Elämänlangalla ollaan näin joulukuun tullen jo ihan joulutunnelmissa. Yleensä en neulo kovin paljon lahjoja, mutta olen joka vuosi neulonut sukkaparin tai kaksi ystäville. Tavallisesti pyytämättä, mutta nyt kun asiasta oli puhe eräs hyvä ystäväni mainitsi, että hän kaipaisi sukkia. Ryhdyin saman tien toimeen, pistäydyin Snurressa hiplaamassa kaupan valikoiman läpi ja ostin kerän vihreäsävyistä Opalia.
Aloin neuloa ihan sileää perussukkaa, mutta sitten kantapäässä mietin että hei, nyt kun opettelin kirjaa varten sen walesilaisen kantapään niin teenpä sellaisen.
Kuvassa on walesilainen kantapää pohjan puolelta kuvattuna. Olen pallotellut Ullaan ohjetta, joka toistaisi tuota vihuhkakuviota myös sukan varressa ja kantalapussa ennen kantapään käännöstä, mutta en vielä ole tarttunut toimeen, sillä...
Kerron nyt salaisuuden: tämä kantapää oli murheenkryyni sukkakirjaa tehdessä. (Ihan joka kirjassa on aina ollut joku ongelmallinen osio.) Ostin jopa maksullisen useamman sivun mittaisen vihkon, joka keskittyi vain ja ainoastaan tähän nimenomaiseen kantapäähän, sen rakenteeseen ja kokosarjoitukseen, mutta silti sarjoitus ei toiminut. Lopulta Suvi keksi mikä kaavassa kiikasti. Koeneuloin eri kokoja kunnes olin vakuuttunut siitä, että nyt toimii. Vaan nyt kun neuloin tätä lahjasukkaa, niin eiköhän viimeisellä kerroksella ollut väärä silmukkamäärä. Muutama kirosana saattoi päästä, kunnes älysin että käännetyn kantapään reunassa oli yksi pudonnut silmukka. Ohje siis toimii edelleen, tällä kertaa vika oli neulojassa.
Tänään puuhataan muita kädentaitoja, sillä vajaan tunnin päästä on tulossa ruokavieraita. Kuvassa jälkiruoka tekeillä: opettelin taittelemaan joulutorttuja tähden asemesta kukaksi. Netistä löytyy onneksi ohjeita, joskin ainakin parilla sivulla oli vain sanallinen "leikkaa kulmiin viillot ja taita kulmat keskelle" -lause ilman kuvaa. Kukkiin meni täytteeksi omena-kanelimarmeladia.
Näissä jouluisissa tunnelmissa siis Elämänlangalla tänään. Nyt suuntaan takaisin keittiöön tonttuilemaan. Katsotaan mitä ensi viikko tuo tullessaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti