Takki tyhjänä

Noin kuukausi takaperin valittelin flunssaa ja neulesuunnitteluburnoutia. Kuluva helmikuu ei tunnu muuttaneen tilannetta suuntaan eikä toiseen. Nyt kuvassa on jo yli 30 pientä peittotilkkua ja neulepussissa on lisää tulossa.



Kaivelin lankavarastostani ihanuuksia valitessani hamsteripalkintolankoja. Ei vaikutusta. Ostin Hobboksista The Art of Knitting -inspiraatiokirjan. Ei edelleenkään vaikutusta.



Kävin lääkärissä ja sain määräyksen harrastaa liikuntaa kolme kertaa viikossa. Ostin elämäni ensimmäisen MP3-soittimen ja siihen äänikirjan jota annan itseni kuunnella vain liikkeellä ollessani. Toistaiseksi ei vaikutusta.



Uusin Interweave Knits tuli. Ei minkäänlaista inspiraation sykähdystä. Selailin Japanin Amazonista neulekirjoja. Lievää kutinaa, vaan ei niin paljon että olisin tilannut. Selasin jopa hamsterikuusta huolimatta nettilankakauppoja. Ei oikeastaan edes tehnyt mieli tilata.

Mitä tälle lamalle nyt tekisi? Olen tottunut siihen, että neuleideoita on enemmän kuin ehdin toteuttaa, mutta nyt kaikki neuleajatukset loistavat poissaolollaan. Hyvät ideat maisterin piristämiseen ovat tervetulleita. Niitä odotellessa voisin jatkaa sukkien ja peittotilkkujen neulomista. Ensi viikolla lisää Elämänlankaa.

Merellistä jälleen

Elämänlangalla ollaan taas merellisissä tunnelmissa. Jitterbugin sinivihreäturkoosi Lagoon-sävy oli juuri oikea valinta kanssa-asujan Pomatomus-sukkiin. Todettakoon nyt, että vaikka Elämänlangalla nyt alkuvuodesta on näkynyt enemmänkin sinisävyisiä asioita, on sininen yksi vahvimmista inhokkiväreistäni.



Ilmeisesti jonkinlaista salakavalaa siedättymistä on kuitenkin tapahtunut erilaisten sinivihreiden, petroolin ja turkoosin kautta, sillä mieleni teki melkein pitää sukat itselläni. Kevyt raidoitus ja Pomatomusten aaltoileva kalansuomukuvio saivat iloiselle päälle, kun mielessä koko ajan väikkyi auringonpaiste trooppisen laguunin aalloilla. Kanssa-asujan onneksi meidän jalkamme ovat huomattavassa määrin eri kokoiset, joten sukat eivät jääneet omaan laatikkooni.



Tropiikista lienee kotoisin myös sukkien lomasta kurkistava Elämänlangan uusin neuleasukki. Eikö se olekin söpö? Se saapui meille päivänä muutamana viime viikolla yllättäen postin mukana Priiman postipussissa ilman maksajan tietoja. Kerrassaan suloinen yllätys!



Moni varmaan jo tunnistikin, että kuvassa on Cloverin hauska neuletarvike-elukka. Delfiini on luonnossa enemmän violetti kuin pinkki, vaikka se näyttääkin kuvissa epäilyttävän vaaleanpunaiselta. Uuden lemmikin omistajuudesta on tosin käyty vähän tahtojen taistoa, sillä 3,5-vuotiaan Nean mielestä delfiini on vastustamaton. Hän on jo ehtinyt ristiä sen Delfiksi, ja käy säännöllisin väliajoin neulenurkkauksessani seurustelemassa sen kanssa.



Neulomisessa tarvitaan paljon kaikenlaisia pieniä esineitä: mittanauhoja, päättelyneuloja, saksia, puikkomittoja... Ja kun taloudessa on paitsi pieniä lapsia myös huithapeli taloudenhoitaja, pikkutavarat ovat yleensä aina hukassa. Delfin avustuksella neulenurkkauksen tuikitärkeät tarvikkeet pysyvät toivottavasti hiukan paremmin järjestyksessä. Sitten kun joku vielä keksisi tavan saada puikot, langat ja valmiit neuleet organisoitua...

Elämänlangalla jatketaan nyt reipasta hamsterigrammojen keräämistä, tosin lähinnä suunnilleen viiden gramman peittotilkuilla. Lankaostokset ovat sentään pysyneet kurissa. Ensi viikkoon siis!

Edustustehtävissä

Lauantai valkeni pääkaupunkiseudulla sumuisissa tunnelmissa. Kun saavuin Helsinkiin, Johanneksen kirkko oli asiaankuuluvan goottilainen. Kyllä, kuva on otettu Menitan kulmalta. Ei, en rikkonut hamsterilakkoani enkä ostanut yhtään lankaa. Tosin myönnettäköön, että jos hyllyssä olisi ollut Onni-laukun verran keltaista Alaskaa, olisin voinut sortua.



Hobboksissa sään harmaus ei onneksi tuntunut. Sohva oli pehmeä ja mukava, ja meille oli laitettu Hobboksin normaalin kahvitarjoilun lisäksi vielä pieniä suolapaloja. Pahin jännityskin karisi paikalle päästyä ja istumaan asetuttua. Myös koko viikonlopun muuten vaivannut hirveä päänsärky loisti poissaolollaan tuon muutaman tunnin ajan.



Kuvassa kanssakirjailijatar, ja taustalla sohvan selkänojalla kirjan kaikki vaatteet. Me teimme kirjaa varten mallikappaleet nimenomaan niitä esitteleville malleille heidän mittojensa mukaan, ettei kuvauksissa tarvitsisi ylenmäärin käyttää roudarinteippiä ja hakaneuloja vaatteiden kuromiseen paikoilleen. Nyt kun pienimuotoiset julkaisujuhlallisuudet on pidetty, mallit saivat omansa. Muutama vaate jäi vielä kotiin kannettavaksi, mutta toivottavasti pääsen niistä eroon lähipäivinä. Itsekin pistin päälleni ensimmäistä kertaa sitten kuvausten Paula-puseron, joka oli oikein mukava joskin näin lämminveriselle kuuma sisätiloissa käytettäväksi.



Alunperin pelkäsin, että paikalle tulee noin kaksi ihmistä joista toinen on äitini. Äiti olikin paikalla (kuvassa viininpunaisessa jakussa) ja sai myös ansaittua kiitosta kirjan kuvista, mutta ei jäänyt ainoaksi vieraaksi. En ehtinyt kuvata siinä vaiheessa kun väkeä oli eniten, mutta muutama kymmentä ihmistä paikan päällä kai kävi. Moni oli tuttuja, mutta myös minulle ennestään tuntemattomia kasvoja vilahti.



Pääsimme myös kirjoittamaan luvattuja omistuskirjoituksia kirjoihin. Manasinkin, että pitäisi olla niitä ihmisiä joilla on aina samanlainen joko siisti tai lennokas nimikirjoitus, itse kun en aina osaa edes omaa nimeäni kirjoittaa virheettä. Osasimme sentään Langankuluttajan kanssa istua niin ettemme sohineet toisiamme kyynärpäillä kylkiin, meistä toinen kun on oikea- ja toinen vasenkätinen.



Ullan edustajatkin olivat paikalla Hobboksissa, eli lisää kuvia löytyy Ullablogista. Aiheesta on kuulemma luvassa lisää myös seuraavassa Ullassa. Saa nähdä millaisia läpiä päähän puhuimmekaan, kun höpötimme kirjan tekoprosessista.

Näiden kuvien ja kirjatunnelmien jälkeen uusi viikko Elämänlangalla voikin alkaa. Josko vaikka ensi viikosta lähtien olisi taas vähän vähemmän kirjallisia aiheita.

Iisakinkirkko

Elämänlangalla on tunnetusti vallalla melko rento ote keskeneräisten töiden suhteen. En yleensä laskeskele keskeneräisiäni, ja lankainventaarion yhteydessä ihmettelin lähinnä että tässäkö nämä nyt olivat. Neulon keskeneräisiä silloin kun neulotuttaa, joten ei ole mitenkään epätavallista että joku vähemmän neulotuttava työ valmistuu kuukausien tai jopa vuosien kuluessa. Ehkä juuri tästä syystä ei valmista tunnu syntyvän lainkaan, kun kaikki puikoilla oleva on joko alkutekijöissään tai tylsässä keskivaiheessa.

Sitten kun jotain suuritöistä ja pitkään tehtyä valmistuu, olen suorastaan häpeällisen ylpeä itsestäni.



Esittelin Kirin ikuisuusprojektina jo talvella 2006. Neuloin kerroksen silloin ja toisen tällöin. Silmukoita oli kerroksella satoja ja taas satoja. En tullut laskeneeksi tilannetta viimeisen mallikerran kohdalla, mutta vähimmäisarviokin oli yli kuudensadan silmukan.



Käytin ensimmäistä kertaa elämässäni Merinosilkiä yksinkertaisena. Kaksin- ja kolminkertaisena olen sitä neulonut ja kovasti siitä pitänyt, mutta höyhenenkevyisiin pitseihin en ollut sitä aiemmin taivuttanut. Vähitellen valmista kuitenkin tulee näemmä 2,5-millisilläkin puikoilla. Kirjaprojektin ajan Kiri oli paitsiossa, mutta kun nyt tartuin taas toimeen, viimeiset mallikerrat syntyivät yllättävänkin nopeasti. Lankaa jäi hitunen ylikin, mutta en ole varma olisiko siitä riittänyt vielä yhteen mallikertaan.



Zeska sormeili tekeillä olevaa huivia aikoinaan neuletapaamisessa, ja totesi, että "teet varmaankin tätä ihan siitä ilosta, että saat pingottaa sen". Pingotus tosiaan teki huiville ihmeitä. Yläreunan mitaksi tuli yli 2 metriä ja huivin korkeudeksi noin metrin. Kuvaaminen oli liki mahdotonta, kun eivät huonoissa valaistusoloissa napatut kuvat suostuneet mitenkään välittämään huivin siroutta ja keveyttä.



Mitä sitten tehdä moisella hienosteluhuivilla? Kanssa-asuja ehdotti, että huivin seuraksi pitäisi hankkia hieno iltapuku, mutta silloin käyttötilaisuudet olisivat harvassa. Luultavimmin otan huivin ihan päivittäiskäyttöön hartioille, kaulalle tai oikein kylmillä säillä maatushkahuiviksi pään ympärille. Käytettäväksihän nämä neuleet on tarkoitettu eikä kaappia koristamaan.

Nyt sormet syyhyäisivät jo seuraavan pitsineuleprojektin kimppuun. Harkinnassa olisi esimerkiksi Aura-huivi oranssista La Alpacasta jota tarttui mukaan Elma- ja kädentaitomessuilta viime syksynä. (Aura-huivin korjattu ruutupiirros on muuten nyt saatavissa myös kustantajan erratasivulta.) Toisaalta myös aivan ohuenohuet pitsilangat huutelevat hyllystä huomiota, joskaan pitsin neulominen ei Lankahamstereissa ennenkään ole osoittautunut voittavaksi strategiaksi.

Ensi viikolla Elämänlangalla kerrotaan, kuinka kävi kun suomalaiset neulebloggaaja-kirjailijattaret edustivat Hobboksissa. Toteutuvatko painajaiseni, vai tuleeko paikalle muitakin kuin äiti? Kas siitä kuulette ensi kerralla.