Valmista ja väriterapiaa

Viime viikolla Elämänlangalla uhkasi kaupan myssyn hankkiminen palelevalle lapselle. Koska eihän se käy laatuun, valmistui uusi pipo tuotapikaa.

Myssy pääsikin heti käyttöön, sillä viime viikolla oli oikeasti kylmiä päiviä. Täytyy myöntää, että vaikka Nealla on uusi myssy niin Joelilla on uusi kaupan akryylipipo. Toisaalta Joel ihastui viime talvena iltapäiväkerhon tädin lahjoittamaan varamyssyyn niin, että oma käsin tehty pipo ei enää laisinkaan kelvannut, joten ehkä vahinko on tässä vaiheessa jo tapahtunut kun lapselle on kerrottu, että neulepäähineitä saa muutenkin kuin äidin tekeminä. Tai sitten pitäisi viedä riiviö lankakauppaan ja valita värit Ihan Itse, vaikka siinä on tietysti aina riskinsä. (Siinä viimetalvisessa erittäin rakkaassa lahjapipossa on nimittäin ainakin sinistä, mustaa, valkoista ja neonkeltaista.)

Kauhealla kiireellä neulotun myssyn jäljiltä lämpötila nousikin sitten niin, että viikonloppuna saatoin kyläilypaikassa istua parvekkeella pitkät pätkät auringossa neulomassa. Sain valoterapian lisäksi väriterapiaa, sillä Wollmeisen oranssinkeltainen Küken hehkui kilpaa auringon kanssa.

Nyt palaan kuitenkin sammalenvihreän Silky Woolin pariin, sillä Ullan 10-vuotisjuhlanumeron deadline lähestyy. Viimeistään sunnuntaina 5.10. lähetetyt ohjeet ovat mukana kansikuvaäänestyksessä, mutta toimitus ottaa kyllä vähän tuon deadlinen jälkeenkin vastaan ohjeita. Tehdään yhdessä tosi hieno juhlanumero, pistäkää tekin Ullaan ohjeita tulemaan!

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla on toivottavasti valmis neuletakki, saa nähdä.

Neulojan perheessä

Nea, joskus toissaviikolla: "Äiti, mä tarttisin semmosen ohuen pipon joka peittäis korvat."
Minä: "Joo, tehään sulle jossain välissä."

Sen jälkeen jatkoin tyytyväisenä uutta neuletakkiani, joka on tekeillä syksyn Ullaa varten. Sillä on deadline ja kaikki.

(Elsebeth Lavoldin Silky Woolia, hyvin marinoitunutta vuosikertaa omasta varastosta. Ei vielä mitään hajua jaksanko laskea kokosarjoitusta, vai tuleeko tästä pelkkä XL/XXL -koko.)

Nea, viime viikolla: "Äiti hei, päivällä tää lippis on ihan tarpeeks mutta aamulla kouluun pyöräillessä palelee korvat. Mä tarttisin sen pipon."
Minä: "Joojoo, ehtiihän sen."

Myönnän, että en ehkä varsinaisesti kuullut lasta, sillä koska neuletakki alkoi olla liian iso mukana kannettavaksi oli ihan pakko aloittaa reissuneuleeksi polvisukka Wollmeisesta, joka hehkuu aivan ihastuttavan aurinkoisena.

(Wollmeise Twin, väri Küken, ja samanlainen kuminauhakujallinen polvisukka kuin kaikki parin viime vuoden aikana tekemäni.)

Nea, tänään kouluun lähtiessä: "ÄITI! Tänään sä katsot mistä langasta voisi neuloa mulle sen pipon! Tulee kylmä!"

Tässä vaiheessa sävy oli sellainen, että äidin täytyi tehdä työtä käskettyä.

(Dropsin BabyAlpacaSilkiä, 120 silmukkaa, jotkut noin ehkä 3,5 -milliset puikot jotka sattuivat kätee laatikosta ja tekeillä oleva peruspipo. Nea soitti että menee koulun jälkeen kaverille, joten on vielä muutama tunti aikaa edistää neuletta että on jotain, mitä näyttää kun lapsi tulee kotiin.)

Näissä tärkeissä tilausneuletunnelmissa Elämänlangalla tänään. Ensi viikolla vähintään pipo on toivottavasti jo valmiina, tai lapsi vaatii, että mennään Lindexille ja ostetaan akryylimyssy.

Värikästä syksyä

Elämänlangalla nautitaan kauniista syyspäivistä, vaikka tuossa viime viikolla näyttikin välillä tältä:

Kuvassa olevan paatin nimi on Aava, ja kävimme Teemun kanssa sillä risteilemässä kauniissa Helsingin saaristossa buffetillallisen kera viimeviikkoisen hääpäivän sekä parin viikon takaisen Teemun syntymäpäivän kunniaksi. Onneksi ruoka oli hyvää ja risteilyllä ollut trubaduuri sitä oikeasti viihdyttävää ja kivasti kuunneltavaa sorttia, sillä näkyvyys Aavan ikkunasta ulos oli ehkä kymmenen metriä, jonka jälkeen vastassa oli paksu sumuseinä.

Säät ovat nyt tästä kirkastuneet, ja postikin toi ihanasti väriä syksyyn. Pari viikkoa sitten esittelin Elämänlangalla oranssien Wollmeise-polvisukkieni varpaisiin tehtyjä paikkoja. Samalla totesin, että lienee aika tilata lankaa uusiin polvareihin.

Kuvassa värit Vamp ja Küken, eikä kuva tee oikeutta sille, kuinka hehkuvia värit luonnossa ovat. Vaikeutena vain on päättää, kummasta väristä ensimmäiset sukat neuloisi. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin toisesta vyyhdistä menee polvisukkapariin vain pikkuinen pätkä, joten tässä lienee odotettavissa joko muuta asustetta lisäksi tai sitten yhdet oikein iloisen huomioraidalliset sukat. Tai Rohkelikko -sukat, kuten joku jo minulle toisaalla ehdotti.

Syyskauteen voi saada väriä myös tutustumalla Espoon museotoimintaan käsitöiden parissa. Kontaktit Espoon kaupunginmuseolla nimittäin vinkkasivat minulle, että tänä syksynä alkaa talomuseo Glimsissä käsityökerho. Lisätietoja tältä sivulta. Kerho on keskiviikkopäivisin klo 13-15 kerran kuussa nyt syksyn aikana, ensimmäinen tapaaminen 24.9., ja museolta kerrottiin että tuo osuu kerintäviikolle jolloin lampaat ovat käymässä museolla. Harmillisesti en itse tuolloin pääse, mutta yritän josko jollekin syksyn kerroista ehtisin kameran kanssa, jotta voisin sitten blogissa tai Ullassa raportoida.

Näissä värikkäissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan, olisiko syksyn Ullaan tekeillä oleva neule ensi viikolla niin pitkällä, että siitä voisi ottaa jonkinlaisen kuvan!

Hatuttaa

Elämänlangalla on iskenyt vakava hatutus. Kaikkihan on kesäisellä työkeikalla Hämeenlinnasta ostettujen Sivillojen syytä. Mitäs hengailevat sievinä, ohuina ja pehmoisina viattoman neulojan ulottuvilla?

Oranssi pitsimyssy valmistui. Paremmat kuvat tulevat sitten Ullassa näytille, koska reippaasti sain kirjoitettua ohjeen ja lähetettyä sen. Ohjeelle kyselin nimeämisapua Ravelrystä, ja baskeri lähti lopulta liikkeelle nimellä Syyskoivu.

Toisessa baskerissa olen vähän oman mukavuusalueen ulkopuolella eli kirjoneuleissa. En voinut vastustaa GS Demons -jenkkifudisjoukkueen väreissä olleita lankoja, joten sieviä pieniä jalkapallodemonin päitä tämänkin myssyn reunaan sitten tuli. Muistin jopa kääntää alunperin sukkia varten suunnittelemani kuvion toisin päin, muuten demonit olisivat seisseet sarviensa päällä.

Ilmeisesti joko harjoitus auttaa myös kirjoneuleessa, tai sitten Sivilla oli paremmin käyttäytyvää lankana kuin Seiskaveikka,sillä nämä kuviot ihan tunnistaa ongelmitta mallin mukaiseksi. Tämä myssy on menossa lahjaksi eräälle demonittarelle, jolla tosin on tältä erää sarjakausi päättynyt ja syksyn maajoukkueaktiviteetit odottavat.

Seuraavaksi puikoille jotain aivan muuta, sillä toiveissa olisi ehtiä saada syksyn 10-vuotisjuhlaullaan jotain muutakin suunniteltua. Suunnittele sinäkin, että saadaan syksyn numerosta upea ja mahtava!

Katsotaan, mitä ensi viikko tuo Elämänlangalle tullessaan.

Villasukat jalkaan

Tänään vähän ihmettelin Facebook -syötteessäni, että mikähän villasukkapäivä mahtaa olla, kun siitä niin moni kirjoittaa. Hetken kaiveltuani huomasin, että kyseessä on avoin Villasukat jalkaan -tapahtuma, joka alkaa tänään ja jatkuu läpi syksyn. Tokihan olin tässä jo mukana tietämättänikin, sillä sään kylmetessä tutut polvisukat ovat kaivautuneet esiin kaapista.

Joku saattaa muistaa nämä Wollmeise -polvisukat jo keväältä. Vaan mikäs tuolla varpaissa pilkottaa?

Paikkalankahan se. Sukat olivat viikonloppuna mukana reissussa ja huomasin, että tuttuun tapaan se kohta, joka jää isovarpaan kynnen ja ulkokengän väliin on hankautumassa rikki. Kerrankin ehdin hätiin ja pääsin paikkaamaan ennen kuin lanka oli ehtinyt katketa mistään kohdin, jolloin vahvistaminen oli vielä jopa minun parsimistaidoillani helppoa. Yleisön pyynnöstä huolimatta otin pari kuvaa siitä, miten parsiminen tapahtuu, jos vaikka lukijoissa olisi joku muukin, jolle tämä jännittävä taito on uutta opeteltavaa. Tunnustan siis auliisti, että itse olen ryhtynyt parsimaan sukkia vasta sen jälkeen, kun olen alkanut pitää ohuesta langasta neulottuja polvisukkia. Nilkkasukat syntyvät käden käänteessä, mutta polvareita varten pitää oikeasti nähdä vaivaa, joten motivaatio oppia paikkaamaan reiät on myös suurempi.

Parsimista varten tarvitaan parsinneula, lankaa ja mieluusti joku parsimissienen tapainen kova asia, jonka voi laittaa sukan sisään taustatueksi. Koska parsinneula on tylppä, tähän käyvät vaikka omat sormet. Minulle osui näitä kuvia ottaessani käteen tyhjä vesipullo. Langaksi kannattaa mikäli mahdollista valita pikkuisen alkuperäistä lankaa ohuempi vastaavan koostumuksinen lanka, sillä paikattu kohta on vähän muuta sukkaa paksumpi.

Isoäitini parsi sukkia aikoinaan ompelemalla kuluneen kohdan ympärille jälkipistoja ja tekemällä sitten tiiviin punotun verkon parsinlangasta. Tätä tapaa olen yrittänyt oppia, mutta se on osoittautunut minulle mahdottomaksi. Sitten katsoin muualta ohjeita ja totesin, että jos ei anna neuleseen tulla ihan suoraan isoa reikää niin parsiminenhan menee ihan täsmälleen samoin kuin ompeleminen silmukoita jäljitellen. Yllä olevassa kuvassa olen aloittamassa ompelua. Langan häntä pistää esiin parin silmukan päästä, sillä olen todennut että on helpompi työntää se jälkikäteen nurjalle puolelle pääteltäväksi kuin etsiä oikeaa aloituskohtaa nurjan kautta. Varsinainen ompelupätkä tulee esiin silmukan alaosan läpi. Seuraavaksi neula viedään seuraavan silmukan molempien puoliskojen alta ja kiristetään lanka...

...ja sitten pujotetaan lanka aloitussilmukan kautta viereisen silmukan läpi ja taas kiristetään.

Ompelu menee siis ylä- ja alaosassa "puolikkaan silmukan verran" vinoon: yläpuolella kokonaisen silmukan takaa, alapuolella yhden silmukan läpi nurjalle puolelle ja viereisestä läpi takaisin oikealle. Seuraavalla kerroksella takaisin palatessa mennään sitten läpi noista alla ommelluista silmukoista ja yllä taas yläpuolella olevan silmukan takaa.

Näissä yleishyödyllisissä tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla. Täytyy ehkä myöntää, että aihepiiri johtuu osittain siitä, että viime viikolla vilautettu myssy on kyllä neulottu valmiiksi, mutta kukaan ei ole kastellut, kuivattanut muotoonsa ja päätellyt saatika sitten valokuvannut sitä. Ensi viikolla sitten ehkä valmiiksi asti!