Elämänlangalla on vietetty oikein mukava ja rentouttava juhannusviikonloppu. Perjantaina lähellä asuva ystävä toi grillinsä meille ja vietimme hyvän tovin pihalla grillaamassa koleasta ja sateisesta säästä huolimatta. Lauantai puolestaan meni enimmäkseen neuletöissä:
Puikoilla on taas yhdet kirjasukat. Tällä kertaa lankana on Janne, eli ohje tulee "seiskaveikan paksuiselle" langalle. Olin unohtanut, kuinka nopeaa näin paksu sukkalanka on neuloa: ensimmäinen sukka oli lauantai-iltana liki valmis.
Sunnuntaina kävimme koko sirkuksen voimin Leppävaaran uudessa maauimalassa. Lähiuimahallimme oli siis pari vuotta pois käytöstä suuren korjauksen ja lisärakentamisen vuoksi, mutta halli aukesi vuodenvaihteessa ja nyt kesän alettua saamme nauttia myös upouudesta maauimalasta. Sateessa uiminen on yllättävän hauskaa!
Tällä viikolla puolestaan vietetään Helsinki Pride -viikkoa. Nyt pitäisi selvästi neuloa jotain värikkäämpää, mutta toinen valkoinen sukka on vielä tehtävä ennen kuin pääsen vähän pienempään pinkkiin pariin. Pridessä on tänäkin vuonna hurjasti ohjelmaa. Itse varmaan käyn ihan tässä kotikulmilla Sellon kirjastossa osallistumassa sanataidepajaan, mutta kulkueen aikaan olen tänäkin vuonna perinteisesti toisaalla.
Näissä tunnelmissa tämän viikon Elämänlangalla. Ensi viikolla on jo kesäloma!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti