Elämänlangalla on meneillään kirjaprojektin intensiivinen vaihe: vielä on pari ohjetta kirjoittamatta, eikä ensimmäiseen kuvauspäivään ole enää kahta viikkoakaan. Niinpä olen viime aikoina lähinnä viimeistellyt kuvattavia neuleita samalla kun Johanna neuloo kuumeista tahtia lisää. Viime viikkojen matrani "kyllä siitä vielä kirja tulee" on ollut vaihtelevan vakuuttava. Välillä en usko itseäni lainaan, välillä taas näyttää ihan hyvältä. Viimeisteltävät neuleet ilahduttavat: ainakin on jotain kuvattavaa, kunhan vain kuvauspäivinä ei sataisi.
Vähän on sentään ollut neuleaikaa:
Pikkuinen huivi on neulottu marketin alehyllystä löytyneestä kerästä Novitan Bambua. En nykyään enää osaa kulkea pää paljaana ulkona, kun olen niin tottunut erilaisiin huiveihin ja myssyihin, eikä kesävaraston uusiminen ole laisinkaan huono asia. Vastaavalla neulepinnalla tekeillä oleva myssy on edelleen kesken - se on minulle hieman pieni, eikä murrettu vihreä välttämättä ole Nean väri.
Nyt takaisin arkiseen aherrukseen: lupasin Johannalle uutta ohjetta tehtäväksi vielä tämän päivän aikana. Näissä kiireisissä tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan, mitä ensi viikko tuo tullessaan.
2 kommenttia:
Kiva kuulla, että muutkin kirjantekijät jakavat samoja tunteita kuin itselläni on ollut prosessin aikana :) Huonojakin päiviä on ja tosiaan niitä tuntemuksia, että tuleekohan tästä yhtään mitään...
ihana huivi! :)
Lähetä kommentti