Elämänlangalla on menossa pahanlainen putki. Puikoilla on polvisukat toistensa perään. Viime viikon tappoflunssa tosin hidasti neuletahtia, ja en selvästi vieläkään ole aivan oma itseni.
Kuvassa valkoiset polvisukat Nallesta, edelleen niitä Ullaan tulossa olevia Muhkean pohkeen polvisukkia. Nyt tekeillä on tiilenpunaiset sukat ohuemmasta sukkalangasta, Cascade Heritagesta. Ohje on suurin piirtein sama, lisäsin vain silmukoita pikkuisen.
Kirjapuolellakin edetään. Johanna on neulekone: kirjoitin ensimmäisen ohjeen kainaloihin asti ja kerroin lauantaina, mistä koosta lähdetään neulomaan. Sunnuntaina pusero oli kuulemma jo kainaloissa, joten nyt pitäisi taas jatkaa ohjeen kirjoitusta. Ohjeet tosin eivät oikein halua nyt suoraan syntyä oikeassa järjestyksessä, mutta onneksi aikaa on vielä reilusti.
Viime päivinä kirjoitusaikaa on vienyt neulesuunnittelun lisäksi toinen harrastus eli roolipelaaminen. Kuun lopulla pelataan Maplegroven mysteeri -larppi, ja olen työstänyt niitä henkilöhahmoja, jotka ovat minun vastuullani: hauskasti siis aivan erilaista kirjoitustyötä.
Koska uunissa on monta rautaa, on Elämänlangalla ehkä lähiaikoina vähän hiljaisempaa. Toivon kuitenkin, että jossain vaiheessa olisi vaikkapa jotain vilautettavaa kirjaprojektin tiimoilta, ettei aivan tylsää pääsisi tulemaan.
1 kommentti:
Hih, ihana kuulla että larppaat :) Annahan miullekkin energiaa neuloa paljon. Ps. Sinulle on tunnustus blogissani <3
Lähetä kommentti