maanantai 16. heinäkuuta 2012

Viimeisiä viedään

Ensimmäisen vuoden lomakertymä on pieni, joten lomapäivät lähenevät loppuaan: perjantaina pitäisi ehkä jo varovasti käydä toimistolla katsomassa, onko talo edelleen pystyssä. Lapset ja Teemu jatkavat toki lomiaan vielä pidempään. Onneksi osa-aikatyöläisenä ehtii hyvin myös pitää välipäiviä perheen kanssa.

Neulepuolella ei ole mitään uutta, sillä olen edelleen neuloskellut viime viikon lomatoimistokuvassa vilahtanutta tunikaa. Toistaiseksi siis vielä vain massoittain sileää neuletta. Pian täytyy alkaa miettiä kaulusta ja hihoja. Olin alunperin ajatellut kirjoittaa tuostakin ohjeen, mutta saa nähdä käykö niin että heittäydyn aivan hunningolle ja teen vain uniikkikappaleen neuletta ihan itselleni enkä kirjoita mtään muistiin.

Viikonloppuna pääsin taas viettämään pienen hetken julkkiksena neuleiden tiimoilta. Vein lapset eläinmuseoon opastetulle kierrokselle. Opas katsoi pitkään ja totesi että "Hei, sä näytät tutulta. Neulotko sä paljon? Mä tiedän kuka sä olet!" Kävi ilmi, että opas oli myös Ravelryssä, ja on neulonut minun ohjeillani. Neulojat ovat siis soluttautuneet joka paikkaan! Suosittelen muuten Luonnontieteellistä museota lasten kanssa, Muinaiset merihirviöt -tietoisku oli hauska ja Nealle piti luvata että seuraavan kerran kuunnellaan Savannin yö. Vähän kyllä mietiskelin että onkohan tässä lasten lomanvietossa vähän äidin preferenssiä mukana, kun meidän kesäretkemme ovat suuntautuneet Gallén-Kallelan museoon, WeeGeen kellomuseoon ja lelumuseoon sekä Futuro-taloon ja nyt tosiaan Luonnontieteelliseen museoon.

Näin meillä lomaillaan, ihan rauhaisasti pääkaupunkiseudulla. Ensi viikolla sitten Elämänlangalla jälleen työn touhussa!

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Luonnontieteellinen museo ON loistava lapsiperheen lomakohde! Me kävimme siellä keväällä koululaisten kanssa ja oli kyllä vaikuttava kokemus kaikkien mielestä.

Minäkin taistelen villapaidan kanssa. Se PITÄÄ saada valmiiksi ennen olympialaisia. Niin olen päättänyt. Nyt kuitenkin lomailen hiukan ensin... ;)