maanantai 25. huhtikuuta 2016

Päivä ja risukasa

Elämänlangalla on menty edelleen kevätväsyneissä tunnelmissa. Sukanvarsi edistyy verkkaisesti, mutta erityisen paljon ei ole nyt esiteltävää.

Näytän siis nyt tällä kertaa kierrätysneuleita. Nea sai nimittäin männäviikolla ison kassillisen kierrätysvaatteita, ja joukossa oli myös vähän neuleita. Ihan ykkössuosikiksi on noussut kirjoneuletakki, vaikka vaatteiden lahjoittaja vähän epäröikin että voiko neulojan tyttärelle antaa kaupan neuleita. Ehdottomasti voi, tuo takki ei nimittäin ole juuri käynyt pois päältä sen jälkeen kun se paljastui vaatekassista. Lisäbonusta ilmeisesti tulee siitä, että äiti on tylsä eikä neulo kirjoneuleita.

Toinen kierrätysneule on käsin neulotut kämmekkäät, joissa on hauska idea: omat aukkonsa peukalolle ja pikkusormelle, vähän kuin ratsastuslapasissa siis.


Männäiltana meillä kotona käytiin keskustelu, jossa mainitsin, että minulle tuli paketti Lautapelit.fi -verkkokaupasta. Näistä pohdittiin että noinko vain tuli, yllättäen ja pyytämättä. Sosiaalisessa mediassa minulle tarjottiin vastausvaihtoehdoksi "sori siitä". Cacao osoittautui mainioksi peliksi lastenkin kanssa, Splendorille plussaa siitä että ei ole lainkaan käsikortteja mikä on siis neuloljan kannalta hyvä asia.

Sosiaalisesta mediasta puheen ollen: loin itselleni tilin Instagramiin ja löydyn sieltä siis yllättävällä ja luovalla nimimerkillä kristelnyberg. En vielä tiedä, opinko kuinka tuota käyttämään, mutta ainakin huomasin jo, että aihetunnistella #knittersofinstagram löytyy todella paljon kaunista katseltavaa.

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan, mitä seuraava viikko tuo tullessaan. Ainakin toukokuun!

3 kommenttia:

Aurinkokujalla kirjoitti...

Kivat noi kämmekkäät ja toi kirjoneuletakki.
Tuuppas käymään Aurinkokujallakin ja osallistu arvontaan.
Hyvää alkanutta viikkoa.

Mari kirjoitti...

Hauska nähdä lautapelejä käsityöblogissa :) Cacao on noista itselleni tuntematon, mutta Splendor on oikein kiva peli, Modern Art taas vähän liian sosiaalinen minun makuuni. Viikko sitten lautapelaamisen SM-joukkuekisoissa kuulin viisauden, että naiset neulovat pelin aikana, jotta heillä olisi jotakin ajateltavaa ;)

MysteryKnitter kirjoitti...

Tyrmäävän upeat kämmekkäät! Sä osaat neuloa!