Herra tohtori

Vaikka maisteri Elämänlanka on viime vuodet lähinnä viettänyt aikaansa kotona lapsia hoitaen ja neuloen, on perheessä sentään joku tehnyt jotain akateemisten pyrkimysten eteen. Lapset pakattiin keskiviikkoiltana Tuusulaan isovanhempien hoivaan, ja neulojan mies pääsi potemaan todenteolla rimakauhua, sillä torstaina häämötti väitöstilaisuus.



Kysyin hyvissä ajoin Teemulta lupaa neuloa väitöksessä. Arvelin nimittäin kaukaa viisaasti, että sammuisin kuin saunalyhty ellei käsillä olisi mitään tekemistä. Kuvassa poseeraa siis väitössukan nimellä kulkeva sileä perussukka, lankana Step jota ostin joltain käsityömessuilta ties koska. Lisäksi kuvassa näkyy väitöskirjan kansi, kiinnostuneille tiedoksi että otsikko oli "Advances in unlimited-vocabulary speech recognition for morphologically rich languages". Suomeksi siis suurinpiirtein, jotta kuinka opettaa tietokone tunnistamaan paremmin puhetta sellaisissa kielissä kuin suomi tai esimerkiksi viro, joissa on paljon taivutusmuotoja.



Koska ymmärrän suurin piirtein mitä Teemun väitöskirja käsittelee, mutta tietoteknisen toteutuksen yksityiskohdat (joita väitöstilaisuudessa ymmärrettävästi enimmäkseen käsiteltiin) menivät yli hilseen niin että vihellys vain kuului, sukka eteni kuin siivillä. Kuten kuvasta näkyy, keskeytin neulomisen välillä selatakseni esiin sen sivun jota vastaväittäjä kulloinkin sanoi käsittelevänsä, mutta en voi väittää ymmärtäneeni kaavoja ja kuvaajia. Todettakoon, että noin 2,5-tuntisen väitöksen aikana ehtii neuloa varren lisäksi kantapään ja ensimmäiset kiilakavennukset, ennen kuin on aika kuunnella vastaväittäjän asiaankuuluvan ylistävät loppusanat ja mennä nauttimaan kakkukahvia.



Kakkukahvilta liftasin pikaisen kyydin kotiin Harmonia-kämppiksen vanhemmilta jotka olivat paikalla autolla, ja ryhdyin leikkimään tyttöä. Väitöksessä minulla oli pörröinen letti, T-paita ja pitkät housut, ja koska tilaisuus venyi pitkäksi uhkasi tulla suorastaan kiire sonnustautua juhla-asuun, laittaa tukka ja maalata naama. Ropeconissa neulomani pikkujakku joutui Con-kirouksen uhriksi eikä valmistunut, mutta vihreä Springtime Swirl -huivini sointui onneksi ihan sievästi vanhaan roosaan iltapukuun. Mekko on muuten Nean valitsema, sen siitä saa kun ottaa prinsessaikäisen makutuomariksi. Omat tuntemukseni vaaleanpunaisen kaikkia sävyjä kohtaan ovat tutummille sen verran hyvin tiedossa, että esimerkiksi armas äitini repesi epäuskoiseen nauruun kuullessaan asuvalinnasta. Aika hyvältä väri sitten kuitenkin näytti.

Karonkkaillallisen ja jatkot hoiti kunnialla oikein mukavaksi ja viihtyisäksi osoittautunut tilaus- ja teatteriravintola Alberga, jota toimitus voi lämmöllä suositella. Lisäksi ravintolaan on meiltä kotoa sen verran lyhyt matka, että ehdin laittautua valmiiksi suorastaan ruhtinaallisella marginaalilla ennen kun hilpaisin bussiin joka toi minut paikalle kokonaisen vartin etuajassa.



Loppuun vielä kasvokuva, sillä suorastaan ylitin itseni ja marssin viime viikolla Sellon meikkikauppaan. Pyysin palvelua myyjältä joka oli huomattavan ystävällinen mutta selvästi kovasti hämmentynyt asiakkaasta, jolla ei ollut kotonaan ainuttakaan niistä kuulemma aivan arkisista kosmetiikkatuotteista joita tarvitaan perusmeikkiin. Minulle myytiin meikkivoidetta, puuteria ja huulipunaa, joilla näemmä täysin kädetön tampiokin saa maalattua itselleen juhlanaaman, vaikka tytön leikkiminen harjoitusmeikkiä tehdessäni aiheuttikin lähinnä hysteeristä hihtystä ja ihmettelyä siitä missä järjestyksessä asiat pitäisi tehdä ettei meikki sotke kynsiä ja huulet kampausta, ja niin edelleen. Laittautuminen oli lopulta ihan hauskaakin, mutta onneksi normaaleissa kotioloissa riittää se, että muistan pistää vaatteet päälle ennen kun vien lapset ulos, ja hiusten harjaaminen on hyvää bonusta.

Tällaisissa juhlallisissa tunnelmissa Elämänlangalla siis tällä kertaa. Ensi viikolla taas uutta asiaa.

Myyttejä ja salaisuuksia

Kuten Elämänlankaa pidempään seuranneet tietävät, vietän joka vuosi näihin aikoihin viikonlopun Otaniemessä ostallistuen Ropeconiin. Tänä vuonna tapahtuman teemana oli myytit ja salaisuudet, joten päätin itsekin esiintyä myyttisenä olentona: maksavana asiakkaana. Tähän mennessä olen siis aina Ropeconissa ollessani ollut ilmaislippulainen joko siksi että olen ollut työläisenä tai sitten ohjelmanjärjestäjänä, mutta nyt onnistuin välttämään kaikki nakit ja ihan vain keskittymään tapahtumasta nauttimiseen.



Kaiken muun kivan ohella minun Ropeconiini kuuluvat aina neuleet. Tyypillisesti con-neuleillani on kuitenkin hieman huono historia, koska ne syystä tai toisesta joko ufoutuvat tai epäonnistuvat täysin. Ylläolevan kuvan vihreä monsterimöykky oli tämänvuotinen projektini, pieni jakunkaltainen tuote tai hartialämmitin. Kauluksessa oli suurinpiirtein kuusisataamiljoonaa silmukkaa, joten arvoitukseksi jäi vielä kuvanottovaiheessa tulisiko työstä ihan kamala. (Sunnuntai-iltana kun olin saanut koko kauluksen pääteltyä totesin, että kädentiet ovat hirveän isot, joten nyt arvon teenkö lepakkohihat vai pitääkö kehittää Jotain Aivan Muuta.)



Ropeconissa on joka vuosi paljon erilaisia esityksiä ja esitelmiä, joissa on paitsi kiinnostavaa asiaa myös paljon neuleaikaa. Parhaimmillaan meitä istui viisi henkeä rivissä joko neulomassa tai virkkaamassa, mutta kuvaan osui vain kaksi. Kävin kuuntelemassa kokonaan tai osittain ainakin arabialais-islamilaista mytologiaa, kulttuurimaantiedettä, muinaiseläimiä ja salakirjoituksia. Lisäksi minut kaapattiin lauantai-iltana aivan loistavaksi osoittautuneeseen Lovimatka - loitsulaulutyöpajaan (jossa ei tosin voinut neuloa, mutta jossa pääsin leikkimään loveen lankeavaa shamaania).



Oleellinen osa tapahtumaa on tietysti tuttujen tapaaminen, ja koska neulojia oli paljon saimme aikaiseksi pienen neuletapaamisenkin Dipolin Cantina -ravintolassa eli tuttavallisemmin Keltsussa. Erityisen mukavaa on tietysti tavata kauempaa tulevia tai muuten vain harvoin tavattuja tuttuja, kuten kuvan Punanen joka ei asu pääkaupunkiseudulla.

Huikean hauskaa oli suurin piirtein koko ajan, joten ehkä tämä maksava asiakkuus sopii minulle. Ensi vuonna siis uudestaan, ehkä fiksummin vaikkapa sukkaparin kanssa niin että työn lopputulema on arvattavampi.

Nyt viettämään aikaa lasten kanssa, koska riiviöiden äitiaika jäi sattuneesta syystä vähän vähemmälle viikonoppuna. Ensi viikolla taas sitten lisää Elämänlankaa.

Knitty!

Neuloin viime kesänä sukat. Niistä tuli oikein kivat, ja halusin saada ohjeen julki. Lähestyin ensin Knotionsia, mutta numeron sukkakiintiö oli täysi ja päätoimittaja pyysi minua sukkien asemesta suunittelemaan palmikkolapaset. Keräsin rohkeuteni ja lähetin sitten ohjeen tarjolle Knittyyn. Mainitsinkin tästä ohimennen viime talvena.

Yllätyksekseni Knittyssä pidettiin ohjeesta. Päätoimittaja-Amy pyysi saada pitää ohjeen varalla kevään numeroon, sitten kesän numeroon.



Kun kesän numero ilmestyi, olin hirveän pettynyt kun sukkia ei näkynytkään, vaikka olin jo nähnyt ohjeen esikatseluvaiheessa. Neulovat ystävät onneksi rohkaisivat minua ja sanoivat, että ohje on varmasti tulossa numeron yllätyksiin. Ja kas, oikeassa olivat! Pari päivää takaperin Sunday Swing -sukat ilmaantuivat Knittyn sivuille. Palautetta on tullut ihan huikeasti eri kanavia pitkin niin että olen ihan pöllämystynyt. Suurin osa ohjeistani kun on Ullassa, ja suomalaiset eivät yleensä tapaa ihan niin monisanaisesti ilmaista innostustaan kuin esimerkiksi amerikkalaiset.



Erityisesti kuvassa näkyvästä pupumukista on tullut monta kyselyä. Tänään pitäisikin suunnata postiin viemään yksi muki postin kuljetettavaksi vaikka suojeluraha Atlantin ylitykselle on kova, kun sain vaihtotarjouksen josta ei voinut kieltäytyä. Suomalaista designiä maailmalle monin tavoin, siis.

Vuoden odotus valmiista työstä ohjeen julkaisuun oli suorastaan pakahduttavan pitkä, kun itse tykkään noista valmiista sukistani kuin hullu puurosta mutten voinut niitä liiemmälti esitellä. Julkaisu Knittyssä on kuitenkin minulle hirveän iso juttu ja ihan odotuksen arvoista. Huikeaa!

Nyt jatkamaan neuleharjoituksia. Ensi viikolla sitten taas uutta Elämänlankaa.

Iso tyttö

Elämänlangan sydänkesään kuuluu väistämättä ajan kulumisen haikeus, kun Nea heinäkuun loppupuolella täyttää vuosia. Tänä vuonna synttärit juhlittiin viikkoa etukäteen. Tämän viikon viikonloppuna ei ole aikaa, koska saan tuntea itseni todella vanhaksi kummipoikani konfirmaatiossa, eikä viisivuotisbileitä kannattanut yrittää työntää samaan syssyyn.



Jotkut asiat näyttävät pysyvän vuodesta toiseen. Tänä vuonna Nea alkoi puhua autokakusta jo viikkoja ennen juhlaa, ja varmisti vielä koristelua aloittaessani että tuleehan siitä varmasti auto. Joku täti puistossa oli kuulemma kysynyt että eikö prinsessakakku olisi kivempi, mutta onneksi viisivuotiaan prinsessageeni ei ole vielä aktivoitunut niin pahasti että kakkusuunnitelmat olisi täytynyt laittaa uusiksi.

Tänä vuonna ilmassa oli jo lastenkutsujen tuntua, sillä normaalien Harmonia-"sukulaisten" lisäksi paikalle oli kutsuttu naapurirapun Jenni, ja onnistuimme saamaan kaikki lapset samaan aikaan saman pöydän ääreen syömään. Täytyyköhän ensi vuonna jo vuokrata juhlatila ja järjestää ihan ohjelmaakin? Nyt riitti vielä se, että oli tikkuihin pisteltyjä lihapullia ja pikkunakkeja joiden syöminen näytti olevan ihan oma ohjelmanumeronsa.



Viisivuotias alkaa otsikon mukaisesti olla jo aika iso tyttö, fiksu ja ketterä ja taitava. Lukeminen ja kirjoittaminen sujuvat jo, vaikka tahti on hidasta ja teksti haparoivaa, kaikenlaiset askartelut ovat iso hitti ja kesän suurinta hupia on ollut erilaisissa kiipeilytelineissä kiipeily ja uusien temppujen opettelu. Prinsessa pistää selkeästi esiin, ylläolevan kuvan Vaapukka-puseron värin piti ehdottomasti olla roosa ja pitsiäkin piti olla, ja hameet ja mekot ovat kovassa käytössä. Äidin iloksi prinsessat voivat kuitenkin paitsi hienostella myös esimerkiksi paeta merirosvoja ja lentää avaruusraketeilla. Neuleharrastuskin jatkuu, ja Nea innostuu aina välillä istumaan pitkän pätkän sohvalla oma kudin kädessä, vaikka lopputulos onkin vielä melko epätasainen ja äidin apua kaivataan säännöllisesti.

Aika hyvä näyttää tuosta ensimmäisestä koekappaleesta olevan tulossa, vaikka äidin homma onkin aika haasteellista työtä. Ensi vuonna pääsen ihmettelemään eskari-ikää ja seuraavana pohtimaan, että missä vaiheessa minun vauvastani muka tuli koululainen.

Ennen näitä edessä siintäviä valtaisia kriisejä, voisin kuitenkin siirtyä taas kriiseilemään neuleiden pariin. Kesäyön hullutuksen armonaika lähenee tasaisesti loppuaan, Linen Drape -puseroni on vielä vaiheessa eikä iso huivikaan ole vielä edes puolessa. Puhumattakaan kahdesta keskeneräisestä sukkaparista. Ensi viikolla mahdollisesti siis KYH-edistystä, mikäli sellaista tapahtuu. Puikot kilisemään, ja ensi viikolla taas uutta Elämänlankaa.

Ilmaisia vihjeitä

Hyvä lukija. Tällä viikolla oli tarkoitus esitellä tarkemmin Joelin uusia sukkia jotka omasta mielestä ovat vähän epäonnistunut design, mutta lapsi itse on pitänyt niitä liki yötä päivää siitä saakka kun ne valmistuivat, joten detaljien kuvaaminen kävi haasteelliseksi (ja saa epäilemään oliko niissä nyt sittenkään vikaa). Sukka-analyysin asemesta Elämänlangalla on siis nyt vuorossa amatöörineulesuunnittelijan vihjeitä neulesuunnitteluun, kokemuksen syvällä rintaäänellä ja aivan ilmaiseksi.

Vihje yksi: Kun opiskelet uutta silmukoiden luontitekniikkaa, valitse langaksi joku muu kuin 75% mohairsekoite.

Vihje kaksi: Kun kuitenkin päätät testata mohairsekoitteella siksi, että se nyt vaan olisi niin ihanaa ja kuka sitäpaitsi tahtoo testailla kun suoraakin voi aloittaa varsinaisen työn, muista että mohairin purkaminen on pirullista ja aikaa menee varmasti hukkaan paljon enemmän kuin siihen harjoitusluontiin esimerkiksi sileällä villalangalla olisi mennyt. Aikaa kuluu varsinkin, jos päätät pakastaa mohairin ennen purkuyritystä. (En ole varma onko pakastaminen vain lumelääke mohairin takertuvuuteen, mutta haittaako plasebovaikutus jos sen kokee auttavan?)

Vihje kolme: Kun lopulta päätät vaihtaa lankaa, alpakka ei ole kovin paljon mohairia parempi valinta. En tiedä toimiiko pakastaminen alpakkaan, mutta työn rankaiseminen reilulla satsilla pakkasasteita saattaa tietysti helpottaa omaa oloa.



Vihje neljä: Jos uudessa silmukoiden luontitavassa tarvitaan apulankaa, kannattaa valita toistuviin yrityksiin joku muu kuin helposti rispaantuva puuvillaviskoosisekoite. Rispaantuneeseen lankaan pakastaminen ei tepsi.

Vihje viisi: Samalla kun pistät viidennen yrityksen työtä pakastimeen saadaksesi langan vielä purettua käyttökuntoiseksi, pistä pakkaseen myös valkoviinipullo. Se on kuudennen tai seitsemännen yrityksen jälkeen juuri sopivan viileää. Viiniä ei kuitenkaan kannata juoda ennen kuin on todennut, että yritykset opetella uutta voisi sittenkin lykätä huomiseksi.

Ei mulla muuta tänään. Ensi viikolla taas lisää Elämänlankaa. Siihen saakka kippis!