Äänetöntä

Kuten eilisessä pikaviestissä totesin, Elämänlangalla on iskenyt flunssan pojan koston paluu. Joelin kuume huitelee lähellä 39 astetta (ainakin eilen, tänään kuume on selkeästi ainakin näin aamusta matalampi), kauhea köhä valvottaa ja lapsi on reppana ja kaipaa kovasti syliä ja hoivaa. Maisteri itse alkoi sunnuntaina yskiä: aluksi epäilin katupölyköhää, mutta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä iski kurkkukipu, ja maanantain mittaan ääni katosi lähes kokonaan.



Kuten kaikki tutut tietävät, olen kaikkea muuta kuin pieni ja hiljainen, joten äänen puuttumattomuus rassaa melkoisesti. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun näin käy, joten eiköhän puhe taas taivu muutaman päivän päästä. Teini-ikäisenä ääni teki täydellisen katoamistempun eräänä vuonna Maata näkyvissä -reissulla Turussa, ja sain koko viikonlopun kommunikoida lappuja kirjoittamalla. Jälkikasvun luetun ymmärtäminen on valitettavasti vielä vähän kehitysvaiheessa, mutta onneksi Nea päätti ihan itse kutsua itsensä mummolaan yökylään. Voimme siis Joelin kanssa sairastaa koko päivän sohvalla hörppien lämmintä mehua ja katsoen Totoroa. Toivoa sopii, että pienemmälle potilaalle kelpaa vieressä kyhnääminen, niin että äitipotilas saa edistää neuleita.



Neuleet ovat täällä olleet kovin yksipuolisia viime aikoina. Tekeillä on nimittäin jo toinen kappale Springtime Swirl -mysteerihuivia. (Huomenna muuten vielä ehtii ryhmän jäseneksi, sitten pistän liittymiset sulki. Jäseniä on jo viitisen sataa, mikä on huikeasti enemmän kuin osasin odottaa.) Pingotin ensimmäisen kappaleeni, ja olen ollut aivan tulisilla hiilillä kun en voi esitellä sitä blogissa tai Ravelryssä, mysteerineulojat kun ovat vasta vihjeessä 2. Totean kuitenkin taas kerran, että kunnon viimeistely tekee neuleelle ihmeitä. Pingottamaton pitsihuivi oli pieni, ryppyinen ja korkeintaan "ihan kiva", valmiiksi pingotettu oli ehkä kauneinta mitä olen koskaan neulonut.



Ensimmäinen Springtime Swirlini on tehty virolaisesta ehkä käsinkehrätystä pitsineulelangasta jonka joskus aikaa sitten sain Liinulta, ja joka on odottanut lankavarastossa arvoistaan projektia. Toinen on tekeillä Tallinnasta ostetusta TitanWoolin Merinos Extrasta, joka on sitten toisella tavalla ihanaa: liukasta, kiiltävää ja unelmanpehmeää.

Tottumuksen voima on muuten ihmeellinen asia, sillä kun välissä käsittelin Lanettia se tuntui hirveän paksulta vaikka työssä oli ohuemmat puikot kuin pitsissä. Päässä vilistää erilaisia ideoita ohuenohuille langoille Merinosilk-jämälankahuivista 1,25 -millisillä puikoilla neulottaviin pitsipolvisukkiin. Toivottavasti kyseessä ovat vain kuumehoureet, ja palaan vähitellen vaikkapa ihan tavalliseen villasukkaruotuun. Ulla-puseroakin pitäisi edistää jos aikoo kesänumeroon alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, mutta pakolla en aio neuloa.

Ensi viikolla Elämänlankaa toivottavasti sekä ajallaan että vähemmän kurkkukipuisissa tunnelmissa.