Tiskirätin pojan kosto

Olen vuosien varrella joutunut uhriksi yhdelle jos toisellekin neulojaversiolle kuuluisista viimeisistä sanoista. Kuten esimerkiksi "ja minähän en tiskirättejä neulo". Olin kuvitellut olevani täysin immuuni rättien houkutuksille koska en neulo puuvillaa (ne toiset kuuluisat viimeiset sanat), mutta sitten sattui lasten viimeviikkoisiin kesäpipoihin johtanut tapaturma Anttilan lankaosastolla. Sekä Nean että Joelin myssy söi selkeästi yli kerän mutta kuitenkin reilusti vajaat kaksi lankaa, joten minulle jäi puolikas kerä roosaa ja puolikas vihreää sohvannurkkaan.



Rätithän niistä oli pakko vääntää, ja juuri sen verran reilun kokoiset kuin mihin langat riittivät. Neuloin ensin tuon kirjavan jonka kuvio ei hirveän hyvin kuvasta erotu, ja sitten vaakatilkkumallisen josta tein niin ison kuin uskalsin. Roosassa Luxus Cottonissa vain harmillisesti oli katkennut pari säiettä ja kadonnut johonkin, joten kymmenisen metriä lankaa meni Nean leikkeihin kun oli melkein puolet loppulankaa ohuempaa. Solmujakin kerissä oli harmittavan runsaasti (tai ehkä ne alkoivat harmittaa enemmän vasta sen jälkeen kun sain keriä pois metreittäin ohentunutta lankaa?) mutta en jaksanut enää valittaa Novitalle kun olin juuri viime viikolla antanut palautetta Bambu-kerän maanantaikappaleesta jossa oli solmujen lisäksi lanka ihan kokonaan poikki. Sekä Luxus Cotton että ennestään tuttu Bambu olivat kuitenkin neulomiskokemukseltaan oikein myönteisiä ja mukavia, ja käyttökestävyydenhän näkee sitten tässä kesän mittaan.



Viime viikolla ohimennen mainittu Nean kesäpusero, sitä Bambua, valmistui kuin valmistuikin ihan hyvissä ajoin Ullan ohjedeadlineen. Puseron nimeksi tuli Vaapukka, ja vaikka sain ensimmäisiin kuvauksiin lahjoa mallin jätskillä, oli paita sitten viikonloppuna päällä molempina päivinä ja Nea selitti innoissaan kaikille tutuille että äiti teki puseron ja "tässä helmassa on näitä lehtiä ja sain itse valita ne". Orastava nuori neulesuunnittelija siis valitsi paitsi langan ja värin myös pitsineuleaiheen, kaksi ensimmäistä hyvinkin itsenäisesti ja viimeisen reippaasti äidin avustamana.



Koska ostan mieluummin lankaa aina liikaa kuin liian vähän, jäi Nean puseroa varten varattua sitten reilut kaksi kerää ajelehtimaan. Miettimättä sen enempiä aloitin nutun toivottavasti noin 60-senttisen vauvan kokoa, ja totesin vasta hetken neulottuani että saattaapi olla että joudun sitten ostamaan lisää lankaa että saan hihatkin. Varovaisesti kyllä jo tiedustelin kaveripiirin uusimman tyttövauvan vanhemmilta joko he ovat täysin kyllästyneet roosaan ja mitä jos tulisi lyhythihainen pusero, ja kaikki kuulemma käy. Olen vaaleanpunaisten lahjusten kanssa yleensä aika varovainen, kun itselläni suurin osa vaaleanpunaisen ja pinkin sävyistä on ollut vuosikausia inhokkilistalla ja olen alkanut siedättyä vähitellen vasta nyt kun Nean pinkkigeenit ovat aktivoituneet.



Loppukevennyksenä vielä trendikäs muotiblogikuva, tai olisi jos ei olisi noin pahuksen hämärä ja rakeinen käsittelystä huolimatta (koittakaa itse valokuvata itsenne peilin kautta hämärässä rappukäytävässä aurinkolasit päässä tultuanne juuri sisään kirkkaasta auringonpaisteesta). Meidän rappukäytävässämme siis tosiaan on tuollainen kokovartalopeili, ja olin päivänä muutamana hiekkalaatikolta saapuessani niin tyylikäs että pakkohan kuva oli napata. Baskeri ja paita Kristel Nyberg Designin tuotantoa, Parnassius Apollo Beret sekä Venla, eli käytän siis ihan oikeasti näitä neuleitani joskus. Aurinkolasit vahvuuksilla Sellon Optica (kiva pieni optikkoliike, olen tykännyt palvelusta) ja housut Lindexin jotain vuosien takaista valikoimaa. Kädessä oleva trendikäs valkopunainen muovipussi Anttila, oranssi saippuakuplapurkki Sellon lelukaupasta, muki Arabian 24h jo lakkautettuna vihreänä kivikeramiikkana. Näin tyylikkäästi siis meidän hiekkalaatikollamme! Huomatkaa hämäristä kuvausolosuhteista huolimatta myös tyylikäs poseerausasento.

Ensi viikolla sitten taas uutta Elämänlankaa, nyt viemään lapsia taas aamupäiväksi puistoon niin kauan kun auringonpaistetta riittää.