Elämänlankaa ja Langankuluttaja productions proudly presents: seuraava kirjaprojekti. Kustannussopimus on allekirjoitettu, lankakarttoja tilattu ja eräs sponsori on yhdet langat jo lähettänytkin. Mikäli kaikki sujuu aikataulussa, markkinoille saatetaan päästä jouluksi 2013.
Uuden kirjan kanssa alku oli hankalaa. Saimme vanhalta kustantamoltamme väärää tietoa, että eivät enää olisi lainkaan kiinnostuneita meidän tyyppisestämme kirjallisuudesta, ja ehdimme jo muutaman kuukauden etsiä uutta kotia. Sitten uusi kustannuspäällikkö kutsui meidät palaveriin, ja lopputuloksena jatkamme siis edelleen Avain-kustantamon leivissä.
Seuraavan kirjan työnimi on Puserot puikoille. Luvassa on siis nimenomaan neulevaatteita: niitä mainittuja puseroita, mutta lisäksi meiltä on kovasti toivottu esimerkiksi slipareita ja neuletakkeja. Omana tavoitteenani suunnittelijana on nyt erityisesti, että kirjaan saataisiin mahdutettua mahdollisimman monenlaisia ohjeita, ei siis pelkästään ylhäältä alas tai alhaalta ylös neulottavia vaatteita. Samaten haluamme Johannan kanssa taas tarjota vaatteita monen kokoisille ihmisille, eli luvassa on taas suuria määriä sarjoitusmatematiikkaa.
Työskentelemme nyt ensimmäistä kertaa melko tiukalla sivurajoituksella, mikä tarkoittaa sitä, että ohjeideoista on pakko karsia vähän enemmän kuin aiemmin. Ehtona sopimukselle oli nimittäin, että pysymme tietyssä taittoarkkimäärässä - ja vaateohjeet vievät melko paljon enemmän tilaa kuin asusteet.
Erilaisia suunnitelmia on jo paljon vähintäänkin päässä ja osin myös paperilla. Lisäideat ovat kuitenkin tervetulleita. Mitä teidän mielestänne ehdottomasti pitäisi sisältyä Puserot puikoille -kirjaan?
Näissä kirjallisissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä kertaa. Ensi viikolla palataan vaihteeksi uunituoreen pipokirjan pariin!
15 kommenttia:
Kivaa olisi, jos kirjassa olisi joku (tai vaikka kaksikin) lasten ohjetta. Varsinkin, jos samaan tyyliin olisi sitten naisten ja miesten neule.
Lasteen ohjeet ei niinkään kiinnosta, mutta vaatteet haastavammille vartalotyypeille, kuten naisille mallia omena tai miehille mallia ei-niin-harteikas.
Ihanaa - uusi kirja tulossa! Onnea ja tsemppiä sille taipaleelle. Mie toivoisin paitoja / takkeja, joita voisi neuloa suomalaisilla langoilla (esim. Pirtin kehräämö). Olisi myös mukavaa, jos neuleissa olisi jokin suomalaisiin perinteisiin liittyvä jippo, Eeva Haavistoa tai Mary Olkea.
Sellainen puseroviritys, josta saisi joko puseron (jos jaksaa neuloa ja lanka riittää) tai sliparin (jos yhtäkkiä puhti loppuu tai lanka loppuu kesken) ja hihoissa olisi useampi pituus ajatellen tuota viimeistä kohtaa...
Semmonen pusero, joka varmasti istuu hyvin. joku tts tyyppinen ohje. Wau, kuka sponsori.
Voisiko vaatteisiin suunnitella mahdollisuuksia omiin muokkauksiin, esim. pitkälle selälle vinkit mitan kasvattamiseen.
Onnea projektiin!
Joku hieno kirjoneule Johannalta ja baijerilaisia palmikoita Kristeliltä, kiitos :)
Semmoinen pintaneulepusero, joka olisi oikeasti vaikea tehdä. Ja jos koeneulojaa moiselle on vaikea löytää, allekirjoittanut on valmiina hommaan. Vaikka niille helpommillekin neuleille.
Ottakaapa yhteyttä morgaise@hotmail.com, jos yksi puikoillasuihkija mahtuisi apujoukkoihin.
Tsemppiä suunnitteluun ja luomisen riemua. Onnea uudelle kirjalle.
Sellanen huppari olis kiva missä olis joku rouhee idea kiinnitykseen ( kuinka saat siis hupparin kiinni) tai hihoihin. Ei tietenkään tartte olla mikään punk-metal-rock huppari, mut sellanen unisex.
-siperoinen-
Kiva tietää, että puikoille- sarja jatkuu. Voin siis toivoa tuon kirjan synttärilahjaksi? Itsellä on hakusessa neuleita harteikkaalle ja rintavalle naiselle ja sitten vähän kapoisemmalle miehelle.
Mua kiinnostaisi ohuesta langasta tehdyn pintaneuleisen V-kaula-aukkoisen liivin/slipoverin ohje. Siis sellainen hihaton vaate, joka vedetään pään yli esim. kauluspaidan tmv. päälle konttori- ja muuhunkin käyttöön.
Voisko lastenvaatekirja olla erillinen (seuraava?) projekti "puserot puikoille" kirjan jälkeen...? Täälläkään ei ole kiinnostusta lasten vaatteisiin.
Puserokirja, jee! Pusero(ita), jossa voi itse valita eri vaihtoehdoista kaulus-, hiha- ja helmamallin (eli muunneltava ohje) ja sitten johonkin puseroon raglan-hihan ohje. Olisi kiva jos olisi vartavasten vauvalangasta (esim. merino, merinosilkki, babycashmerino) tehty aikuiselle neule (toivoo herkkäihoinen).
Komppaan Katjua. Eli ylhäältä aloitettu pusero/villatakki istutetuilla hihoilla vähän tts-tyyliin. Siinä voisi olla vähän palmikkoa tai muuta kivaa jippoa.
Mahtavaa, että tartuitte taas toimeen! =)
Aijai, taas mennään! Jännitän täällä puolestanne ihan hurjasti.
Lähetä kommentti