maanantai 18. maaliskuuta 2013

Aaltoja

Uusi Ulla on vasta ilmestynyt, mutta Elämänlangalla ollaan jo seuraavan numeron tunnelmissa. Numeron 2/13 teema on Meri, joten puikoilla aaltoilee kaulaliina - työnimeltään Aaltoillen. Vähän kyllä huvittaa se, että olen suunnittelemassa aina oikein -kaulaliinaa, mutta ehkä lyhennetyt kerrokset voi laskea lieventäväksi asianhaaraksi?


Kauniisti sävytetty lanka on peräisin Villavyyhdistä ja on kauppias-Jennin itsensä kehräämää. Olin muutama viikko sitten lankakaupassa muissa asioissa, kun kauppias juuri vyyhditti näitä lankoja. One thing led to another, kuten kolmannella kotimaisella sanotaan, ja keräsin muiden ostosteni lisäksi mukaan pari vyyhtiä käsinkehrättyä Ulla-lahjoituksena. Koska neiti Kaikki-Neuleet-Kutittaa Hirsimäki oli sitä mieltä, että lanka tuntuu karkealta kaulalla, saan tästä kaulaliinan ihan itselleni. Vähän myöhässä tämän talven pakkasille, mutta eiköhän sillä ole ensi vuonnakin käyttöä.






Aaltoja on myös Puserot puikoille -mallitilkuissa, tosin tässä tapauksessa palmikkomallisia. Huomaan joka kerta erilaisia palmikkopunoksia neuloessani, että kyllä tämä on se Minun Juttuni. On ihana nähdä, kuinka kohokuvioiset palmikot ja punokset nousevat esiin rehellisestä villaneuleen pinnasta. Tämä lanka ei kyllä ole ihan puhdasta villaa vaan villa - alpakkasekoitetta, ja olen alkanut haikailla itsellenikin tästä puseroa. Koskahan ehtisin neuloa sen?

Näissä aaltoilevissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä kertaa. Ensi viikolla sitten lisää Elämänlankaa!

3 kommenttia:

Tarja kirjoitti...

Heippa! Nähtiin tänään Parkvillassa ja olitkin tutunnäköinen - olen jokun kerran lukenut mukavaa blogiasi. Ne kämmekät ja huivi ovat Utunan Kertun värjäämää ja Pirtinkehräämön kehräämää kampalankaa, jonka sävystä itsekin pidän kovasti.

Tarja

Kristel kirjoitti...

Hei Tarja! Ilmankos olivat niin kauniin värisiä lankoja, Utunan sävyt ovat ihania!

MysteryKnitter kirjoitti...

Tyrmäävän upeaa jälkeä taas! Tarkoitan sitä palmikkoa.