Hiuksia ja huomiota

Elämänlangalla vietetään hämmästyttävän hiljaista maanantaita, kun on hiihtoloma ja jälkikasvu on matkustanut Seinäjoelle mumman ja vaarin luokse. Aikatauluja helpottaa kummasti, kun ei tarvitse laskea joka iltapäivään 1-2 tuntia siihen, että hakee Joelin iltapäiväkerholta kotiin. Toisaalta huomasin kyllä töistä tullessa, että riiviöitä on jo vähän ikävä, vaikka ovat olleet poissa vasta päivän verran: nousin Sellolla bussiin, jossa usein tapaan Nean matkalla koulusta kotiin, ja automaattisesti silmät hakivat tuttua lasta.

Onneksi tekeminen ei lopu, vaan töitä ja neulekirjakäännöstä on ihmisen tehtävä. The Art of Seamless Knitting etenee hitaammin kuin mikään käännös tähän mennessä, mutta toisaalta tekniikkaosuus on oikein kattava ja mielenkiintoinen. Työn ilo siis ei sentään ole päässyt katoamaan.

Otsikossa mainittuja hiuksia esittelen vaihteeksi, koska kerrankin tuli otettua valokuva kampauksesta juhliin lähtiessä. Meidät kutsuttiin päivällisille, jonne piti pukeutua iltapukuun. Viimeksi hienostellessa aika oli niin vähissä, etten edes yrittänyt tehdä tukalleni mitään muuta kuin harjata auki, mutta nyt ehdin vääntää nutturankin. Vertailun vuoksi todettakoon, että hiukseni ylettyvät auki ollessaan tällä hetkellä ihan reilusti takapuolen päälle, eli aika pieneen tilaan ne saa piilotettua.

Siihen nähden, että olen aina ollut pitkähiuksinen, olen häpeämättömän huono tekemään mitään muuta kuin satunnaisen letin niskaan. Älkää vain kertoko kellekään, mutta en osaa esimerkiksi tehdä ranskalaista lettiä laisinkaan. Onneksi internetin ihmemaasta löytyy nykyisin ohjeita mihin tahansa. Oma guruni on Torrin Paige, jonka youtube-kanavalla on ohjeita kymmeniin kampauksiin. Nyt kun vähitellen olen laajentanut valikoimaa siitä pikaisesta palmikosta erilaisiin nutturoihin, olen pääsemässä hiusten laiton suhteen oppimisessa ohi siitä kohdasta, joka vastine neulomisen opettelussa tulee kun oppii tekemään muutakin kuin pelkkiä oikeita silmukoita.

Vaikka valmiita töitä ei ole näyttää, on neulominenkin ollut vahvasti esillä viime aikoina. Sukankudin kulkee mukana joka paikassa bussipysäkiltä lounaskahvilaan, ja kuluneen viikon aikana olen saanut neulomisesta enemmän kommentteja kuin aiemmin koko talven aikana yhteensä. Viimeksi tänään ilahdutin erästä vanhempaa rouvaa bussia odotellessa, kun hän kävi tutkimassa ohuesta langasta tekeytyvää polvisukkaa, ja pari päivää sitten iloinen keski-ikäinen naishenkilö huuteli toiselta puolelta bussia että onpa mukava nähdä neulova ihminen. Nuoremmat julkisissa neulojat puolestaan harvemmin käyvät pidemmälti juttusille, mutta usein tulee heidänkin kanssaan vaihdettua liikennevälineissä tietäväinen hymy ja neulojien salainen "voi perhana, silmukka putosi kun kuljettaja otti kaarteen rallikuskityyliin" -tervehdys.

Seuraavaksi suuntana on keittiö ja kahvinkeitin, ja sitten takaisin käännöskirjan kimppuun. Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla uusia kujeita.