Kops

Elämänlangalla on vietetty loppuviikko tuskaisissa tunnelmissa, kun intouduin ilmeisesti keskiviikon jumpassa huitomaan liikaa. Torstaina oli yläselässä pistävä kipu joka ei talttunut särkylääkkeillä, ja selkäkipuilu pisti tietysti jännittämään niskaa niin että sunnuntaihin mennessä olin sitä mieltä että pään voisi amputoida. Moukan tuurilla sain sentään varattua fysioterapia-ajan heti nyt maanantaiaamuksi, mistä toivottavasti on apua. Olenkin aina sanonut, että urheilu on vaarallista ja epäterveellistä, mutta harvemmin olen onnistunut liikkumaan itse niin reippaasti että siihen liittyvät krempat olisivat päässeet iskemään. Kerta se on ensimmäinenkin.



Onni onnettomuudessa oli, että olimme jo jokunen viikko takaperin sopineet, että jälkikasvu menee mummolaan viikonlopuksi, ja että me tulemme sitten sunnuntaina aamupäivästä lounaalle ja lorvimaan. Niinpä pahin särkypäivä kului mukavasti, kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, testaten yhtä isän uusimmista hankinnoista, hierontatyynyä joka lisäksi vielä lämmittikin. Totesin heti että haluan myös moisen vehkeen, mutta kuulin sitten tämän nimenomaisen tyynymallin maksavan useamman satasen. Isä oli ilmeisesti taas käynyt joillakin messuilla säästämässä. Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, sillä jokunen vuosi sitten kun äiti ja isä kävivät yhdessä kädentaitomessuilla koska paikallislehdessä oli ollut kaksi yhden hinnalla -tarjous (selvää säästöä siis!), isä oli päätynyt ostamaan messuilta äidille saumurin heräteostoksena.

Toinen onnekas sattuma on, että neulontastressiäkään ei nyt juuri ole. Sain kuin sainkin kesän Knotionsiin tyrkyllä olevan puseron viimeisteltyä ennen kaikkein pahinta selkä- ja päänsärkyä, ja kesä-Ullan deadlineen on reippaasti aikaa. Mielessä kummittelee huivi-idea, mutta se vaatisi vielä suuria määriä mallineulekirjojen selailua, ruutupaperia, lyijykynää ja vahvaa kahvia ennen neulomisvaihetta. Puikoilla on lähinnä sukkia ja peittotilkkuja, eli ei mitään kriittistä.



Koska neulomista ei näistä erinäisistä säryistä johtuen juuri voinut harrastaa, tuli sen sijaan opeteltua uudelleen Carcassonnen pelaamista. Jopa Nea innostui pelistä ja oppi heti miten pelilaatat ja puiset pikku-ukot saa asettaa, vaikka pisteidenlasku vaatikin tietysti vielä avustusta.

Tietokonettakaan en ole pystynyt kovin keskittyneesti käyttämään, mikä tietysti on onnetonta Lankahamsterien loppurutistuksen kannalta. Toivon kuitenkin, että fysioterapia ja kävely raittiissa ulkoilmassa auttavat niin että pääsen myöhemmin tänään järjestämään tämänvuotisen kisan loppujuhlallisuudet. Nyt siis pian kohti fysioterapiaa, ja ensi viikolla toivottavasti vähemmän särkyistä Elämänlankaa.