Tien päällä

Näin uudenvuodenaattona olisi tietenkin sopiva aika vuoden neulekatsaukselle. Se saa kuitenkin odottaa ensi viikkoon, sillä Elämänlangalla ollaan edelleen tien päällä, tällä kertaa Seinäjoella miehen sukulaisissa. Lapset viihtyvät mumman ja vaarin kanssa loistavasti, ja maisteri on viettänyt aikaansa lukien roolipelikirjoja (lainassa kanssa-asujalta), pelaamalla tietokonepelejä (sekä omasta joululahjapaketista paljastuneita että kälyltä lainattua) sekä tietenkin neulomalla.

Joulunaika ja matkustaminen ovat johtaneet pahanlaatuiseen sukkaputkeen. Ensin tulivat Rhiannonit,



joista vielä yksi kuva koska niistä tuli niin sievät. (Minulla ei ole vielä kuvaa sukista omistajansa jalassa, sillä säät eivät viime aikoina ole suosineet valokuvausta juurikaan.)

Sitten neuloin reippaana tyttönä loppuun omat germaanisukkani, jotka istuvat jalkaan huomattavan sievästi vaikka pohkeeni eivät varsinaisen heiveröiset olekaan.



Onneksi mukaan matkalle ei eksynyt enempää polvisukkalankoja, sillä houkutus aloittaa vielä yhdet pitkät sukat olisi voinut käydä ylivoimaiseksi. En oikein ymmärrä tätä polvisukkavillitystäni, sillä ensinnäkin olen kuumaverinen enkä yleensä kaipaa säärille lisälämmikettä, ja toisekseen polvisukat eivät pysy koivissani ylhäällä sitten millään. Joidenkin blogeissa näkyy toinen toistaan kauniimpia polvisukkia, ja kiinnostaisikin tietää pysyvätkö sukat toisilla paremmin ylhäällä vai valuvatko ne kaikilla nilkkoihin heti kun silmä välttää. Kenties niksi olisi siinä, että pitäisi käyttää sukkahousuja joita myöten sukat eivät niin valuisi, mutta tuntemukseni kyseistä vaatekappaletta kohtaan ovat sen verran viileät että mieluummin vaikka kiinnitän polvisukat nitojalla paikoilleen.



Kaksien pitkien sukkien jälkeen nilkkasukat syntyvät kuin itsestään, parissa päivässä. Riemunkirjava pätkävärjätty lanka tuli lahjaksi saksasta Salaisen neuleystävän aikoihin, kun välitin viestejä ulkomailla asuvan ostallistujan puolesta kotimaan postin kuljetettavaksi. Siitä saakka lankaparka on odottanut pääsyä Jaywalkereiksi. Neulon nykyään melko harvoin pätkäväreillä, mutta synkeässä säässä pääasiassa keltaisen- ja oranssinkirjava lanka piristää kummasti. Harmillisesti värit eivät suostuneet lukuisista erilaisista valaistus- ja kameranasetusyrityksistä huolimatta kuvautumaan laisinkaan niin kauniin syksyisinä kuin ne luonnossa ovat.



Sukkaputkesta ei ole selvitty täysin vaurioitta. Katkaisin yhden ruusupuisista sukkapuikoistani, ja vasemmassa etusormessa on sukkalangan jäljiltä kirkkaanpunainen rantu. Erityisesti raita korostuu nyt villasukkalankaa neuloessa, kun polvisukat syntyivät sukkakäyttöä ajatellen epäilyttävänkin pehmoisesta Lana Grossan Meilenweit Seta/Cashmeresta. Onneksi haitta on toistaiseksi lähinnä kosmeettinen eikä haittaa neulomista.

Maisteri poistuu nyt sukkapuikkoineen odottamaan vuoden vaihtumista. Ensi viikolla sitten lisää Elämänlankaa neulevuoden 2007 muisteloiden merkeissä. Lankaisaa uutta vuotta 2008 kaikille lukijoille. Varokaa raketteja!

Ja me toivotamm'

...onnellista ja hyvää joulua. Maisteri toivottaa lukijoilleen hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa Tiernapoikien sävelin. Loistava ja sovituksestaan huolimatta traditiolle hyvin uskollinen esitys löytyy Youtubesta kahdessa osassa. Varoituksena tosin mainittakoon, että tutut sävelmät jäävät herkästi päähän soimaan.

Vaikka joulusuunnitelmat eivät tänä vuonna menneetkään ihan niin kuin oli ajateltu, saatiin stressi torjuttua ja Elämänlangan pesueellekin joulunviettopaikka sekä aatoksi että pyhiksi ja välipäiviksi. Alunperin oli tarkoitus lähteä kohti Seinäjokea ja maisterin miehen sukulaisia jo lauantaina, mutta erinäiset surkeat sattumukset siirsivät lähtöä. Onneksi maisterin vanhemmat asuvat vain puolen tunnin ajomatkan päässä, joten evakuoiduimme aatonaattona Tuusulaan josta matka jatkuu joulupäivänä kohti Seinäjokea.



Yksi pahimmista luonnehäiriöistäni on taipumus hermostua suhteettomasti jos ennalta tehdyt suunnitelmat muuttuvat, mutta päätin urheasti olla pilaamatta joulumieltä turhanharmittelulla. Sen sijaan iloitsin siitä, että Nea nyt ensimmäistä kertaa oli tarpeeksi vanha ymmärtämään joulukuusen koristelun ilon. Olikin hauska katsella, kuinka tyttö mummun kanssa ripusti kuuseen samoja lasipalloja ja joulukelloja kuin itse lapsena laitoin, ja jopa joitakin sellaisia koristeita, joita omin pikku kätösin olen askarrellut.

Hyvä puoli suunnitelmien muuttumisessa on sekin, että nyt pääsemme viettämään joulunaikaa sekä minun että Teemun perheiden kanssa. Lisäksi joulupäivä on hyvä päivä olla tien päällä, sillä ruuhkia ei ainakaan ole eikä matkanvarren huoltoasemillakaan ole erityisemmin jonoja.



Raportoitakoon vielä viime viikkoon viitaten, että maisteri Elämänlanka selätti kirotut joululahjasukat vastoinkäymisistä huolimatta. Viime viikolla mainittujen pudonneiden silmukoiden lisäksi kiusasivat esimerkiksi pohjekavennukset, jotka aloitin yhtä takasaumakuvion mallikertaa liian myöhään noin kahdeksastatoista varmistuslaskusta huolimatta, sekä lievä mahatauti joka söi puolisentoista vuorokautta hyvää neuleaikaa. Sukat kuitenkin valmistuivat perjantai-iltapäivänä ja pääsivät vastaanottajalleen jo samana iltana. Ne kuulemma myös sopivat, vaikka isojalkaista maisteria sukkien pikkuruiset jalkaterät välillä vähän epäilyttivätkin.



Nyt kun joululahjaneulominen on saatu kunnialla päätökseen ja joulureissussa päästy tien päälle onkin aika perinteiseen lomatapaan keskittyä omiin töihin. Valtaisien reissukassikasojen joukossa on yksi laukullinen neulottavaa, niin sukanalkua kuin puserontynkääkin, ja lisäksi kolmisen ohjekirjaa ja noin puolen vuoden tarpeiksi sukkalankoja. Toiveissa olisi joululoman aikana saada valmiiksi ainakin keskeneräiset germaanisukat.

Ensi viikolla taas Elämänlankaa, saa nähdä vieläkö tien päältä vai kenties jo kotoa. Siihen saakka rauhallista ja mukavaa joulua.

Jouluneulojan tunnustukset

Minä pidän joulusta. Pidän ajan viettämisestä perheen ja sukulaisten kanssa, hyvästä ruuasta ja rauhallisesta tunnelmasta. En koe tarvetta viettää joulunalusaikaa siivoten, enkä osaa ottaa stressiä kodin koristelusta.

Pidän myös lahjoista, sekä niiden saamisesta että niiden antamisesta. Tänä vuonna neulovat ystävät Rovaniemeä myöten ovat muistaneet minua pienillä lahjapaketeilla. Suurkiitos kaikille! Nyt minulla on monta lahjaa avattavana aattona. Yhtä pakettia pikkuisen raotin, että sain kortista kurkistettua kuka sen oli lähettänyt, mutta pistin sitten äkkiä kiinni ja joulupukkia odottamaan.



Oma lahjafilosofiani on sellainen, että ostan tai teen lahjoja jos inspiraatio iskee. Viime vuonna en tainnut neuloa ensimmäistäkään lahjaa, toissavuonna taas lahjoin useamman sukulaisen kotikutoisilla. Pakkoneulontaa yritän välttää, ja neulon lahjaksi joko jos keksin jonkun hyvän ja sopivan idean tai jos joku jo tekeillä oleva neule ilmoittaa haluavansa jollekin tietylle vastaanottajalle.

Aivan erillinen laji on se outo pakkomielle, joka joskus iskee. Minun on aivan pakko tehdä juuri tämä neule juuri tietylle henkilölle, ja jos joku merkkipäivä sattuu lähelle, juuri tiettyyn päivään mennessä. Tekeillä olevien sukkien suhteen kävi juuri näin. Ensin ajattelin, että ei edes kannata yrittää ehtiä jouluksi, mutta kun ensimmäinen sukka valmistui yllättävän nopeasti, iski tarve saada toinenkin valmiiksi niin että lahja ehtii pukinkonttiin.



Päätöstä olen ehtinyt katua jo useaan otteeseen, kuten esimerkiksi torstaiyönä puoli yksi kun huomasin pudottaneeni neuletapaamisessa silmukan taitteen palmikonkierrosta kahdeksan kerrosta alempana. Samaten alkoi epäilyttää siinä vaiheessa, kun väänsin ja käänsin punoksia koko viikonlopun, enkä vielä ollut päässyt sukanvarressa edes niin pitkälle, että työ vielä edes näkyisi valmiissa sukassa taitteen alta.

Asiahan valitettavasti on niin, että minä en ole erityisen nopea neuloja. En nyt poikkeuksellisen hidaskaan, mutta ei näillä nopeuksilla suomenmestaruuksista kilpailla. Tästä tiedosta ja runsaasta kokemuksesta huolimatta minun deadlineneulepakkomielteeseeni liittyy ikävä "kyllä tämä tästä nopeasti" -todellisuushäiriö ja aliarvioin katastrofaalisesti joko käytössä olevan neuleajan, projektin syömän aikamäärän tai kummatkin. Sama todellisuushäiriö iskee tavallisesti myös kun neule on loppumetreillä, tai kun viimeistelystä on vain pari hassua saumaa jäljellä, ja johtaa tyypillisesti surkeaan tappioon aikaa vastaan noin kello kaksi aamuyöllä.

Koska jouluun on enää viikko aikaa, poistun nyt takavasemmalle jatkamaan sukanvartta. Pohjekavennukset häämöttävät onneksi jo. Ensi viikolla toivottavasti joulurauhallista Elämänlankaa.

Historiallista

Opiskellessani ja tutkiessani parin tuhannen vuoden takaisia asioita olen huomannut historian kovin hankalan subjektiiviseksi tieteenalaksi. Monet kerrat totuus riippuu näkökulmasta, sodan voittajasta tai siitä, kuka kertoo hauskimmat tai kiinnostavimmat anekdootit. Neule-esimerkkinä se, kuinka Naantalin kaupunginisät menneinä vuosisatoina kielsivät julkisilla paikoilla neulomisen, koska se häiritsi yleistä rauhaa. Itseäni kovasti häiritsee se, että minulla on saatavilla lähteenä vain pari neulekirjaa joissa tähän viitataan joten en ole saanut anekdootin totuusarvoa tarkistettua, mutta toisaalta loistava tarinahan se on. Kuvittelen mielessäni Helsingin suurten neuletapaamisten hersyvähuumorisen ja äänekkään tunnelman ja siirrän sen ajatuksissani myöhäiskeskiaikaiseen Naantaliin. Kenties jo muinaiset naantalilaiset neuletapaajat saivat kuulijoiden korvat kuumottamaan ja ympäristön huolestumaan kaupungin moraalista?



Toinen tarina johon olen nähnyt viitattavan on 1800-luvun brittiläisen palvelustytön tehtävä neuloa toimiensa ohessa sukkapari päivässä. Liekö ollut lanka paksua tai sukat nilkkamallisia, sillä itse neuloin parin päivän alkukotireissulla sukanvartta lähes taukoamatta eikä näyttöä ole kuin parikymmentä senttiä. Taite oli paria palmikonkiertoa vaille valmis äitilään matkatessamme, mutta vaikka sain työstää sukkaa torstaipäivästä lauantai-iltaan en päässyt edes pohjekavennusten loppuun. Katkeamatonta neulerauhaa saan kiittää reippaista isovanhemmista, jotka jaksoivat touhuta lasten kanssa. Nea pääsi myös harrastamaan kädentaitoja hakkaamalla nauloja lautaan ja vuolemalla mofan kanssa ihan oikealla pienellä puukolla. Lisäksi tyttö kaiveli (selvästi äitinsä hyvän maun perineenä) mummun laatikosta vuosien takaista Wetterhoffin silkkilankaa ja ilmoitti tahtovansa neuloa. Joel oli kovasti mofan poika ja pääsi jopa auttamaan kettinkien ripustamisessa vesiränneihin sadeveden ohjaamiseksi pois talonseinältä.

Historian havinaa on muuten havaittavissa lastenkin käsitöissä: päivänä muutamana Nea sanoi että tahtoo tehdä kangasta, ja viritin sitten pahvinpalasta alkeellisen kankaankudontakehikon.



Moniko muistaa tällaisella lapsena askarrelleensa? Omat muistikuvani moisesta liittyvät suunnilleen ala-asteikään, joten olin kovasti hämmästynyt kun kolmevuotiaani välittömästi ymmärsi miten lankaa pujotellaan loimilankojen alta ja päältä. Hieman äidin tai isän apua työ vielä vaatii, mutta yllättävän hyvin se sujuu. Pohdin tulisiko projekti valmiiksi nopeammin jos houkuttelisin tekemään sitä joululahjaksi, mutta liekö tuon ikäisen vielä niin väliksi ottaa paineita käsitöiden valmistumisesta.

Joululahjoista puheenollen, Benrope haastoi neulebloggaajatkin osallistumaan Joulupata-keräykseen. Itse pistin muutaman lantin likoon, laita sinäkin jos joulubudjetista vielä löytyy! Keräyspotin nimi on Bloggaajat. Neulebloggaajaporukalla ei taideta Positiivarit-pottia peitota, mutta josko saisimme edes pokeritieto-porukan kiinni?

Tässä taisivat olla Elämänlangan tämän viikon eväät. Ensi viikolla ehkä lisää pohdintaa joululahjoista, tai sitten kenties jotain aivan muuta.

Hyviä ja huonoja uutisia

Huonot uutiset: Kirjapaino ilmoitti kustantajalle, että tarvitsee pari viikkoa odotettua enemmän aikaa, joten kirja ei ehdi jouluksi.
Hyvät uutiset: Saimme Langankuluttajan kanssa ensimmäiset kokonaiset taittovedokset kommentoitaviksi, ja kirjaksi taitettuna oma tuotos näyttää niin upealta ja mahtavalta, ettei malttaisi keskittyä virheiden etsimiseen.
Huonot uutiset: Nähtyäni taiton, en enää millään malttaisi odottaa valmista kirjaa.

Huonot uutiset: Aivottoman oikolukuneuleen tarpeessa calorimetrymopo karkasi taas käsistä pahemman kerran.



Hyvät uutiset: Nyt on pino joululahjoja langanpäiden päättelyä ja nappien ompelua vaille valmiina usealle vastaanottajalle, vauvanukkea myöten.

Huonot uutiset: Talvi näyttää lopulta tulleen kunnolla.
Hyvät uutiset: Lapset viihtyvät pihalla.
Huonot uutiset: Lapset eivät vielä viihdy pihalla ilman äitiä, ja ulkona on liian kylmää ja märkää neuloa.
Hyvät uutiset: Lumi tekee maisemasta valoisamman.
Huonot uutiset: Harmaanvalkoinen sää on blogikuvaukseen vain marginaalisesti parempi kuin marraskuun pimeys.

Huonot uutiset: Petroskoissa on talvella kylmä, ja esimerkiksi lastenkodeissa on paikoitellen kurjat oltavat.



Hyvät uutiset: Igu*leen Virpi järjestää joulukuussa polvisukkakeräyksen. Noin yksivuotiaan kokoon sukat syntyvät lähes hetkessä.

Huonot uutiset: Myös sukkamopo uhkaa karata käsistä, kun tekee mieli aina vain aloittaa uutta eikä viimeistellä mitään (paitsi nuo pikkulapsen polvisukat).
Hyvät uutiset: Onneksi sukkalanka ei lopu kesken.



Näkökannasta riippuen joko hyvät tai huonot uutiset: Koko viiden kilon laatikko ei ole minulle.

Huonot uutiset: Vaikka ostinkin kädentaitomessuilta monta kivaa neulekirjaa, unohdin etsiä Hobboksin standiltä Knitting Naturea.
Hyvät uutiset: Dollari on halpa, ja Amazon lupasi toimituksen vielä ennen joulua.



Huonot uutiset: Kierosti esittelevät aina ostoskoriin laittamisen jälkee, jotta "katso, tämäkin kirja voisi sinua kiinnostaa". Toivottavasti ei mennyt tulliraja rikki. Jahka paketti saapuu, täytynee lahjoa kirjoja selkä vääränä kantavaa postinkantajaa jotenkin.

Nyt jatkan oikolukemista, josko vielä jonkun satunnaisen virheen saisi kiinni ennen kirjan oikeasti painoon asti menemistä. Ensi viikolla yritän saada aikaiseksi kirjahypetöntä Elämänlankaa. Katsotaan kuinka maisterin käy.