maanantai 16. tammikuuta 2012

Tilaustöitä

Vaikka muutama kuukausi sitten vaihteeksi uhkasin, etten koskaan enää neulo tilauksesta, tuli muutama päivä sitten sen verran mukava tilaus ettei siitä voinut kieltäytyä.



Kun näin nätisti ja ihan kirjallisesti pyydetään, täytyi tarttua toimeen ja alkaa pohtia töihin sopivia lankoja. Sormikkaisiin löytyikin hyllystä Colinetten Jitterbugia. Minulla ei ole aavistustakaan mikä tuo sävy on nimeltään, koska lanka on peräisin suoraan Colinettelta tilatusta sekoituspussista.



Koska pipoon tarvittiin jotain pehmeää ja paksua lankaa, joka mielellään on myös lapsen mielestä kivan väristä, piti mennä ihan lankakauppaan asti. Tapiolan Neuletikistä löytyi Katia Peru -lankaa, villa-akryyli-alpakkasekoitetta.



Nean piposta tuli niin kiva, että tein Joelille saman tien samanlaisen. Lanka ei kuitenkaan ole aivan niin pehmeää, kuin miltä se kerällä tuntui: molemmat riiviöt hieman valittivat, että lanka raapii. En tiedä, onko syypää akryyli, jota kumpikaan ei varmaan koskaan aikaisemmin ole neuleessa käyttänyt, vai onko langassa käytetty karkeaa alpakkaa. Ilmeisesti kutian ei kuitenkaan ole mahdoton, sillä molemmat pipot ovat kuitenkin käytössä.



Elämänlangan neulevuosi on siis, kuten näkyy, alkanut melkoisen reippaaseen tahtiin. Katsotaan, riittäisikö näitä uusia neuleita ensi viikollekin!

4 kommenttia:

Kardemumma kirjoitti...

Hei

Olen tehnyt nyt Ansaa, (kirjan ensimmäinen painos). Mietin pitkään, miksi se alakulma ei lähtenyt oikein kirjan kohdasta. Nyt vasta huomasin, ettei kirjan kaaviolla saa aivan samanlaista palmikkoa aikaan kuin mitä kirjan kuvassa olevassa Ansassa on. Olen huolellisesti seurannut kaaviota joka kerta ja saan aina samanlaisen, mutta erilaisen palmikon aikaan. Pitkien sivulenkkien väliin tulee kirjan kaaviolla vain yksi pieni lenkki, ei kahta kuten kuvan mallissa on. Olen saanu Ansani jo helmaan. Aikan pähkylöityä sain kuvion kääntymään oikein kulmassa ja teen nyt vain palmikkoa alareunaan. Kirjan ohjeella ei tule aivan yhtä näyttävää palmikkoa kuin kirjan kuvassa on, mutta menettelee. Ajattelin mainita, jos joku muu ihmettelee samaa.

Anonyymi kirjoitti...

Vilket underbart önskebrev!

KahviKaneli kirjoitti...

No, onhan ihana tilaus! Ei varmaan ollut vaikea tässä tapauksessa tehdä tilaustyötä :o)

MysteryKnitter kirjoitti...

The letter is lovely! Unfortunately I am pretty sure the acryl is to blame. I can't wear anything with acryl in it. I would scratch myself to death. Just be prepared. You never know. Sensitivity may appear out of thin air.