On vaikea ennustaa, millaisesta työstä tulee ikuisuusprojekti. Joitakin yleisiä suuntaviivoja riskitekijöistä on kuitenkin mahdollista luonnostella:
1. Pitenevät kerrokset
Työllä, joka hidastuu edetessään on selvästi keskimääräistä suurempi riski jäädä ikuisuusprojektiksi. Malliesimerkki tästä on joko kärjestä tai ylhäältä keskeltä aloitettu kolmiohuivi. Aluksi työ etenee nopeasti, mutta hidastuu sitten hidastumistaan.
Kuvassa on Kiri-huivi yksinkertaisesta Merinosilkistä. Yhdellä kerroksella on tällä hetkellä nelisensataa silmukkaa, yhdessä mallikerrassa siis noin neljä tuhatta, ja huivi on leveydeltään nyt vasta noin puolet halutusta. Yhden mallikerran silmukkamäärällä saisi kevyesti tehtyä esimerkiksi vauvan sukan. Niissäkin tosin on ongelmansa, nimittäin...
2. Parillisuus
Vaikka sukat tai lapaset eivät työmäärältään ole suurensuuria, vaanii surullisenkuuluisa toisen sukan syndrooma alati nurkan takana: kun on saanut neulottua vaikkapa yhden pitsisukan, on pintaneule tuttu ja lopputulos nähty, miksi siis neuloa toinen täsmälleen samanlainen vaatekappale?
Neulepuseroissa ja -takeissa parillisuusongelma iskee usein hihoissa, joskin neuletakissa myös etukappaleet saattavat aiheuttaa ikuisuusprojektiutta.
3. Suunnittelun puute
"Mä neulon nyt tätä kuviota ja katsotaan tulisko tästä takakappale." Tällä suunnittelun tasolla syntyy toisinaan helmiä, toisinaan taas mörvelöitä. Mörvelötodennäköisyys vähenee, jos neuletta tekee kotona niin että käsillä on tasainen pinta, mittanauha, suunnitteluvihko, kynä ja pyyhekumi, laskukone ja niin edelleen. Valitettavasti tämä taas vähentää neuleen valmistumistodennäköisyyttä radikaalisti: parhaiten valmistuvat sellaiset työt, joita voi kantaa mukanaan repussa ja tehdä kerroksen bussimatkalla, toisen hiekkalaatikon reunalla ja kolmannen kahvilassa.
Kuvassa pätkä Linen Drape-neuletakkia, joka tätä menoa valmistuu ehkä Nean rippijuhliin mennessä.
Neulesuunnittelu vaatii aivoja, mutta päinvastainenkin on riski:
4. Tylsyys
Sileä neule on nopeaa, mutta valitettavasti myös tylsää. Pienikin työ, kuten esimerkiksi lapsen pusero, saattaa jäädä kesken ihan vain siksi, ettei mieli kertakaikkiaan kestä koko ajan samanlaisena toistuvaa neulepintaa.
Kuvassa esitteillä Nealle tekeillä oleva Lanett-pusero. Jos työ etenee tätä tahtia, Joel saa ensi vuoden jouluksi sievän punavalkoraidallisen paidan.
Tylsyysefekti voi iskeä myös suorakaidehuiveissa: sinänsä kaunis pintaneule toistuu toistumistaan, eikä huivi tunnu koskaan olevan tarpeeksi pitkä.
5. Aikataulun puute
Neulomisen on toki tarkoitus olla rentouttava harrastus, mutta jonkinlaiset aikataulut pitävät kuitenkin homman kasassa. Jos neuleella on edes jonkinlainen deadline, esimerkiksi "äidin syntymäpäivä" tai vaikkapa "Ullan aineistodedis", ikuisuusprojektiusriski pienenee kummasti.
Kuvan suorakaidehuivi on jo alkuvaiheessa ristitty Ikuisuusprojektihuiviksi. Se tulee minulle itselleni, eikä sillä oikeastaan ole suurempaa väliä mille talvelle se valmistuu.
Muitakin ikuisuusprojektiusriskitekijöitä toki on, esimerkiksi omaan käteen vääränkokoiset puikot, pieleen osunut värivalinta, epämiellyttävä materiaali ja niin edelleen. Näitähän riittää. Entä te? Mitä lukijoiden töistä tekee ikuisuusprojekteja?
Kuvissa esiintyvät keskeneräiset neuleet ovat maisteri Elämänlangan omista varastoista. Maisteri ei lupaa, että neuleet valmistuisivat tällä vuosikymmenellä.
29 kommenttia:
Eilen löysin penkoessani varaston perukoita keltaisen muovikorin, jossa oli Suuri käsityölehti 4/2002 sekä toista hihaa ja viimeistelyä vaille valmis ihana kirjoneulevillatakki Garnstudion Silke-Tweedistä... Uskoisin, että tuo neule päätyi aikanaan varastoon "liian ohuen" puikkokoon ja silloin vielä niin kovin vähäisen kärsivällisyyteni vuoksi (puikot siis 2,5 ja 3,5...). Neule pääsee totisesti takaisin aktiivivaiheeseen heti jouluhässäkän mentyä!
Mulla on sukkapulmaan ratkaisu. Neulon aina sukat yhtä aikaa: viisi senttiä toista, kymmenen senttiä toista, kantapäät aina samana iltana tai peräkkäisinä päivinä jne. Valmistuvat kerralla, eikä jää parittomia roikkumaan.
Puikkoja tietysti pitää olla aina kaksi settiä, mutta sukkapuikoistahan häviää kuitenkin aina yksi, tai sitten tarvitsee palmikoita varten ylimääräisen, joten...
*reps* , ah kuinka totta se onkaan..
Rauhallista Joulua ja neulerikasta Uutta vuotta
Parillisuus on se varmin tekijä. Toinen on ollut selvästi liian monen värin syndrooma, eli kirjoneulepusero jossa sävyjä on yli 10 jää ikuisuusprojektiksi. Takakappale ja etukappale menevät ok, mutta kun hihassa vaihdat vahingossa väärän värin ja huomaat virheesi vasta 20 cm päästä, ei purkaminen enää huvita.
Hyvän joulun toivotukset!
Keskeneräisistä töistäni suurin osa on jäänyt kesken siinä vaiheessa, kun herää epäilys, ettei työstä tulekaan täydellinen, mutta työ on jo niin pitkällä, että purkaminen ahdistaa. Työ jää kesken, kun en halua tietää, että se olisi pakko purkaa.
Mukavaa joulunaikaa.
Vape
Suurin riskitekijä täällä päin on liian huoleton liikkeellelähtö; ylimalkainen tiheyden ja valmiin neuleen mittojen tarkistus. Olen purkanut niin monta ufoutunutta melkein sopivan neuleen osaa, ettei enää sormet ja varpaat riitä. Saattaisko tähän vaikuttaa myös omat, eläväiset (siis useimmiten laajenevat) vartalon ulottuvuudet? :D
Pääosin luettelemistasi syistä ufoutuneet neuleet ovatkin tuossa. Sukkasyndrooma parani, kun löysin Kahden puikon sukka-ohjeen. Jolloin voin tehdä sukat samalla pyöröllä samaan aikaan.
Levenevä kappalekin on tuttua. Teen peittoa (tai tein siis) yhdestä tilkusta (yleensä tilkku on jotain pientä ja söpöä). Kyllästyin levenevään neuleeseen, purin ja nyt teen yhden ison tilkun ja koko joukon pienempiä ympärille.
Kaapissani lojuu jopa yhden exän siskon villapaita. Saa lojua jatkossakin. Eli on neuleita, jotka vaan tökkivät.
Useimmiten minulle käy myös niin, että innostun jostain uudesta neuleesta ja kudon putkeen pitkänkin ajan. Sitten kun pitäisi jatkaa, työ on jo "vanha". Sillä olen aloittanut jotain muuta mielenkiintoisempaa.
Minulle tuo silmukoiden lisääntyminen on suurin riski, toisena melkein yhtä varmana on yksitoikkoisuus.
Sukat kudon useimmiten pareittain eli mukanani kulkee kaksi sukkaa, toista kudon aamulla töihin tullessa ja toista kotimatkalla. Hyvin edistyvät ja kun saan ensimmäisen valmiiksi onkin koko pari valmis. (Melkoista itsensä huijaamista, mutta toimii ainakin toistaiseksi.)
Tuttua niin tuttua.... olen tosin yrittänyt nyt ottaa itseäni niskasta kiinni, ja tällä hetkellä ei ole enää ufoja kaapeissa piileksimässä. Tein kaikki vähänkään kiinnostavat työt valmiiksi ja ne loput, jotka jotenkin vaan jäivät.... ne menivät purkuun.
Toisen sukan syndrooma minulla on ollut aina, nyt kokeilen siitäkin päästä eroon.Aloitin eka kerran molemmat sukat yhtä aikaa.
Pahin syndroomani tosin on lapasten peukalot!! Lapaset teen oikein mielelläni, mutta ne peukalot, ne jäävät aina odottelemaan parempaa hetkeä....kunnes huomaan lapasten jäävän pian liian pieniksi käyttäjälleen/talven loppuvan pian/deadlinen lähestyvän ja ne on pakko tehdä!
Levollista Joulun odotusta Sinulle ja perheellesi!
Hih, ihana analyysi, ja niin tosi.
Mulle pahin on yksitoikkoisuus yhdistettynä suureen työhön. Suuri työ sinänsä on mulle suuri peikko: aloiti villatakkia kesällä, nyt en uskalla sitä tehdä kun pelkään sen epäonnistumista. (fiksua, eikö vaan?)
Tykkään pienistä töistä jotka valmistuu nopeasti, jotain uutta mukaan: lanka, pinta, väri, kuvio, mitä vaan niin mielenkiinto säilyy.
Ja kun taas joulu on ohi ja saan tehdä ihan vaan itselle, niin tartun kai vielä siihen villatakkiinkin...
minä kuulun noihin ensiksi mainittuihin, eli minulla on vaan muutama työ aina tekeillä. tällä hetkellä on yksi ikuisuusprojekti, viime kesältä, ja purkuun taitaa mennä..
Kiva-kivempi-kivoin. Siinä on mulla se suurin syy valmistumattomuuteen, aina tulee jotain uusia joita on vielä hauskempi neuloa kuin jotain vanhaa juttua.
Deadline on kyllä toisaalta se paras kannustin valmiiksisaattamiseen, myös neuleissa, ja sitten jotkut vaan valmistuu vahingossa :-)
Olen ratkaissut hihojen ja villatakin etukappaleiden parillisuusongelman siten, että teen molempia hihoja tai etukappaleita yhtäaikaa. Siis molemmat kappaleet ovat pitkällä pyöröpuikolla ja molempia tehdään vuorotellen yksi kerros. Langatkaan eivät mene sotkuun, kun kehittää selkeän systeemin, miten päin työn kääntää kerroksen lopussa.
Lievää parillisuusongelmaa havaittavissa täälläkin.
Iso työ tai yksitoikkoisuus yksinään ei sensijaan riitä ikuisuusprojektin syyksi, vaan lisäksi tarvitaan vielä pelko siitä, että lopputuloksesta ei näytä sittenkään tulevan käyttökelpoinen/ oman mielen mukainen.
Yks iso syy tuosta muuten loistavasta analyysistä puuttui: langan loppuminen kesken. Siinä vaiheessa kun täydennyksen on saanut vihdoin hankittua (eri värierää tietty...) ei enää kiinnosta yhtään. Ei vaikka jäljellä olisi enää muutama hassu kerros.
haa, olet käynyt meillä vakoilemassa, vai?
Tunnistan kaikki anatomian osa-alueet.
"Mää vähän säädän tätä ohjetta",
"Kokeillaanpas tehdä kaikki kappaleet samalla kertaa", jne.... Kyllä noita selityksiä löytyy. Suurin yksittäinen ufouttaja on se, että innostun aina aloittamaan uutta, uutta, uutta ja vielä uutta.
Siunattua joulunaikaa sinulle ja koko perhekunnallesi!
Mulle on pahinta, jos joudun siivoamaan neuleeni sivuun esim. vieraiden takia. Sen jälkeen kun keskeneräinen työ on jemmattu kaappiin, niin se ei enää helposti kulkeudu käsiini... Pitää kokeilla tuota 2sukkaa kerralla -tekniikkaa.
Aika osuvaa...
Oman ufouttamisen aakkoset:
A) yksi/muutama virhe... onneksi puolet virheistä unohtuu marinoinnin aikana, ja huomaamatta korkea rima laskeutuu ja jopa valmistuu... vaatii vähintään puoli vuotta...
B) Hyvä työ keskeytyy jonkin tuikitärkeän heti pakko valmistua nyt työn takia.
C) kun edelliseen yhdistetään välillä suoritettu suursiivous/pikasiivous niin hupsan, taas pari työtä on poissa silmistä ja poissa mielestä... todennäköisesti löytyvät ylimääräisessä tarmonpuuskassa x-aikaa myöhemmin hyvin marinoituneina, vailla muistikuvaa alkuperäisestä ajatuksesta :S
D)Ehdoton mörkö on peukalot, varsinkin kun ne yleensä esiintyvät pareittain, jos näitä ei tee samantein on korkea riski marinoitumiseen....
E) Muutama saumakin voi olla liikaa, tässä tietokoneen vieressä odottelee poncho kahden sauman ja muutaman hapsun ompelua... tähän tosin auttanee deadline, joka on jo perjantaina ;)
Mukavaa joulun aikaa ja neulerikasta joulua minunkin puolestani... :D
Tutulta kuulostaa :D Tosin olen hämmästyksekseni huomannut, että musta on tulossa pikkuhiljaa yhden projektin nainen :) Jotkut jutut kuitenkin UFOutuu auttamatta, ja silmukoiden lisääntyminen ja intarsia ovat syynä vuosi sitten aloitetun huivin ja helmikuussa aloitetun unikkotakin ufoutumiseen. Ja tilaustyöt tietenkin ajaa kaiken muun ohi, ja tilaustyön jälkeen on kiva aloittaa joku ihan uus juttu ja siinä rytäkässä vanhat jää vähän jalkoihin :) Mutta nyt ei ole kesken kun hmm.. viisi työtä, joka on aika hyvin. Siis neuleissa vain viisi, ei puhuta ristipistoista nyt :D
Noiden jo mainittujen lisäksi, jos on monta kappaletta, niin ne jäävät kokoamatta yhteen, esim. villatakki. Kappaleet saan useimmiten neulottua pikavauhtia, mutta ne jäävät sitten lojumaan pitkäksikin aikaa. Ja kaikki viimeistelyt ottaa koville!
Hyvää analyysiä :) Mä myös Jokon tavoin ilmoittaudun tuohon ekaan sarjaan. Parillisten syndrooma on kadonnut nopeuden lisääntyessä. Jos luo silmukat heti kun toisen saa pääteltyä ei tule onkelmia...mut muuten voi venyttää.
Hihaongelman oon selättäny niin et teen ne ekana.
Suunnitelmallisuudet yms.. ne menee purkuun, aika nopeesti jos ahisteleepi.
Tosin löytyy tuoltakin koreista muutama Ikuisuus...
Minulla on ulkovarastossa jopa laatikko, jossa lukee "ikuisuusprojektit". Siellä on mm. lapsen villahaalari, jota kaukonäköisenä aloin neulomaan pari kokoa liian isona mutta joka sitten ehti jäädä kuitenkin pieneksi.. Syynä tämän ufoutumiseen oli kunnianhimoinen tavoite tuhota jämälankoja raidoiksi- seurauksena miljoona pääteltävää lankaa. Minulla tuppaavat myös villapaidat jäämään kainaloasteelle; neulon aivotonta vartalonympärysputkea autossa, bussissa, hiekkalaatikolla jne, mutta kun tulisi hihakavennusten vuoro, ei olekaan mahdollisuutta istua alas ja käyttää aivoja. Niinpä aloitan seuraavan aivottoman projektin. Leppoisaa joulua teille sinne! Pia
Parillisuus ongelma on tuttu yritän hillitä sitä neulomalla molempia yhtä aikaa. Minulla toimii se oikein hyvin nykyään.
Suuria projekteja vältän ettei tule neulomis kyllästystä, sitä on vaikea hoitaa. Petyn silloin itseeni.
En voi tehdä montaa kerrallan jäävät kaikki kesken. Vaikka mieleni minun tekevi aivoni ajattelevi alati uusia juttuja. Tunnen kuitenkin heikkouteni enkä tee kahta enempää yhtä aikaa. Jos on kolmas työs se jää tekemättä ja puran sen.
Hyvää Joulun odotusta
Melkein kaikki mainitut poislukien parillisuus. En yleensä tee tumppuja tai sukkia, joten säästyn siltä. ...Ja kun hän pääsi kotiin, alkoi armoton sukkien neulominen...
Kirjoneuleissa tulee lisäksi lankojen päättely (voi kammo!!) ja ylipäätään palojen ompelu yhteen. Yhdessä neuletakissa tällä hetkellä puuttuu enää kauluksen ja etukappaleiden reunaan virkattava yksinkertainen reunus... Keskeneräisiä tällä hetkellä siis se takki, kaksi puseroa (miehen ja oma), yks pieni aivoton autossaistumiskäsityö, lahjasukat (deadlinea puskee)... Sitten on niitä ideoita ja ajatuksia ja lankoja, jotka uhkaa etuilla noita muita. Apua!
Tuleehan Lankahamsterit taas ja säälipisteet ikuisuuksista?
Oikein lämmintä joulumieltä ja onnea tulevalle vuodelle!
Kun asuin vielä kotona, isäni siivosi neuleen ja ohjeen aina eri paikkaan. (Tosin silloin luulin, että se on äiti) Juuri mikään ei siis valmistunut. Tänä syksynä kävin siellä varastoja läpi ja purin lähes kaikki työt, mitä sieltä löysin (ja vahingossa yhden pikkusiskonkin työn, mutta ei kuulemma haitannut). Yhtä äiti ei antanut purkaa, mutten tiedä, miten sen tekisi valmiiksi, ohje kun on vieläkin hukassa ja se on aloitettu melkein kymmenen vuotta sitten.
Olipa ihastuttavan kotoinen analyysi. Mulle on ilmestynyt Uhoavan Gnun vierailun jälkeen UFO-laatikoita. Onneksi se ei löytänyt kaikkea ja mä olen ehtinyt aloittaa monta uutta sitten viime vierailun...;)Mutta kun niin kiva kokeilla ja sitten välillä melkein valmis ei ole kiva, ja välillä katoaa ohjeet ja välillä puikot on otettu pois muuhun työhön (mikä puikko? käsialakin on muuttunut?)jne...
Oikein hyvää joulun aikaa ja tulevaa vuotta!
Hih! Tunnistin itsestäni ainakin tuon tylsän työn ja parillisuuden. Sillä ei ole kauheasti väliä, kun minäkin harvemmin sukkia tai lapasia neulon. Kärjestä aloitetut, joita syksyllä kokeilin, saivat kyllä kiinnostuksen taas hetkeksi heräämään :)
Nuorempana ohuet langat ja suuri työ olivat vaikeita, mutta nykyään olen huomannut tekeväni mieluummin vähän pienemmillä puikoilla ja hiukan ohuemmasta langasta, joku nallekin menee ihan hyvin :) Yleensä mullakin on töitä kesken aina useampia, nyt ovat hiukan vähentyneet, tällä hetkellä kesken on kolme lahjaa ja yksi oma pusero, sekä apupupu. Varastoissa voi olla jotain vuosia vanhoja, mutta luulen että ne taitaa mennä purkuun, kun lankoja tai käyttötarkoitusta ei sellaisenaan enää ole.
Ja sitten löytyy aina jotain mikä on pakko saada heti!
Siunattua ja rauhallista joulunaikaa sinulle ja perheellesi!
Tällä hetkellä keskeneräisinä:
- Kuumavesipullon päällys, koska oli suunnaton tarve saada neuletakki, eikä siihen kuumavesipulloon oikeasti päällystä tarvitse. Viikonloppuna avopuoliso poltti niskansa ko. pullolla rakoille.
- Neuletakki, koska pitäisi etsiä mittanauha, jota ei ole muuton jälkeen näkynyt.
- Veljen sukat, joihin päätin kirjoa koristeen pohjaan jälkikäteen. Kuvio on suunniteltu, mutta neulaan tarttuminen ei innosta.
- Huovutetut pohjalliset, jotka ovat leikkaamatta.
Kaikkien rohkaistukseksi voin sanoa sen, että toissapäivänä päättelin piiitkän odottelun jälkeen Clapotikseni. Siitä tuli aivan ihana...
Ufotilanne on viimeaikoina pysynyt hallinnassa - vain yksi tai kaksi... Hyvää joulua!
Mä teen aina niin, että mä merkkaan Exceliin niin kirjonnat (kanavatyöt) kuin neuleetkin, tosin jälkimmäiset osissa.
Lähetä kommentti