Angstinpoisto-ohjelma

Viimeviikkoinen syysangsti ei oikein ota hellittääkseen, joten Elämänlangalla on otettu käyttöön ankara angstinpoisto-ohjelma.

Ensimmäisenä angstinpoistoa varten paneuduttiin syksyn hyviin puoliin ja kaivettiin esiin monenmoisia erilaisia villasukkia. Koko kesä on kulunut lähinnä paljasjaloin, mutta nyt kun alkaa tulla viileä voi kuumaverinen maisterikin vetää jalkaansa lämmikettä paistumatta puolikuoliaaksi.



Viikon ehdoton suosikkisukkapari on ollut jo jonkun vuoden takainen polvisukkapari, joka on selkeästi oma yritykseni ryhtyä sukkalankainsinööriksi. En vieläkään tiedä mitä mielessä liikkui kun valitsin Maijan laajasta värikartasta sukkiin aniliininpunaisen, petroolin ja punaruskean. Sukat ristin heti paksujalan polvisukiksi ja ne ovat toistaiseksi ainoat koskaan valmiiksi asti saamani polvisukat. Puikoilla on tosin jo Jitterbugiset kilpailijat, joten saa nähdä joutuvatko nämä sukat luopumaan asemastaan lempisukkina jo ennen ensilumia.

Toinen osa angstinpoisto-ohjelmaa on Ravelry. Olen surkean huono luetteloimaan ja järjestämään omia neuleitani, eikä lankavarastostakaan ole tullut kirjattua ylös kuin muutama hassu kerä, mutta ideoita ja väriterapiaa Ravelrystä löytyy yllin kyllin. Olenkin ottanut tavaksi selata muiden suosikkeja tai vastavalmistuneita töitä, ja aina löytyy jotain upeaa katseltavaa.



Lisää väriterapiaa on puikoilla: otin viimein takaisin työn alle Eriksen, joka keväällä jäi paitsioon kaikkien kirjaprojektineuleiden alle. Jäljellä on enää hihat, joten pian oranssinpunainen väriterapia on päällä eikä puikoilla. (Tosin suunnilleen näin taisin sanoa myös pääsiäisen jälkeen, joten vannomatta paras.) Iloisena bonuksena luontokin on tarjonnut väriterapiaa, ja eteläisen Suomen ruskankaltainen tuote alkaa olla parhaimmillaan. Kuten tämän viikon kuvista näkyy, myös aurinko suosi viikonloppuna, joten lasten kanssa ulkoillessa sai valohoitoakin.

Väri- ja inspiraatioterapiaa on myös ihan pian ilmestyvässä Ullassa, joka on jo kymmenes numero ja kertakaikkiaan upea ja mahtava. Ohjeita on kymmeniä! Aika hienoa jälkeä harrastajavoimin. Ullablogissa näemmä uhattiin, että uusi Ulla saattaisi olla luettavana muillekin kuin jäsenille tänään illalla.



Etteivät neulottavat mallit loppuisi, diilasin itselleni vielä enemmän inspiraatioterapiaa. Kuvan kirjaan on koottu parhaita neuleita Interweave Knitsistä vuosien varrelta. Useampikin malli voisi päästä puikoille.

Viimeisenä kohtana angstinpoisto-ohjelmassa on päätös neuloa hetken aikaa vain itselleni. Olen viime aikoina neulonut ja suunnitellut lähinnä muille, joten nyt annoin itselleni luvan neuloa lähiaikoina vain sellaisia asioita joita minun itseni tekee mieli. Nyt voin myös siis neuloa valmiista malleista eikä minun tarvitse jatkuvasti nyrjäyttää aivojani neulesuunnittelussa. Listalla on vaikka mitä, jota en ole ehtinyt toteuttaa, kun on ollut kirja- ja Ullaneulottavaa. Josko nyt olisi vaihteeksi hermolevon aika?

Eiköhän näillä eväillä pitäisi mielialan nousta. Nyt voisinkin vetäytyä jatkamaan Eristä ja sitten pohtia josko aloittaisin itselleni vielä jotkut sukat tai paidan. Ensi viikolla toivottavasti taas pirteämpää Elämänlankaa.

Stressieläin

Syksy yllätti maisterin taas takavasemmalta, ja Elämänlangalla onkin viime päivinä podettu yhdistettyä syysangstia ja neuleaiheista stressisyndroomaa. Olo on kuin Pirren bloggaamassa hupiviestissä: kovasti koko ajan on jotain tekevinään, mutta mitään ei tunnu saavan aikaiseksi ja hommat jäävät kesken kun joka välissä keksii jotain uutta jota pitäisi aloittaa juuri nyt.

Ullan deadline uhkasi myös aiheuttaa stressiä ja ahdistusta. Mikä siinä on, että vaikka Ullablogissa ne tappolinjat kerrotaankin, on aina jotain vaiheessa kun ohjeen lähettämisen aika tulee?



Valmista kuitenkin tuli, kuten kuvasta näkyy. (Kuva ja kuvan lapsi lainassa Villasadulta, paljon kiitoksia.) Tarkempia kuvia sitten tarjolla viikon päästä kun Ulla ilmestyy, tai Ullan jäsenille jo lähipäivinä kun esikatselu ja kansikuvaäänestys alkavat.

Kuvista puheenollen: kas siinäpä yksi neulebloggaajan syksyn harmin aihe. Tähän aikaan vuodesta saa kuukausiksi jättää hyvästit kirkkaassa kesän valossa kuvatuille teräville ja kauniin värisille neulekuville, saatika sitten sille ylellisyydelle, että voi vielä lasten nukahdettua livahtaa pihalle kuvaamaan jonkun unohtuneen kuvan. Keskellä päivääkin otetuista kuvista tulee hämäriä ja harmaita. Onneksi sentään neuleisiin voi valita kirkkaita ja värikkäitä lankoja vastapainoksi.



Myönteisempi neulestressin aihe on ideapaljous. Kuten viime viikolla totesin, uusia lankoja on ilmaantunut varastoihin, ja päässä parveilee neuleaiheisia ajatuksia vaikka lampaiden syödä. Toissailtana olisi itseasiassa saanut loistavan tilannekuvan (jos valo olisi riittänyt) kuinka maisteri istui sohvalla käsissä mallitilkku, suussa lyijykynä ja ympärillä sohvan täydeltä mallineulekirjoja ja ruutupaperia. Kysymys kuuluukin: kuka tämän kaiken neuloisi? Talveksi tarvittaisiin taas lämmikettä sekä itselle että perheelle, puhumattakaan sitten niistä kaikista muista ideoista. Jonkun pitäisi kuulemma myös huolehtia kodista ja lapsista.

Nyt maisteri voisi siirtyä virtuaalimaailmasta sohvannurkkaan ja jatkaa mallitilkkuilua ja ruutupiirrustelua. Luvassa on talveksi jotain lämmintä ihan minulle itselleni, jahka ehdin neulomiseen asti. Kuvaa ja kertomusta lähiviikkoina, tosin ensi viikolla luultavasti vielä muita aiheita.

Varastokirjanpitoa

Taannoisen blogitauon aikana Elämänlangalla tehtiin muutakin kuin ulkomaanmatkailtiin. Vaikka en itse osallistukaan kymmenen prosentin vähennysprojektiin, tekivät muiden lankahamstereiden inventaariot minut uteliaaksi. Niinpä päätin, että kyllä täälläkin on inventaario saatava aikaiseksi. Koska pienet avustajat yleensä pikemminkin hidastavat kuin nopeuttavat tällaisia toimituksia, kutsuin mukaan yhden jos toisenkin kaverin.



Koska lankavarastoni on muodostunut salakavalasti vuosien mittaan enkä koskaan alunalkaenkaan tullut laskeneeksi mitään lankamääriä, ei minulla ollut harmainta aavistusta varaston todellisesta koosta. Jo vuosia olen pitänyt jääräpäisesti kiinni tarinasta, että varastossa on "noin kolmekymmentä kiloa" lankaa.



Yllätyksekseni arvio olikin lähellä todellisuutta, ja lahjoitettuani muutaman lankakilon inventaarioavustajille, lankavarastoni suuruus oli taulukon mukaan naurettavan pienet 23 kiloa. Arvioin tosin, että 25 kiloa olisi paljon lähempänä totuutta, sillä taulukko antoi välillä kummallisen pieniä lukuja ja lisäksi olen melko varma että jossain sohvan takana tai kaapissa piilottelee yksi jos toinenkin lankanyssäkkä joka unohtui laskuista.



Luulen, että lankavaraston kutistuminen johtuu ennen kaikkea viime vuosien aktiivisesta pyrkimyksestä poistaa varastosta kaikki puhumattomat langat lahjoituksin ja lankavaihdoin. Nyt voinkin iloisena todeta, että valtaosa nykyisestä varastosta on oikeasti ihkulankaa, joka inspiroi neulomaan, ja ongelmaksi käy pikemminkin ajan kuin ideoiden puute.



Hihiteltyäni viikon verran sille, että lankavarastokirjanpito näytti kymmenisen kiloa vähemmän kuin olin arvioissani tohtinut veikkailla, päätin kiireesti tehdä tilanteelle jotain. Aloitin Wienistä etsimällä puserolankoja, mutta päädyin sitten lopulta ostamaan vain yhdet nilkka- ja yhdet polvisukkalangat ja kaksi kerää ohutta Silk Gardenia. Sukkalangat ovat Lana Grossan iiiiiiiihanaa Meilenweit Seta/Cashmerea joka on tunnultaan vielä astetta mukavampaa kuin Regia Silk. Niin, ja tuli sieltä ehkä pari tavallisempaakin sukkalankakerää kerättyä mukaan.



Ettei koko lankabudjetti kuluisi ulkomailla, tuin sitten myös lähilankakauppoja. Neuletikissä on Hjertegarnin syksyn uutuuslankoja, ja olen kantanut reippaasti kotiin kahta väriä Merino Silkiä ja kolmea väriä Ciao Trunte -merinovillaa.



Pahin repsahdus tapahtui kuitenkin Menitassa, kun olin ostamassa yhtä (1) kerää Eskimoa Langankuluttajalle lähetettyä laukkua varten. Ensin Jaegerin lakkautetut merinovillalangat huutelivat, ja hyvin alkanut väistöyritys ("Ei tätä ole tarpeeksi puseroon minulle.") kilpistyi myyjän vakuutukseen että varastossa on lisää. Sitten kassan taakse strategisesti sijoitetut Grignascon Cashmere -kerät huutelivat, ja kun melkoisessa lankahumalassa hoipuin bussille totesin sitten ostaneeni kalleimmat sormikaslankani koskaan. Enkä minä edes erityisemmin pidä sormikkaiden neulomisesta.



Kaikkien näiden repsahdusten, Tuulian lähettämien Knitpicks -huivilankojen ja Excel-taulukon korjailun jälkeen lankavarastokirjanpitoni näyttää tällä hetkellä jo vähän kunnioitettavampaa himpun päälle 32 kilon lukemaa. Lisääkin tosin mahtuisi, ja on etäisesti mahdollista että Joku(TM) tilasi hieman tarjouksessa ollutta Yorkshire Tweediä Jannette's Rare Yarnsilta.



Koska myös Kela muisti kirjeellä ja ilmoitti äitiysrahan vaihtuvan kotihoidon tukeen ja kuukausitulojen siis laskevan yli puolella, lienee parasta yrittää seuraavaksi hieman hillitä liki maanisiksi yltyneitä lankaostoksia ja keskittyä neulomiseen. Viikonloppuna sitäkin lajia tuli harrastettua reippaanlaisesti, sillä Ullan deadline oli eilen. Tällä kertaa täytyy myöntää, että oli hieman anottava lisäaikaa arvon päätoimittajattarelta, sillä valokuvat jäivät vielä ottamatta ja kokosarjoitukset laskematta. Neuleen vastaanottaja kuitenkin piti tuotoksesta, joten puurtaminen kannattanee.



Tämä päivä täytyykin sitten omistaa kirjoittamiselle, että materiaalit eivät ole aivan järjettömän myöhässä. Näihin kuviin, näihin lankoihin ja näihin tunnelmiin, siis. Ensi viikolla lisää Elämänlankaa.

Maisteri matkustaa

Kuten toissaviikolla uhkasin, Elämänlangalla pidettiin muutama päivä lomaa. Ei sentään neulomisesta, mutta kirjanteosta ja lapsiperhe-elämästä kyllä. Viikko sitten perjantaina tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun lemmikkiteekkarista ihan virallisissa papereissakin tuli Neulojan Mies, mutta silloin aikoinaan ei tullut lähdettyä häämatkalle ja sitten tulikin jo jälkikasvua ja niin edelleen. Kun neljävuotishääpäivää vuosi sitten vietettiin loppuvaiheen raskausvaivoista kärsien, uhkasin että viisivuotishääpäiväksi jätetäänkin sitten lapset mummolaan ja lähdetään matkalle. Kun matkan varaaminen nyt kesällä alkoi tulla ajankohtaiseksi, selailimme pari päivää matkatoimiston sivuja ja arvoimme lopulta kohteeksi Wienin, jossa kumpikaan ei aiemmin ollut käynyt.



Lentokentällä uhkasi jo hieman matkastressi iskeä, kun check-in -tiskillä ilmoitettiin lennon olevan myöhässä. Onneksi tieto siitä, että puiset sukkapuikot voi viedä mukaansa koneeseen piti paikkansa, ja aloitimme lomaan laskeutumisen istumalla tovin lentoaseman Robert's Coffeessa kirjoja lukien, neuloen (minä) ja herkutellen (puikkonallet, kuten kuvasta näkyy).



Wienissä meitä odotti neljän tähden hotelli Kaiserhof. Hotelli sijaitsi pienellä sivukadulla vain muutaman sadan metrin päässä Karlsplatzin metroasemasta ja ehkä kilometrin päässä historiallisesta keskustasta. Hotellivalinta oli kerrassaan loistava: Palvelu oli hyvää ja ystävällistä, huone mukava ja buffetaamiainen juuri niin tukeva ja monipuolinen kuin kaupunkilomaillessa toivoa voi. Henkilökunta sekä puhui hyvää englantia että kuunteli sujuvasti ontuvaa saksaa, ja mikä parasta hotellille sai tilata hierojan ja alakerrassa oli ihan suomalaiseenkin makuun hyvä sauna. Näin hyvissä oloissa ei haitannut se, että varsinaisena hääpäivänä satoi kuin saavista kaataen ja eräs saksalainen nykyään roomalaistunut kardinaali tukki vierailullaan koko keskikaupungin.



Mikäli olisin ollut matkassa itsekseni, olisin varmasti tehnyt pitkän listan hotelleista ja nähtävyyksistä, ja olisin juossut koko pitkän viikonlopun kieli vyön alla. Häämatkaillessa lähdimme kuitenkin liikkeelle rauhallisemmalla aikataululla ja tutustuimme vähemmän museoihin ja enemmän esimerkiksi Wienin kauniisiin puistoihin. Yllä näettekin kuvakollaasin otsikolla "Kristel neuloo"... Stadtparkissa, Schönbrunnin linnan puistossa, Donauturmissa ja Donauparkissa. Wienin metrossa en tullut neuloneeksi, sillä matkustimme yleensä vain pari pysäkinväliä. Kaupungissa muuten oli loistavasti toimiva julkinen liikenne, eikä kolmen päivän kortti maksanut kovinkaan paljon.



Kaikesta tuosta neulomisesta syntyi myös tulosta, ja maanantaina Teemu pääsi poseeraamaan uudessa villapuserossaan pitkin Donauparkia kun otin kuvia Ullaa varten. Tarjolle on siis tulossa peruspuseron ohjetta, jahka syksyn numero muutaman viikon päästä ilmestyy.

Kuten arvata saattaa, käytin aikaa myös lankashoppailuun. Etukäteen yritin etsiä tietoa Wienin lankakaupoista, mutta oikein hyviä listoja ei ollut missään. Lopulta etsin vain Lana Grossan sivuilta Itävallan jälleenmyyjät ja paikallistin kartalle Wienin kaupat.



Lankasuunnistus oli Wienissä yllättävänkin helppoa. Katujen nimet oli merkitty selkeästi liki joka kadunkulmaan, ja numerointi oli looginen joskaan kaikkien talojen julkisivuun ei osoitenumeroa ollut merkitty. Lankakauppojen kohdalla seinässä oli kuitenkin poikkeuksetta WOLLE -kyltti.

Löytämäni putiikit olivat kaikki melko pieniä. Koska olin löytänyt osoitteet Lana Grossan jälleenmyyjäsivuilta, en ollut kovin yllättynyt siitä, että valikoima oli kovasti tähän yhteen valmistajaan painottunutta. Paljon oli ihania perusmerinolankoja, mutta ei poistolanka Silanaa jota olin ajatellut ostavani puserollisen jos siihen törmään.



Suomen lankakauppoihin verrattuna erilaista oli asettelu. Kerät oli yleensä laitettu pikkuruisiin hyllyihin niin, etteivät vyötteet näkyneet, ja useammassa kaupassa olivat hinnatkin heikosti näkyvillä. Palvelu oli yleensä oikein ystävällistä, paitsi paikallisessa Itäkeskuksessa sijaitsevassa Filatissa jossa ei edes tervehditty. Englannin ja saksan sekoituksella pärjäsi joka paikassa. Mastercard ei kaikissa pikkuputiikeissa käynyt.



Suosikkini oli ehkä Wolle+Mode Neubaugassella. Sieltä löytyi paitsi Lana Grossaa myös esimerkiksi Noroa, Debbie Blissiä, Lang Yarnsia ja Rowania. Toisaalta myös Lange Gassen ja Alerstrassen kulmauksessa ollut pieni lankakauppa ilahdutti: rouva päästi minut sisään vaikka putiikki olikin lauantaina oikeastaan mennyt jo puoliltapäivin kiinni, ja valikoimassa oli esimerkiksi aivan ihania sukkalankoja hyvällä alennuksella. Yleisesti ottaen lankojen hintataso vastasi melkolailla kotimaista.

Entä sitten ne varsinaiset lankaostokset? Niistä kenties lisää ensi viikolla, jolloin saanette luettavaksi hupaisan kertomuksen siitä kun maisterin lankoja inventoitiin. Nyt puikkoja heiluttamaan, josko toinenkin Ullaa varten tekeillä oleva vaate valmistuisi loppuviikosta häämöttävään deadlineen mennessä. Ensi viikkoon, siis!

Alea jacta est

Kun olin kirjailijanurasta haaveileva lapsi, koulullamme kävi lastenkirjailija Christina Anderson puhumassa työstään. Mieleeni jäi, kuinka hän esitteli huolellisesti kakkosrivinvälillä kirjoituskoneella kirjoitetun käsikirjoituksen, johon oli tarkasti jätetty oikean kokoiset aukot kuvia varten. Nykyään käsikirjoitukset ovat hieman eri näköisiä:



Reippaan loppurutistuksen jälkeen The Neulekirjan käsikirjoitus meni viimein loppuviikosta postiin. Marjut käytti pari päivää aikaansa pistääkseen pilkut paikoilleen ja korjatakseen kaikenlaisia kielihäriöitä, ja armas aviomieheni tarkisteli ohjematematiikkaa. Lopulta vielä kanssakirjailijattaren kanssa kävimme koko nivaskan läpi yhteisvoimin. (Huomasimme muuten, että kirja on jo päässyt kustantajan syksyn markkinointiesitteeseen, pdf-tiedosto löytyy täältä.) Koko neulesuunnittelurupeama alkoi oireilla myös käsityönurkkaukseni äärimmäisenä kaaoksena.



Syntymäpäivälahjaksi armaalle aviomiehelle, joka täytti vuosia eilen, raivasin nurkkausta hitusen, mutta jaksaminen loppui sitten lopulta kuitenkin kesken. Kaiken puurtamisen jälkeen alkoi loppuviikosta nimittäin olla melkoisen untelo olo. Hermot uhkasivat napsahtaa irtipoikki siinä vaiheessa kun koneen mukapolttava cd-dvd -asema kieltäytyi yhteistyöstä tuntia ennen lähipostilaatikon tyhjennysaikaa, mutta onneksi ratsuväki riensi apuun Teemun koneen kera. Luonnollisesti kävi niin, että kun stressinaiheuttaja lopulta pääsi turvallisesti postilaatikkoon, minulle nousi kuume. Tervarireissulla todettiinkin ärhäkkä tulehdus, jonka oireet olin kirjan viimeistelypäivinä yrittänyt hoitaa kotikonstein näemmä heikolla menestyksellä, ja mukaan annettiin pitkä antibiootikuuri.



Tautisuuden lisäksi on muutenkin ollut disorientoitunut olo, kun on taas saanut neuloa mitä mieli tekee ja kirjaprojektin työt ovat hetken verran siinä vaiheessa että voin vain istua ja ihastella valmiiden neuleiden kasaa. Tietenkin uusi työrutistus tulee ennen kun kirja päätyy painoon, mutta tällä hetkellä on aikaa ajatella muutakin. Tällä viikolla on ohjelmassa esimerkiksi lankainventaario mukavien nuorten neulojattarien avustuksella - minulla ei nimittäin ole hajuakaan siitä, kuinka paljon Elämänlangalla oikeasti on lankaa. Lisäksi luvassa on lorvimista ja lepäilyä.

Nyt Elämänlangalla julistetaan alkaneeksi loma ja viikon mittainen blogitauko. Ensi maanantaina ei siis uutta Elämänlankaa. Kahden viikon päästä seuraa sitten raportti, kuinka vapaa-ajan viettäminen maisterilta onnistuu.