Villasukan aika

Niin siinä vain kävi, että kaikista lukijoiden huivi- ja puseroyllytyksistä huolimatta päädyin lopulta aloittaaman toukokuun toisena vihreänä työnä villasukkaparin itselleni. Enkä edes esitellystä Satakieli-langasta, vaan Supersockesta jota Vihreä vyyhti lahjoitti minulle kilon verran kun Elämänlankaa menestyi niin mainiosti Kultaisessa kudinpuikossa. (Kiitokset siis sukista lukijoille!)

En harrasta uudenvuodenlupauksia, mutta olen pitkään kyllä pohtinut, että voisin opetella jotain uutta samojen vanhojen peruskärjen ja -kantapään lisäksi. Niinpä olenkin vähitellen kartuttanut taitojani sukanneulonnan saralla.

Ensimmäinen uusi oivallus oli se, että sukan voi aloittaa kärjestä. Vihreät villasukat on aloitettu varpaista siksi, että en tarkkaan tiennyt miten monta silmukkaa tarvitsen aikuisen sukkaan näin ohuesta langasta ja ohkaisilla puikoilla.



Muutamat ensimmäiset kärjestä aloitetut sukkani tein suunnilleen perinteisellä kantapäällä, mutta vähitellen uuden oppiminen kajasteli taas mielessä. Viimein uskaltauduin kokeilemaan tiimalasikantapäätä Ullan mainiolla ohjeella. Moni on valitellut, että tiimalasikantapäästä jää aina reikiä työhön, mutta itselläni jo ensimmäinen pari onnistui moukan tuurilla. Nyt tekeillä taitaa olla neljäs tiimalasikantapäällinen pari, ja työ alkaa jo sujua ilman ohjetta.

Monen sukkaneulojan tavoin minäkin kärsin lievästä sukkien samanlaisuuden syndroomasta. En onnekseni kuulu niihin neulojiin, jotka purkavat työn jos joku raita on kerroksen verran kapeampi tai leveämpi kuin edellisessä sukassa, mutta olen kyllä melkoisen tarkka siitä, että sukkaparissa on sama määrä palmikonkiertoja tai pitsineulemallikertoja. Osittain tästä syystä olen varmaan vierastanut erilaisia kirjavia sukkalankoja, lukuunottamatta Nalle Colorin kaltaisia niin lyhyillä pätkillä pätkävärjättyjä, että kuvioista tulee selkeästi satunnaisia. Männäviikolla otin itseäni tässäkin asiassa niskasta kiinni, ja neuloin tahallisesti erilaiset sukat. Tässä minua avusti Zeska, joka viimeisimmässä Helsingin neuletapaamisessa lahjoitti minulle keränlopun pitkin värijuoksuin liukuvärjättyä Fortissima Sockea.



Kerässä oli juuri sopivasti lankaa sukkapariin Nealle, ja sukista tosiaan tuli silmää miellyttävästi pari, vaikka värit menevätkin aivan eri tavoin. Sukissa on muuten kärjissä sädekavennus, joka myös on minulle niitä uudempia sukkatemppuja.

Intoni oppia uutta sai taas potkua, kun päivänä muutamana selailin Sukkasillaan -kirjaa ja ärsyynnyin jälleen kerran tekijöiden "on vain yksi oikea tapa neuloa sukkia" -asenteeseen. Elämänlangalla haastetaankin lukijat viikon tehtävänä ehdottamaan, mitä kaikkea uutta sukkaneulomisessa vielä olisi opittavana. Oletteko törmänneet johonkin uuteen hauskaan kantapäähän, erilaiseen tapaan luoda silmukoita, erikoisiin kärkiin...?

Uusia vinkkejä ja ideoita odotellessa, hyvää viikkoa kaikille! Ensi viikolla taas uutta Elämänlankaa.