiseksi!
Nyt Elämänlangalla palaillaan neulomisen asemesta neulekirjan kääntämisen pariin. Ehkä ensi viikolla on iloisempia tunnelmia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti