Elämänlangalla ollaan edelleen hengissä, vaikka maanantaina unohdin taas että on maanantai. Tällä kertaa syytän penkkiurheilua: sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pelattiin Super Bowl, ja aamuviiteen valvominen sekoittaa vuorokausirytmin pahemman kerran.
Viime viikon suurena saavutuksena voin kertoa, että jätimme Sukka-aapisen materiaalit kustantajan käsiin. Kustannuspäällikön oikolukukierros tuli takaisin melko vähäisin merkinnöin, ja tänään saimme viestin, että materiaali on mennyt taittoon. Jos kaikki menee hyvin, saamme siis taittoversion katsottavaksi ja kommentoitavaksi pian, ehkä jopa viikonlopuksi.
Tämä kirja on tosiaan kirjoitettu aivan aloittelijalle, eli ensimmäistä kertaa pääsin kirjoittamaan ohjeita silmukoiden luomisesta ja oikean ja nurjan neulomisesta lähtien. Toiveena on, että tästä olisi hyötyä aloittelijoiden lisäksi esimerkiksi käsityönopettajille ja vaikkapa erilaisten kerhojen vetäjille.
Vienona pyyntönä esitän, että jos koet tämän kirjan tarpeelliseksi mutta et halua ostaa sitä kotiin, niin tee aineistopyyntö lähikirjastoosi! Vaikka olenkin itse kirjahamsteri ja haluan yleensä omistaa kaikki kirjat itse, niin kannustan silti lämpimästi myös kirjastojen käyttöön. Kirjailijat saavat pienen korvauksen siitä, että teoksia lainataan, ja lisäksi kirjastoissa tietysti kirjat pysyvät saatavilla paljon pidempään kuin kirjakaupoissa, joissa kierto on tätä nykyä todella nopeaa. Kirjakauppoihin Sukka-aapisen pitäisi päätyä jo ensi kuussa, kun nyt näemmä ollaan näin hyvin aikataulussa.
Näissä kirjallisissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla! Ensi viikolla luulen, että puuhanurkassa on lisää valmistautumista maailmanlopun larppaamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti