maanantai 18. syyskuuta 2006

Täällä ei ole mitään nähtävää

Maisteri Elämänlanka heräsi eilen päiväunilta kurkkukipuisena, armas aviomieskin oli koko viikonlopun puolikuntoinen ja toisen Harmonia-lapsen nenä vuotaa kuin vesihana. Neuleetkaan eivät edisty, vaikka ostin ihan upouuden hienon neulesuunnitteluvihkon:



Lupasin itselleni, että Ullaan tekeillä olevat neuleet ovat nyt etusijalla, enkä aloita mitään uutta ennen kuin saan edes jomman kumman valmiiksi asti. Tällaisesta lupauksesta on luonnollisesti kolme seurausta.

1) Tekisi mieli aloittaa jotain uutta. Mitä tahansa. Mieluiten jotain suurta, mutkikasta ja aikaavievää, mutta mallitilkkukin kävisi.

2) Ilmenee äkillinen tarve jollekin neuleelle, jonka tekisi oikeasti aikalailla hetkessä, mutta jota on lykännyt "kun ne Ulla-neuleet on kesken ja vielä on lämmin".

3) Keskeneräiset Ulla-neuleet kohtaavat neulonnan mustan aukon.



Musta aukko iski tällä kertaa mustaan irlantilaisneuleeseen, liekö väri sitten enne. Istuin lauantai-iltana pihalla neulomassa kun Nea touhusi ulkona, ja totesin mittauksessa että ensimmäistä hihaa uupuu enää pari senttiä. Neuloin noin kahden sentin mittaisen kuvion, mittasin neuleen uudestaan ja totesin että tarvittavat sentit puuttuvat edelleen. Toistin tämän vielä kertaalleen, mutta hiha ei vieläkään kasvanut. Tässä vaiheessa onneksi taapero halusi sisään, joten sain hyvän tekosyyn työntää neuleen kassiin häpeämään. Olen varma, että se nauroi minulle.

Äkillinen neuletarve taas iski, kuinkas muutenkaan, lastenneulerintamalla. Olen lupaillut Nealle ja Ronjalle baskereita hyllyssä joutilaina lojuvista Wool-keristä, mutta asialle ei ole tapahtunut mitään koska päivälämpötilat ovat vielä olleet kevyesti sellaisia että kanssa-asujan äidin virkkaamat kesähatut kelpaavat mainiosti. Eräänä aamuna Teemu kuitenkin ulos lähtiessä huomautti, että lämpötila muuten on vain viisi astetta. Hups. Viimetalviset kypärämyssyt toki vielä sopivat, mutta näin välikaudella voisi ehkä kevyempikin lakki kelvata.



Ensimmäinen baskeri oli tyypillisen epäonninen: hattu oli melkein valmis jo lauantaina, kun sitten totesin että lakkiosassa on liian vähän silmukoita ja jouduin purkamaan kaiken paitsi pään ympäri kiertävän nauhan. Olin kuvitellut, että pikaisestihan minä nuo hatut tekaisen ja pääsen sitten palaamaan Ulla-neuleiden pariin, mutta ei toivoakaan. Minun oli tarkoitus myös neuloa Ida-Eliakselle haalari valmiiksi että on jotain lämmintä päälle synnytyslaitokselta kotiutuessa, mutta laskettuun aikaan ei ole enää edes kahdeksaa viikkoa joten saa nähdä kuinka käy.

Koska täällä ei ole tänään mitään nähtävää, maisteri Elämänlanka tarjoilee kuunneltavan linkkivinkin: Cast-On, neuleaiheinen podcast. Mikäli englannin kuuntelu luonnistuu, arkistoista löytyy tällä hetkellä jo liki 40 jaksoa neuleaiheista ja neulomisen ohelle sopivaa viihdettä.

Bongasin myös yhden neulekeräyksen, josta levitän ilomielin tietoisuutta eteenpäin vaikka en tällä hetkellä uskalla itse luvata osallistua: Tekele ja tuunaus -blogissa kerätään neuleita asunnottomille jouluksi. Jos lukijoista löytyy sellaisia jotka vaikka mieluusti neulovat villasukkia varastoon vailla tietoa vastaanottajasta, niin tämä projekti voisi sopia.

Maisteri Elämänlanka taas poistuu tältä erää takavasemmalle neulomaan lapsen baskeria, joka ei valmistu koskaan, ja juomaan kahvia josko se tappaisi kurkkukivun. Ensi viikolla sitten taas uusia aiheita Elämänlangalla.

1 kommentti:

Susanna kirjoitti...

Samanlaisia flunssaoireita täälläkin. Jaksamista!