maanantai 5. maaliskuuta 2012

Valoa kohti

Elämänlangalla alkaa lopulta päivä paistaa risukasaan. Loppuviikosta molemmat lapset olivat jo tarhassa ja koulussa. Perheen viimeisenä terveyden linnakkeena pysynyt Teemu tuntuu välttäneen influenssan, ja tämä viikko valkenee jo ihan normaalitilanteessa. Tänään tosin lupasin pitää iltapäivällä silmällä yhtä pilkullista viisivuotiasta, joka sai vesirokkotartunnan meiltä.

Valoa kohti mennään myös uudessa Ullassa, jonka teemana on valo. Minua viehättivät tässä numerossa Icey-myssyssä kimaltelevat pienet helmet.



Oma keskeneräinen työkin on valoisa. Pääsin nimittäin uutena tuttavuutena kokeilemaan luonnonvalkoista Valley Yarns Colrain -lankaa, aivan ihanan tuntuista 50%-50% -sekoitusta merinovillaa ja tenceliä. Kälyni Hanna pyysi taannoin, josko voisin neuloa hänelle ponchon. Hän oli löytänyt Novitan sivuilta Teddystä neulotun joustinneuleponchon. Itse en halunnut Teddyä käyttää (olen tehnyt siitä itselleni ponchon silloin, kun Teddy oli uutuuslanka - kokemus oli aika kamala ja lopputulos käyttökelvoton), joten etsimme suhteellisen vähävillaista vaihtoehtoa. Colrain on selvästi Teddyä ohuempaa, joten tekeillä oleva poncho on aloitettu 80 silmukalla 60 silmukan asemesta. Muuten olen noudatellut ohjetta. Työssä on muuten 7 mm puikot, niin saan löysän ja laskeutuvan neulepinnan - Colrainin suosituspuikko on 5 mm.

Valon lisääntymisen huomaa myös blogia pitäessään; tällä viikolla blogikuvitusvalokuvan sai otettua jo näin maanantaiaamuna ennen yhdeksää, eikä tehnyt edes tiukkaa. Vähitellen pääsen siis eroon talvikuukausien kurjista sisävalossa otetuista kuvista ja saan ehkä näkyviin hieman elävämpiä värejä.

Näissä valoisissa tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla jatketaan kohti kevättä!

1 kommentti:

Pilvikirsikka kirjoitti...

Sama kokemus minulla Teddystä, yhden kaulaliinan tytär neuloi ja se oli käytössä IHAN KAMALA. Oikein mielenkiinnolla odotan ponchoasi, laitathan kuvaa sitten. Minunkin pitäisi yksi harmaa poncho neuloa tyttärelle.