Kops

Elämänlangalla on vietetty loppuviikko tuskaisissa tunnelmissa, kun intouduin ilmeisesti keskiviikon jumpassa huitomaan liikaa. Torstaina oli yläselässä pistävä kipu joka ei talttunut särkylääkkeillä, ja selkäkipuilu pisti tietysti jännittämään niskaa niin että sunnuntaihin mennessä olin sitä mieltä että pään voisi amputoida. Moukan tuurilla sain sentään varattua fysioterapia-ajan heti nyt maanantaiaamuksi, mistä toivottavasti on apua. Olenkin aina sanonut, että urheilu on vaarallista ja epäterveellistä, mutta harvemmin olen onnistunut liikkumaan itse niin reippaasti että siihen liittyvät krempat olisivat päässeet iskemään. Kerta se on ensimmäinenkin.



Onni onnettomuudessa oli, että olimme jo jokunen viikko takaperin sopineet, että jälkikasvu menee mummolaan viikonlopuksi, ja että me tulemme sitten sunnuntaina aamupäivästä lounaalle ja lorvimaan. Niinpä pahin särkypäivä kului mukavasti, kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, testaten yhtä isän uusimmista hankinnoista, hierontatyynyä joka lisäksi vielä lämmittikin. Totesin heti että haluan myös moisen vehkeen, mutta kuulin sitten tämän nimenomaisen tyynymallin maksavan useamman satasen. Isä oli ilmeisesti taas käynyt joillakin messuilla säästämässä. Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, sillä jokunen vuosi sitten kun äiti ja isä kävivät yhdessä kädentaitomessuilla koska paikallislehdessä oli ollut kaksi yhden hinnalla -tarjous (selvää säästöä siis!), isä oli päätynyt ostamaan messuilta äidille saumurin heräteostoksena.

Toinen onnekas sattuma on, että neulontastressiäkään ei nyt juuri ole. Sain kuin sainkin kesän Knotionsiin tyrkyllä olevan puseron viimeisteltyä ennen kaikkein pahinta selkä- ja päänsärkyä, ja kesä-Ullan deadlineen on reippaasti aikaa. Mielessä kummittelee huivi-idea, mutta se vaatisi vielä suuria määriä mallineulekirjojen selailua, ruutupaperia, lyijykynää ja vahvaa kahvia ennen neulomisvaihetta. Puikoilla on lähinnä sukkia ja peittotilkkuja, eli ei mitään kriittistä.



Koska neulomista ei näistä erinäisistä säryistä johtuen juuri voinut harrastaa, tuli sen sijaan opeteltua uudelleen Carcassonnen pelaamista. Jopa Nea innostui pelistä ja oppi heti miten pelilaatat ja puiset pikku-ukot saa asettaa, vaikka pisteidenlasku vaatikin tietysti vielä avustusta.

Tietokonettakaan en ole pystynyt kovin keskittyneesti käyttämään, mikä tietysti on onnetonta Lankahamsterien loppurutistuksen kannalta. Toivon kuitenkin, että fysioterapia ja kävely raittiissa ulkoilmassa auttavat niin että pääsen myöhemmin tänään järjestämään tämänvuotisen kisan loppujuhlallisuudet. Nyt siis pian kohti fysioterapiaa, ja ensi viikolla toivottavasti vähemmän särkyistä Elämänlankaa.

Uusixmän

Elämänlangalla vieraili viime viikolla kaikkien neulojien kauhu, antisankari ja superkonna Uusixmän. Tiedättehän, se tyyppi joka pistää neulomaan kaksi vasemman käden lapasta, tai muuttaa kauniin pätkävärjätyn sukkalangan älyttömäksi lätäkkösotkuksi.

Koska maisteri Elämänlanka harrastaa paljon mallitilkkuja ja neulematematiikkaa ja suhteellisen vähän hihasta ja hatusta -neulesuunnittelua varsinkin suuremmissa projekteissa, Uusixmän pääsee hyökkäämään suhteellisen harvoin. Kun niin pääsee käymään, on mittakaava kuitenkin usein niin suuri, että Uusixmän ottaa mukaan veljensäkin, jonka nimi alkaa V:llä eikä ole perheblogiin soveliasta julkaistavaa. Täytyy kyllä nyt todeta, että tässä neulevaiheessa on hyvä että lapset eivät lue ajatuksia, sillä muuten meillä saataisiin pian selitellä isovanhemmille kuka herrantertuille on opettanut paljon jänniä uusia sanoja.

Kuten on tullut jo piinallisen selväksi, on täällä tekeillä kesän Knotionsiin pusero. (Kevään numero muuten ilmestyy jossain vaiheessa tänään tai huomenna, luultavasti Suomen aikaa joskus yöllä, ja siellä on minultakin taas yksi pikkuohje.) Minulla oli etu- ja takakappale valmiina, hihat oli pingotettu ja olkasaumat ommeltu. Pääntie näytti epäilyttävältä, mutta ajattelin kauluksen korjaavan tilanteen.



Käytin pari päivää kauluksen neulomiseen, sillä silmukoita ja muotoilua oli melkoisesti ja lapsiakin täytyy jonkun meillä hoitaa. (Niitä pitää kuulemma ruokkia ihan joka päivä, huolivat ne sitten äidin kokkauksia eli eivät!) Kokeilin pääntietä peilin edessä. Totesin, että näemmä tällä neulesuunnittelulla on tarkoitus, että puseron käyttäjällä olisi maagiset painovoimaa uhmaavat tissit, jotka asettuvat sievästi ilman rintaliivejä. Valitettavasti sellaisia taikatissejä ei ole täälläpäin näkynyt edes teinivuosina, saatika sitten kahden lapsen jälkeen, vaan rinnat pikemminkin yrittävät vaeltaa viettämään varhaiseläkevuosia etelään ellei niitä tueta reippaasti paikoilleen.

Pohdin hetken aikaa roudarinteipin eli jeesusteipin ihmeitä tekevää vaikutusta rintoihin ja painovoimaan, mutta totesin että minulle pitäisi tehdä teipistä lantiolta asti alkava korsetti jotta homma toimisi. Mietin olisiko tuttavapiirissä jotakuta pari senttiä kapeampaa viehättävää naisihmistä jolla olisi itsensäpaljastajataipumuksia. Harkitsin pikaista Photoshop -kurssia ja itseni retusointia parhaaseen huippumallityyliin. Menin nukkumaan, ja näin koko yön painajaisia avarien kaula-aukkojen houkuttelemista verenhimoisista vampyyreista. Seuraavana päivänä purin kauluksen, olkasaumat sekä ensimmäisen kaula-aukkopuoliskon. Poimin silmukat takaisin puikoille. Jätin neuleen häpeämään, ja neuloin villasukkaa Maijasta.



Terapiasukka valmistui, puseron ohjetta on korjailtu, ja nyt alkaa vähitellen tuntua siltä että henkiset voimavarat riittävät puseron jatkamiseen. Kiirettä pitää, sillä kesä-Knotionsin materiaalideadline on periaatteessa sunnuntaina, ja silloin pitäisi olla paitsi ohje myös kuvat. Onneksi päätoimittajan kanssa voi neuvotella aikatauluista.

Neuvotteluvarasta huolimatta taitaa kuitenkin olla parasta tarttua toimeen. Sitäpaitsi jos pusero valmistuu vielä tässä kuussa, saan grammat lankahamstereihin! Ja jos ei tule puseroa, teen valmiista kappaleista tiskirättejä... Ensi viikolla sitten taas uutta Elämänlankaa.

Parempaa elämää

Pidempään Elämänlankaa lukeneet saattavat muistaa, että täällä on satunnaisesti harrastettu parempaa elämää, jonka tarkoituksena on ollut muuttua pitkäksi, hoikaksi, nuoreksi ja kauniiksi. Jottei koko helmikuu menisi hamsteriaiheiseksi, Elämänlangalla tarkastellaankin vaihteeksi tämänkertaista uutta parempaa elämää.

Ruokavalion saralla ei ole tapahtunut mitään parannusta. Kahvi- ja suklaapainotteisella ruualla mennään edelleen, eikä luvattuja kasvisruokiakaan ole liiemmälti pöytään ilmestynyt. Osittain kyllä siitä syystä, että lapset haistavat lihattoman ruuan kilometrien päähän ja menevät täydelliseen "yäk, en syö" -moodiin. Luoja tietää miksi, sillä he eivät ole erityisen innostuneita lihastakaan. Kalorilaskuri pitää edelleen huolta energiamääristä ja paino hiipii alaspäin hitaalla parinsadan gramman viikkotahdilla. Suunta on kuitenkin oikea.


Välikevennyksenä ehkä rumin koskaan suunnittelemani neule, takki Barbielle.

Liikunnassa edistys on selvempää. Elixian kuukausimaksut ovat ihan poskettomat, mutta niin kauan kun jaksan käydä jumpassa 2-4 kertaa viikossa, ei kertahinta tunnukaan niin kovalta. Lempparituntini joka kulkee nimellä Terveselkä on alkanut vähitellen tuntua "helppoa ja kevyttä" -tuntiluokituksensa mukaiselta. Toisaalta taas sitten stretching -tunti on muuttunut aina vain raskaammaksi, kun syvävenyttelytekniikka tulee tutummaksi...

Erityisen hauskaa on huomata, että kouluvuosien ryhmäliikuntatraumat ovat alkaneet karista. Menen rohkeasti eturiviin, ja yritän nähdä itseni sekä etu- että sivupeilistä vaikka alkuun itsensä näkeminen hikoilemassa ja puuskuttamassa tuotti tuskaa. Erityisen palkitsevaa on huomata, että jaksan tunti tunnilta paremmin ja pystyn osallistumaan jo raskaammillekin tunneille kuin Pilates ja jo mainittu Terveselkä. Olen myös kuvitellut, että olen maailman kömpelöin henkilö ja mahdollisimman huono seuraamaan liikesarjoja, mutta ainakin helpommilla tunneilla olen näemmä aika keskitasoa, liikun ja huidon enimmän osan aikaa samaan suuntaan kuin kaikki muutkin, enkä ole vielä kertaakaan kompastunut kengännauhoihini tai omiin jalkoihini.

Nyt elämänlangalla suunnataan takaisin neuleiden pariin, vaikka iltapäivästä voisi kenties jotain liikuntaakin taas harkita. Mahtaisikohan lukijoilta löytyä vinkkejä lapsille kelpaaviin kasvisruokiin? Ensi viikolla varmaankin sitten taas neuletunnelmissa.

Hamsterielämää

Elämänlangalla on vietetty tuttuun helmikuiseen tapaan reipasta hamsterielämää. Puikot heiluvat koko ajan, mutta kuten tavallista on hamsteriprojektini hitaasti etenevää lajia. Tekeillä on itselleni pusero Cotton Viscosesta kolmosen puikoilla, ja minua ei tunnetusti voi hyvällä tahdollakaan kovin pieneksi ja laihaksi sanoa.



Edistymistä tapahtuu, kun kerrankin neuloo reippaasti yhtä projektia keskittyneesti. Ihan toivomaani 50 grammaan päivässä en pääse. Takakappale on kuitenkin valmis, kuten kuvasta näkyy. Koska puseron ohje on menossa julkaisuun, en voi näyttää tarkempia kuvia. Niinpä Elämänlangan blogikissa tekee hämäysesiintymisen ettei tarvitsisi pelkkää sutattua neulepintaa katsella. Viikonloppuna eteni jo etukappalekin hyvän matkaa.

Ihan täysin langattomana ei sentään tarvitse olla. Pari viikkoa sitten mainitsemani ystävän tilaus Colinettelta saapui, ja sain vyyhtini uutta October Afternoon -sävyistä Jitterbugia. Ihanaa punaista, oranssia ja vihreää. Olen suorastaan rakastunut.



Sukkia pitää sitäpaitsi neuloakin nyt, kun hankkiuduin vapaaehtoiseksi Walkersiin jonka uusin nuorisokahvila aukeaa Sellon kulmalla kuun lopulla. Kävimme perjantaina tutustumassa Walkersin käyttöön tuleviin tiloihin, ja todetessamme lattiat kylmiksi mutta kenkien riisumisen tilassa pakolliseksi Aseman lasten nuorisotyöntekijä kummasti lämpeni idealle että kerättäisiin kahvilaa varten lainavillasukkakori. Suurimmaksi ongemaksi muodostuneekin pitää tiiviisti kiinni puseron neulomisesta valmiiksi ennen muita projekteja. Peittotilkkujakaan en ole neulonut vielä yhtään hamsterikuussa, kun takakappale oli niin sievä ja tasamuotoinen että sitä oli helppo kantaa mukanaan.

Ensi viikolla onkin sitten helmikuu jo puolessa. Josko siihen mennessä olisi jo jotain valmistakin?

Tilkullista

Elämänlangalla esitellään harvoin aitoja ikuisuusprojekteja (ainakaan useammin kuin kerran, ennen kuin ne hautautuvat taas jonnekin varaston uumeniin). Kun Lankahamsterit taas alkoivat eilen, oli kuitenkin mielestäni aika kartoittaa tilkkupeittoni tilanne pitkästä aikaa. Kaivoin siis esiin koko kasan ja laskin vaihteeksi kuinka paljon tilkkuja on ja kuinka paljon niitä vielä tarvitaan. Totesin, että ihan täysin terve ja mieleltäni tasapainoinen en taida olla kun olen tähän touhuun ryhtynyt. Todettakoon nyt että tämä on sentään aktiivinen ikuisuusprojekti, johon syntyy tilkkusia vähitellen koko ajan välitöinä, pihalla lapsia ulkoiluttaessa ja niin edelleen.



Aion koota peiton 4x5 blokista joiden jokaisen keskellä on vaaleanvihreä tilkku. Neljä valmista blokkia ja jäljelläolevat 16 keskustilkkua ovat kuvassa keskellä. Oikealla puolella ovat sitten vielä kiinnittämättömät valmiit tilkut, yhteensä 56 kappaletta. Urakka ei siis ole vielä edes puolessa, sillä vielä tarvitaan laskelmieni mukaan 72 värikästä tilkkua.

Eikä tässä vielä kaikki, kuten mainoksissa sanotaan. Upotan blokit tummanvihreiden ja mustien tilkkujen ristikkoon, eli tummia tilkkuja tarvitaan huikeat 177 kappaletta. Elättelen toiveita että olen laskenut väärin, mutta pahoin pelkään että näin on näreet. Valmiit tummanvihreät tilkut ovat kuvassa vasemmalla puolella, ja kuten näkyy niitä ei ole valmiina kuin 72. Tummanvihreää neulomista on siis luvassa vielä 105 tilkun verran.



Ettei totuus unohtuisi, kerron vielä että yhden tilkun koko ei ole kuin vähän päälle 10x10 senttiä ja kaikki on neulottu ohuista sukkalangoista tai vastaavista villa- ja villasekoitelangoista, ja jokaisessa tilkussa on vähintään 2 langanpäätä mutta monissa vielä enemmän koska olen käyttänyt kaikki pikkuiset sukkalankanöttöseni. Itsesuojeluvaistoni kieltää minua vahvasti arvioimasta kuinka monta sataa pääteltävää lankaa lopulliseen peittoon sitten tulee. Vaikka tosiaan todistusaineiston pohjalta näyttää selvältä, että järki ei ole pahasti päätä pakottanut, täytyy peittotilkkujen puolustukseksi sanoa että niitä on kovasti rentouttava tehdä eikä tarvitse laisinkaan ajatella.



Kuten arvata saattaa, peittoprojekti myös syö yllättävän paljon lankaa. Omista töistä ei ihan noin paljon jämiä jää, joskin olen välillä käyttänyt ihan täysiä keriä tai vyyhtiäkin tilkkuihin. Zeskan lankalahjoituksista tulee varmasti ainakin osasta tilkkuja, joskin voi kyllä olla että esimerkiksi Lorna's Lacesin vyyhdit tahtovat ensin sukkasiksi. Yhdestä jämäkerästä tuli jo Nealle sukat, eikä siitä jäänyt peittoon metriäkään.

Virallinen lankahamsteriprojektini on kuluttaa erilaisia nysiä ja nöttösiä taas peittoon. Jos värikkäitä tilkkuja on syntynyt kuun loppuun mennessä vähän lisää, voin ehkä ommella taas jonkun blokin kokoonkin. Voi tosin olla että reippailen tummanvihreillä, sillä tätä tahtia pelkästään puuttuviin kehystilkkuihin kuluu toinen vuosi neuleaikaa.

Ensi viikolla ehkä vähän vähemmän tilkullista Elämänlankaa. Katsotaan joko lankakauppavieroitusoireet ovat iskeneet.

P.S. Suomalaisen kirjallisuuden seura ja Kalevalaisten naisten liitto keräävät tältä päivältä suomalaisten päiväkirjoja. Pitäisiköhän porukalla kirjoitella käsityöharrastajan päivästä? Ajattelin myös mahdollisesti päiväkirjattaa nelivuotiaan joka osaa jo sanella, kaksivuotiaan ilmaisu ei ihan vielä riitä.